Äiti isi -aikaa pitkästä pitkästä aikaa!

Vietettiin tänään Rikun kanssa kaksin keskistä aikaa. Tosin se muutama tunti kului kauppoja kierrellen ja miettien mitä syödään viikonloppuna. Ihana äitini ehdotti, että voi olla Emmin kanssa sen aikaa. Totta kai käytettiin Rikun kanssa tilaisuus hyväksi ja käytiin rauhassa kaupoissa. 

Emmi nukkui viime yön todella huonosti ja heräili vähän väliä, niinkuin luonnollisesti myös minäkin. Mummolla siis olikin tänään todella helppo hoidettava vauva, kun Emmi nukkua tursotti koko sen ajan. Oli niin ihana olla kaupoilla, kun tiesi Emmin olevan osaavissa käsissä. Onhan sentään äitini kasvattanut jo 3 lasta, vaikka viimeisimmästä onkin jo se 20-vuotta aikaa. 

Kauhee ikävä kyllä kerkesi tulemaan ja olikin ihana käydä hakemassa pieni murunen kotiin.

Nyt ollaankin loppuilta oltu vaan kotona. Harjoteltu nukkumista omassa sängyssä ja nukkuikin vähän yli tunnin sängyssään. Laitoin pinnasänkyyn viltin aluslakanan päälle, jotta sylistä siirtyminen ei olisi niin kylmä paikka. Se taisikin ehkä onnistua. *kopkop*

Emmi nukahtaa kaikista parhainten pimeydessä, jonka takia onkin hyvä syy poltella kynttilöitä vaikka Riku niitä välillä perästä sammutteleekin.

Aamuselfie

Muuten täällä ollaankin valvoskeltu päivisin pitkiä tovia ja äiti on saanut herätä parina päivänä siihen, kun pieni virkeä tyttö höpöttelee ja hymyilee jumppaillen vieressä. Yleensä Emmin kanssa ollaan noustu 9-10 aikaan aamulla, mutta nyt ollaan parina aamuna noustu jo 8 aikaan. Sinänsä aika paskajuttu kun en oo aamuihminen, mutta on se silti kiva herätä aamulla niin on pitempi päivä ja kerkee touhuta kaikkee. Viikonlopulle on paljon ihania suunnitelmia ja tavallaan tässä jo niitä täpinöissä odottelenkin. 

Nyt voisin päästää isimiehen Emmin pauloista.

Toivepostaus: Emmin lahjat

Odotuksenne palkitaan ja tässä olis nyt kastajaisista saadut lahjat. Silloin kun Emmi syntyi, hän sai silloinkin vaatteita ja pehmoleluja lahjaksi, mutta en jaksanut rueta kuvailemaan. Näiden lahjojen lisäksi on kuulema tulossa pari lisää, sillä jotkut eivät päässeet paikalle mutta haluavat silti ostaa lahjan. Niitä en jaksa enää odotella tämän mukaan. Laitan ne vaikka jonkun postauksen yhteyteen. Lahjat on vähän miten sattuu, eivätkä ole ns. paketeissa tai kuka on ostanut mitäkin. Jospa muistin kaikki kuvata. 

 Muumipyyhe, ainupupu, 40e lahjakortti H&M

 Ainupupu, purulelu, 50e, olikohan joku muumiaiheiset neuvolakortin kannet ja tuttinauha.

 Prinsessa aiheinen muki&lautas setti, vaaleanpunainen nalleviltti (näitä saatiin 2kpl) ja suklaalevy

 Muumi aterimet, ainupupu ja niiden takana on myös vaaleanpunainen muumipyyhe, body, housut ja pipo -vaatesetti, puhuva koira

 Olikohan joku koiramäen lautassetti ja muumi aterimet, soittorasia johon saa kuvia ja sisälle jotain säilöön (kummilahja), valokuva albumi (kummilahja)

200e, haalari/lämpöpussi, 2kpl bodyja ja mekko.

Iso lyhty.

Huijari

Oon huijari. Oon huijannu itteeni ja myös teitä muita. Meillä nukutaan yöt hyvin. Itseasiassa todella hyvin ja sehän johtuu ihan siitä, että me nukutaan Emmin kanssa edelleen vierekkäin. 

Yritin ja teinkin niin muutamana yönä, että Emmin siirsin sylistä nukkumaan omaan sänkyyn ja hän nukkuikin puolet yöunistaan sängyssä. Väsymys vei voiton ja kun Emmi heräsi aikaseen aamusta, otin hänet viereeni nukkumaan. En jaksanu taistella. 

Oon pettyny itteeni. Mä vaan jotenkin aattelin loppupeleissä, että alotan sen taistelun kastajaisten jälkeen. Nyt kastajaisista on kulunu viikko ja edelleen nukutaan Emmin kanssa vierekkäin. Äh, miks mun pitää olla tällanen luovuttaja? Ei vaan houkuta yövalvominen ollenkaan. Tiedän jo etukäteen kuinka stressaavaa ja jännittävää se yö on, kun miettii kokoajan että voihan se lapsi nyt varmasti hyvin. Koko yön jännittää sitä, kuinka hyvin se tulee nukkumaan. Ei anna itselleen lupaa nukkua, sillä tietää että jos nukahtaa niin lapsi herää samantien.

Nukkuminen on parasta mitä tiedän. Pääsee niin paljon helpommalla, että nukkuu tyttö vieressä. Voi vaan tissin suuhun heittää, kun Emmi herää nälkään. Tunnen huonoa omatuntoa tästä. En tiedä miks. Oon pettynyt itseeni. Miks kaiken pitää olla niin hankalaa? Muutenkin kauheat miettimiset meneillään, kasvattaako lapsen oikein ja tekeekö oikeita valintoja. Vaikka meidän lapsihan Emmi on ja vain me tiedetään mikä on hänelle paras vaihtoehto.

Emmi ei enää herää kun ehkä kerran tai korkeintaan pari kertaa yössä tissille. Yleensä nukahtaa joskus viimeistään 11 aikaan illalla ja herää aamuyöstä 3-5 aikoihin. Riippuu vähän. Oonkin aatellu, että nyt rupean unikouluttamaan omaan sänkyyn. Ja niitä vinkkejä edelleen otan vastaan. 

Pitäkää peukkuja! 

Arkea arjen perään

Väsymys, kotityöt, vauva ja ehkä hieman nukkuminen/lepääminen vie suurimman osan ajasta päivisin. En kerkee edes ajattelemaan koneen avaamista kun huomaan, että kello onkin jo paljon. Aika kuluu siis aivan liian nopeasti. 

Tähän viikkoon on sisältynyt kaikenlaista. Niin hyvää kuin myös huonoakin. Emmi on kyllä oma ihana itsensä, eikä kiukkupuuskia oo ollu normi määrää enempää *kopkop*. Normi kiukkupuuskat johtuvat yliväsymyksestä tai ulkovaatteiden pukemisesta. Myös turvakaukalossa oleminen on Emmin mielestä ihan pyllystä, varsinkin kun ollaan autolla matkustamassa. Tyttönen on niin utelias katselemaan ympärilleen, että suutahtaa kun ei näe. Voi äidin pieni muru.

Pakko kertoa teillekkin nyt meidän hienosta viimeisimmästä kauppareissustamme Prismaan. Meille tuli sellanen kiireinen ärrimurri ärräpää lähtö. Meillä oli pitkä ostoslista ja kaikessa rauhassa siinä ostoksia keräiltiin kärryihin ja vilkuiltiin pipoja sunmuuta talvi härpäkettä sivusilmillä. Ruettiin suunnistamaan kassoja kohden ja nyt tapahtui niinkin harvinainen tapaus että yksi kassa oli täysin tyhjä ja ihan kuin meille tehty. No siinä sitten lastailin ostoksia kassaneidille ja sen jälkeen otin tyypillisesti plussakortin jonka vingutin siihen koneeseen ja rupesin tonkimaan pankkikorttia esille. Mulla on aina tapana ennen kauppaan menoa tarkistaa, että pankkikortti on mukana. Tälläkertaa olin väsyneillä silmäpussien korostavilla silmilläni katsonut väärin ja jouduin toteamaan Rikulle "Ei v*ttu oo mahollista. Arvaappa huvikses mikä unohtu. No pankkikortti!" Siinä mielessäni kirosin perkelettä ja mietin mitä me nyt tehdään. Riku lähti kahtoo oisko se autossa ja paniikissa siinä oottelin kassaneidin kanssa. Onneks Riku kuitenki palasi autosta mun pankkikortti mukana, huuuuh!

Eikä siinä vielä kaikki. Emmi sai kummilahjaksi semmosen ihanan soittorasian, johon saa kuvia ja sisälle jotain säilöön. Vietiin se alkuviikosta kaiverrutukseen ja siinä samalla kysästiin oisko se jo valmis kun ei mitään kuulunu. Oottelin Emmin kanssa siinä liikkeen eessä, kunnes hoksasin Rikun ilmeen ja menin itekki vilkasemaan mitä siihen korurasian kanteen oli kaiverretettu. Siinä luki "Emmi Adele". Kyllä nyt täytyis kaivertajan hommata lasit tai paremmat lasit ja lukea muistilappu oikein jossa selvällä suomenkielellä lukee "Emmi Aurora". Noh odotellaan sitä kantta ja kaiverrutusta taas viikko, huonolla tuurilla enemmän.

Käytiin keskiviikkona 2kk neuvolassa. Emmi painaa tällähetkellä 4210g ja pituutta 53,7cm. Kyllä huomaa, kuinka paljon tyttö kasvaa. Tuntuu että taas tänä aamuna sain hämmästellä sitä kuinka paljon tyttö on venähtänyt pituutta ja painoa lisää. Aikakin menee niin pirun nopeasti ja synnytyksestä on jo 2kk aikaa. Siirryttiin kakkosvaippoihinkin, eiih tyttö kasvaa ihan liian nopeasti!

Tänään oon ollu ihan tötterö ololla liikenteessä. Kiitos siitä tämän aina yhtä ihanan kellojen siirron ja masentavan syys sään. En ymmärrä, minkä takia kelloja ees siirretään. Muutenkin inhottaa, kun talvi ja joulu lähestyy. En oo koskaan ollu talvi-ihmisiä enkä tule olemaankaan. Inhoon kylmyyttä ja pimeää. Syksystä oonkin nyt ottanu kaiken irti ja poltellu tuoksukynttilöitä ihan huolella. Rakastan kynttilöitä. Tuossa ajattelin rueta pikkuhiljaa kahtomaan mitä suuhuni pistän. Rupeaa omaatuntoa kolkuttamaan tämä mun ruokavalio ja ajattelinki rueta syömään hiukan terveellisemmin. Monesti oon tätä sanonu, että nyt alkaa laihdutuskuuri, mutta koskaan en oo sitä pitäny. Hahah! Jospa tälläkertaa onnistuis. Tosin mitään järkee ei oo ees yrittää laihduttaa. Joulu tulossa ja sehän tarkottaa pelkästään sitä, että mätetään kinkkua ja suklaata kaksin käsin naamaan.

Lahja postausta tulossa. En jaksa oottaa loppuja lahjoja mukaan sittenkään. Yritän ottaa niskasta kiinni ja rueta postailemaan edes pari kertaa viikkoon. Joskus vaan ei yksinkertasesti aika ja jaksaminen riitä ja sen te varmasti ymmärrätte. Jos siellä nyt enää edes ketään on lueskelemassa näitä.

Leppoisaa sunnuntai-iltaa kaikille! 

Kastajaiset

Huh! Kastajaiset on ohi, halleluja. Nimekseen pieni prinsessamme sai Emmi Aurora.

Kastajais aamu oli suoraan sanottuna katastrofi. Nukuttiin hieman liian pitkään, ja viimestään nyt opin sen kantapään kautta ettei kannata jättää kaikkea viimetippaan ja herätä liian myöhään. Tai kyllähän siinä oli jokunen tunti aikaa laittautua, mutta taisin alottaa sen laittautumisen hiukan myöhään.  

Rikun piti lähtee lauantai aamuna ehtimään kertakäyttö liinoja. Tarkotus oli, että Rikun äiti tuo ne tullessaan vaan hän ei kerennyt hakemaan sillä kakku sijaitsi 15km päästä Lapinlahden keskustasta. Annoin Rikulle rahat mukaan ja passitin hänet kauppaan. Itse suunnittelin, että rupean laittautumaan mutta totta kai Emmi oli sillä tuulella ettei ruennut olemaan muualla kuin sylissä. Siinä sitten meenas jo hikeä pukata, että en kerkeä laittautumaan. Onneks Rikulla ei kauaa menny kaupungilla ja tulikin melko äkkiä kotiin Emmiä viihdyttämään. 

Meikkaillessa huomasin siskon vasta ostaneen ripsivärin olevan ihan paska, mutta eipä tuo vieraita näyttänyt haittaavan. Muistin taas kuinka perseestä tuo meikkaaminen ja ylipäätään laittautuminen onkaan. 

Juuri ennen juhlapaikalle lähtöä rupesin pukemaan mekkoa ja sukkahousuja päälle, huomasin että sukkahousut on aivan liian pienet. Meenas itku päästä, kun muutenkin jo hermostutti ja ahisti koko päivä. Onneks siskolla oli sukkahousut joita se lainas.

Koko aamu meni niin nopeesti. Kello juoksi ku kilpahevonen. Stressailin sitäkin, että Emmi tulee olemaan erittäin kiukkunen ja itkunen juhlissa, kun ei aamulla nukkunu ollenkaan. Juhlapaikalle mentäessä Emmi itki koko automatkan. Se saattoi kyllä johtua ihan siitä kun hän ei oikeen tykkää olla turvakaukalossa. Emmin kummin kanssa viestiteltiin ja panikoitiin yhdessä miten muksut tulee käyttäytymään. 

Osa vieraista myöhästyi kastajaisista ja myös osa tavaroista myöhästyi. Loppujen lopuks kaikki meni kuitenkin hyvin. Kerkesin jo panikoimaan sitä, että Emmi tulee varmaan kiukkuamaan myös kaikkien eessä "alttarilla" ollessa, mutta onneksi ei. Emmi nukkui koko juhlan ohi. Paljon saatiin kehuja niin lapsesta kuin nimestäkin. Kaiken kaikkiaan lauantai oli ihana päivä ja oli ihana nähdä kaikkia. Ilman meidän vanhempia ja lähisukua ei oltas tästäkään päivästä selvitty. Kiitos vielä kerran kaikille, jos joku tätä sattuu lukemaan! 

Ajatukset ei toimi ja varmaan ihan tyhmästi kirjotettu tää postaus, mutta oon niin onnellinen että kastajaiset on takana päin. Lahjapostaus tulee kyllä tässä joku päivä.

Hulina viikko

On ollu niin kiireen täytteinen hulina viikko takana, että en oo kerenny enkä jaksannu tulla kirjottelemaan yhtään mitään. Ainoot "vapaat hetket" menee joko nukkuessa yöllä tai sitten yrittäessä edes hiukan huokasta. Koska nyt on kastajaiset takana päin, niin tulin kertomaan tästä mun viikosta ja kuulumisesta ylipäätään tänne. Kaikkea en varmasti muista, sillä tuntuu että kaikki on pyyhkiytyny muistista pois, haha. Vielä kun nää hormoonit ja väsymys syö muistia niin hyvä tulee. Kuvia tulee tässä olemaan todella paljon, mutta parempi paljon kuin ei yhtään, eikös vain?

 Alkuviikosta saatiin mun sisko Helsingistä yökyläilemään. Jo monta kuukautta oon ootellu millonka hän tulee meille, ja nyt sopivasti pääs tulemaan syyslomalla kun oli kastajaisetkin nyt viikonloppuna, Ihanaa on höpötellä vaihteeks kasvotusten, eikä whatsappin välityksellä.

 Keskiviikkona kävin kampaajalla. Vietän ekaa kertaa vähän omaa-aikaa ja voin kertoo, että pikkusen jännitti. Meenasin rueta moneen otteeseen itkemään siinä kampaajan penkillä, kun pelkäsin ettei sisko ja Riku pärjää Kirpun kanssa. Hahah. Paniikissa laitoin viestiä, että miten pärjäätte. 

 Kampaajan jälkeen suunnattiin Kirpun ja siskon kanssa kaupungille. Metästeltiin kaikista vaatekaupoista mitä täältä vaan löytyy mekkoja meille kolmelle. Meidän tuurilla mistään ei löytyny minkään näköstä mekkoa, koska on syksy. Jos löyty, niin ne oli joko rumia tai semmosia joista ei voi imettää. 

Kauhee ressi ja ahistus oli ja paniikki, että mihinkä roskasäkkiin sitä ittesä sitten tunkee. Onneks lopulta siskolta sain mekon lainaan (jossa näytin kyllä ihan makkaralta) ja Kirppu sai toiselta siskolta mekon lainaan.

Illalla mentiin siskon kanssa isän luo yökylään ja saunomaan. Ai vitsit että oli ihana pitkästä aikaa saunoo. Toinen sisko kahto Kirppua sillä aikaa, kun me istuttiin saunassa. 

Isän luo tuli myös toinen vauva, joka synty 2 ja puol viikkoo myöhemmin kuin Kirppu. Ihana poika oli. 

Nukuttiin siskon ja Kirpun kanssa pitkälle aamua. Heräiltiin rauhassa ihanassa hiljaisuudessa ja lähettiin lenkille. Käytiin niitä samoja teitä pitkin kävelemässä, millä aina pienenäkin pyörällä vingutettiin. Muisteltiin myös ihania lapsuus muistoja ja kauhisteltiin kuinka nopeesti aika on taas menny. 

Samoilla tulilla käytiin 3 vuotis synttäreillä Kiuruvedellä. Ihana iloinen synttäri sankari riemastu meidän vauvan nähdessään. Illalla lähettiin kiireellä takasin Iisalmeen. Kirpulla meenas nälkäkiukkua pukata ja imetin tytön täyteen isän luona ennenku lähettiin Iisalmea kohti ajamaan. Siinä samalla nopeesti pakattiin ja äiti kävi tankkaamassa auton. Mulla meenas järki mennä turvakaukalon laitossa, kun yleensä Riku hoitaa ne hommat.

Perjantaina oli vähän lisää paniikki ressiä, kun lähettiin etsiskelemään mulle kenkiä kastajaisiin. Mistään ei löytyny, joten jouduin tyytymään mun ikivanhoihin juhlakorkokenkiin. En kyllä kipsutellu niillä kokoaikaa, vaan hetken pidin jalassa ja muuten hiihtelin ilman kenkiä. Loppu ilta meniki sitten panikoidessa ja ahistuessa kastajaisia aatellen. Mä kun en tykkää olla keskipisteenä tai ylipäätään tuon tyylisissä juhlissa.

Tälleen kun kirjottaa viikon tapahtumia, niin kuulostaa ettei olis ees ollu kiirettä ja vilskettä. Tähän kaiken päälle vielä lisäksi vauvan hoito ja kiukku puuskat puolin jos toisin. Onneks on ollu siskon auttava käsi apuna täällä. Kiitos kiitos kiitos!

Kastajaisista tulee erikseen postausta kunhan kerkeän kirjottamaan. Myös lahjoista tulee erillinen postaus. Nyt kahvia naamariin lisää ja siivoilemaan.

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

Hyvää kuuluu, kiitos kysymästä.

Oon rustaillu nuita toivepostauksia ja unohtanu täysin kuulumisten kirjottamisen. Hups. Tekemistä on muutenki riittäny, enkä oo kerenny postailemaan tänne.

Meille ei mitään ihmeempiä kuuluile. Itkuisuus on vähentyny huomattavasti *kopkop*. Viime viikolla laitoin neuvolatädin kanssa viestiä, että epäilen Kirpulla olevan refluksi. Lueskelin nimittäin refluksista netistä ja ne oireet passas ku nenä päähän tämän tytön käytökseen. Neuvolatäti oli sitä mieltä lääkärin kera, että se ei ole sitä. Noh, jospa ovat oikeassa.

Käytiin Rikun kanssa ostamassa Cuplaton -tippoja. En tiiä johtuuko itkuisuuden väheneminen nuista tipoista vaiko ei. Hirmu vaikea vaan antaa joskus niitä Kirpulle kun toinen itkee ja on levoton nälän takia ja mun pitää lypsää rinnasta muutama tilkka maitoa lusikalle, että voin antaa ne 4 tippaa Kirpulle. Voisivat farmaseutit suunnitella hiukan paremman lääkkeen tähän imettäväisille. Tän takia oonki välillä jättäny kokonaan koko tippojen annon. Ei kehtaa toista syyttä suotta huudattaa. Toivottavasti itkuisuus on nyt jäänyt jäädäkseen ja voidaan taas olla ihania ja iloisia. Aamut ainakin lähtee tosi ihanasti ja hyvin liikkeelle, kun Kirppu suurine silmineen hymyilee ja höpöttelee äitin kanssa. Voi pieni rakkaus.

Kastajaiset lähestyy ja niihin on enää viisi yötä. Mä vaan jo haaveilen täällä, että koko juhlat olis jo ohi. Ei tarviis miettiä mitä sanoo tai keksiä peitetarinoita jos vahingossa tytön nimen lipsauttaa. Muutenkin ahistaa koko juhlat, koska ollaan tavallaan keskipisteenä niissä vaikka Kirpun ensinmäiset juhlathan ne on. En oo koskaan tykänny olla keskipisteenä, enkä tykkää siitä vieläkään. Sekin jo valmiiksi ärsyttää, että jos ihmiset tulee jakelemaan kasvatuskeinoja ja arvostelemaan esim. Missä asennossa imetät jne. Mikään ei oo niin rasittavaa kuin se, että joku puuttuu sun asioihin ja kasvatustapoihin. 

Ihana aatella, että viikon päästä voin huokasta, kun kastajaiset on ohi. Kamala stressi ollu päällä kokoajan ja mietityttää kaikki imettämis asiat. Ainiin tosiaan, mekkoki pitäs valita tai ostaa. Ja hiukset leikkuuttaa ja värjyyttää. Noh, jospa kerkee tehä kaiken ennen sitä. Mä ku oon tämmönen matti myöhänen, etten tajua näitä asioita tehä ajoissa. Hiusten kohdalla ajattelin kunnolla repästä ja tehdä kunnon muutoksen tähän tylsään hiustyyliin. Tosin se nyt riippuu siitä, että uskallanko heittäytyä. Riku ainakin hirveenä kannustaa siihen, että leikkuuttaisin tietynlaiset hiukset. Saa nähdä. Riippunee nyt paljolti siitä, että rupeaako sisko leikkaamaan vai ei.

 Mutta tosiaan, mitään kummosia ei tänne kuulu. Ollaan vaunuiltu niin perheen voimin kuin myös ystävän ja hänen vauvansa kanssa. Edelleen yritän tyttöä totutella nukkumaan omaan sänkyyn. Pikku hiljaa hyvä tulee. Öisin kehtuuttaa rueta taistelemaan, mutta pakko se ois. Yöt kuitenkin tulee nukuttua suhteellisen hyvin nyt. Mun vaan pitäs itteeni ottaa niskasta kiinni ja rueta aiemmin nukkumaan jos Kirppukin rauhottuu. Kyllä mä siihen vielä joskus opin.  

Toivepostauksia siis on edelleen luvassa ja otan niitä myös vastaankin.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille! 

Toivepostaus: Millaista on olla äiti? Miten se muutti minua?

Huomasin jo raskauden aikana, että tää äidiksi tuleminen muutti mua todella paljon. Oon aina luonteeltani ollu tosi ujo ja oikeastaan aika epäsosiaalinen tuntemattomia henkilöitä kohtaan. Raskauden myötä musta tuli avoimempi ihminen ja oikeastaan myös rohkea, jos niin nyt voi sanoa. Epäsosiaalisuus on muuttunut, sillä nykyään juttu kyllä lentää tuiki tuntemattomankin kanssa, vaikka pieni jännitys onkin. Tästä voinkin kertoa oivan esimerkin, Sain sijaisuus tarjouksen kesällä ihan yht'äkkiä, kun anoppi soitti ja kysyi voinko tulla tekemään iltavuoron seuraavana päivänä sinne. Totta kai mä otin sen vastaan, vaikka mua jännitti aivan pirusti. En tuntenu ketään sieltä, koska anoppi tekee pelkkää yötä, mutta silti tulin kaikkien kanssa juttuun ja uskalsin olla omaitseni ja kysellä. Jos multa ois vuosi sitten kysytty, niin enpähän tiiä oisinki menny ollenkaan. Kuitenkin kyseinen työpaikka tuiki tuntematon, enkä koskaan ollu edes käynyt siellä. 

Oon nykyään itsevarmempi. Luotan itteeni enemmän, mitä ennen. Vaikka mua todella paljon pelotti ja jännitti, kuinka me tullaan pärjäämään vauvan kanssa, niin sitä kun itseensä oppi luottamaan niin pärjätään mainiosti. Nykyään tulee mietittyä asioita paljon laajemmin ja syvemmin. En tiedä johtuuko se sitten näistä hormooneista, mutta kyllä sitä nyt osaa ajatella asioita täysin eritavalla. Nykyään myös asioiden suunnittelu ja päivien suunnittelu onnistuu paremmin. 

Muutenkin oon paljon aikuismaisempi, ainakin omasta mielestä. Vuosi sitten olin täys pentu vielä, enkä oikeen ajatellu asioita niin sanotusti järjellä. 

Äitiys on tuonu paljon ihania uusia asioita elämään. Se on tuonut uusia ystäviä ja kavereita. Lähentänyt mua ja mun siskoja. Hitsannut minut ja Rikut paremmin yhteen. Se on tuonut aivan uuden näkökulman elämään ja saanut mut tajuamaan asioita, joita en oo ennen tajunnu. Nykyään tällä elämällä on jokin oikee ja hyvä tarkotus, nimittäin kasvattaa tuo pieni lapsi vastuuntuntoiseksi aikuiseksi. Sitä osaa arvostaa nykyään paljon eriasioita esimerkiksi se vähälle jäänyt oma-aika, hiljaisuus, nukkuminen jne.

Äitinä oleminen on maailman parhainta. On ihanaa hoitaa pientä vauvaa, omaa lasta. Seurata hänen kasvua ja kehitystä. Se rakkaus, mitä tuota pientä kääröä kohtaan tuntee on jotain sanoinkuvaamatonta. Ei sitä voi mitenkään kenellekkään selittää, se täytyy itse kokea. Sitä vielä itsekkin opettelee äitinä olemiseen, tai siihen ajatukseen että on äiti. En oo vielä jotenkaan sisäistänyt tätä. Asiat luonnistuu kuitenkin hyvin ja oikeastaan aika helposti. 

Oon sanoinkuvaamattoman onnellinen. Mulla on just nyt kaikki mitä mä mun elämälleni oon aina halunnut, lapsi ja mies. Mitään en muuttais, enkä vaihtais pois. Tietty rahatilanne vois aina olla parempi, hah!

Samaan aikaan äitinä oleminen on todella rankkaa. Ne vähälle jääneet yöunet ja siihen päälle kaikki kotiaskareet ovat suorastaan aika mahdoton yhtälö. Varsinkin jos mies on töissä/opiskelee, eikä voi olla kotona ruoan teossa tai sitten jos on samanlainen jääräpää kuin minä, ettei voi jättää kotiaskareita miehen piikkiin. Sitten jos vauva sattuu olemaan itkuinen, eikä meinaa millään rauhoittua niin se syö myös voimia. Äitinä ollessa on kokoajan vastuussa toisesta. Kokoajan on päällä tavallaan jonkunlaiset paineet kasvatuksesta ja stressaa kaikesta. Sitä myös huolestuu turhankin pienestä, ainakin minä. Tässä voinkin esimerkkinä sanoo että oon huolissani Kirpun itkuisuudesta ja siitä kun se itkuhuuto ei meinaa loppua millään ja sillekkään kun ei järkevää syytä ole. 

Niinkuin jo aiemmin sanoin, äitinä oleminen on maailman parhain työ, mutta samalla se on myös rankin työ. En kadu mitään, sillä tää pieni ihminen on tehnyt musta aivan uudenlaisen ihmisen ja todella onnellisen.
Tän onnellisempi en vois enää olla.

Neuvola lääkäri ja jälkitarkastus

Meillä oli tänään aamulla neuvola-lääkäri aika. 

Päivä lähti turhankin kiireesti käyntiin, sillä minä unipeikko torkuttelin pitkälle yli 8 kelloa. Ups. Enpähän kerenny aamukahvia hörppäämään kunnolla ja meenas jäädä itteniki pukeminen liiankin viime tippaan. Noh, tästähän taas opitaan että pitää rueta valmistautumaan lähtöön rutkasti aiemmin!

Neuvolassa ollessa ensinmäiset kymmenen (?) minuuttia Kirppu nukkui ja oli tyytyväinen. Hyväntuulisuus vaihtui tosi nopeesti kun ruettiin tyttöä riisumaan ja täti teki tutkimukset. Kuka nyt ilkosillaan haluais keikistellä, kylmähän siinä tulee! Painoa tytöllä on tällähetkellä 3860g ja pituutta 53,5cm. Meidän pieni tyttö kasvaa huimaa vauhtia. 

 Yritettiin kysellä itkuisuudesta, että mistä se johtuu ja mikä avuksi. Mitään suoraa vastausta ei siihen saatu, mutta täytynee lähteä huomenna apteekkiin etsimään tippoja, jotka ehkäisee ilman pääsyä ruoan yhteydessä mahaan (olikohan se noin?). Pakko kokeilla jokaiset konstit ja tavat mitä vaan löytyy! Koliikkia tämä kuitenkaan ei ole, sillä neuvolatädin mukaan itkukohtaukset alkavat koliikkivauvoilla aina illalla nukkumaan mentäessä.

 Kertokaa ihmeessä kokemuksia ja vinkkejä jos vaan löytyy! 

Itkuisuus jatkui jatkumistaan ja päästiinkin odotushuoneeseen taas oottelemaan lääkärille pääsyä. On muuten tosi ahistavaa olla itkevän lapsen kanssa julkisilla paikoilla. Tuntuu, että kaikki tuijottaa ja miettii mielessään että tuo varmaan tappaa lapsensa kun se itkee niin paljon. Hei haloo järjenjättiläiset, lapset itkee ja se on normaalia! Kirppu itki sen takia, koska hänellä jäi aamulla syönti kesken kun nukahti kesken kaiken tissille.

Lääkärille päästyämme neuvolantäti ja lastenlääkäri ihmetteli Kirpun nopeasti kasvanutta päätä. Siinä sitten tutkiskelivat samalla kun tyttö itki suoraahuutoa. Loppujen lopuksi lääkäri ei osannu sanoo onko kyseessä jotain vakavampaakin ja lähti etsimään toista lääkäriä apuun. Voitte vaan kuvitella kuinka suuri huoli mulle kerkes kasvaa ja purin kieltä etten ite romahda itkuun. Muutaman kyyneleen siinä itseasiassa päästinkin, mutta onneks sain hillittyä itteni, huh.
Toinen lääkäri tuli ja totesi pään olevan normaali. Arveli, että synnytyksen yhteydessä pää on antanut periksi ja nyt se on palautunut normaaliksi. Huokastiin Rikun kanssa helpotuksesta, mutta kyllä mulla silti on jotenkin arveluttava olo. En voi väittää etteikö mielessä ois nyt koko päivän pyöriny että entä jos ne ei huomannu jotain ja tyttö itkee sen takia niin paljon? Tekis mieli tännekkin avautua ja kertoo mielipiteeni kyseisestä lastenlääkäristä jolle mentiin, mutta olen hiljaa enkä sano mitään. Päätään tyttö kääntelee ja kannattelee jonkunverran, vaikka lääkäri olikin erimieltä. Kirppu ei nimittäin ruennut hänen kanssaan yhteistyöhön, kun itki niin paljon. Joka tapauksessa, meidän tyttömme voi hyvin. Kertoisin mielelläni mitä neuvolakortissa lukee, mutta enpä saa tuosta söherryksestä selvää.

Niin ja olihan mulla eilen jälkitarkastus! Se vasta oliki kokemus. Pakko kertoo tää jokseenkin huvittava kohta, jossa multa otettiin hemoglobiini. Ensin napsautetaan ihoon reikä ja sitten kun se pistäminen on jo tehty niin sanotaan "Ja nyt nipistää hieman." joo nipisti jo. Jokatapauksessa menen ensiviikon torstaina lääkärille ultrauttamaan munasarjat, sillä ne oli arat painellessa. Jospa vaan ei mitään vakavaa olis. 

 En kehtaa arvostella tänne jos kyseiset henkilöt sattuu vaikka joskus lukemaan tän, mutta sitä mä vaan mietin että mistä Iisalmen kunta noita terveydenhoitajia/kätilöitä/lääkäreitä oikeen löytää? Huhhuh.