Toivepostaus: Kumman näköinen Emmi on? Kuinka koira suhtautuu vauvaan?

Emmi on kuin ilmetty kaksonen Rikun kanssa. Hänessä ja Rikussa on niin paljon samaa näköä, ettei siitä voi erehtyä onko Emmi hänen lapsi vai ei. Emmi on myös perinyt Rikulta pitkät ripset, joka on ihan hyvä vaan. Emmillä on myös niin samanlainen hymy, kuin Rikullakin. Hämmästelin Emmin ensinmäistä hymyä, kuinka se onkaan niin samanlainen Rikun kanssa. Ihan on isänsä tyttö!

Musta jotenkin näyttää siltä, että tyttö ei ole lainkaan mun näköinen tai perinyt multa paljoa ulkonäköä. Paitsi näemmä Emmille on tekemässä tummanruskeita silmiä. Ne vaan on vielä aika hämäävät, sillä jossain valossa näyttävät sinivihreiltä ja jossain valossa taas tummanruskeilta. Silmänympärykset ovat myös samantyyliset kuin minulla. Vitsailtiin tuossa, että toivottavasti lapsemme ei peri yhtä pakenevaa hiusrajaa, mikä Rikulla taas on omiaan, hah!

Luonteenpiirteistään Emmi on perinyt multa ainakin tempperamenttisuuden. Rikulta taas ainakin kärsimättömyyden ja sosiaalisuuden.

Nera ja Emmi tulevat hyvin toimeen. Nera siis tuli meille toisesta perheestä viime keväänä. Siinä perheessä hän tottui olemaan pienten lasten kanssa. Muistan kun tultiin tänne pieni kirppu mukana turvakaukalossa, Nera ei meinannut edes tajuta koko kääröä. Hän olikin kyllä silloin niin pieni, ettei Nera tajunnut sen olevan oikea ihminen. Alkuaikoina ei Neraa päästetty Emmin lähelle melkeen ollenkaan, vaikka hän tykkääkin lapsista. Ollaan varauksellisia, eikä haluta ottaa riskiä minkään suhteen.

Nyt Emmin ollessa isompi, ollaan kyllä annettu Neran tulla lähelle. Hän käykin itse aina haistelemassa Emmiä ja nuolaisemassa joko kädestä tai päälaelta. Kuitenkin siinä aina pitää myös olla varauksellinen, sillä Nerpu on kunnon sylikoira, ja mielellään aina änkäytyy syliin tai kainaloon kuonollaan. Lattialla monesti Emmin kanssa viltin päällä köllöttäessä tai puuhamatolla ollessa Nera joskus tulee siihen viereen katsomaan mitä tehdään. Kaiken kaikkiaan Nera on kuitenkin hyväksynyt Emmin, ei ole mustasukkainen tai mitään hänestä tai kenestäkään muutenkaan niinkuin jotkut vieraat meillä aina pelkäävät. Saa nähdä millainen kaksikko näistä sitten Emmin ollessa isompi tulee. Vaikka he tulevat toimeen, ei silti kuitenkaan jätetä Emmiä koiran kanssa yksin huoneeseen. Varsinkaan lattialle.

 Ajatuksena oli tähänkin postaukseen laittaa kuvia musta ja Rikusta vauvakuvat, mutta en jaksa odottaa/odotuttaa enää tän kauempaa. Mutta nyt..

Hyvää sunnuntaita kaikille!

Kuhan postasin

 Huhhuh, onneks on tää viikko ohi! Jotenkin niin väsyttävä ja sitä myötä rankka viikko takana päin. Viikon rankkuuden syyn löydätte edellisestä postauksesta, jossa avaudun mun riittämättömyyden tunteestani. Olo alkaa pikkuhiljaa helpottua. Oon jutellut tästä niin oman äitini, Rikun kuin myös ystäväni kanssa jolla oli aikoinan sama tilanne. Sylissä viihtyvä vauva. Onneks saa tästäkin asiasta vertaistukee. Muutenkin ihan tajuttoman huippu juttu, että on näitä mammakavereita, joiden kanssa voi puhua perus vauva-arjesta ja saa siinä samalla myös vertaistukea. 

Yks päivä "repäsin" ja tekasin meille kinkkunyyttejä. Mulla on tehny noita jo monta päivää mieli, niin aattelinpa sitten tehdä. Helppoa ja halpaa! 

Eilen vaihdeltiin olohuoneeseen järjestystä. Kyllä tähän silmä tottuu ja on tää mukavaa vaihtelua siihen ainaiseen perus järjestykseen. Jotenkin tää olkkari nyt tuntuu kauheen pienelle, vaikka oikeesti on iso. Oon mietiskellyt tekeväni jonakin päivänä asunto postauksen, mutta ei oikein oo koskaan ollu aikaa ottaa kuvia. Tai jos on, niin silloin on käyny myräkkä kylässä, jolloin kaikki paikat on levällään. Ehkä joskus. Eilen myös nautin yhden oluen ja katsoin elokuvaa. Oli ihana rentoutua hetkeksi.

Tänään vietettiin hieman parisuhdeaikaa Rikun kanssa kaksin. Ihana äitini laittoi viikolla viestiä ja kysyi voisiko tulle käymään ja katsomaan mummin murua. Samalla ehdotti, että voitais käydä Rikun kanssa jossain kahdestaan, vaikka ihan vaan kaupassa. Sehän passasi meille paremmin kuin hyvin. Oon pitkän aikaa halunnut käydä Kahvila Hillassa kahvilla ja siellä me sitten tänään käytiin. Vaikea oli valita, mitä ottaisi mutta otettiin Cappuccino kakkupalat ja kahvit. Äärettömän hyvää oli, niinkuin myös asiakaspalvelukin. Kahvila oli ihanasti sisustettu, vaikka kooltaan aika pieni olikin.

Kahvittelun jälkeen suunnattiin Kallen kirpputorille metsästämään kattolamppua. Vihdoin ja viimein löydettiin ja saatiin (!!) eteisen kattoon lamppu. Käytiin myös nopeasti ruokakaupassa, josta ostettiin samalla Emmille tonttupuku jouluksi. Kotia kun tultiin, päästiin äidin kanssa tekemään yhdessä ruokaa. Tehtiin lohikeittoa ja jälkiruoaksi mustikkakukkoa. Namnam. 

Edelleen kyllä on tulossa jos jonkinmoista toivepostausta. Oon ehkä vaan liian vaativa niiden suhteen, sillä edelleen haluaisin niitä omia lapsuusajan kuvia niin itsestä kuin Rikustakin. Voi olla etten jaksa odottaa ja teen ilman niitä. Nyt kuitenkin väsymys vie voiton ja heitän kyllä pitkäkseni sohvalle. Saa hetken hengähtää, ennenkuin Emmi herää. *kopkop*

Hyvää viikonloppua kaikille!

Avaudun

Emmi on usein sillä päällä, että ei viihdy muualla kuin sylissä. Häntä voisi pitää päivät pitkät sylissä ilman että tyttö marisee muuta kuin tissin perään. Se tässä onkin se suurin ongelma, kun mulla ei riitä kädet ja syli. Mä en voi tehdä oikeestaan mitään sillä aikaa, kun Riku on koulussa. Älkää ymmärtäkö väärin. Kyllä hän leikkii puuhamatolla, jumppailee ilomielin viltin päällä lattialla ja istuu sitterissä/turvakaukalossa, mutta nukkua ei malta muualla kuin sylissä. Usein hän nukahtaa ollessaan tissillä ja siitä kun pikkuhiljaa yritän hivuttaa tissin takaisin liiveihin suojuksen kera, hän herää siihen. Jos ei siinä vaiheessa herää, niin herää siihen kun nousen ylös sohvalta. Viimeinen tikki on kun laittaa Emmin omaan pinnasänkyyn nukkumaan, siihen herätään aina. Olen kokeillut sitä, että lasken hiljaa tytön sänkyyn ja tuudittelen tyttöä liikutellen, jolloin hän yleensä nukahtaakin. Sitten kun siitä siirrytään pois, hän herää viimeistään nukuttuaan sen 15min. On hän hyvällä tuurilla nukkunut tunnin, jopa parikin tällä tavalla sängyssään mutta se tapahtuu todella harvoin. Ja noh, mähän nyt oon antanu periks sen yönukkumisen suhteen. Valvoin muutaman yön tapellen lapsen kanssa omassa sängyssä nukkumisen kanssa kunnes loppui voimat ja jaksaminen. Jaksan itse paremmin näin, että nukutaan perhepedissä ja niinhän se täytyykin tehdä.

Mua vaan tässä risoo, ärsyttää, hermostuttaa ja suorastaan vituttaa kun en saa tehtyä mitään. Ois se varmaan Rikusta mukava tulla kotiin, jossa on siistiä ja ruoka valmiina. En mä voi niin tehdä. Tai no voisin, jos hartiat jaksais Emmin painoa kannatella ilman jäätävää kipua. Ne kun on muutenki täysin jumissa. Tietysti kun Emmi hyvänä päivänä viihtyy sitterissä tai puuhamatolla, niin siinähän sitä aikaa olis mutta kuka nyt oikeesti voi jättää lastaan yksin leikkimään? Ei hänellä mitään hätää siinä olis, mutta mulla tulee jo siitä huono omatunto kun jätän Emmin minuutiksi tai pariksi yksin sitteriin/levitetylle sohvalle siksaikaa kun käyn keittämässä aamukahvit, pissillä, valkkaan hälle päivävaatteet ja haen vaipan vaihto tarvikkeet. Ei se varmasti oo paha asia, jos Emmi sen aikaa on yksin mutta se syyllisyyden tunne on karmiva. Monesti teen kotihommia niin, että Emmi on turvakaukalossa keittiönpöydän päällä ja leikkii liberolta saadun perhosen kanssa. Välillä höpöttelen tytön kanssa ja keinuttelen turvakaukaloa. Tässäkään tyttö ei aina viihdy, koska ei pääse kunnolla liikkumaan.

Mä tiedän, että Riku arvostaa mua ja ymmärtää etten voi tehdä ruokaa valmiiksi hänen ollessa koulussa, mutta kun ois se kiva itekki saaha tehtyä ees jotain. Teen kaikki kotihommat, ruoat ja kaikki, mutta silti. Musta tuntuu, että oon pilannu meidän tulevaisuuden ja kaiken, kun oon antanu lapsen olla niin paljon sylissä. Emmi siis tosiaan on semmonen sylivauva. Onhan se ihana pitää omaa lasta sylissä ja halia ja pusutella, mutta olis se kiva välillä hengätääkkin. Tuntuu, että minnekkään ei voi mennä ilman lasta ja mitään ei voi tehdä ilman lasta. Vessaan meneminenkin pitää joskus jättää myöhemmäksi ihan vain sen takia, kun Emmi rupea olemaan muualla kuin sylissä. 

Kun ruetaan miettimään sitä, minkä takia tai oikeestaan kenen ansoista Emmi on oppinut tähän niin ne vastaukset johtaavat muhun. Mähän tän lapsen oon opettanu olemaan sylissä, nukkumaan tissillä, nukkumaan vieressä jne. Tää kaikki on mun syytäni. Kyllähän Emmiä pitäis rueta jotenkin totuttelemaan olemaan omassa sängyssään jne ja varmaan antaa itkeäkki siellä sängyssään muutaman tovin ennenkuin sinne menee, mutta kuka nyt haluaa lastaan tahallaan huudattaa. Ei kukaan. Mä vaan haluisin pystyä tekemään kaikkia normi juttuja kotona, vaikka Emmi onkin täällä ja Riku on koulussa. Saan ite siitä niin paljon iloa, kun nään kuinka paljon oon saanu ite tehtyä ilman Rikun apua lapsen hoidossa. Musta tuntuu, että en tee tarpeeks täällä asioita. Että en ansaitse kiitosta tai kunnioitusta, kun enhän mä saa aikaseks mitään Rikun ollessa poissa paitsi tietty lapsen hoidon joka on se pääasia. Musta vaan tuntuu niin pahalta. Jospa tää tästä joskus helpottuis ja pystyisin tekemään kaikkia normi juttuja. Viimestään siinä vaiheessa kun Emmi on isompi.

Hauskaa torstaita kaikille!

Emmi 3kk

Meidän pieni tytön tylleröinen täyttää tänään 3 kuukautta. En voi uskoo kuinka nopeesti tää aika menee. En pysy enää mukana, kun päivät ja kuukaudet vilahtaa silmissä. Tyttö on kasvanut ja kehittynyt roimasti tän 3 kuukauden aikana, enkä voi uskoo kuinka paljon tämä pieni tyttö on muuttunut siitä ajasta kun oli ihan pieni käärö. Vastahan mä synnytystä jännäsin? 

Kohta ei meillä ole enää pientä vauvaa.

Hyvää sunnuntaita kaikille! 

3kk neuvola ja muuta

Eilen Emmillä oli 3 kk neuvola. Kuten aina, myös tälläkin kertaa tuli kauhee kiire lähdön kanssa sillä Riku oli aamulla koulussa ja Emmi oli vaihteeksi sillä päällä ettei viihdy muualla kuin sylissä. Siinä sitten nätisti odottelin Emmi sylissä isän tuloa kotiin ja samalla yritin etsiä vaatteita itselleni ja Emmillle. "Pieni" kiire tuli hiusten laitossa, vaatteiden vaihdossa, syömisessä, hoitolaukun pakkaamisessa ja kaikessa muussa. Kerettiin kuitenkin neuvolaan yhdeksi. Tälläkertaa oli jopa muutama parkkipaikka terveyskeskuksen edessä vapaana, eikä tarvinnu etsiä vapaata paikkaa. Siihenkin kun yleensä menee se muutama minuutti kun venkslailet terveyskeskuksen ympäri etsiessä parkkipaikkaa. Voisivat tehdä tilavamman parkkipaikan.

Päästiinkin melkein heti neuvolatädin huoneeseen, jossa tuttuun tapaan kyseltiin kysymykset ja kerrottiin kuulumiset. Sitten vuorossa oli punnistuket ja mittailut. Itse veikkasin Emmin pituudeksi 58-59 cm ja painoksi 4500g ellei ylikin. Lähelle meni, sillä Emmi painaa tällähetkellä 4935g ja pituutta on 58,5cm. Tyttö on kasvanut hurjan paljon taas. 

Emmi sai myös ensinmäiset rokotteet eilen. Kamala oli kahtoo vierestä, kun tyttöä pistettiin ja Emmi itki kamalasti. Oli siinä itselläkin pokan pitelemistä. Itse en pystynyt pitelemään häntä, joten Riku sai pidellä häntä pistettäessä. Emmille nousi muutama tunti rokotuksen annosta kuume ja hän itki kovasti. Onneks Riku oli just tullu kaupasta ja apteekista, niin päästiin heti antamaan Emmille helpotusta. Voi pikku raasu, nyt ei onneks oo 2kk rokotuksia!

Neuvolakortissa lukee näin: "Siro tyttö, painoa ja pituutta tasaisesti tullut. Emmi tarkasti katselee ja esineitä ja käsiään suuhun vie. Neuvolassa rokotteet sai ja nämä nyt Emmiä harmituttavat."

 Emmi on keksinyt uuden leikin. Otetaan äitin päästä hiustuppo, puristetaan se nyrkkiin ja vedetään. Siinä samalla myös yritetään syödä ne. Myös äitin sormet ovat hyviä ja niitä tämä pieni tytöntylleröinen voisi mutustaa vaikka päivät pitkät.

Käytiin alakerrassa kahvilla tuossa viikon alusta ja saatiin taas älyttömästi vaatetta Emmille mukaan. Me ei olla ostettu Emmille yhtäkään vaatetta itse. Tietty ollaan maksettu jonkun verran näistä isoista vaatenyssäköistä, mutta uutena ei olla ostettu mitään. Mun mielestä näin on parempi, sillä ei oo mitään järkee lähtee ostamaan uutena vauvan vaatteita kun löytyy käytettynäkin halvalla hyvänkuntoisia vaatteita. Siinä muutenkin ois menny paaaaaljon rahaa, jos ois joutunu ostamaan kaiken itse kaupasta. Myös Rikun suvunpuolelta ollaan saatu vaatteita ja innokkaat tädit ja kummi ovat ostaneet vaatteita.  

Tänään ollaan vietetty tämmöstä rentoa lauantaita. Nukuttiin pitkään ja lähdettiin aamupäivästä talviseen raikkaaseen ilmaan vaunulenkille. Meenas pieni paniikki iskee, kun ei tienny mitä Emmille pukis päälle. Tehtiin ruoaksi tortillaa ja mustikkapiirakkaa. Nomnom.

Meijän tiskikone tais sanoo sopimuksen irti ja nyt täällä meenaa olla pieni kaaos käynnissä. Mä niin toivon, että toi saatas vielä korjattua sillä meillä ei oo vara ostaa uutta. Tiskaaminen on ihan pyllystä. Onneks Riku uhrautui tiskaamaan tänään, muahah. 

Mulla on luonnoksissa miljoona postausta, joita on kirjotettu jonkun verran mutta ovat jääneet pyörimään tuonne kesken eräisenä ajatuksen loputtua. Voisin jossai vaiheessa kirjotella nekin loppuun. Lapsuudesta on tulossa postausta, mutta haluan sen kuvitukseksi kuvia itsestäni lapsena joten sitä saatatte joutua odottelemaan jonkun aikaa. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, 

Hyvää viikonloppua kaikille! 

Elämä on kilpailua

Tulin tuossa miettineeks, että elämä on oikeesti yhtä kilpailua. Kilpaillaan kumpi saa paremmat arvosanat kokeesta. Kilpaillaan kumman auto on nopeampi. Kilpaillaan kumpi on ensin ylittäny jonkun tietyn maaliviivan. Jokaisesta asiasta kilpaillaan. 

Se, mikä mua ehkä eniten ärsyttää tässä on tää lasten kasvatus juttu. Neuvolassa painottaavat, että jokainen lapsi kehittyy omaan tahtiinsa, mutta sitten kuitenkin jos esimerkiksi pään kannattelu tai ryömimisen aloittaminen venähtääkin "oikean" kehistyskäyrän ohi reippaasti, niin alkaa armoton valitus. 

Sitten jotkut vanhemmat kehuuvat, kuinka heidän Pertti osaa jo kävellä, kun naapurin Erkki ei osaa edes kontata. Mitäs sitten vaikka ei osaakkaan? En ymmärrä, minkä takia näistä lapsen kehitys asioistakin pitää tehdä jonkunlainen kilpailu. Mua ärsyttää niin paljon toi ihmisten kehuskelu ja kaikki se, että pidetään omaa lasta maailman ainoana ja koko maailman valtiaana. Tietenkin kaikille oma lapsi on se kaikista tärkein ja täydellisin, mutta pitää ne muutkin lapset ja lapsien vanhemmat ottaa huomioon. Ei kenenkään lasta saa sortaa sen takia, jos lapsen kehitys tulee jäljessä.

Eikö se kaikista tärkeintä oo, että lapsi on terve ja voi kaikinpuolin hyvin. Se ei kenenkään lapsesta tee sen tyhmempää tai alempi arvoisempaa, vaikka toisen lapsi kehittyis hiukan hitaammin kuin toisen. Musta kyllä vähän tuntuu, että monet vaan kehuskelee omaa lastaan ja puhuvat paskaa neuvolassa siitä kuinka paljon lapsi osaa jo tehdä, kun oikeasti ei tee mitään. Sekin nyt sinänsä ymmärrettävää, koska kukapa nyt jaksaa kuunnella neuvolatädin valitusta siitä ettei lapsi tee jotain tiettyä asiaa joka ois pitäny osata jo ajat sitten.

Mä oon onnellinen ja ilonen siitä, kun huomaan kuinka paljon mun lapsi on kehittynyt tän 3 kuukauden aikana. Paljon on edistystä, mutta on myös hieman takapakkia joka kuuluu mun mielestäni asiaan. Mä en kuitenkaan revi ressiä siitä, jos Emmi ei osaa jotain ihan heti. Lapsi oppii kyllä oman kehitys tahtinsa mukaan. Mulle on tärkeintä, että Emmi on terve. Hän on mulle täydellinen juuri tuollaisena iloisena höpöttelijänä.

Emmi Aurora

Nimipostausta ei ole toivottu, mutta jo ennen kastajaisia ajattelin tekeväni sen kuitenkin. Kastajaisista on nyt aikaa jo kuukauden verran ja näin hyvä muistisena ihmisenä unohin nimipostauksen ihan kokonaan. Tuossa toisesta blogista nimipostausta lukiessani muistin, että ainiin munki piti tehdä semmonen. Noh nyt se kuitenkin tulee. Parempi myöhään, kuin ei millonkaan. Eikö vain?

Nimi ei ollu meille missään vaiheessa itsestäänselvyys. Me oikeestaan miettimällä mietittiin sitä päivittäin mun ollessa raskaana. Aina kun joku nimi keksittiin, jompikumpi tunsi sen nimisen henkilön ja joskus jopa sattui niin, että se henkilö saattoi olla lievästi sanottuna tyhmä tyyppi. Välillä meenas paniikki iskee, kun lapsi syntyi eikä meillä ollu vieläkään nimeä hänelle. Haluttiin nimi jossa toinen on harvinainen/erikoinen ja toinen "normaali".

Pitkän aikaa pyöriteltiin A-alkuisia nimiä. Ehkä enemmän Alissa/Alisa/Alyssa, Ava/Aava, Aada/Ada jne. Tykkäsin nimestä Aino, mutta naapurimme nimi oli Aino joten ei.

Ensinmäinen nimi, jota me sitten pyöriteltiin mielessä aika paljonkin oli Ava Alessia. En muista mistä minä sen keksin, mutta sen muistan että sinä päivänä oli ukkonen ja lähettiin katsomaan Rikun pikkusiskon ratsastustuntia. Nimi kuitenkin jäi siihen pyörittelyvaiheeseen ja alettiin taas mietiskelemään nimeä. Siinä vaiheessa heitin Emmi Auroran ilmaan, mutta ei sitä kuitenkaan ihan kunnolla mietiskelty.

Emmi syntyi aurinkoisena ja todella lämpimänä aamuna, joten ajateltiin ja haluttiin hänelle aurinkoinen nimi. Silloin mietittiin nimiä Sanni ja Sani.

Muistin nimen Emmi Aurora ja ehdotin nimeä Rikulle. Rikulle nimi passasi erittäin hyvin, lyötiin nimi lukkoon ja ruettiin kutsumaan kirppua Emmiksi. Vaikka nimi Emmi ei oo mitenkään erikoinen, eikä harvinainen niin silti kumpikaan meistä ei tunne tämän nimistä henkilöä. Kumpikaan ei tunne myöskään Aurora nimistä henkilöä, joten nimi oli just hyvä. Nimi muutenkin oli just passeli sillä toinen on "normaali" ja toinen hieman harvinaisempi nimi. Mulla tulee mieleen tuosta nimestä aurinkoinen tyttö. Koska meidän tyttömme on aikamoinen prinsessa, niin pitäähän hänellä olla prinsessan nimi.

Itse tarina nimen takana: Yksi kesäinen ja aurinkoinen päivä ruettiin nukkumaan Rikun kanssa päiväunia. Mietiskelin nimiä ja katsoin ikkunasta ulos. Kuuntelin ulkona leikkiviä lapsia ja muuta hälinää. Ikkunan alta juoksi lauma lapsia, joista yksi tyttö huusi "On se parempi nimi kuin Emmi Auroora!". Nimi kuulosti hyvältä ja siitä mä sen sitten nappasin.

Äitini olisi halunnut tytölle yhdeksi nimeksi Pauliina, kuten munkin toinen nimeni on Pauliina. Mietin myös, että oisin kunnioittanu oman mummoni muistoa ja hänen jommankumman nimen laittanut Emmin nimeen, mutta en kuitenkaan tehnyt niin. Oli ressiä ja ahistusta, että suututaanko meille jos ei oteta suvusta nimeä tms, mutta ei sitä aina kaikkia voi miellyttää. Meidän tytöllämme on nyt hyvä nimi ja hän on ihan Emmin näköinen. Olen siihen enemmän kuin tyytyväinen.

Touhun täytteinen viikonloppu

Väsyttävän arkiviikon lopuksi vietettiin touhukas, mutta sitäkin mukavampi viikonloppu! 

Perjantaina illalla saatiin mun sisko Helsingistä yökyläilemään viikonlopun ajaksi. Olihan tuota jo ootettukin tänne päin. Perjantaina ennen siskon tuloa ylitin itseni ja astuin suunnitteluvaiheen ohi ja leivoin elämäni ensinmäistä kertaa mustikkapiirakan! Se on sinänsä jo iso saavutus multa, sillä mä sellanen kokki joka ei kovin paljoa uskalla uusia reseptejä kokeilla. Muutenkin oon aika kömpelö ruoanlaiton kanssa. Hirveenä sain kehuja mustikkapiirakasta ja aattelinkin tehdä tota useemminkin!

Lauantaina lähettiin siskon kanssa elokuviin. Oli ihana viettää vähän vapaata aikaa tästä vauva-arjesta, vaikka kieltämättä hiukan jännitti ja mietitytti miten Riku pärjää Emmin kanssa. Kyllä mä tiesin, että hän pärjää mutta eniten siinä muutamassa tunnissa jännitti se, että rupeaako Emmi juomaan tuttipullosta rintamaitoa. Onnekseni Emmi joi ja voinkin jättää hänet useamminkin hoitoon. Päästään viettämään Rikun kanssa myös sitä aika paljonkin kaivattua kaksinkeskistä aikaa. 

Illan päätteksi Riku lähti kavereilleen kuskiksi ja myö jäätiin tyttöjen kesken kotia. Tehtiin siskon kanssa alusta loppuun itse pizzaa ja katottiin Viikossa aikuiseksi -elokuva. 

Sunnuntaina meillä oli kastajaisiin meno ja aamu meenas olla hiukan kiireinen. Mulla oli jotenki kauhee ahistus, ressi ja jännitys päällä siitä kuinka Emmi tulis käyttäytymään kyseisissä pippaloissa, mutta onnekseni Emmi nukkui nämäkin kastajaiset ohi.

Eilen illalla vaan höpöteltiin Emmin kanssa. Hänen kätensä ovat löytäneet toisensa. Useasti aina koskettelee sormiaan ja katselee niitä. Pitää myös käsistään kiinni ja höpöttelee. Veikkaan, että Emmille on hampaita tulossa. Hän nimittäin useasti järsii mun peukalon sivua, omia sormiaan, saa välillä pieniä kiukkupuuskia jotka eivät kauaa kestä ja kuolaa tajuttomasti. Noi nyt saattaa johtua muustakin.

Eilen tämä meidän pieni touhu tyttö kääntyi kyljeltä mahalleen. En tiedä onko se vielä mahdollista tai oliko se vahinko ja sen takia en vielä hirveänä uskalla innostua. Tästä se lähtee! En muutenkaan mitään ressiä rupea vetämään siitä, kuinka nopeasti hän kehittyy jne. Emmi kehittyy ja kasvaa omaan tahtiinsa, eikä millään ole mikään kiire.

Tänään on ollu semmonen väsymys maanantai.. Yllätys.

Käytiin tänään mun äitin luona syömässä. Äitin tekemä ruoka on maailman parhainta ruokaa. Söin itteni suurinpiirtein tajuttomaks. Eipähän tarvii enää tänään tehdä ruokaa, hahah. 

Mulla on koko viikonlopun ajan ollut mahakipeä. Ei kokoaikaa, mutta aina syönnin jälkeen tulee kouristusmaisia kipuaaltoja, jotka loppuvat muutaman kerran jälkeen kuin seinään. Tänään niitä ei oo ollu *kopkop* ja sen takia äitin kanssa mietittiinkin niiden johtuneen epäterveellisestä ruoasta. Ken tietää. Jospa vaan ei mitään vakavaa olis. 

Taas uus viikko pyörähti käyntiin ja ajattelin aloittaa kohta puoliin toteuttelemaan nuita toivepostauksia. Niitä saa edelleen laitella tulemaan ja muutenkin saa kommentoida mitä vain. Kunhan pysytään asiallisella puolella. Mutta nyt täytyy mennä, sillä Emmerdale alkaa.

Hauskaa uutta viikkoa kaikille!

Kulunut viikko

Tää viiko on ollu suoraansanottuna ihan pyllystä ja syvältä sieltä. Ihan vaan sen takia, kun kaikki asiat on menny päin seinää ja jokaikinen päivä päällä on ollu aivan armoton väsymys. Mä uskon, että tää väsymys johtuu pelkästään tosta säästä ja univelasta. Suunnilleen jokaikinen päivä sataa vettä tai lunta tai räntää. Sää on muutenkin kaikinpuolin niin masentavan näkönen ja harmaa, että ei ihmekkään jos väsyttää. Ulos kun kahtoo, tulee kylmä edes ajatuksesta että olis tuolla, Hurr.

Vaunulenkit ovat nyt jääneet vähemmälle. Tällä viikolla ollaan lenkkeilty ainoastaa kaks kertaa ja siitä voi kiittää tajutonta väsymystä ja tuota harmaata säätä. Kyllä varmasti siinä itsekukin virkistyis tarpoessaan tuolla vesi/räntä sateessa, mutta kuka viisas ihminen lähtee tuonne itseään sairastuttamaan jos ei oikeesti oo pakko? Ei kukaan. 

Varmasti se olis hyvä lapselle, että kävis joka päivä vaunuilemassa ulkona mutta ei sitä aina vaan jaksa. Tässä onkin sitten kirimistä, kunhan olo kohenee ja sää muuttuu.

Tän viikon asukin on sen mukainen, että oon ollu vaan kotona. Eli siis fleece hello kitty -yöhousut, villa sukat, toppi ja pitkä neule. Paitsi parina päivänä käytiin kaupassa, joten oli pakko vaihtaa yöhousut lökäreihin. Mä tosiaan oon tällanen perus kotiäiti, joka kulkee rennoissa vaatteissa ja joskus jopa paskasilla hiuksilla (jotka on useesti peitetty pipolla) julkisilla paikoilla. Ei huvita, enkä myöskään jaksa turhaan panostaa.

 Tänään on perjantai 13. eli se ihana epäonnen päivä. Tässä mietiskelinkin, että uskaltaako sitä kämpän ulkopuolelle tänään liikahtaakkaan, ettei vaan satu mitään esim. jää auton alle tai vastaavaa. Olishan se ihana käydä ulkona välillä ettei ihan mökkihöperöidy, mutta katsotaan sitä sitten illemmalla. Tällähetkellä nimittäin ulkona sataa (välillä hitaampaa, välillä lujempaa) lunta, eikä ulkoilu kylmässä lumisateessa oikein huvita.

Nyt voisinkin suunnata kuumaan suihkuun pesemään tän tajuttoman rasvaisen letin, kun Emmikin nukkuu nätisti sängyssään *kopkop*.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Isänpäivä

Sunnuntaina vietettiin isänpäivää. Meille se oli päivä muiden joukossa, sillä kumpikaan meistä ei oo tottunu viettämään sitä sen kummemmin koskaan. Mitä nyt tietysti omaa isää ja ukkia muistetaan ja hyvä syy syödä herkkuja ja juoda kahvia. Meillä "perinteenä" on ollut semmoinen, että aina isänpäivä ja äitienpäivä -aamuna leivotaan kakku tai joku makea piirakka ja viedään päivänsankarille aamukahvit sänkyyn. Tänä isänpäivänä se ei onnistunu, sillä minä nukuin pitempään Rikun herätessä Emmin kanssa. Myöskään en osaa yhtään  leipoa, joten kakun teko ei onnistunut. Kokeillaan ensivuonna!

Käytiin mun isän luona Kiuruvedellä. Siellä oli paljon porukkaa ja koko sen ajan Emmi oli kiukkuinen. Kiukkuisuus johtui Emmin väsymyksestä ja hän itki koko sen ajan mitä siellä oltiin. Pieni raasu sitten nukkui Iisalmeen tuloajan ja oli kuin eri ihminen Rikun isän luona ollessa. Ukin luona ei keretty käymään, mutta pitää käydä kunhan aika ja bensa riittää.

Mä oon aina ollut äitin tyttö. Hänelle on ollut niin helppo aina puhua kaikesta. Isän kanssa ei olla oltu oikeastaan koskaan kovin läheisiä. Hän oli aina painajais unien sankari, joka pelasti minut ennen kuin sudet söivät minut suihinsa. Vaikka oonkin täysi äitin tyttö ja isi saa mun hermot kireelle sormiaan napsauttamalla, niin on se isikin mulle tärkeä ja rakas. Mulla on ihanat vanhemmat ja myös mun lapsellani on maailman parhain isi, joka varmasti tulee suojelemaan pientä prinsessaa maailman vaaroilta ja rakastaa häntä ainiaan.

Muuta ihmeitä meille ei kuulukkaan. Eilen oli megaväsy-päivä, eikä jaksettu ruokaakaan tehdä. Tänään meenaa hieman olla sama homma, mutta eikun kahvia naamariin niin eiköhän tuota jollain aikaa piristy. Tänään kun ei lenkillekkään taida päästä vesisateen takia, plaah. Ajatus ei kulje yhtään eikä tää tekstikään sen paremmin luista, niin jätän tän nyt vaan tähän. Postaus ehdotuksia otetaan avosylin vastaan.

Hyvää uutta viikkoa kaikille!