Täyteen ängätty sohvaperuna

Tuijotan tällähetkellä läppärin ruutua ja mietin mitä mä tänne oikeen kirjottasin. En oo yksinkertaisesti tehny mitään kummempaa. Nukkunu, syöny, ihastellu masua, googlettanu kaikkee mahollista, laiskotellu ja kattonu netflixistä vampyyripäiväkirjoja, Mun ajatus ei oikeen meenaa kulkee, mutta millonpa se olis kulkenukkaan. 

Maha on taas kasvanu hurjaa vauhtia viime viikosta. Tänään käytiin käppäilemässä Rikun ja Neran kanssa ja tajuttiin että ei hitto, huomenna ollaan jo 33 raskausviikolla! Luettelin mitä kaikkee pitää vielä keritä tehä siinä vaivaisessa 7 viikossa. Pitää ostaa tuttipulloja, tutteja, lipasto vauvan vaatteille, pestä joitaki vauvan vaatteita, vaunutki pitää ostaa. Mitähän kaikkee niitä vielä oli, ei muistikaan enää riitä. Kokoajan on semmonen tunne, että jotain oleellista ollaan unohettu. Että pitäs hoitaa joitaki asioita, ennen lapsen syntymää. 

Kyllä mä kuitenkin päätin, että en turhaan rupee stressaamaan ja ahistumaan näistä (helpommin sanottu ku tehty). Eiköhän me keretä ostaa, ja varmasti saadaan apua molempien porukoilta jos on tarvis. Yheksän kuukautta kuulostaa pitkälle ajalle, mutta ei tää nyt niin pitkä aika ollukkaa loppupeleissä.

Vauva pyörii ja myllertää paljon. Kieltämättä rupee olemaan itelläki hiukan tukalat oltavat, vaikka maha ei kovin suuri olekkaan. Öisin on tosi vaikeeta löytää hyvä asento. Varsinki ku oon tottunu nukkumaan mahallani. Ai että mä ootan ku pääsen sitte nukkumaan vaikka pää alaspäin jos sille tuntuu! 

Uusi tuttavuus on saapunut raskausoireiden (?) joukkoon. Nimittäin hengenahdistus. Kyllä mulla oli viikko takaperin kans hengenahdistusta, mutta se tuli sillon ku makas selällään. Nyt se taas tulee välillä asennosta riippumatta. Kyllä siinä ite jo kerkes pelästyä, että mikä mulla on ku ei henki kulje. Onneks äitini on kävelevä lääkärikirja ja rauhotteli kertoen, että se on normaalia raskauden aikana. Aattelin kyllä ottaa puheeks seuraavalla neuvola/lääkäri käynnillä ja kysästä onhan varmasti normaalia. Seuraava neuvola käynti onkin kahden viikon päästä, samana päivänä on myös lääkäriaika. Samalla ajattelin kysellä lantionpohja lihas harjoituksista. Tänään nimittäin sain selville, että kyseessä olevien lihasten harjoitus tekee hyvää. Jännä vaan, että asiasta ei oo mainittu mitään neuvolassa. 

Raskaus höpinöistä muihin aatoksiin.

 Ollaan mietiskelty tässä, että ilmotettaisko Nera Iisalmen koiranäyttelyihin, jotka on elokuussa. En tarkalleen tiedä mitkä koiranäyttelyt on kyseessä tai tästä aihepiiristä muutenkaan, sillä en oo koskaan käyny koiranäyttelyissä. Neran toinen omistaja toivoisi, että ilmotettais Nera mukaan. Kieltämättä olis tosi mielenkiintonen kokemus mennä sinne, vaikka joku muuhan Neran siellä sitten esittäis. Toisaalta taas mietiskelin onko liian myöhästä. Kuitenkaan kaikki käskyt tälle neidille ei mene perille, vaikka onkin hyväkäytöksinen. Lihasta tuosta mussukasta kyllä löytyy ja hyvännäkönen rotikka on muutenkin. 

Saa nähdä mihin päätökseen tullaan. 

Nää postausten "lopetukset" on pyllystä. Joten jätän tän tähän.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille, jotka tänne on eksyny!

Pelko ja ahdistus, mene pois

Kun on raskaana, niin tulee mietittyä kaiken näköstä. Semmosia asioita joita ei ois uskonu koskaan miettivän. 

Eilen illalla nukkumaan ruetessa mietin mitä kaikkee meillä jo on vauvaa varten. On eri kokoisia ja eri mallisia bodyja, housuja, sukkia, villasukkia, sukkahousuja, hattuja, paitoja, neuletakkeja, haalareita ja vaikka mitä muuta vaatetta. On meillä myös puuhamatto, sitteri, turvakaukalo, imetystyyny, pinnasänky ja leluja. Sitten mä tajusin. Ei hitto. Meillä ei oo tutteja eikä tuttipulloja! 

Siitä se ahdistus sitten lähti, enkä nukkunu yöllä kuin vaivaisen parituntia ja senkin pätkissä.

En oo ennen ahdistunu näin herkästi, enkä varsinkaan näin pienistä asioista. Onhan meillä tässä vielä pari kuukautta aikaa ellei enemmänkin hommata lapselle niitä tutteja ja tuttipulloja! Samaten myös vaippoja! Silti.

Vaikka kuinka ajattelee että ei oo kiirettä ja että kyllä mä/me keretään hommaamaan kaikki ennen synnytystä niin silti on vaan semmonen ahdistus ja pelko päällä. Kun mä näin yksinkertaisen asian unohdan, siis kirjaimellisesti unohan kokonaan tutit ja tuttipullot, niin miten mä sitten lapsen kanssa pärjään! Osaanko mä pidellä sitä oikeella tavalla? Osaanko mä pukea sen niin ettei sitä satu? Osaanko mä ylipäätään mitään? 

Entiiä onko tää normaalia esikoista oottaessa, että kaikki asiat pelottaa ja tuntuu että on ulapalla kaikesta. Helppohan niiden on olla, jotka on ollu ennenkin pienten lasten kanssa. Mulla kun ei ole oikeen minkäänlaista kokemusta tästä asiasta. Nää asiat ja kysymykset vaan paisuu mun päässä. Ja tää ahdistus vaan kasvaa kasvamistaan. 

Kaikki sanoo, että äidinvaistot herää viimestään sitten kun saa sen lapsen maailmaan. Kyllä se varmaan pitää paikkansa, mutta entä jos ei herääkkään? Kaikki sanoo myös, että kyllä sitä oppii tekemällä asioita ja että siellä sairaalassa ne sitten opettaa. Entä jos en opi? Äh, tuun hulluks näiden ajatusten kanssa! Tän takia ois kiva ku ois mammakaveri joka oottais kans esikoistaan ja jonka kanssa vois vaihella näitä mietteitä.

Mutta aina ei saa mitä haluaa ja toivoo. 

Kummasti helpotti tämä tunteiden purkaminen tänne blogiin. Osittain tän takia blogin ylipäätään tein. Terve vaan tutuille jotka erehtyy lukemaan tämän!

Suunnittelematon tulokas

Nyt päästäänkin mun lempi puheenaiheeseen, johon kaikki mun läheiset Rikua myöten on kerenny jo kyllästyä, nimittäin tadaaaa! Vauvahöpinöitä! Kerron nyt siis raskaudestani. Tekstiä tulee olemaan tässä postauksessa ihan jonkin verran. 

Rv 20, vasta puolivälissä mulla rupes raskaus pikkuhiljaa näkymään.

Semmonen yli 7kk sitten kävin ihan vitsi mielessä ostamassa raskaustestin. Rikun kanssa kotiintulo matkalla vitsailtiin tästä aiheesta. Testi yllätti ja näytti positiivista. En uskonut sitä yhtä raskaustestiä joka näytti positiivista merkkiä, vaan lähdettiin Rikun kanssa ostamaan toinen. Toinen raskaustesti näytti myös positiivista merkkiä. Mä en oikeen tienny mitä pitäs aatella. Pelotti. Jännitti. Itketti. Riku tirautti muutaman onnenkyyneleen sillä välin ku minä ravasin pissitikku kädessä ympäri kämppää hokien "Ei oo totta. Ei voi olla!" Ajatukset oli sekavat, enkä mä muutenkaan uskonut että olisin raskaana. Vaikka ihan hyvinhän se mahollista oli, sillä en ollu syöny muutamaan kuukauteen pillereitä. Tuli siinä siskollekkin laitettua muutama kuva tikuista whatsapissa, että näkeekö mun silmät nyt ihan varmasti oikein. 

Enhän mä uskonut sitä todeks edes ekalla neuvolakäynnilläkään, että mä oisin raskaana. Ei mulla ollu minkäänlaisia oireita, ei edes sitä aamu pahoinvointiakaan. Olo oli ku oisin ollu vaan unessa, jossa luulen olevani raskaana mutta en oikeesti oo. Joskus välillä jopa "unohti" olevansa raskaana. Varsinkin sillon kun ei ollut tätä rantapalloa tässä edessä, enkä tuntenut liikkeitä.
Tuli kutsu ensinmäiseen ultraääni tutkimukseen. Loihdin Rikulle ja siskolle, että kato vaan niin ei siellä ultrassa ketään näy. Että tää on vaan jotain harhakuvitelmaa ja kaikki testit on näyttäny väärin. Minä se olin joka oli väärässä. Siellä se pieni ihmisenalku lökötteli masussa kaikessa rauhassa. 

 Olin onnellinen, sanoinkuvaamattoman onnellinen (sitä olen edelleen). Mutta silti mua pelotti. Mua pelotti että jokin menee pieleen ja tulee keskenmeno. Se että jäänkin yksin tän maha-asukin kanssa. Se että kaikki onkin pelkkää kuvitelmaa. Jotenkaan en saanu taottua mun päähän, että tää on totta ja musta tulee ihan oikeesti äiti. Onhan tää vieläkin aika uskomatonta. Ei sitä vaan osannu odottaa, että näinkin nopeesti se perhe-elämä tulis toteutumaan. Pelko raskauden keskenmenosta tai lapsen menehtymisestä ei oo hävinny minnekkään. Se lienee ihan normaalia. Pari päivää ennen ultraan menoa tulee kaikkia kauhu ajatuksia mieleen, että entä jos sillä lapsella on kaksi päätä tai entä jos sydän ei lyökkään. Onneksi kuitenkaan kumpikaan näistä ei oo ollu totta. Oishan se nyt aika hämmentävää, jos lapsella olis ollu ne kaks päätä.

Raskausaika on menny kuin siivillä. Nyt tosiaan tajuan, mitä se "nopeasti 9 kk menee" oikeen tarkottaa. Nyt eletään viikoilla 32+2 ja vastahan mä ne testit tein?! Hui! Kieltämättä pelottaa, että osaanko mä hoitaa vauvaa oikein kun ei oo oikeen minkäänlaista kokemusta vauvan hoidosta. Mitä nyt silloin tuli jonkunverran oltua tätitettävien vauva-aikana läsnä. Vaipan vaihdon mä varmaan kuitenkin osaan kun töissä sitä tekee päivittäin vanhuksille, hahhaa!

Mun raskausaika on ollut helppo. Ei oo ollu pahemmin pahoinvointia (joskus sillon tällön mm. kahvintuoksu aiheutti huonoa oloa) eikä kyllä muutakaan. Mieliala on välillä heitelly laidasta laitaan, mutta suurimmaksi osaksi oon ollu omaitseni. Välillä tulee ihan tyhmistä asioista pieniä itkunpurskahduksia, mutta niille onki kiva yhdessä Rikun kanssa nauraa. Raskausajan himot ruoan suhteen on pysyny makeisissa ja muussa roskaruoassa. Väsymys on ollu alussa ja niin myös nytkin aika tajutonta. Tosin tämänhetkinen väsymys johtuu raudan puutteesta. Parisuhde ei oo kärsiny millään tapaa, vaan päinvastoin. Mulla ja Rikulla menee nyt paremmin kuin koskaan, vaikka välillä riitoja onkin. Ollaan hitsauduttu enemmän yhteen. Oon myös tän raskauden aikana aikuistunu todella paljon (omasta mielestäni ainakin) ja ruennu ymmärtämään joitakin asioita paremmin.

 Jos olisin saanut niin sanotusti itse päättää millon tulen sormia napsauttamalla raskaaksi, niin kyllähän mä olisin muutaman vuoden varmaan odottanut. Oisin käyny muutaman vuoden töissä, että olis rahaa kunnolla kasvattaa lasta ja että olis rahaa myös hänen harrastuksiin. Eihän se nyt heti rupea kuitenkaan harrastamaan mitään ratsastusta tai muuta vastaavaa, mutta silti. Älkää nyt saako sitä kuvaa, että en olis tätä lasta halunnut. Tää on ehdottomasti parasta mitä mulle on tapahtunut, enkä mä todellakaan kadu tätä päätöstä millään tapaa vaikka ei ollakkaan mitään miljonäärejä!
 Oon kyllä ilonen siitä, että kerkesin opiskella tuon koulun nyt kokonaan loppuun ja valmistuin ihanaan ammattiin. Eipähän tarvitse sitten mammaloman jälkeen palata kouluun, vaan pääsee suoraan töihin.

Vaikka raskaus ei ollut millään tapaa suunniteltu, niin silti rakastan tuota pientä kääpiötä mahani sisällä ylitse kaiken♥ Oon onnellinen ja onnekas myös siitä, että mulla on mies rinnalla joka ei ottanu jalkojaan alle ja lähteny juoksemaan karkuun. Jotkut kun tuppaa sitä harrastamaan.
Kyllä me juteltiin lapsista Rikun kanssa suhteen alussa. Molemmat haluttiin lapsia, mutta ei vielä silloin. Viime kesänä lopetin pillereiden syönnin, eikä käytetty ehkäisyä. Ajateltiin, että jos lapsi on tullakseen niin sitten se tulee.

Perhe ja tietty myös Riku on ollut todella suuri tuki mulle raskauden aikana ja varmastikkaan ilman heitä en olis pärjänny. Siskot on jaksanu kuunnella mun mietteitä ja vastanneet mun kysymyksiin parhaansa mukaan. Iso kiitos kuuluu siis heille♥

Juhannus ja muuta mukavaa

Viime torstaina saatiin vieraita Seinäjoelta. Rikun lapsuudenystävä ja hänen tyttöystävänsä tuli meille Juhannuksen viettoon. Mitään festari juhannusta tai mökki juhannusta meillä ei ollu kuitenkaan suunnitelmissa, mitä muilla näytti olevan meidänkin puolesta. Oltiin erilaisia nuoria ja vietettiin perjantai-ilta Rikun kaverin kotikotona 20 kilsan päästä keskustasta. Grillailtiin, laulettiin karaokea, pidettiin nesteytys kohillaan (muut joi olutta/boolia ja minä limpparia), kuunneltiin musiikkia ja höpöteltiin niitä näitä. Muut lähti jatkamaan iltaa vielä baarin puolelle ja minä tulin Neran seuraks kotiin nukkumaan. Juhannus oli erilainen, mutta sitäkin mukavampi! Mieluummin vietän iltaa istuen hyvällä porukalla vaikka ihan selvinpäinkin, kuin örveltäen tupatentäyteen tungetulla festarialueella jossa hermo palaa nopeesti. 

Koska Suomen kesä on niin vähä aurinkoinen, niin suurinosa päivistä kului sisällä istuen ja miettien mitä tehtäis. Yhtenä päivänä (olikohan sunnuntai) aurinko kuitenkin ilmotti olemassa olostaan ja myöhän käytettiin tilaisuus hyväkseen ja hihhuloitiin koko päivä ulkosalla. 

Käytiin peltosalmella syöttämässä itikoita kahteen otteeseen frisbeegolffaamalla, käytiin myös Nerkoolla frisbeegolffaamassa. Ainiin ja käytiin myös grillaamassa muutamat makkarat siinä välissä. Loppu ilta kului siinä, kun ukot pelas cs:sää ja myö katottiin leffaa. Tosin se leffa jäi puoleenväliin kun iski armoton väsymys. 

Eilen vieraat kuitenki lähti takasin Seinäjoelle ja myöpä jäätiin tänne taas kaksin. Koko eilispäivä meni koomaillessa sohvan nurkassa viltin alla ja netflixiä katsoessa. Nää "ihanat" sateiset kelit saa mielen entistä väsyneemmäks, eikä me jaksettu ruokaakaan tehdä. Onneks on kuitenkin kotipizza olemassa ja käytiin sieltä hakemassa Americanat mukaan.

Meenas käämi palaa pizzaa oottaessa. Tuo Kahvila-ravintola Mehevän palvelu on huonontunu Subwayn tullessa kyseiseen paikkaan. Pizzaa saa oottaa yli puoltuntia, vaikka asiakkaita paikanpäällä ei oliskaan. 

Ainiin ja tulihan sitä itsensä ylitettyä viime torstaina sen verran, että tein pizzan itse alusta loppuun asti! Yleensä jos tehään Rikun kanssa pizzaa, niin me ostetaan samalla valmiit pohjat, mutta tälläkertaa tehtiinkin pohjat itse. Onhan se paljon parempaa ja halvempaa itse tehdä pohja, kun siitä saa sen pelillisen pizzaa. Pyllystähän se oli, mutta hyvää siitä tuli! Muutaman kerran olis tehny mieli heittää se kaulin ja taikina ikkunasta ulos, jos totta puhutaan. Ei musta pizzanpyörittäjää ainakaan tuu.

Vaan nytpä voisin lähtee tästä ruoan tekoon. Tänään on luvassa uusia perunoita, jauhelihapullia ja tuoresalaatti. Nomsnoms. 

Pohdintaa synnytykseen liittyen

Tänään juteltiin neuvolakäynnillä imettämisestä ja synnytyksestä. Tai noh tällä käynnillähän oli tarkoitus jutella imetyksestä, mutta meillä oli paljon kysymyksiä jotka liittyi synnytykseen. Siinähän se tunti vierähti jutellessa näistä asioista.

Ollaan Rikun kanssa juteltu synnytykseen lähtemisestä sunmuista synnytykseen liittyvistä asioista tässä lähiaikoina. Ollaan mietitty miten tehdään Neran kanssa, jos käykin niin hyvä tuuri että saadaan se perhehuone sieltä ja Rikukin jää sinne yöksi? Mistä saadaan yöpaikka Rikulle mahdollisimman läheltä Kyssiä jos synnytys ei lähdekkään käyntiin heti, hän eikä voi jäädä sinne yöksi? Entä jos synnytyksessä taphtuu komplikaatioita ja minä menehdyn? Tai entä jos lapsi syntyy elottomana? Näitä pieniä ja suuria kysymyksiä on mielessä pyöritelty. Enimmäkseen minä näitä mietin.

Mulla on synnytyspelko. Sekin synnytyspelko johtuu siitä, kun sisko menetti yli puolet (?) kehonsa verestä esikoisen synnytyksessä ja oli huonossa jamassa. Kyllä mä sen tiedän, että se ei tarkota sitä että mulle niin kävis. Jokaisellahan on erilainen synnytys, mutta silti se pelko vaan on takaraivossa.

Ei tää pelko kuitenkaan yöunia vie, tai ei vielä ainakaan. Semmonen pieni jännitys on ainakin tällähetkellä. Pitää vaan toivoo ja luottaa siihen, että kaikki menee hyvin eikä kenellekkään käy pahasti.
Mietittiin Rikun kanssa, että mentäis synnytysvalmennukseen tässä joku päivä. Sitä en tiedä, että onko se millään tapaa rauhottavampi/opettavainen vai tuoko se enemmän traumoja synnytyksestä jos siellä on joku video toisen synnytyksestä (niinkuin olen kuullut). Olis kivempi, jos synnytysvalmennus ois samanlainen kuin kaikissa amerikkalaisissa sarjoissa ja leffoissa. Joskus mä luulin, että se on just semmonen tai edes sen tyylinen, mutta sitten todellisuus löikin kasvoille. En mä oo tämmösistä selkoo ennen ottanu enkä ees miettiny, kun vasta nyt.

Tän kuukauden käytetyin sana googlessa on "synnytyskertomuksia". Niitä on siis tullut luettua yön pikkutunteina ihan jonkun verran. Niitä löytyy aika laidasta laitaan. On semmosia, jotka on tosi kivuliaita, pitkiä ja monimutkasia. Sitten on myös niitä helpompia, lyhyempiä ja hieman kivuttomampia. Mä niin toivon, että mun synnytys tulis olemaan helpommasta päästä, vaikka tuskin tulee olemaan sillä esikoisen synnytyshän on kaikista rankin. Ja vielä kun mulla on tosi huono kipukynnys ja pelkästään itikan pisto sattuu, niin entäs sitten synnytyksessä tulevat tuskat? Apuaaa. Enköhän mä pärjää. On mulla tuossa yks tsemppaaja, joka tukee ja pysyy vierellä.

Oli jotenkin tosi jännää, kun neuvolassa multa kysyttiin meenasinko imettää lasta. Mulle se on itsestäänselvyys, että imetän. Vähä niinkuin myös se, että jos menen naimisiin niin tietty otan miehen sukunimen. Jotenkin tosi hölmöä olla imettämättä, jos siihen pystyy eikä ole mitään sen kummempia esteitä. En muutenkaan ymmärrä, minkä takia jotkut eivät imetä vaikka lapsi ja itse äiti kykenisi siihen. Tämähän on siis pelkästään minun mielipide, jokainen tehköön omat päätöksensä ja jokaisella on omat mielipiteensä eri asioista. Kyllä mä sen ymmärrän, jos lapsi ei osaa/rupea imemään jostain syystä tai jos jostain syystä rinnan maidontuotanto loppuu eikä sen takia pysty imettämään. 

Jokatapauksessa, tämmösiä asioita meillä mietitään tällähetkellä. Varmaan tulen kirjottamaan tästä samaisesta aiheesta kerran jos toisenkin loppuraskauden aikana.
Koska raskausajan himot ovat niin ihania, niin menenkin tästä tekemään jauhelihakeittoa, hahah! 

Mökkikausi avattu!

Niinkuin tuossa edellisessä postauksessa jo mainitsin, niin olin yön mökillä. Mun mielestä mökkeilyyn ei kuulu netissä vötkyily, joten en mä myöskään postausta kirjotellut. Tietty jos pidempään olisin ollut, niin kait tuota ois jotain tullu postattua.
Vaikka oltiinki vaan yks yö, niin kyllä tosiaan sai rentoutua ihan kunnolla! Heitin aivot narikkaan, enkä murehtinu mistään. Vietettiin mökillä semmosta "miehistä vapaata" äidin ja siskojen kanssa.  Oli siellä tätitettävätkin tietty mukana. Ilta/seuraava päivä kului saunoessa, syödessä äitin tekemää huippuhyvää ruokaa, jutellessa vauvahöpinöitä (heheh) ja menettäessä hermot itikoihin/mäkäräisiin. Tällä kertaa kuvia ei oo ku tuon kollaasin verran, mutta parempi kait sekin kun ei mitään.

Meidän mökki siis sijaitsee Kiuruveden puolella, kaukana kaikesta. Toi on mun äidin syntymäpaikka, joka on kunnostettu ja laitettu "uuteen uskoon". Toi talohan oli ennen väriltään punainen, eikä siellä tullut koskaan käytyä. Silloin kun olin pieni, niin toi piha oli pitkän heinikon peitossa ja kuhisi käärmeitä. Talo oli ränsistynyt, eikä siellä mahtunut suurinpiirtein liikkumaankaan kun tavaraa oli jokapuolella ja vintti täynnä mun ja sisarusten vanhoja leluja. Äiti ja isäpuoli otti sitten ohjat käsiinsä ja kunnostivat tuosta paikasta ihanan rentoutumispaikan. Kollaasin vasemmanpuoleinen alin kuva on sauna, joka on tehty alusta loppuun asti itse. Oli tuossa kohdalla jonkunlainen sauna ennen tuota, mutta se purettiin kokonaan pois. Ihan hyvä vaan, sillä toi sauna on huippu!
Kesässä ehdottomasti parhainta on mökkeily. Voisin vaikka asua tuolla. Nykyään vaan en viihdy kovin hyvin täällä kotona kaupungin sykkeessä. Mieluummin olisin "maaseudun rauhassa", vaikka onhan se mukava kotiinkin palata.
Meillä onkin huomenna neuvola-aika. Tässä kuumeisena odottelen millonka pääsis ultraan. En vaan malta oottaa, että näkisin miten pikkunen voi ja kuinka paljon se on taas kasvanu♥
Mutta nyt kone kiinni, silmät kiinni ja pikkutirsat niin jaksaa. Rauhallista sunnuntaita kaikille!

Se perinteinen "kuka mä oon?" -postaus

Jotenkin tosi vaikeeta alottaa nää ensinmäiset postaukset uuteen blogiin. Sen mä kyllä muistin, että blogin nimen keksiminen on hankalaa, mutta että nää ekat postauksetki on vaikeita. Mulla on tuhat ja sata muuta postausideaa mielessä, joista haluan tänne kirjottaa. En kuitenkaan alota heti kirjottamalla niitä tänne, sillä musta se jotenkin tuntuu väärältä.  Toisaalta taas musta tuntuu tyhmältä kirjottaa postaus itestäni. Jostain on kuitenkin alotettava.
Ajattelin, että kirjotan tähän toiseen postaukseen muutaman asian, jotka liittyy muhun jollain tapaa. En aio rueta kirjottamaan mitään romaania mun elämästä tai siitä millanen ihminen mä oon.

1. Oon kesäisin yökukkuja. En meenaa millään saada unta kesäisin. Siks mun kesät yleensä meneekin siinä, että valvon yöt ja nukun pitkälle päivää. Tänään oon vaan aikaseen hereillä, joka johtuu ihan siitä että olen isäni luona Kiuruvedellä tätitettävien vahtina.

2. Olen kahden pienen prinsessan täti. Oli varmaan tosi vaikee arvata kun äsken jo asiasta mainitsin. Tytöillähän on ikää 7 ja 5 vuotta. Nopeasti ne vaan kasvaa. Vasta olivat pieniä.

3. Mun päivä ei lähde käyntiin ilman aamukahvia. Mulle ei riitä yksi mukillinen kahvia, vaan siihen tarvitaan se 2-3 kuppia aamulla. Sen takia oliki kamalaa alkuraskauden aikana, kun ei meinannut aamulla mennä edes se yksikään kuppi kahvia alas. 

4. En voi kuvitella asuvani muualla kuin Iisalmessa. Entiiä mistä tää johtuu, mutta en vaan osaa kuvitella asuvani Kuopiossa, saatika sitten kauempana esim. Tampereella. Ei se Iisalmi mikään iso kaupunki ole, eikä varmastikkaan mikään paras mahdollinen paikkakunta mutta mulle se on juuri sopivan kokonen paikka. En vois kuvitellakkaan että asuisin isossa kaupungissa.

5. Oon pihi. Okei, en nyt ehkä niin kauheen pihi oo kuitenkaan mitä mun isä on, mutta jonkun verran kyllä. Musta on oikeastaan ihan hyvä että oon, sillä muuten mulla ja Rikulla ei olis varmaan koskaan rahaa. Pitäähän se järjellä ajatella ostaako viimeisillä rahoilla kallista kahden illan gurmee ruokaa vai pussin täydeltä viikon edestä halpaa ruokaa.

6. En ois voinu kuvitella että valmistun oikeesti lähihoitajaksi. Noi kolme vuotta, mitä opiskelin oli ehkä maailman rankimmat ja samalla antoisimmat. Tuli koettua vaikka ja mitä. Ei toi koulu sinänsä oo niin rankka mitä vois kuvitella, mutta varsinkin tää vika vuosi oli ihan kunnon stressivuosi. Huhuh, monet itkut tuli väännettyä ihan pelkästään koulun takia.

7. En osaa kuvitella elämääni ilman koiraa. Meillä oli ennen Neraa jo yksi vanha rottweiler nimeltään Himo. Hän kuitenkin joutui lähtemään paremmille maille (rip). Himpan kuoleman jälkeen se muutama yö oli niin turvaton olo, kun ei ollutkaan yht'äkkiä sitä vahtikoiraa kuorsaamassa ja vahtimassa ettei asuntoon tule ketään. Näin järjettömiä painajaisia, enkä uskaltanut lähteä yöllä vessaan ilman Rikua.

8. Rakastan lastenohjelmia. Kukapa niitä ei rakastais? Tätitettävien kanssa tulee aina katsottua vaikka minkä näköisiä lastenohjelmia ja varmasti tulen katsomaan niitä myös oman lapseni kanssa. Ärsyttää vaan, kun mun ollessa pieni tuli paljon parempia lastenohjelmia mitä nää nykyajan ohjelmat on.

9. Oon "tyyliltäni" poikatyttö. Yläaste aikoihin tuli meikattua jne, mutta nykyään meikkaaminen ei huvita. Tykkään pukeutua lökäreihin ja huppariin. En hirveämmin laita hiuksiakaan. Tietty joskus harvoin on kivaa laittautua ja panostaa ulkonäköön, mutta ei oo mun juttu laittautua päivittäin. 

Siinäpä muutama juttu minusta. Jokohan sitä seuraavassa postauksessa pääsis kirjottelee jostain ihan muusta kun minusta. Heti alkuun tulee ehkä muutaman päivän tauko, sillä lähden ehkä maaseudun rauhaan mökille, eikä mökkeilyyn kuulu tietokoneella istuminen. 

Uusi alku

Moikka! Oon Pinja, ikää mulla on 20 vuotta. Asustelen yhdessä ukkoni kanssa Iisalmessa, Pohjois-Savossa, Luonteeltani oon huumorintajuinen, sosiaalinen ja ujo. Valmistuin päälle viikko sitten lähihoitajaksi. Oon tällähetkellä raskaana (rv 30+1) ja tämä lapsi on meille ensinmäinen. Niinkuin arvata saattaa, niin blogi tulee sisältämään pitkälti raskaus/vauva höpinöitä. Tietysti kirjottelen myös perus arjesta ja ajatuksista muutenkin.

Tämä blogi ei oo mulle ensinmäinen, sillä yläaste aikoihin mediakurssilla tehtiin tehtäviä blogin kautta. Huomasin, että bloggaaminen on kivaa ja pidinkin sitä pystyssä muutaman vuoden ajan. Lukijoita sillä ei kovin paljoa ollut, enkä vaadi sitä välttämättä nytkään. Eikös se kuitenkin oo pääasia, että itse tykkää bloggaamisesta vaikka sitä ei kukaan lukisikaan. 

Oon ollu kohta vuoden verran kihloissa tuommosen ihanan ukkelin kanssa. Tuo ihana ukkeli keksi tälle blogille huipun nimen, koska mä en keksiny mitään. Ja ei, en mä oikeesti oo mikään sohvaperuna. Kyllä mä jotain muutakin teen vaikka töissä en tällähetkellä olekkaan. :D

Ei me täällä kaksiossa kahdestaan asuta, sillä meillä on myös vahtikoira. Rodultaan tämä pieni nappisilmä on rottweiler. Hänen nimensä on Nera ja ikää tällä neidillä on kohta 3-vuotta. Niinkuin kuvasta näkee, niin pallot on Neran parhaita kavereita. Nerppa tulee toimeen erittäin hyvin lasten kanssa ja on kaikkien kaveri muutenkin. Varautukaa siihen, että tulette näkemään paljon kuvia myös tästä sydämen sulattajasta.

Tuli tosiaan mietittyä muutaman kuukauden ajan alottaisko bloggaamisen vaiko ei ja nyt mä sen tein. Jee. Jospa tää lähtis tästä pyörimään etiäpäin. Blogin ulkoasu ei tuu jäämään tämmöseks ja jonkun näkösen bannerinkin ajattelin väsätä tässä lähipäivinä. Liittykää lukijaks ja kommentoikaa jos siltä tuntuu! :)

Ainiin ja tottakai mut löytää myös instagramista nimellä pinjjapauliina.