Raskausviikko 38

Eilen tuli viikko 38 täyteen. Meillä ollaan siis täysaikaisia ja nyt saa luvan kanssa tulla milloin vain pois. Tuntuu vaan siltä, että tuo meidän masuasukkimme viihtyy turhankin hyvin tuolla yksiössään. Omat fiilikset raskauden suhteen te varmaan tiedätte. Oon jaksanut valittaa tänne monet kerrat siitä, kuinka haluaisin jo synnyttämään ja kuinka tukala olo on. Olisin jo niin valmis synnyttämään ja hoitamaan vauvaa. Parina aamuna oon vitsillä googlaillu synnytyksen käynnistämisen poppakonsteja. Niitä tuskin edes testailen, sillä mistä niistäkään varmaksi tietää. Eiköhän tuo lähde käynnistymään sitten kun sen aika on. 

Eilen nukkumaan mennessä uni ei tullut millään. Vauva myllersi mahassa tajuttoman levottomasti, eikä tän takia antanut mulle rauhaa nukkua ollenkaan. Jotta unet pysyi paremmin loitolla, otti osansa myös kivuliaat ja napakat supistukset, nivusten/alamahan poltot ja kohdunsuun vihlonta. Yhdessä vaiheessa iski sen verran paniikki, että äkkiä pakkasin kassiin vauvalle vaatetta ja itselle otin varavaatteet myös esille. Mutta kuinkas ollakkaan. Eihän se synnytys lähtenyt käyntiin. Paljon mieluummin valvoisin vauvan kanssa, kuin turhien kipeiden supistusten ja levottomien jalkojen kanssa. Muutoin olo on ihan hyvä. Välillä kiukuttaa urakalla ja niinä päivinä mietin, miten ihmeessä Riku jaksaa kahtoo mun kiukuttelua. Saattaa olla, että aamulla oon hyvällä mielin, mutta yhenäkkiä mieli muuttuu mustaksi ja kaikki ottaa päähän ahkerasti. Silloin kiukutellaan ja tiuskitaan kaikesta läsnäolijoille. Toivotaan, että vauva syntyy piakkoin tai että ei menisi ainakaan yliajalle. Se olisi ehkä pahinta näillä fiiliksillä.

Neuvola kertaa kaksi

Meillä oli Emmin kanssa tällä viikolla neuvolat peräkkäisinä päivinä. Maanantaina oli Emmin neuvola ja tiistaina minun neuvola. 

Oli jokseenkin hassua käydä neuvolassa Emmin kanssa vuoden tauon jälkeen. Hiukan Emmikin tuntui neukkutätiä ujostelevan, mutta ujous meni tuota pikaa ohi kun hän pääsi leikkimään. Ihana reipas tyttö esitteli meille kaikille leluja, joita hän löysi ja puhua pulpatti taukoamatta. Neukkutäti ihasteli, kuinka reipas ja puhelias tyttö meillä on, kun niin hienosti osaa kolmen sanan lauseita. 

Tuttuun tapaan juteltiin kuulumiset ihan ensalkuun. Kerrottiin sitten Rikun kanssa näistä öistä ja mietittiin ääneen, mistä ne vois johtua. Tätihän ei osannut sanoa juuta eikä jaata siihen, vaan totesi sen liittyvän parhaillaan menossa olevaan uhmaan. Kannusti miettimään jotain unikoulua. Kertoi joidenkin perheiden tekevän niin, että toinen vanhemmista menee jatkamaan uniaan lapsen huoneen lattialle yöllä, jos lapsi herää. Tämähän toisaalta kuulostais ihan hyvältä ottaen huomioon Rikun opiskelut, meidän jaksamisen ja vauvan tulon. 

Käynnin loppuessa Emmi pääsi myös näyttämään omaa uhmaansa, eikä meinannut millään jättää leluja tädille. Vaikka kuinka koitettiin taivutella, niin ei mikään mennyt mieleen. Loppujen lopuksi häivyttiin pienen kitisevän muksun kanssa kotiin. 

Neuvola korttiin kirjotti näin: Emmi runsaasti puhelee pitkiä lauseita. Pirteä ja topakasti toimiva tyttö. Kasvut hyvin etenevät. Uniasioissa vielä tahtojen taistelua on. 

Paino 10,085kg, pituus 84,5cm ja pää 49,2cm.

Tiistaina oli vuorostaan mulla neuvola. Piitkästä aikaa pääsin oman neuvolatädin vastaanotolle ja voi kuinka ikävöinkään häntä! Kyllä oma neukkutäti on paras, vaikka nämä kaksi muutakin oli toki hyviä. Vaihdeltiin kuulumisia kahden kuukauden tauon jälkeen ja höpöteltiin niitä näitä. Avauduin hänelle huonosti nukuista öistä ja kysyin olisiko hänellä äitinä antaa vinkkejä meidän tilanteeseen. Hän ei muuta vinkkiä osannut antaa, kuin että mietittäisiin jokin unikoulu tms ja pidettäisiin rajoista kiinni. Lohdutteli sanomalla, että tuo on ohimenevää.

Juteltiin myös synnytyksestä ja perhepesästä. Kerroin synnytyksen odotuttavan, mutta samalla jännittävän. Kuten viime postauksessa kerroin tännekkin, niin minua jännittää jos lapsi syntyy matkalle. Tähän hän sanoi, että on harvinaista että lapsi syntyy matkalle. Jos syntyy, niin yleensä syntyy silloin kun matka sairaalaan on todella pitkä esim. Lapissa. Kertoi myös, että koska viime synnytyksestä on niin vähän aikaa ja se meni niin vauhdilla, niin minun tulisi mennä sairaalaan jo tunnin kellottelun jälkeen. Niin kyllä aion tehdäkkin. Vaikka kuinka toppuuttelisivat synnärille tuloa, niin aion lähteä ajoissa. En todellakaan halua puskea laina auton etupenkillä lasta ulos.

Perhepesästä halusin tietoa vielä lisää. Tädin kerrottua omat fiilikset perhepesään pääsystä vaan lisi ja todellakin haluan sinne! Neukkutäti kysyi tulisiko myös Riku jäämään sairaalaan yöksi ja kerroin, että oltaisiin tästä kyllä keskusteltu, mutta ei olla varmoja. Kerroin hänelle, että minua ahdistaa ajatus olla yksin sairaalassa vauvan kanssa, kun viimeksikin oli ihan kamalaa olla vaikka Riku oli siellä myös. Hän pisti minut miettimään sitä, kumpi meistä tarvitsisi Rikua enemmän; Onko se minä ja vauva vai Emmi joka olisi kaksi yötä erossa äidistä ja isästä. Sitten kun äiti ja isä tulee kotiin, niin heillä onkin vauva mukana. En osannut edes ajatella noin, ennenkuin hän otti asian esille. Tottahan toki Emmi tarvitsee isiä enemmän, varsinkin nyt kun nukkumiset on hankalia. Totta kai Riku tulee yöksi kotiin ja käy päivisin katsomassa meitä sairaalassa. Toki itseä ahdistaa ajatus olla yksin sairaalassa vauvan kanssa, mutta toisaalta jos hyvässä lykyssä pääsisin perhepesään niin saisin olla ihan omassa rauhassa. Totta kai Emmin tarpeet ja turvan tunne menee edelle, sehän nyt on päivänselvää! Enköhän mä siellä sairaalassa pärjää.

Lopuksi otettiin verenpaineet 116/82, hemoglobiini 123 ja kohdun korkeus 34cm. Sydänäänet kuunneltiin myös ja ne ovat pysyneet edellee 145. Hän merkkasi myös neuvolakorttiini, että haluan perhepesään. Nyt pitäkäämme peukkuja, että siellä ois meille sitten tilaa!

Omat fiilikset just nyt: Olen turhautunut ja väsynyt. Kiukuttaa, vituttaa ja väsyttää kaikki. On ihanaa olla raskaana, mutta nyt jos koskaan oisin jo niin valmis luopumaan tästä mahasta. Haluan vauvan maailmaan heti nyt, eikä vasta sitten kahden-kolmen viikon päästä. Tänä aamuna googlailin poppakonsteja synnytyksen käynnistymisen edistämiseen ja voi kuinka tekis mieli testata niitä, ihan vaan puolivitsillä. Jotenkin niin jännä, kun ei Emmin aikaan ollu tämmöstä turhautuneisuuden tunnetta ja halua päästä eroon mahasta. Nyt olisin valmis luopumaan tästä pikimiten. Mieliala vaihtelee tajuttoman nopeasti ja mone monta kertaa päivässä. Saatan olla iloinen, mutta hermostun pätöasiasta nollasta sataan sekunnissa. Eilen taas oli niin kauhea masennuspäivä, että itkee tihrustin vaan ihan ilman syytä. Noh, jospa nää hormoonit tasottuis tästä pian. Levottomat jalat kiusaa öisin/iltaisin ja iskias myös. Supistukset on napakoita ja osa kivuliaita. Vauva potkii ja on jokseenkin levottoman oloinen. Niin ja edelleen viihtyy enemmän oikealla puolen, kuin vasemmalla. Noh, huomenna tulee rv38 täyteen, joten pidetään peukkuja ettei tässä kauaa menisi että synnytys käynnistyy!

Lähestyvä synnytys

Synnytys lähenee ihan pikavauhtia lähemmäksi ja lähemmäksi.  Ja mitä sitä turhaa kieltämään, minä odotan sitä innolla. Odotan ja oikeastaan jopa jännitän sitä, että millasessa tilanteessa vedet menevät. Onko se illalla, kun olen menossa nukkumaan vai yöllä kun nousen sängystä ylös pissille mennessä. Odotan jopa sitä, että pääsen tuskailemaan supistusten kanssa ja kellottamaan niitä sohvan nurkassa ähkiessä, samalla ystävääni viesteillä pommittaen.

Nyt eletään raskausviikkoa 37+3 eli käytännössä eletään viikkoa 38. Vauva on täysiaikainen ja saa tulla milloin vain. Vatsa on laskeutunut hiukan alemmaksi ja vauva on valmiustiloissa tekemässä tuloaan. Kysymys kuuluukin, että milloin tämä napsahus tuntuu alamahassa ja vedet lorahtaa lattialle?

Pakko myöntää, että lääkärin kertoessa minulle kohdunsuun olevan jo hiukan pehmentynyt, olin innoissani. Aloin salaa jo googlailemaan millä keinoilla synnytyksen voisi saada lähestymään tai jopa käyntiin. Salaa toivon iltaisin nukkumaan mennessä, että jospa tänä yönä se viimein tapahtuisi. Joka aamu hiukan pettyneenä nousen ylös sängystä, kun ei se piruvie lähtenyt vieläkään käyntiin. Nyt huomaan suunnittelevani päiville tekemistä, jotta aika kuluisi nopeammin. En vaan malttaisi enää odottaa!

Itse synnytys ei pelota yhtään, mutta tottakai se jännittää. Emmiä odottaessa mulla oli kamala synnytyspelko, mutta Emmin synnytys meni niin hienosti, että pelko jäi teille tietämättömille. Itse synnytyksessä jännittää se, että kerkeänkö Kyssiin synnyttämään. Emmin synnytys meni niin tajuttoman nopeasti, että pelkään vauvan syntyvän matkalle. Onhan se toki tosi harvinaista, että vauva syntyy matkalle, mutta mahdollista kuitenkin. Neuvolan täti kehottikin lähtemään jo tunnin kellottelun jälkeen sairaalaa kohti, jotta varmasti ehtisin perille.

Kuvat rv 36+2

Toinen asia, joka jännittää on se, että entä jos en tälläkään kertaa tiedä missä vaiheessa vedet menevät. Viimeksi en tiennyt, vaikka kuinka tarkastelin neuvolantädin ohjeiden mukaan. Koska en osannut sanoa synnärille soittaessani onko multa menny vedet vai ei, niin lopputulos oli se, että kotoa lähtiessä oli ponnistuksen tunteita ja sairaalaan saapuessa olin 9cm auki. Pääsin siis suoraan synnytyssaliin puskemaan lasta ulos. Tälläkertaa kuitenkin tiedän mikä on se ponnistuksen tunne, niin osaan soittaa tarvittaessa ampparin paikalle.

Synnytykseltä toivon kipulääkettä (!!), nopeaa tempoa, sairaala synnytys (!!) ja että kaikki menisi hyvin. Hyvät kätilöt ei olisi pahitteeksi myöskään. Viime kerralla mulla oli niin huikee kätilö ja opiskelija, että jo pelkästään heidän kannustuksen takia jaksoin ponnistaa.
Saa nähdä meneekö tämäkin raskaus yliajalle, vai onko mun tuntemukset oikeassa!

Nää yöt ei anna armoo

Hyvin nukutut yöt ovat vaihtuneet hyvin valvottuihin öihin. Meidän pieni uhmalainen on päättänyt, että nyt loppui nukkuminen öisin. Hän tulee taukoamatta pois sängystään, eikä ala asettumaan sinne lainkaan. Tämä kaikki alkoi pari viikkoa sitten (?) kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tutti oli rikottu, eikä se tuntunut painavan Emmin mieltä sen kummemmin. Nukkuihan hän silti tutin raadon kanssa. Yksi kaunis ilta Emmi keksi kivan leikin nimeltään tulen pois sängystä. Ekoina iltoina hän tuli pois kerran tai kaksi, kunnes ollaan tässä nykyisessä lopputuloksessa, että sieltä tullaan pois kokoajan. Nyt ollaan alettu myös heräämään keskellä yötä ilman sen kummempaa syytä ja sängystä pois tuleminen jatkuu edelleen.

Nukkumaan mentäessä alotetaan "Äiti, saanko mennä nukkumaan?" joka muuttuu ajan vierähtäessä "Nukkumaaaaaaaan!!!" karjunnaksi. Sängystä tullaan pois monta tuhatta miljoonaa kertaa, eikä siellä meinata pysyä millään. Iltaisin nukutuksissa menee yleensä 1-2h, kun taas päivällä vähän vähemmän. Yöllä herätään johonkin en tiedä mihin ja alotetaan sama rumba alusta. Tämä vaan maustetaan sillä, että pyydetään saada vaikka ja mitä.

Parina yönä meillä on toiminut se, että ollaan otettu Emmi jatkamaan unia keskelle, mutta nyt viimeyönä ei toiminut sekään. Raivoaminen ja pyyteleminen alotettiin sillä samalla sekunnilla, kun keskeen päästiin. Halutaan vettä, maitoa, ruokaa, muumeja, susua, mimmiä, peittoa, tyynyä ja tuttia. Kylmän viileästi käyn hakemassa rakkaimmat unilelut, peiton, tyynyn ja jopa sen tutin raadon. Tarjoan vettäkin, mutta tuloksetta. Raivoaminen jatkuu edelleen. Annan hänelle kaksi vaihtoehtoa; joko Emmi alkaa nukkumaan nätisti keskessä tai sitten Emmi menee nukkumaan omaa sänkyyn. Raivoaminen jatkuu ja niin paluumatka takaisin omaan sänkyyn voi alkaa. Viimeyönä sai todenteolla purra hampaita yhteen kuskatessa Emmiä takaisin sänkyyn, kun supisteli, vatsaan koski ja väsytti. Loppupeleissä romahdin itkuun ja kerroin ettei äiti jaksa jos ei saa nukkua yöllä. Emmi mollotti suurilla nappisilmillään ihan ihmeissään ja hetkeksi rauhottui sänkyynsä. Minä jatkoin itkemistä väsyneenä keittiönpöydän ääressä. Hetken kuluttua Emmi hiipi minun luo ja pyysi päästä keskeen nukkumaan. Sanoin, että voit tulla jos rupeat nyt oikeasti nukkumaan. Haettiin pari unilelua, peitto ja tyyny ja mentiin nukkumaan.

Tiedän, että periksi antaminen pahentaa tilannetta. Sillä tavallahan lapsi voi ajatella olevansa se joka määrää, mutta pakko alkaa ajattelemaan myös omaa jaksamista. Joka tapauksessa jonkunlainen ratkaisu näihin öihin pitäisi saada, mutta mikä? Turhaan rupeaa edes unikouluttamaankaan omaan sänkyyn, sillä vauvan syntyessä hän huomaa että vauva nukkuu meidän kanssa ja sama alkaa alusta. Lisäksi oma jaksaminen on kysymysmerkillä ja myös Rikun täytyy saada nukuttua opiskelujen takia. Kun vauva syntyy, en voi niin vain rampata kuskaamassa Emmiä takaisin omaan sänkyyn, jos vauva on esim. tissillä. Ollaan taas kerran googlailtu jos jonkunlaista unikoulua ja toisten kokemuksia, mutta mikä olisi kivuttomin ja hellävaraisin tapa saada yöt paremmiksi? Keskessä nukkuminenkin näyttää tuottavan ongelmia, niin mikä ihmeen taikatemppu tässä täytyisi tehdä? Kaipaan hyviä ja kunnon yöunia. Mielelläni nukkuisin nyt öisin enemmän kuin pari tuntia ennen vauvan saapumista.

Mulle on ihan okei jos Emmi tulee nukkumaan keskeen yöllä, mutta se tarkottaa sitä, että siinä sillon kans nukutaan. Ei pyydetä kuuta taivaalta ja raivota, vaan nukutaan. Tuntuu silti olevan niin tingassa tajuta se, että yöt on nukkumista varten. En jaksaisi taistella hänen kanssaan, varsinkaan öisin. Itsellä alkaa vaan usko ja keinot loppumaan kesken, kun mikään ei tunnu tepsivän näihin öihin. Ihan sama mitä tekee, niin silti raivotaan ja paljon. Ollaan mietitty johtuuko yöheräily hampaiden tulosta, mutta en jaksa uskoa siihenkään. Ollaan mietitty pelkääkö Emmi pimeää, mutta yövaloista ei ole ollut sen suurempaa hyötyä. Ollaan mietitty pelkääkö Emmi jotain muuta tai näkeekö painajaisia, mutta kuulostaa hullulta, että ne jokayö olisi samaan aikaan herättämässä häntä. Joko Emmi haluaa vaan testailla äidin ja isin kärsivällisyyttä tai sitten vika on jossain muussa, mutta missä? Iltarutiinit on pysyny samana niin pitkään kuin muistan ja rytmit on ennallaan. Ennen nukkumaanmenoja odotti ja öisin tuli nukuttua hyvin, mutta nykyään ajatus nukkumaanmenosta ahdistaa. Vihaan öitä ja iltoja.

Nyt jos joku sattuu painimaan tai on paininnut kyseisen ongelman kanssa myös, niin vertaistuki on tervetullutta! Myös vinkkejä ja neuvoja otetaan vastaan! Meillä alkaa olemaan keinot lopussa ja pelkään, että meillä ei nukuta kohta ollenkaan. Sitä jos jotain en halua tapahtuvan. Nyt on pakko painua itse pehkuihin ja koittaa unta, jos nyt stressiltä ja ahdistukselta unta saan.

En keksi otsikkoa

Viime päivät on menny jonkinsortin koomassa. Tuntuu, että päivät on vilahtanu silmissä ja nyt kun koittaa miettiä mitä ollaan tehty, niin mitään ei tuu mieleen. 

Olo on ollu jokseenkin hyvin väsynyt, sillä nukun yöni nykyään ihan sairaan huonosti. Nukahtamiseen menee aikaa, kun etsin asentoa jossa vois olla. Usein myös levottomat jalat iskee just sillon kun se hyvä asento vihdoin löytyy ja sittenpä sitä leikitäänkin hyrrää sängyssä. Kun vihdoin ja viimein oot nukahtamaisillas, iskee armoton kusihätä, jolloin kaikki alkaa taas alusta. Yöllä sitten heräät taas kerran kauheeseen kusihätään ja kun kömmit ison mahasi kanssa unenpöpperössä vessasta takaisin sänkyyn, ei enää unta näy. Väsyttää kyllä, mutta asentoa ei löydy ja kohta huomaat pyörineesi sängyssä pari tuntia. Samalla murehdit kaikkia maailman asioita ja stressi kasaantuu suuremmaksi ja suuremmaksi kokoajan. Asentoa vaihtaessa huomaat supistusten lisääntyvän ja tunnet inhottavaa repimisen tunnetta ympäri mahaa. Vauva pyörii ja myllertää mahassa ja mietit kuinka pitkään tätä vielä jatkuu. Mieluummin valvoisit imettäessäsi vauvaa, kuin asentoa etsiessä ja unta odottaessa. 

No mutta se siitä. Oon mä jotain aikaankin saanut. Oon siivoillu joka päivä aina jotain. Yks aamu jynssäsin hellan, uunin ja lavuaarin alla olevan kaapin. Eilen aamulla maalasin loput listat valkeaksi, joten myös remppa on saatu siltä osin päätökseen. Ja mikä parasta, tänään saatiin yhteisvoimin koko perheen kanssa yks iso stressin aiheuttaja pois päiväjärjestyksestä. Nyt on nimittäin vauvanvaatteet katottu vihdoin ja viimein läpi! Katottiin kaikki vauvanvaate laatikot läpi ja laitettiin ne semmoseen helppoon järjestykseen, josta ne on kätevä ottaa käyttöön. Karsittiin miltei jätesäkillinen vaattetta niistä poiskin ja nyt pitäis miettiä mihin ne veis. Oon niin helpottunut!! Oon koko viikoilta 30 asti stressannut, millon kahtos ne läpi. Nyt sitten yöllä supistellessa kipeästi, tuli semmonen olo että ne on pakko kahtoa nyt. Sairaalakassi pitää myös pakata pian, sillä musta näyttää, että mun maha on saanut jonkinsortin laskeutumisen yön aikaan. 

Käytiin viime torstaina Rikun kanssa kesäteatterissa. Äiti halus tarjota meille viimeisen kahdenkeskisen illan ennen vauvan tuloa ja voi kuinka tarpeeseen se tulikaan! Käytiin katsomassa Tuntematon sotilas Koljonvirranteatterissa, enkä kadu yhtään. Toki esitys oli aika pirun pitkä tauon kanssa ja jos oltaisiin tiedetty sen olleen niin pitkä, niin oltas jätetty menemättä. Kuitenkin molemmilla huonot ryhdit ja mulla vauvamaha, niin pikkusen oli selkä ja lapaluunväli jumissa. Ihana ilta, hyvä esitys ja näyttelijät. Kyllä sai hormoonihuuruissa purra hampaita yhteen, ettei itku tullut. Pari kyyneltä näytelmän loputtua pääsi. Suosittelen kyllä!

Muutenpa myö ollaanki oltu vaan kotona. Ollaan käyty ajelemassa ihan muuten vaan ja kierrelty kauppoja sisustus juttuja etsien. Meillä ei ihan hirveesti oo mitään koriste-esineitä, eikä edes tauluja seinillä. Haaveillaan myös uusista matoista, varsinkin eteiseen, olkkariin ja tyttöjen huoneeseen. Olkkarin matto on ihana, mutta materiaaliltaan niin kettumainen, kun imee jokaisen pölyhiukkasen tms itseensä, eikä sitä niin vaan puhtaaksi saa. Jotta elämä ei olisi ruusuilla tanssimista, niin meidän ihana Volta imurimme sanoi itsensä irti. Johan tuo sen 5 vuotta kestikin. Arkeen omat haasteensa tuo Emmin uhma ja kiukku. Mikään ei mene mieliksi ja pahimpina päivinä kiukutellaan ja väännetään jokaikisestä asiasta. Uusia tuulia on tulossa, sillä Riku sai opiskelupaikan alalta, joka on kiinnostanut häntä pitkään! Vielä ei tosin tiedetä alkaako hänellä koulu nyt syksyllä vai Tammikuussa, sillä hän pääsi 1. varasijalle. Jokatapauksessa opiskelupaikka on varmistettu ja se jos mikä on ihan mahtava juttu! Salaa toivon opiskelujen alkavan Tammikuussa, sillä silloin mulla olis yks käsipari lisää apuna kotona.

Pikkuhiljaa ollaan ruetta harjottelemaan potalla käyntiä. Vielä tosin ei olla sen suurempia tuloksia saatu, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee. Jospa pian Emmi oppisi kuivaksi, niin yksi rahanmeno olisi vähemmän. Meiltähän unohtu koko kuivaksi opettelu kokonaan, joten senkin takia ollaan hiukan "myöhässä" tämän asian tiimoilta. Tutista me ollaan päästy eroon vihdoin ja viimein, vaikka vielä sen perään kiukutellaankin. Tästä voisinkin kirjotella oman postauksen tässä joku päivä. Yöunille ja päiväunille nukahtamiset on välillä tosi hankalia, jonka johdosta parina päivänä päiväunet on jääneet nukkumatta kokonaan. Toivottavasti tämä vaihe menee pian ohi.

Paljon olis mielessä postaus aiheita, kun vaan aika ja jaksaminen riittäis niiden kirjottelemiseen. Jospa saisin ja ennen kaikkea kerkeisin kirjottelemaan edes osan niistä tänne. My day -postausta oon myös harkinnu tekeväni nyt ennen vauvan tuloa. Sittenhän se arki taas jokseenkin muuttuu kun uusi tulokas on saapunut. Saa nähä milloin ne sitten tulee!

Neuvola ja lääkäri

 Keskiviikkona kävin taas uudella neuvolatädillä. Hän oli mukavan oloinen ja osaava. Avauduin hänelle saapuvan synnytyksen aiheuttamasta stressistä ja ahdistuneisuudesta. Hienosti osasi tukea ja rauhotella asian suhteen. Neuvoi myös paljon, miten kannattaa toimia missäkin tilanteessa. Kyselin myös uudesta hoitosysteemistä (?) lisää, jonka nimeksi ilmaantui perhepesä. Oma neuvolatäti kertoi siitä joskus alku kesästä, mutta sillon en jaksanut keskittyä kuuntelemaan tarkkaan.

 Perhepesä on siis semmoinen synnyttäneiden perheiden oma huone/alue, jossa saa olla rauhassa ilman hoitajia. Totta kai hoitajat käy tekemässä tietyt tehtävät, mutta eivät ole hengittämässä niskaan 24/7, vaan antaavat olla rauhassa. Tämä kuulostaa unelmalta, sillä mua ahdisti jo esikoisen aikaan hoitajien jatkuva läsnäolo. En jotenkin osanut rentoutua ja tehdä asioita itse, kun tuntui, että hoitajien mielestä kaikki on väärin. Muutenkin nyt kun ollaan "konkareita" vauvan hoidossa, olisi oma rauha iso juttu. 

Jutteluiden jälkeen mittailtiin verenpaine (114/78) ja paino, jonka tulosta en tänne kerrokkaan. Sen jälkeen mitattiin kohdunpohjan korkeutta ja kuunneltiin sydänääniä (140+). Vauvalla kaikki hyvin ja minulla kaikki hyvin. 

Mulla jäi positiivinen olo ton neuvola käynnin jälkeen. Jotenkin olo oli niin rentoutunu ja helpottunut, kun sain purkaa omia ajatuksia ja pelkoja synnytykseen liittyen. Iso apu oli neukkutädistäkin, sillä hän osas niin hienosti hoitaa ton tilanteen pois alta ja sai mun mielen ja stressin rauhottumaan.

Eilen eli torstaina mulla oli puolestaan lääkäriaika. Lääkäri otti Streptokokki näytteen ja kokeili kohdunsuun tilanteen. Kohdunsuu on vähän pehmentynyt ja takana. Ultrattiin myös ja otettiin mittoja. Vauva on pää alaspäin edelleen ja painoarvioksi hän sai 2750g. On siis oikean kokoinen näille viikoille. Lapsivettä on kuulema runsaasti, että jospa tälläkertaa tiedän missä vaiheessa ne sitten menee!

Omat kuulumiset raskauden tiimoilta on aika väsyneet. Joinakin päivinä (esim. tänään) väsyttää, v*tuttaa ja itkettää kaikki. Joinakin päivinä taas oon intoa ja virtaa täynnä (esim. eilen). Oon jotenkin ite niin turhautunu ja kyllästyny tähän mammuttina olemiseen, että toivoisin raskauden olevan jo ohi. Alkaa olemaan todella tukalat oltavat ja yöt menee miltei asentoa etsiessä. Ihana iskias kipu vaivaa edelleen ja välillä supistelee enemmän ja toisinaan taas vähemmän. Tulee kiukuteltua ihan turhasta ja tunnen itseni maailman surkeimmaksi äidiksi. Nyt viikkoja on kasassa 35+5 eli eletään raskausviikkoa 36. Oon niin onnellinen ja kiitollinen siitä, että raskaus on loppupuolella ja laskettuun on päivää vaille kuukausi aikaa!

Anteeks amatöörimäiset masukuvat. Tänään ei jaksettu panostaa.

Ei päätä, ei häntää

Ollaan muka oltu niin kiireisiä ja tehty paljon kaikkee yhdessä, etten oo kerenny avaamaan konetta. Okei joo, laiskuus liittyy asiaan myös vahvasti. Nyt kun aattelin tulla kirjottelemaan tänne jotain ja koitan miettiä mitä ollaan tehty, niin mieleen ei tule mitään. Ollaan oltu vaan kotona ja ulkoiltu paljon. Ollaan käyty kaksilla eri synttäreillä nyt kahtena eri viikonloppuna ja ainiin! Käytiinhän me Hoplopissakin tuossa pari viikkoa sitten. Hoplopissa pitää kyllä käydä uudestaankin, kunhan oon saanut tän vauvamasun tieltä pois! Kyllä illalla jaloissa ja selässä tuntui. Supistelikin ihan kiitettävästi.

Rv 34

Mulla on oikeestaan ollu kauheet omantunnon tuskat nyt viime päivinä. Se mikä aiheuttaa mulle pahaamieltä on se, että meillä on ruokailurytmi päin pyllyä. Emmi on nukkunu aamusin pitkään (pisimmillään 9), jonka takia aamupala on viivästynyt roimasti. Kaikki varmaan tajuaakin miten tää menee. Yks ruoka viivästyy omalta ajalta, niin kaikki muut ruoat viivästyy sitä mukaa myös. Sitten kun ollaan paljon oltu ulkona ja käyty kylässä millon missäkin, niin myös senkin takia ruoka-ajat viivästyy. Toki myös Emmin lähipäivinä vedellyt 3h päiväunet vaikuttaa asiaan. Nyt ajattelinkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja punoa rytmit takaisin kuntoon.

Myös asunnon siivottomuus ja keittiön räjähdys ahistaa vietävästi. Ruokaa ei tee mieli laittaa likaisessa keittiössä, enkä jaksa siivota. On siis niin vetämätön laiskamato olo kun voi vaan olla. Tuolla olis myös iso kasa pyykkiä pestävänä ja viikattavana. Noh, ehkä mä "säästän" ne hommat sadepäiville. Nyt on nimittäin oikeesti ollu niin harvinaisen hyviä kelejä, että eipä oikeen viiti sisällä niitä tuhlata. Vielä kun Emmi on alkanut viihtymään tuossa omalla pihalla tehden soppaa äitille ja isille ja kiikkuen. Mikäs sen mukavampaa, kun istua kahvikuppi kädessä auringon lämmössä ja katsoa onnellista lasta.

Oon varmaan ihan hirvee ihminen, mutta nyt toivon, että tulis semmonen yhden tai kahden päivän kestävä sadekuuro. Mulla on niin hirveesti kaikkee tekemistä sisällä, että en tiiä mistä alottaa. Pitäis siivoo, vauvan vaatteet kahtoo läpi, vaatekaapit muutenki kahtoo läpi, jääkaappi putsata ym. Eniten stressiä aiheuttaa vauvan vaatteet ja sairaalakassi, sekin kun pitäis saada pakattua. Sitten kun oon ne hommat saanu tehtyä, niin sitten saa mun puolesta olla hellettä ja aurinkoo vaikka joka päivä!
Tää oli tämmönen ei päätä, ei häntää -postaus mutta välillä pitää olla näitäkin! Torstaina (koitan) palailla postailemaan neuvolan ja lääkärin tiimoilta. Ne siis vielä edessä päin!

 Ps. Onko veikkauksia painoarvioon? Minä veikkaan 2500g ja Riku 3500g. Jospa minä oisin lähempänä kuitenkin! :D