Synnytyskertomus

Aamu alkoi normaaliin tapaan. Nukuttiin kaikki johonkin puol 8, juotiin rauhassa aamukahvit ja sen jälkeen ruettiin aamupalalle. Riku kävi hakemassa yheksän pintaan mun siskon katsomaan Emmiä meille. Sillä aikaa pusuttelin ja halittelin Emmin kanssa ja selitin, että nyt äiti ja isi lähtee siskon haku reissulle. Tarkistin, että sairaalakassissa oli laturi ja muut tarvikkeet. Kerroin missä on mitäkin, kertasin ruokien kellonajat ja kerroin, että saa soittaa jos jotain tulee. Sitten matka kohti Kuopiota sai alkaa.

Kun vihdoin ja viimein oltiin Kysillä, ajettiin auto parkkihalliin ja marssittiin synnytysosastolle. Paniikissa mietin mitä sanon ilmottautumis luukulla, mutta tilanne meni kuitenkin luontevasti ja jäätiin odottelemaan hoitajan ja lääkärin vastaanottoa. Odoteltiin jokunen 20 minuuttia, kunnes lääkäri otti meidät huoneeseensa. Hän kyseli kuinka raskaus oli edennyt, jonka jälkeen hän ultrasi ja teki sisätutkimuksen. Painoarvioksi vauva sai 3500g ja kohdunsuu oli 4cm auki ja takana. Lääkäri teki suunnitelmaksi kalvojen puhkaisun ja jos klo 17 mennessä synnytys ei ole käynnistynyt, laitetaan oksitosiinitippa vauhdittamaan synnytystä. Niimpä siirryttiinkin lääkärin vastaanotolta suoraan synnytyssaliin, jossa vietettiinkin se päivä kokonaan.

Klo 12 aikoihin puhkaistiin kalvot ja pääsin käyrille. Käyrillä olinkin koko päivän ja (painosanalla) jouduin makaamaan koko hemmetin päivän ajan vessareissuja ja syöntiä lukuunottamatta. Tämä sen takia, että vauvan sydän äänet oli madaltuivat supistusten aikana.
Koska kipeitä supistuksia ei edelleenkään näkynyt eikä kuulunut, pääsin syömään päivällistä ruokalaan. Riku lähti myös hakemaan itselleen syötävää kiskalta ja kuinkas ollakkaan, supistukset alkoivat syödessä.
Klo 16:25 supistukset alkoivat ja tulivat 5min välein. Kätilölle kerrottua tehtiin uusi suunnitelma: katsotaan jonkun aikaa lähtisikö synnytys sittenkin itsekseen käyntiin ja jos ei, niin laitetaan oksitosiinitippa vauhdittamaan synnytystä. Tässä vaiheessa sanoin kätilöille, että laittaisivat oksitosiinitipan jokatapauksessa jotta pääsisin joskus synnyttämäänkin. Aloin olla jo niin loppu siihen ainaiseen odotukseen.

Supistukset olivat napakoita ja ne tulivat alle 5 minuutin välein. Kärvistelin supistusten kanssa alkuun ilman kipulääkettä ja otin ilokaasun käyttöön. Tähän synnytykseen nimittäin halusin kivunlievityksen, enkä halunnut ottaa sitä liian aikaisin jotta se ehtisi olemaan synnytyksessä apuna. Myöhemmin koin kuitenkin supistukset niin kivuliaiksi, että lääkettä oli pakko saada. Klo 18:30 sain epiduraalin. Kun epiduraalin pisto oli edessä, itkin paniikissa pelosta. Pisto kuitenkin meni hyvin, eikä se edes sattunut. Oikeanpuoleiseen jalkaan sain sähköiskun, kun mömmö meni sisään. Epiduraalin laiton jälkeen olo oli kuin taivaassa ois ollu. Kipu oli tipotiessään, mutta alapään paine ei kadonnut minnekään. Epiduraalin takia kutisin joka paikasta ja oisin voinu raapia itseni hengiltä.

Klo 19 laitettiin vihdoin ja viimein oksitosiinitippa vauhdittamaan synnytyksen alkua. Siinä sitten jännityksellä odoteltiin millonka pääsee tositoimiin. Klo 19:40 kohdunsuu oli 6-7cm auki ja reuna myötäävä ja ohut. Klo 19:50 kätilöiden poistuttua tunsin voimakasta ponnistamisen tarvetta ja soitin heidät takasin. Kohdunsuu oli lähes kokonaan auki ja sain luvan ponnistaa. Ponnistin ensin kyljelläni, mutta loppuakohden käännyin puoli-istuvaan asentoon selälleni. Klo 20:13 syntyi tummatukkainen terve tyttö. Hän painoi 3082g ja oli 49cm pitkä. Meidän täydellinen pieni tyttö<3

Missä apu kun sitä tarvitaan?

Toisen lapsen synnyttyä toivottiin Rikun kanssa, että saisimme läheisiltä enemmän apua ja tukea lasten hoidossa. Toivottiin, että mummot ja ukit ottaisi Emmiä päiväksi hoitoon, jotta arki tuntuisi hiukan helpommalta. Toivon sitä edelleen.

Olen arkisin lasten kanssa yksin kotona. Vaikka Emmi osaakin olla nätisti ja hienosti leikkii yksinkin, niin silti välillä tuntuu ettei jaksaminen vaan riitä. Elma on alkanut nukkumaan päivisin todella pienissä pätkissä ja tuntuu välillä, ettei hän viihtyisi missään muualla kuin tissillä. Vaikka yleensä olen virkeä, niin tulee myös näitä päiviä kun tahtoisi vaan nukkua. Tuntuu, että silmäpussit painavat jo niin paljon, että silmätkin menee väkisin kiinni ja itkettää.

Kyllä me pärjätään ja kyllä mä jaksan. Joskus vaan toivoo, että joku soittaisi ja ehdottaisi, että lähtee Emmin kanssa vaikka ulos jotta minäkin saisin levätä. Emmi kun ei päikkäreitä enää nuku, niin ei sitäkään vähää saa levättyä.

 Onhan tämä myös ihan omaa vikaani, sillä en pyydä apua. Oon vaan niin huono pyytämään apua, varsinkin jos on lapsista kyse. Haluan pärjätä itse. Myöskin ajatus Emmin yökyläilystä mietityttää. Entä jos hänelle tulee pahamieli, kun Elma jää kotiin äidin ja isin kanssa mutta hän menee yöksi esim. kumminsa luo? Ehkä mä vaan aattelen liian hankalasti tämänkin asian. Ehkä mä vaan vaadin itseltäni ja omalta jaksalmiseltani liikaa.

Mistä aikaa ja energiaa blogin ylläpitoon?

Kun avaat tietokoneen ja tarkoituksena olis kirjottaa postaus, mutta sitten kun olet kirjottamassa sitä, ajatukset häviää etkä tiedä mitä kirjoitat. Varmaan monelle blogin kirjottajalle tuttua aina välillä?

Blogin hiljaiselo on jatkunut jo pitkään ja luultavasti jatkuu edelleen. Postaus ideoita mulla on mielessä varmaan miljoona, mutta aika ei tahdo riittää sille. Nyt kun on kaksi lasta, niin aika ei yksinkertaisesti riitä kaikelle. Vauvan nukkuessa usein teen ruokaa, siivoan kotia, leikin Emmin kanssa tai sitten pötkötän hiukan itsekkin. Emmi kun ei enää päiväunia nuku, niin päivisin ei taukoa tule jolloin olisi mahdollisuustehdä omia juttuja. Emmin mennessä nukkumaan illalla, Elma roikkuu kuin pieni koala tississä, eikä siitä niin vain irrota otettaan. Iltaisin tykkään katsoa Sons of anarchya Rikun kanssa sohvalla pötköttäen ja samalla imettäen. Siinä samalla tulee rauhotuttua yötä varten.

Mutta meille kuuluu hyvää. Vähän meenaa välillä väsymys painaa, mutta kyllä se tästä. Emmi on edelleen ihanan reipas siskon hoidossa, eikä mustia sukkia ole näkynyt näissä nurkissa enää aikoihin. Rajoja ja äidin hermoja koetellaan välillä aika paljonkin, mutta useinmiten Emmi osaa käyttäytyä hienosti. 

Vaikka välillä onkin raskasta, en vaihtais päivääkään pois!<3