Elma 7kk

Vähän päälle viikko sitten Elma täytti huimat 7 kuukautta. On niin haikeeta ajatella, että enää 5kk, niin hänkin on jo taapero. Kauheeta! Onneksi vielä häntä voi kutsua vauvaksi, vaikka hän alkaa olla jo aika iso vauva. Tässä kuussa Elmalla ei ollutkaan neuvola-aikaa. Seuraava on neuvolalääkäri aika, joka onkin ensikuussa. 

Mitäs kaikkea meidän kuopuksemme osaakaan? Hän osaa istua vankasti syöttötuolissa ja ilman tukea. Hän osaa nostaa pallon käsiinsä ja muutenkin lelujen kanssa touhuaminen onnistuu entistä paremmin. Hän viihtyy edelleen hyvin leikkimatolla, mutta vatsallaan ollessa näkee kuinka haluaisi mennä jo eteenpäin. Vielä ei kuitenkaan ole hoksannut millä tekniikalla mentäisiin eteenpäin. Myös selinmakuulle vatsaltaan kääntyminen on haastavaa, vaikka useaan otteeseen on pyörähtänyt takaisin selälleen ilman apua. Juttua hänellä riittää vaikka kuinka paljon ja siskon touhut on parasta katseltavaa koko maailmassa.

Sormiruokailua ollaan pikkuhiljaa alettu harjottelemaan. Vielä vaan ei Elmaa syöminen itse sinänsä kiinnosta, vaan monesti pureskellaan ja syljetään muussattu ruoka pois. Vaan pikkuhiljaa hyvä tulee. Nukkuminen päivisin onnistuu erittäin hyvin, mutta yöllä valvottaisiin mieluummin. Edelleenkään ei ole ratkaisua löytynyt öihin. Siirrettiin pinnasänky Emmin huoneeseen ja Emmin sänky meidän huoneeseen, jotta Elma voisi nukkua minun vieressä. Ei sekään auttanut, sillä hän valvoo yöllä 2-4h, olin minä vieressä tai sitten en. Päivärytmiä ollaan koitettu muuttaa josko siitä olisi apua, vaan ei niin ei. Yöunet on siis vähissä ja nyt todenteolla tiedän, mitä yövalvominen on, kun Emmin aikaan ei moisesta ollut tietoakaan. Muutoin Elma on ollut tyytyväinen ja rauhallinen vauva, vaikka nyt onkin ollut kitinä päiviä mahdollisesti tulevien hampaiden takia.

Kolmen lapsen vanhemmuus?

Kun olin viime hetkillä raskaana, ajattelin moneen otteeseen että ei ikinä enää. En haluaisi enää kokea yhen yhtäkään raskautta. Olin niin väsynyt siihen odotukseen ja jatkuvaan supisteluun sun muihin jomotuksiin. Synnytys ja baby blues vain varminti tätä oloa. En tahtoisi enää kokea kolmatta raskautta, en tahdo enää kokea sitä kamalaa tunnetta kun hormoonit heittelee äärilaidasta toiseen, enkä varsinkaan halua kokea kolmatta synnytystä. Viimeisimmästä sain jonkin sortin traumat.

Ollaan keskusteltu tästä aiheesta aika paljonkin ja ollaan samaa mieltä. Kaksi lasta on hyvä määrä. Pelkästään mun saadut traumat synnytyksestä ja raskaudesta ei tähän vaikuta, vaan ollaan molemmat tyytyväisiä tähän määrään. Aikoinaan seurustelun alussa keskusteltiin Rikun kanssa siitä, kuinka monta lasta haluttaisiin. Molemmat oltiin haaveiltu kahdesta lapsesta. Sehän on täydellinen määrä. Heistä on seuraa toisilleen, eikä kukaan joudu leikeissä ulkopuoliseksi. Koska tytöillä on vain kahden vuoden ikäero, uskon heistä tulevan entistä läheisimpiä toisilleen. Senkin näkee jo nyt! 

En edes osaisi kuvitella itseäni kolmen lapsen äitinä.

Kun Elma täytti puolivuotta, olin aika sekavin tuntein. Oli kauheaa ajatella, että viimeisestä vauva-vuodesta on kulunut jo puolet. En ole kerennyt nauttia niistä pikkuvauva -ajoista tarpeeksi, kun aika on mennyt niin kauhean nopeasti eteenpäin. Sillonkin kun Elma täytti 4kk, pari viikkoa sen jälkeen vasta tajusin, että ainiin! Nyt voikin alottaa jo soseet. Ihan kamalaa. Tekisi mieli vaan kelata aika taakse päin ja alottaa kaikki alusta. Nuuhkutella sitä pienen vastasyntyneen vauvan tuoksua ja ihastella hänen pienuuttaan. Kuunnella niitä ensinmäisiä unisia tuhinoita ja pestä niskakakkoja. No niitä ei kyllä ikävä ole. 

Toisaalta taas odotan sitä, että Elma kasvaa niin isoksi, että hänestä on enemmän seuraa Emmillekkin. Odotan sitä, että Elma lähtee liikkelle ja alkaa ryömiä. Että hän alkaa konttaamaan ja pian kohta jo kävelee. Että istuu itsekseen lattialla ja tutkii Emmin leluja. Että rakentelee hienosti leegoilla ja mutustelee eteisessä kenkiä. Että kiikkuu kesällä vauvakeinussa ja sanoo ensinmäisiä kertoja "äiti". En malta odottaa, että pääsen näkemään näiden kahden rakkaan lapsen temmellyksiä ja sitä, kuinka läheisiä heistä toisilleen tulee. 

Vaikka onkin haikeaa ajatella, että meille ei enää vauvaa tule, niin silti olen maailman onnellisin kahden lapsen äiti. Meidän perhe on täydellinen juuri näin!<3

Kuulumisia pitkästä aikaa

Pikkuhiljaa ollaan menossa kevättä kohti. Ihanaa ajatella, että kohta kesä on taas täällä! Oon niin kyllästyny tähän talveen ja pakkasiin. Onneks aurinko on alkanu näyttäytymään myös täällä Savossa nyt useammin kuin kerran kuukaudessa. Huomaa kuinka paljon tuo mollukka taivaalla voikaan päivää piristää. Ihan sama vaikka oisit nukkunu tosi huonosti yön, niin aurinko saa energiaa päivään omalla hassulla tavallaan. Outoa, mutta totta. Nyt kun oon ollut kotona "rampana", niin myös ulkoilu on alkanut kiinnostamaan taas enemmän. Riskillä ollaan menty ja tällä viikolla kävin ihan kahdestaan Emmin kanssa läheisellä leikkipuistolla. Oli kyllä ihana nauttia pelkästään Emmin seurasta ja antaa kaikki huomio vain hänelle!

Mitä polveen tulee, niin edelleen junnataan samalla tasolla. Jalalla kyllä käveleminen onnistuu jo paremmin (luojan kiitos), mutta tietyt vääntö liikkeet ja sisäsyrjään koskeminen sattuu. Edelleen nukutaan tyyny polven alla. Lepokipu on läsnä varsinkin jos päivällä on tullut enemmän rasitusta ja polvi on toiseen verrattuna turvonnut edelleen. Tässä odotellaan jo toista kuukautta ortopedille aikaa, joka toivon mukaan tulee pian. Oon pariin otteeseen jo kiirehtinyt lähetettä ja ajan saantia, mutta kutsua ei näy eikä kuulu. Mä vaan niin toivon, että se aika tulisi mahdollisimman pian. Asiat junnaa ihan paikoillaan nyt pelkästään tän polven takia, kun Rikukin joutuu olemaan kotona apuna. Polveen kun ei voi luottaa ollenkaan, kun välillä tuntuu että lumpio lumpsahtaa pois paikoiltaan ja polvi pettää alta kolmatta kertaa.

Maaliskuu on ollut kyllä hurjan outo kuukausi. Ollaan saatu paljon apuja läheisiltä, kun kaikki ovat halunneet Emmin yökylään luokseen. Ollaan saatu välillä siis huilata, tai mitä nyt kuopukselta huilatuksi saakaan. Pakko myöntää, että on tehnyt hyvää saada pieni tauko uhmailusta! Eilen Emmi pääsikin vuorostaan toisen mummin luo yöksi ja on päässyt leipomaan sämpylöitä ja pullaa. Kauhulla odotan, millä mielin hän kotiin palaa. Yleensä tuppaa kiukkua puskemaan, kun kotiin tulee yökylästä. Saatiin alku kuusta myös kunnia ryhtyä kummeiksi pienelle rakkaalle pojalle.<3

Muutenpa meille ei sen kummempia kuulukkaan. Kotona olla ähjötellään. Tuossa tuumin jos tekisin joku päivä my day -postauksen kuvien kera, niin pääsette kurkkaamaan meidän arkeen todenteolla. Let see kuinka jaksaa ja aika riittää!

Aurinkoista keskiviikkoa kaikille!