Vuosi 2017

Vuosi 2017 on ollut yksi raskaimmista, mutta ihanimmista vuosista. Muutimme uuteen kotiin, esikoisemme täytti 2-vuotta, mies pääsi opiskelemaan unelmiensa ammattia ja pieni tummatukkainen tyttö täydensi perhettämme. Paljon on siis tapahtunut taas vuoden aikana. 

Vuoden alussa olin vielä töissä. Kävin Lapinlahdella kahdessa eri palvelutalossa töissä. Jäin kuitenkin toukokuussa kotiin ja hyvä niin. Sain kesän viettää kotona perheen kanssa ja nauttia yhdestä lapsesta. Kesän lopussa oli Emmin 2-vuotis synttärit ja jälleen kerran saimme hurjasti apua synttäreiden tarjottaviin vanhemmilta (ainiin Emmin 2v postaus tulossa pian, vain kuvat puuttuu). Riku pääsi opiskelemaan ja siitäkin koulusta on nyt puolet käytynä (JESSSS!!). 

Vihdoin ja viimein syyskuussa meidän rakas kuopuksemme syntyi. Ei tosin itsestään ruennut ulostautumaan, mutta kuitenkin. Näin ollen uudenlainen arki alkoi meidän perheessä, joka onkin luonnistunut erittäin hienosti. Vaikka kyllähän se täytyy myöntää, ettei elämä ruusuilla tanssimista ole uhmaikäisen taaperon ja pienen hellyyden kipeän vauvan kanssa.

 Lokakuussa ostettiin auto joka on (toistaiseksi) toiminut moitteettomasti. *kopkop* Näiden autojen kanssa kun meillä on tupannut olemaan tajuttoman huonoa tuuria. Sittenpä tulikin marraskuu ja joulu. Joulu meni vähäisellä määrällä stressiä ja rennokkuudella. Oli kyllä hyvä päätös jäädä aatoksi kotiin!

Tämä vuosi on ollut tapahtumarikas. Toivon, että vuodesta 2018 tulisi rauhallisempi, mutta onnekas. Jännityksellä jään odottamaan, mitä uusivuosi tuo tullessaan.  

Joulu

Enää 5 päivää Jouluun. On jopa omalla tavallaan aika ahdistavaa ajatella, että vuosi on taas mennyt niin hurjaa vauhtia eteenpäin. Enää kaksi viikkoa ja vuosi vaihtuu taas.

Joulu on vuoden stressaavin aihe monille, mutta niin myös minulle. Olen stressaaja luonteeltani, enkä nauti tästä ajasta yhtään. Tänä Jouluna olen päässyt ehkä hieman "helpommalla", kun suunniteltiin (tai no minä suunnittelin) kaikki lahjat jo etukäteen. Tiedettiin mitä ostetaan ja kenelle. Kuten joka vuosi, myös tänä vuonna lupasin ostavani lahjat ajoissa. Lienee sanomattakin selvää, että niin ei kuitenkaan käynyt. Käytiin nimittäin vasta eilen ostamassa kaikki lahjat (..okei, kaksi puuttuu vielä..). Toisaalta ei harmittanut yhtään, vaikka jäikin näin viimetinkaan, sillä osassa kaupoista oli jo Joulu alet menossa.

Tänä vuonna haluttiin päästä myös halvemmalla. Teimme niin, että aikuisille annetaan jotain itse tehtyjä lahjoja ja lapsille ostetaan jotain pientä ja halpaa. Tämä onnistui hyvin. Itse tehdyt lahjat tein äitini avustuksella, josta olikin suuren suuri apu. Kahden lapsen kanssa ei olisi yksin tullut yhtään mitään.

 Tänä vuonna ei keretty ottamaan joulukortti kuvia, sillä Emmi oli miltei viikon kuumeessa, eikä oltais keretty teettämään kortteja ennen Joulua. Säästettiin myös tässä ja tehtiin ne itse. Pinterest on ollut kovassa käytössä.

Tämän Joulun me vietämme kotona oman perheen kesken. Päädyttiin tähän ratkaisuun siksi, koska halutaan rauhallinen ja kiireetön aatto. Mummulat ja ukkilat kerkeää kyllä koluamaan läpi pyhinä. Halutaan hiukan jo alotella omia jouluperinteitä ja opettaa niitä myös meidän lapsillemme. Uskallan jopa väittää, että odotan jo sunnuntain saapuvan. Ehkä minussa vielä asuu se pieni Pinja, joka odotti aatto aamun tuloa ja niitä kaikki herkkuja mitä on tarjolla.

Elma 3kk

Meidän pieni pampula täytti viime perjantaina 3 kuukautta. Torstaina hänellä oli 3kk neuvola, jossa hän sai ensinmäiset rokotteensa. Kylläpä häntä harmittikin ne ja itkeä tihrusteli. Äitikin meinas itkeä parkaista, mutta hienosti selvittiin molemmat!

Paino 5545g Pituus 59,6cm Pipo 41,7cm

Elman kasvukäyrät hienosti ja tasaisesti etenevät. Maito hyvin maistuu. Kiinteitä voi alkaa testailemaan kuukauden päästä. Hyvin kontaktia ottava neiti, hymyilee ja nauraa. Rokotteet sai!

Elma on hyvin jäntevä tapaus. Hienosti kannattelee itse päätään, vaikka mahalla oleminen lattialla ei mieluisinta puuhaa olekkaan. Hän tarttuu kädellään leluihin. Usein tuttia syödessä ottaa itse tutin pois suusta ja heiluttelee sitä. Hän nauraa, hymyilee ja juttelee. Siskon kanssa juttelu ja hänen leikkejään seuraaminen on parasta. Hienosti osaa myös seurata katseellaan äänen suuntaan.
Lempipaikka on ehdottomasti viltin päällä lattialla! Sitterissä hän viihtyy myös, mutta mikään ei voita lattiaa. Ei edes äidin syli, ainakaan toisinaan. Jalat viuhtoo kauheaa vauhtia niin lattialla makoillessa, kuin kylvyssäkin. Iltaisin hiukan meinaa kiukku ottaa vallan ja epäilen sen johtuvan ilmavaivoista.

Edelleen nukutaan perhepedissä. Kaikki ollaan samassa sängyssä ja ihme kyllä, ei ole tila loppunut vielä kesken! Päivisin unet jää toisinaan aika vähille ja joskus tuntuu, että Elma nukkuisi kokoajan. Yö menee yhdellä syötöllä tällähetkellä. Imetys on jäänyt vähemmälle ja pääosin hän syö korviketta. Oon alkanu huomaamaan maidon vähenevän pikkuhiljaa, mutta öisin sitä tuntuu riittävän kuitenkin. Hormoonit alkaa heittelemään joka näkyy "pienenä" hermoiluna, joten oon alkanu miettimään imetyksen lopettamista kokonaan. Kovasti haluaisin jatkaa, mutta se vaatii myös pienen vauvan kärsivällisyyttä jota ei kauheasti ole tarjolla.

Uusi alku vai tapa?

Mua on alkanu ahistamaan ajatus siitä, että meidän kuvia löytyy googlesta. Mulle nyt on se ja sama jos oma naama näkyy (samoin myös Rikulle), mutta lähinnä se jos lasten kuvia löytyy sieltä. Niitä kun ei sitten enää sieltä pois saa. Oonkin ruennut miettimään poistanko tän blogin kokonaan ja teen uuden vai laitanko jatkossa lapsista kuvia, joissa ei näy kasvot. Nyt toistaiseksi laitan kasvottomia kuvia, mutta mietin vielä blogin poistoakin. Toisaalta blogin poisto ja sen uusiminen on sen verran aikaa vievää ja työlästä, että voi olla etten uusisi enää. Tykkään kirjottaa blogia, vaikka tähän ei enää niin paljoa aikaa olekkaan. Saa nähdä miten käy. 

Instagramiin (pinjjapauliina) laitan kuvia normaaliin tapaan ja samoin snapchattiin (pinjjapauliinaa).

Epäonnistunut äitinä

Elma on alkanut vähän hyljeksimään tissiä tutin tultua kuvioihin. Hän kyllä päivisin hengailee tissillä ja syö, mutta ihan joka kerta ei jaksa imeä tarpeeksi jotta maitoa tulisi. Kun maitoa ei tule riittävän nopeasti, hän menettää hermonsa ja lupsuttaa tuttia. Äkäsenä hän ätisee ja on nälkäinen, mutta tissi ei vaan kelpaa.

Parina kertana olen pumpannut maitoa Elmalle jääkaappiin, joten tuttipullosta juominen on tullut tutuksi. Jotta meidän pieni vauvamme pysyisi tyytyväisenä, tehtiin päätös, joka pisti tunteet ensinmäistä kertaa pintaan. Me nimittäin ostaa päräytettiin Nan1 korvikemaitoa ja tuttipullo. Olen arkisin useinmiten yksin lasten kanssa. Lienee sanomattakin selvää, että kädet ovat täynnä ja puuhaa riittää yllinkyllin. Minulla ei ole aikaa, eikä usein jaksamistakaan roikkua pumpun ääressä. Näinollen korvikemaito tuo helpotusta meidän arkeen, kun sitä voi lämmittää nälkäiselle vauvalle milloin vain. Totta kai edelleen imetän Elmaa varsinkin öisin ja iltaisin, mutta yleensä päivisin hän juo pieniä määriä korvikemaitoa.

Ensmäisenä kertana, kun Elmalle juotin korvikemaitoa, tunsin itseni suorastaan ihan paskaksi. Juotin pientä nälkäistä vauvaamme ja itkeä tihrustin. 

Tiedän, ettei tämä ratkaisu määritä minua huonoksi äidiksi, mutta tunnen itseni silti niin epäonnistuneeksi äitinä. Tuntuu etten voi olla oman pienen vauvan kasvusta ylpeä, koska en itse ole häntä "ruokkinut". En tiedä miksi, mutta mua hieman jopa hävettää kertoa tästä ratkaisusta ensviikolla neuvolantädille. Eihän siinä mitään hävettävää ole jos antaa lapselleen korvikemaitoa, koska annettiinhan me myös Emmille korviketta 4kk eteenpäin. Silti mua jotenkin ahistaa tää asia niin paljon. Oisin vaan itse halunnut täysimettää Elmaa edes sinne 4kk ikään saakka ja sitten pikkuhiljaa vierottaa korvikkeeseen. En oo vielä valmis luopumaan imetyksestä kokonaan, enkä sitä myöskään halua.  Tottahan se on, että jokakerta ei itse voi valita miten näiden asioiden kanssa tekee. Pääasia kuitenkin on se, että vauva syö ja kasvaa hyvin. Ehkä mä vaan oon liian itsekriittinen ja aattelen ihan tyhmiä. Ehkä mä en oo epäonnistunut äitinä, vaikka teenkin näin. 

Elma Sofia

Yli kuukausi sitten pidimme omassa kodissamme pienellä porukalla kastajaiset. Tälläkertaa emme halunneet isoja juhlia ja päädyimmekin tähän ratkaisuun. Ollaan kyllä tyytyväisiä siitä, vaikka stressi yltyi suureksi siivoilun ja tarjoiluiden takia. Onneksi vanhemmat auttoi ja mun äiti teki mm. kaikki tarjottavat. Vaikka tila meinasikin kesken loppua, oli kastejuhla erittäin onnistunut.

Kuopuksemme sai nimekseen Elma Sofia. 

Kuten Emmillekkin, myös Elmalle haluttiin vanhanaikainen etunimi joka sointuu Emmi nimen kanssa hyvin yhteen. Jotenkin oli sanomattakin selvää, että haluttiin E kirjaimella alkava nimi myös toiselle tyttärelle. Pyöriteltiin jos jonkinmoista nimeä kielenpäällä jo heti alkuvaiheessa raskautta, mutta päädyimme Elma nimeen "sattuman" kautta. Nimi Elma on ollut yleinen Suomessa ennenvanhaan ja se on kaunis nimi. Itseasiassa edesmenneen mummoni nimi oli Elma, joten siitä sitten vähä niinkun lähti. 

Toinen nimi oli hiukan hakusessa. Ensin mietittiin toiseksi nimeksi Patriciaa, mutta juuri ennen papin tapaamista vaihettiin Patricia Sofiaksi. Tämä oli itseasiassa Rikun idea, sillä hän otti asian esille vaikka molemmat oltiin mietitty samaa, että Patricia on turhan "erikoinen" Elma nimen kanssa. Niimpä vaihdettiin se Sofiaksi ja hyvä niin. Nyt meidän molemmillä tyttärillämme on ihanat ja täydelliset nimet.

Synnytyskertomus

Aamu alkoi normaaliin tapaan. Nukuttiin kaikki johonkin puol 8, juotiin rauhassa aamukahvit ja sen jälkeen ruettiin aamupalalle. Riku kävi hakemassa yheksän pintaan mun siskon katsomaan Emmiä meille. Sillä aikaa pusuttelin ja halittelin Emmin kanssa ja selitin, että nyt äiti ja isi lähtee siskon haku reissulle. Tarkistin, että sairaalakassissa oli laturi ja muut tarvikkeet. Kerroin missä on mitäkin, kertasin ruokien kellonajat ja kerroin, että saa soittaa jos jotain tulee. Sitten matka kohti Kuopiota sai alkaa.

Kun vihdoin ja viimein oltiin Kysillä, ajettiin auto parkkihalliin ja marssittiin synnytysosastolle. Paniikissa mietin mitä sanon ilmottautumis luukulla, mutta tilanne meni kuitenkin luontevasti ja jäätiin odottelemaan hoitajan ja lääkärin vastaanottoa. Odoteltiin jokunen 20 minuuttia, kunnes lääkäri otti meidät huoneeseensa. Hän kyseli kuinka raskaus oli edennyt, jonka jälkeen hän ultrasi ja teki sisätutkimuksen. Painoarvioksi vauva sai 3500g ja kohdunsuu oli 4cm auki ja takana. Lääkäri teki suunnitelmaksi kalvojen puhkaisun ja jos klo 17 mennessä synnytys ei ole käynnistynyt, laitetaan oksitosiinitippa vauhdittamaan synnytystä. Niimpä siirryttiinkin lääkärin vastaanotolta suoraan synnytyssaliin, jossa vietettiinkin se päivä kokonaan.

Klo 12 aikoihin puhkaistiin kalvot ja pääsin käyrille. Käyrillä olinkin koko päivän ja (painosanalla) jouduin makaamaan koko hemmetin päivän ajan vessareissuja ja syöntiä lukuunottamatta. Tämä sen takia, että vauvan sydän äänet oli madaltuivat supistusten aikana.
Koska kipeitä supistuksia ei edelleenkään näkynyt eikä kuulunut, pääsin syömään päivällistä ruokalaan. Riku lähti myös hakemaan itselleen syötävää kiskalta ja kuinkas ollakkaan, supistukset alkoivat syödessä.
Klo 16:25 supistukset alkoivat ja tulivat 5min välein. Kätilölle kerrottua tehtiin uusi suunnitelma: katsotaan jonkun aikaa lähtisikö synnytys sittenkin itsekseen käyntiin ja jos ei, niin laitetaan oksitosiinitippa vauhdittamaan synnytystä. Tässä vaiheessa sanoin kätilöille, että laittaisivat oksitosiinitipan jokatapauksessa jotta pääsisin joskus synnyttämäänkin. Aloin olla jo niin loppu siihen ainaiseen odotukseen.

Supistukset olivat napakoita ja ne tulivat alle 5 minuutin välein. Kärvistelin supistusten kanssa alkuun ilman kipulääkettä ja otin ilokaasun käyttöön. Tähän synnytykseen nimittäin halusin kivunlievityksen, enkä halunnut ottaa sitä liian aikaisin jotta se ehtisi olemaan synnytyksessä apuna. Myöhemmin koin kuitenkin supistukset niin kivuliaiksi, että lääkettä oli pakko saada. Klo 18:30 sain epiduraalin. Kun epiduraalin pisto oli edessä, itkin paniikissa pelosta. Pisto kuitenkin meni hyvin, eikä se edes sattunut. Oikeanpuoleiseen jalkaan sain sähköiskun, kun mömmö meni sisään. Epiduraalin laiton jälkeen olo oli kuin taivaassa ois ollu. Kipu oli tipotiessään, mutta alapään paine ei kadonnut minnekään. Epiduraalin takia kutisin joka paikasta ja oisin voinu raapia itseni hengiltä.

Klo 19 laitettiin vihdoin ja viimein oksitosiinitippa vauhdittamaan synnytyksen alkua. Siinä sitten jännityksellä odoteltiin millonka pääsee tositoimiin. Klo 19:40 kohdunsuu oli 6-7cm auki ja reuna myötäävä ja ohut. Klo 19:50 kätilöiden poistuttua tunsin voimakasta ponnistamisen tarvetta ja soitin heidät takasin. Kohdunsuu oli lähes kokonaan auki ja sain luvan ponnistaa. Ponnistin ensin kyljelläni, mutta loppuakohden käännyin puoli-istuvaan asentoon selälleni. Klo 20:13 syntyi tummatukkainen terve tyttö. Hän painoi 3082g ja oli 49cm pitkä. Meidän täydellinen pieni tyttö<3

Missä apu kun sitä tarvitaan?

Toisen lapsen synnyttyä toivottiin Rikun kanssa, että saisimme läheisiltä enemmän apua ja tukea lasten hoidossa. Toivottiin, että mummot ja ukit ottaisi Emmiä päiväksi hoitoon, jotta arki tuntuisi hiukan helpommalta. Toivon sitä edelleen.

Olen arkisin lasten kanssa yksin kotona. Vaikka Emmi osaakin olla nätisti ja hienosti leikkii yksinkin, niin silti välillä tuntuu ettei jaksaminen vaan riitä. Elma on alkanut nukkumaan päivisin todella pienissä pätkissä ja tuntuu välillä, ettei hän viihtyisi missään muualla kuin tissillä. Vaikka yleensä olen virkeä, niin tulee myös näitä päiviä kun tahtoisi vaan nukkua. Tuntuu, että silmäpussit painavat jo niin paljon, että silmätkin menee väkisin kiinni ja itkettää.

Kyllä me pärjätään ja kyllä mä jaksan. Joskus vaan toivoo, että joku soittaisi ja ehdottaisi, että lähtee Emmin kanssa vaikka ulos jotta minäkin saisin levätä. Emmi kun ei päikkäreitä enää nuku, niin ei sitäkään vähää saa levättyä.

 Onhan tämä myös ihan omaa vikaani, sillä en pyydä apua. Oon vaan niin huono pyytämään apua, varsinkin jos on lapsista kyse. Haluan pärjätä itse. Myöskin ajatus Emmin yökyläilystä mietityttää. Entä jos hänelle tulee pahamieli, kun Elma jää kotiin äidin ja isin kanssa mutta hän menee yöksi esim. kumminsa luo? Ehkä mä vaan aattelen liian hankalasti tämänkin asian. Ehkä mä vaan vaadin itseltäni ja omalta jaksalmiseltani liikaa.

Mistä aikaa ja energiaa blogin ylläpitoon?

Kun avaat tietokoneen ja tarkoituksena olis kirjottaa postaus, mutta sitten kun olet kirjottamassa sitä, ajatukset häviää etkä tiedä mitä kirjoitat. Varmaan monelle blogin kirjottajalle tuttua aina välillä?

Blogin hiljaiselo on jatkunut jo pitkään ja luultavasti jatkuu edelleen. Postaus ideoita mulla on mielessä varmaan miljoona, mutta aika ei tahdo riittää sille. Nyt kun on kaksi lasta, niin aika ei yksinkertaisesti riitä kaikelle. Vauvan nukkuessa usein teen ruokaa, siivoan kotia, leikin Emmin kanssa tai sitten pötkötän hiukan itsekkin. Emmi kun ei enää päiväunia nuku, niin päivisin ei taukoa tule jolloin olisi mahdollisuustehdä omia juttuja. Emmin mennessä nukkumaan illalla, Elma roikkuu kuin pieni koala tississä, eikä siitä niin vain irrota otettaan. Iltaisin tykkään katsoa Sons of anarchya Rikun kanssa sohvalla pötköttäen ja samalla imettäen. Siinä samalla tulee rauhotuttua yötä varten.

Mutta meille kuuluu hyvää. Vähän meenaa välillä väsymys painaa, mutta kyllä se tästä. Emmi on edelleen ihanan reipas siskon hoidossa, eikä mustia sukkia ole näkynyt näissä nurkissa enää aikoihin. Rajoja ja äidin hermoja koetellaan välillä aika paljonkin, mutta useinmiten Emmi osaa käyttäytyä hienosti. 

Vaikka välillä onkin raskasta, en vaihtais päivääkään pois!<3

Vauva 1kk

Meidän pieni vauvamme täytti sunnuntaina kuukauden verran. Viime viikon torstaina me sitten käytiinkin 1kk neuvolassa. Painoa vauvalla oli 3990g, pituutta 53,3cm ja pään ympärys 38,7cm. Kaikki oli oikein hyvin. 

"Kasvut edenneet hyvin parin viikon sisällä. Rintamaito hyvin maistuu. Iho, silmät ja suu normaalit. Katsekontaktia ottaa ja ehkä jo pientä hymyäkin. Rokotusohjelma käyty läpi."

Meidän ensinmäinen yhteinen kuukausi on mennyt hirveän nopeasti rennon letkeissä merkeissä. Tähän asti vauva on ollut erittäin helppo hoitoinen. Hän on niin tyytyväinen tapaus, että meidän asunnosta ei paljoa ole vauvan itkua kuulunut. Hän nukkuu, syö, tekee tarpeensa ja katselee isosiskon menoja mielellään. Iltaisin hän herää ihmettelemään meidän touhuja ja usein valvookin tissi suussa myöhälle iltaan saakka, parin torkahduksen taktiikalla. Nukkumiset tapahtuvat missä milloinkin. Öisin hän nukkuu osittain perhepedissä meidän kanssa ja osittain omassa sängyssään. Päivisin hän nukkuu mihin milloinkin sattuu laskemaan, yleisimmin sitterissä tai vaunuissa. Hirveästi hän jo hymyilee, vaikka meidän pieni pullaposkemme on perus ilmeeltään totinen.

Pienimuotoisia rutiineita on ihme kyllä jo kerennyt muodostumaan. Öisin herätään suurinpiirtein samoihin aikoihin syömään ja myös päivät menee pienillä eroilla samaan tapaan. Yöt menevät hyvin kahdella syötöllä, tosin nyt sekin on vähentynyt yhteen syöntiin. Ennen vauva heräsi syömään 1-2 aikaan yöllä ja seuraavan kerran 5-6 aikaan aamulla. Nykyään hän herää 3-4 aikaan yöllä syömään ja seuraavan kerran 6-7 aikaan aamulla. Meillä siis nukutaan erittäin hyvin, varsinkin kun olen niin laiska, että imetän makuultaan. Suurin syy näin rauhallisiin öihin on tutti. Me ollaan opeteltu tuttiin, sillä alussa alkoi näyttämään siltä, että vauva roikkuisi tississä kiinni huvinvuoksi. Tutin ansiosta vauva nukahtaa usein myös itsekseen ilman sen suurempia keinutuksia tai syliä. Näin ollen saan välillä myös itse kädet vapaaksi ja voin tehdä kotihommia sillä aikaa, kun vauva nukkuu. 

Arjen ihmettelyä

Raskaus aikana, etenkin loppuvaiheessa mä jännitin hirveen paljon sitä, millaseks meidän arki muuttuu uuden lapsen myötä. Nyt loppu kesästä nimittäin Emmin uhma nosti päätään ihan todenteolla. Välillä sai olla ihmeissään, miten niin pieni ihminen voi päästää niin paljon ääntä yhtäsoittoa miltei parin tunnin verran. Ajatus uhmaavasta taaperosta ja pienestä vauvasta suorastaan hirvitti, varsinkin kun tiesin että arki alkaa heti pyörimään. Riku kun ei voinut jäädä kotiin isyyslomalle koulun takia.

Nyt kun arkea on kulunut miltei kuukauden verran, niin voin huokasta todenteolla. Meidän arki kun on alkanut yllättävän hyvin ja luonnollisesti pyörimään. Tietty alkuun piti totutella ajatukseen, että mennään vauvan ehdoilla ja oli pakko antaa lupa lepäämiseen myös itselle. Tuli tehtyä helppoja ruokia jotka tarvitsi vain lämmittää mikrossa ja suihku reissut oli hyvin lyhyitä siltä varalta, jos vauva sattuisikin heräämään.

Päivärytmit ja rutiinit ovat pysyneet samoina. Tietty välillä ollaan joustettu esim. päiväunien ja ruokailujen suhteen tilanteiden mukaan. Kuitenkin ollaan koitettu pitää tuttua ja turvallista rytmiä yllä, ettei liikaa uusia asioita tapahdu samaan aikaan. Hyvin kuitenkin kaikki on lähtenyt käyntiin, vaikka lounaat ovatkin olleet niukkoja imetyksen takia ja kun yksinkertaisesti ei riitä kädet/aika kaikkeen.

Mutta miten Emmi on ottanut pikkusiskon vastaan, kun häntä ei voikkaan palauttaa takaisin sairaalaan? Hyvin. Erittäin hyvin. Emmi tykkää siskosta todella paljon. Sisko saa monet pusut ja halit isosiskoltaan päivän aikana. Vaipan vaihdoissa, kylvetyksissä ja oikeastaan ihan kaikessa halutaan olla apuna. Kovasti Emmi haluaisi ottaa siskon syliin ja joskus on meinannut ottaa syliinsä sitteristä. Kuitenkaan ei ole tässä onnistunut, onneksi. Myös leikkikaveria siskosta kaivattaisiin, mutta vielä hänestä ei siihen ole.
Mustasukkaisuus kohtauksia Emmillä meinasi olla ensalkuun. Syliin haluttiin samaan aikaan kuin vauva oli. Tissiäkin haluttiin ja välillä senkin päälle kiukuteltiin. Nyt ne kohtaukset ovat jääneet pois, jos ei isin syliä lasketa. *kopkop*

Vaikka pääosin meillä arki kulkeekin hyvin, niin silti ei uhma kohtauksilta ei vältytä. Välillä kiukutellaan ihan turhasta ja välillä tehdään tuhmuuksia eikä kieltoja kuunnella ollenkaan. Välillä äiti saa laskea miljoonaan ja purra hampaita yhteen, ettei vaan suusta pääse sammakoita. Sekin kun on helpommin sanottu kuin tehty. 

Neuvolan kotikäynti part 2

Viime torstaina neuvolatäti kävi kotikäynnillä. Pääsin purkamaan omia ajatuksiani ihan huolella, joka olikin hyvä asia. Asiat selkeentyi ja taakka keveni hiukan. Tästä kirjottelen lisää myöhemmin. 

Siinä samalla jutellessa Emmi piti huolen siitä, ettei häntä jätetä huomiosta pois. Tämä pieni neiti pisti pienen esityksen pystyyn ja riekkui kuin pieni apina konsanaan. Hän näytti neuvolatädille uudet hienot temppunsa ja tutki hänen työlaukkuaan. Välillä piti tietysti myös osottaa mieltä ja heitellä unileluja, vaikka äiti kielsi. Loppujen lopuksi Emmi sai luvan avata laukun ja tutkia mitä sieltä löytyy. Vauva sai omia juttuja ja myös Emmi sai jotain. Kivasti ajateltu myös isosiskoa kohtaan! 

Neuvolatäti otti pikkusesta painon joka olikin noussut hyvin, 3415g. Hän tutki vauvan muutenkin ja kaikki oli hyvin. "Kävely" onnistui, aukile oli hyvä ja napa kunnossa. Napaan laitettiin hiukan laapistusta kuivattamaan pohjaa. 

Vauvan paino erinomaisesti noussut. Virkeä ja topakka tyttö, katsekontaktia ottaa. Iho hyvä, navan pohjaa kuivateltu laapisella. Heijasteet ja aukile normaalit.

Kyllä sitä tosiaan huomaa, että vauva kasvaa hurjaa vauhtia. Nyt on pakko ottaa neuvosta vaari ja nauttia täysin rinnoin tästä vauva-ajasta!

Viikko vauva-arkea takana

Vauva täytti eilen viikon verran. Hassua ajatella, että synnytyksestä on vasta viikko aikaa. Musta kun tuntuu, että siitä ois pitkä aika jo. Samaten musta tuntuu, kuin vauva ois aina ollu läsnä meijän elämässä. Jotenkin tähän arkeen on kerennyt jo tottua, vaikka ulos lähdöt eivät niin helppoja enää olekkaan, varsinkaan yksin. Kaksi lasta puettavana ja huolehdittavana, siihen lisäksi kauhea stressi siitä mitä pukea päälle. Kyllä vaan sain eilen kirota naapureiden kuullen ulkona, kun ensin ei meinaa löytyä lämmintä vaatetta kenellekkään ja sitten vaunut kettuili sen minkä ehti. Jospa eivät hulluna pidä. Näin jälkeen päin naurattaa oma eilinen jupina. Olin kuin Riku konsanaan pallogrillin kanssa, kun ei heti ekalla yrityksellä sytykkään tuleen. Hahah!

Arki on lähtenyt sujumaan hyvin. Vauva on ollut rauhallinen pieni tuhisija. Emmi on ollut hienosti äidin apuna vauvan hoidossa ja ihanasti huolehtii siskosta. Aamulla ensinmäisenä etsii siskon ja sitten alkaa kyselemään muita asioita. Pikkusisko saa isosiskolta paljon haleja ja pusuja. Kyllä huomaa, kuinka Emmi tykkää siskosta. 

Toistaiseksi ollaan päästy ilman mustasukkaisuus kohtauksia, joka yllättikin minut täysin. Ennen vauvan syntymää stressasin sitä kauheana, kuinka mulla riittää kädet hoitamaan kahta lasta, joista toisella on uhmaikä meneillään. Ilokseni olen saanut huomata, kuinka loppuunsa ymmärtäväinen Emmi on ollut. Välillä toki on ärsyttänyt, kun sisko on ollut aamulla äidin tissillä, eikä Emmi ole juuri silloin päässyt syliin istumaan. Tilanteen olen ratkonut niin, että olen ottanut Emmin kainaloon istumaan ja siitäkös tyttö onkin tykännyt. Emmi myös haluaisi kovasti syödä äitin tissiä, koska sisko syö myös. Tämän tilanteen olen taas ratkonut kertomalla, että tissimaito on vauvan ruokaa, koska vauva on niin pieni ettei voi syödä oikeaa ruokaa niinkuin me. 

Itselläni on huonomieli siitä, ettei joka päivä riitä aikaa leikkiä Emmin kanssa. Joka päivä on kuitenkin erilainen ja vauva saattaa nukkua toisena päivänä enemmän, toisena taas vähemmän. Joinakin päivinä ei paljoa tissillä näy, kun taas toisena päivänä roikkuu kuin pieni koala tississä kiinni. Olenkin yrittänyt antaa huomioo ja leikkiä aina silloin, kun vauva nukkuu eikä ole kotihommia tehtävänä. Joskus kun olen imettänyt olkkarissa, olen pyytänyt Emmiä tuomaan leluja olkkariin ja ollaan leikitty siellä samalla.. Vaikka itseä ärsyttääkin, että lelut kulkeutuu muualle kuin Emmin huoneeseen.

Torstaina oli ensmäinen kotikäynti neuvolan puolelta. Vauvalla oli kaikki hyvin ja painoa tullut hyvin, 3200g. Mitä vieraisiin tulee, niin tälläkertaa ollaan saatu olla rauhassa. Ollaan saatu tutustua uuteen tulokkaaseen kaikessa rauhassa ja ottaa uudenlainen arki vastaan ilman hirveää vierasrysyä, toisin kuin viimeksi. 

Toivotaan, että tämä niin sanottu helppo arki jatkuisi pitkään, eikä muuttuisi minnekkään. Tietenkään tämä ei mitään ruusuilla tanssimista ole kahden lapsen kanssa, mutta ei sen pidä ollakkaan. Mieluummin uhma nyt, kuin paha murrosikä teininä! ;)

Hän on täällä.

Kuten varmaan moni instagramista ovat huomanneet, vauva syntyi vihdoin ja viimein perjantaina. 15.09.2017 klo 20:13 tämä pieni neiti päätti parkaista ensinmäisen itkunsa jättäessään yksiön taakseen. Painoa hänellä oli 3082g ja pituutta 49cm. Synnytys oli ääripää Emmin synnytyksestä. Täytyy itse vielä palautua siitä kunnolla, kunnes pystyn siitä kirjottamaan tänne. Perhepesästä tulossa myös juttua ja siitä, miten meidän arki on lähtenyt kulkemaan. Odotetaan nyt kuitenkin sen verran, että kaikki mummut ja ukit ovat käyneet katsomassa uutta tulokasta niin päästään kunnolla rauhottumaan omalla porukalla. Sen verran voin kertoa, että tämä typykkä on eri maata kuin Emmi aikoinaan. 

Nyt jatkan Halinallejen katsomista isomman tyttösen kanssa<3

Aaapuuvah!

Tänään on se päivä, kun marssitaan Kysiin ja pyydetään käynnistystä. Jännitys on huipussaan, jonka johdosta tulikin herättyä viideltä aamulla, enkä sen jälkeen pahemmin unta saanut. Mielessä vilisee kysymyksiä ja voitte vaan kuvitella minkälaisia kauhu ajatuksia oon mieleeni maalaillut.

Entä jos eivät ala käynnistämään viikonlopun takia? Entä jos vauvalla ei olekkaan kaikki hyvin ja minun olisi pitänyt mennä näytille jo ajat sitten? Entä jos se meneekin siihen sektioon? Entä jos synnytys ei vaan lähde käyntiin ja joudun kärvistelemään vielä monta päivää? Entä jos käynnistetään, mutta synnytyksen käynnistymiseen kuluu päiviä? Entä jos antaavat tabletit kouraan, passittaavat takaisin kotiin, enkä kerkeä synnyttämään Kysiin? Ennen kaikkea päässä vilisee kysymys, johon tuskin saan koskaan vastausta. Miksi toinen raskaus on mennyt näin pitkälle, että se joudutaan käynnistämään? Onko vika minussa? Yleensähän se on ensmäinen synnytys, joka käynnistetään. 

Jännittää, pelottaa ja ahdistaa. Toisaalta odotuttaa ja olen innoissani. Minä vain toivon niin paljon, että vauva syntyisi tänään. Että saataisiin pikkusisko syliin tänä iltana ja päästäisiin vihdoin ja viimein vauvakuplaan. 

Rakas pieni, ole kiltti ja tule tänään<3

Turhautuneen äidin valitus virsi

Huomenna pyörähtää käyntiin raskausviikko 41. En todellakaan ois uskonut pötkiväni näin pitkälle tässä toisessa raskaudessa ja se jos mikä päähän ottaakin. Totta kai vauva tulee kun on siihen itse valmis, mutta tää loppuraskaus on ollu henkisesti niin raskas, että oon ihan poikki. Viimeisimmät pari viikkoo on ollu yhtä tunnemyllerrystä. Etenkin tää viimeisin viikko. Jokaikinen aamu herään pettyneenä siihen, ettei mini ole sylissä. Valehtelematta jokaikinen aamu on alkanut hammasta purren, ettei itku tule. Joinakin aamuina oon ollut niin väsynyt huonosti nukuttujen öiden takia, että aamun ensinmäiset tunnit on kuluneet itkiessä. Mä vaan oon niin kyllästynyt, turhautunut, vihainen ja masentunut tähän raskauteen. En jaksa!! Muistan kyllä odottaneeni Emmin synnytystä paljon, mutta en läheskään näin paljoa. 

Mielessä vilisee miljoona kysymystä. Miks synnytys ei ole lähtenyt käyntiin, vaikka kipeitä supistuksia on ollut paljon? Miksi kivuliaat supistukset loppui? Miten synnytys lähtee käyntiin, jos supistuksia ei tulekkaan? Kuinkahan iso vauva on? Entä jos se onkin niin iso, ettei mahdu tulemaan alateitse? Koitanko väkisin sulloa sen ulos alapään kautta? Entä jos istukka ei olekkaan toiminut tässäkään raskaudessa loppuvaiheessa täysillä? Entä jos vedet menee keskellä päivää, kun olen kaksin Emmin kanssa kotona? Entä jos vedet menee yöllä minun nukkuessa, enkä herää siihen? Entä jos synnytys ei käynnistykkään itse ja se joudutaan käynnistämään? Entä jos kaikki ei olekkaan hyvin tai mene hyvin?

Tällähetkellä pelkään tajuttomasti sitä, että synnytys joudutaan käynnistämään. Oon kuullu niin paljon huonoja kokemuksia siitä ja että se sattuu enemmän kuin luonnollisesti alkanut synnytys. En todellakaan halua ottaa mitään pilleriä, odottaa sen käynnistävän synnytyksen pahimmassa tapauksessa parin vuorokauden päästä ja kärsiväni niitä kipuja kovempina. Haluan yhtä helpon ja nopean synnytyksen, kuin Emmin synnytys oli (vaikka taas ihan luomuna). 

En tiiä voiko stressillä ja jännityksellä olla osansa asiaan, ettei synnytys ole käynnistynyt edelleenkään, mutta koitappa tässä tilassa olla odottamatta synnytystä. Tällähetkellä tekisin oikeesti mitä vaan, että tää lapsi lähtis tulemaan ulos tuolta. Kai pitäis koittaa ajatella tulee kun on tullakseen - menetelmällä, mutta sekin on helpommin sanottu kuin tehty. Just nyt vihaan ihmisiä, jotka laittaa viestiä "Joko oot jakautunu?" "Supisteleeko yhtään?" ja instagramissa vastasyntyneiden vauvojen kuvia. Tekis mieli huutaa ja raivota. Mutta toisaalta, onhan tässä tullu taas kiukuteltua Rikulle ja itkettyä kuinka loppu voi ihminen olla raskauteen. Läheisimmät ystävät saaneet kans joka päivä kuulla, kuinka turhautunut mä oon. Anteeks siitä teille! :D 

Mutta noh, kai tää tästä. Pitää vaan koittaa tsempata itteensä ja olla ajattelematta koko asiaa.Vertaistukea otetaan vastaan, jos jollakulla ollu samat fiilikset kuin mulla nyt.

rv 40 ja viime viikon neuvola

Jälleen kerran päästiin todistamaan se, että 9kk menee nopeasti. Laskettuaika on nimittäin tänään. On hiukan pettynyt olo, kun ei oltukaan oikeassa Rikun kanssa, että vauva syntyisi ennen laskettua. Olisin nimittäin ollut jo pari viikkoa sitten valmis luopumaan tästä mahasta ja tapaamaan minityypin. Hän vain ei näytä olevan valmis luopumaan yksiöstään. Ainakaan toistaiseksi.

Viikko sitten sunnuntaina käytiin yötä vasten Kyssillä liikehälyytyksessä. En ollut koko päivänä tuntenut vauvan liikkeitä ollenkaan, eikä liikelaskenta tuottanut tulosta useista yrityksistä ja imellyksien syönnistä huolimatta. Käytiin varmuuden vuoksi kuuntelemassa käyrillä sydänäänet ja varmistettiin, että mini on kunnossa. Heti käyrille päästyä vauva virkosi ja potki oikein olan takaa. Kätilö ultrasi lopuksi, että vauva on pää alaspäin ja minulta otti pissinäytteen, kun verenpaineet oli niin korkealla. Päästiin kuitenkin lähtemään kotiin, sillä näyte oli puhdas. Tulin vaan sen jälkeen miettineeksi, että miten hitossa tulen jaksamaan olla sairaalassa jos siellä pitää olla kaks yötä. Se pari tuntia mitkä oltiin Kuopion reissulla, oli tuskaa, sillä ikävä Emmiä oli valtava. Itketti ja ahdisti.

Keskiviikkona mulla olikin sitten viimeinen neuvolakäynti. Taas kerran pääsi samainen neuvolatäti sanomaan, että viimeistään 15 pvä syyskuuta tulisi hakeutua synnärille, jos ei ennen sitä ole vauva syntynyt. Jo vain. Yliajalle tämä näyttää menevän, mutta toivon koko sydämestäni, että ei tarvitsisi käynnistää! Toisaalta en kyllä jaksa uskoa, että käynnistykseen jouduttaisiin, sillä supistuksia tulee ihan urakalla. Mä nyt koitan rentoutua tän loppuajan ja "nauttia" viimeisistä ajoista raskaana olossa. Odotan minin saapuvan perjantaina, jos muiden sanaan on uskominen. Monet ovat nimittäin väittäneet sisarusten syntyvän useinmiten samoilla viikoilla, tai ainakin lähekkäin. Let see.

Mutta omat verenpaineet, pissat ja vauvan sydänäänet ok. Vauva hiukan laskeutunut alemmaksi.

No mitenkäs sitten ne omat fiilikset? No turhauttaa, väsyttää, vituttaa, ahistaa, masentaa, mutta toisaalta taas kaikki on hyvin. Tukalaolo on läsnä 24/7, mutta siihenkin on keretty jo tottua. Mielelläni luovun tästä mahasta. Yöt tulee juostua pissillä ja monesti tulee herättyä siihen, kun supistelee kivuliaasti kera menkkakipujen. Joinakin kertoina saa kunnolla haukkoa happea ja puristaa patjan reunaa, mutta vielä ollaan ehyenä. Jos ajallisesti saisin itse päättää milloin vauva syntyy, niin perjantai aamu kuulostaisi erittäin hyvältä. Rikulla on nimittäin ensviikko pitkää päivää koulussa (perjantai vp), joten hän ei kerkeisi kauheana apuna olemaan kotona. Mutta tulee kun on tullakseen ja vaikka tulisi keskellä viikkoa, niin ei haittaa yhtään!

Raskausviikko 38

Eilen tuli viikko 38 täyteen. Meillä ollaan siis täysaikaisia ja nyt saa luvan kanssa tulla milloin vain pois. Tuntuu vaan siltä, että tuo meidän masuasukkimme viihtyy turhankin hyvin tuolla yksiössään. Omat fiilikset raskauden suhteen te varmaan tiedätte. Oon jaksanut valittaa tänne monet kerrat siitä, kuinka haluaisin jo synnyttämään ja kuinka tukala olo on. Olisin jo niin valmis synnyttämään ja hoitamaan vauvaa. Parina aamuna oon vitsillä googlaillu synnytyksen käynnistämisen poppakonsteja. Niitä tuskin edes testailen, sillä mistä niistäkään varmaksi tietää. Eiköhän tuo lähde käynnistymään sitten kun sen aika on. 

Eilen nukkumaan mennessä uni ei tullut millään. Vauva myllersi mahassa tajuttoman levottomasti, eikä tän takia antanut mulle rauhaa nukkua ollenkaan. Jotta unet pysyi paremmin loitolla, otti osansa myös kivuliaat ja napakat supistukset, nivusten/alamahan poltot ja kohdunsuun vihlonta. Yhdessä vaiheessa iski sen verran paniikki, että äkkiä pakkasin kassiin vauvalle vaatetta ja itselle otin varavaatteet myös esille. Mutta kuinkas ollakkaan. Eihän se synnytys lähtenyt käyntiin. Paljon mieluummin valvoisin vauvan kanssa, kuin turhien kipeiden supistusten ja levottomien jalkojen kanssa. Muutoin olo on ihan hyvä. Välillä kiukuttaa urakalla ja niinä päivinä mietin, miten ihmeessä Riku jaksaa kahtoo mun kiukuttelua. Saattaa olla, että aamulla oon hyvällä mielin, mutta yhenäkkiä mieli muuttuu mustaksi ja kaikki ottaa päähän ahkerasti. Silloin kiukutellaan ja tiuskitaan kaikesta läsnäolijoille. Toivotaan, että vauva syntyy piakkoin tai että ei menisi ainakaan yliajalle. Se olisi ehkä pahinta näillä fiiliksillä.

Neuvola kertaa kaksi

Meillä oli Emmin kanssa tällä viikolla neuvolat peräkkäisinä päivinä. Maanantaina oli Emmin neuvola ja tiistaina minun neuvola. 

Oli jokseenkin hassua käydä neuvolassa Emmin kanssa vuoden tauon jälkeen. Hiukan Emmikin tuntui neukkutätiä ujostelevan, mutta ujous meni tuota pikaa ohi kun hän pääsi leikkimään. Ihana reipas tyttö esitteli meille kaikille leluja, joita hän löysi ja puhua pulpatti taukoamatta. Neukkutäti ihasteli, kuinka reipas ja puhelias tyttö meillä on, kun niin hienosti osaa kolmen sanan lauseita. 

Tuttuun tapaan juteltiin kuulumiset ihan ensalkuun. Kerrottiin sitten Rikun kanssa näistä öistä ja mietittiin ääneen, mistä ne vois johtua. Tätihän ei osannut sanoa juuta eikä jaata siihen, vaan totesi sen liittyvän parhaillaan menossa olevaan uhmaan. Kannusti miettimään jotain unikoulua. Kertoi joidenkin perheiden tekevän niin, että toinen vanhemmista menee jatkamaan uniaan lapsen huoneen lattialle yöllä, jos lapsi herää. Tämähän toisaalta kuulostais ihan hyvältä ottaen huomioon Rikun opiskelut, meidän jaksamisen ja vauvan tulon. 

Käynnin loppuessa Emmi pääsi myös näyttämään omaa uhmaansa, eikä meinannut millään jättää leluja tädille. Vaikka kuinka koitettiin taivutella, niin ei mikään mennyt mieleen. Loppujen lopuksi häivyttiin pienen kitisevän muksun kanssa kotiin. 

Neuvola korttiin kirjotti näin: Emmi runsaasti puhelee pitkiä lauseita. Pirteä ja topakasti toimiva tyttö. Kasvut hyvin etenevät. Uniasioissa vielä tahtojen taistelua on. 

Paino 10,085kg, pituus 84,5cm ja pää 49,2cm.

Tiistaina oli vuorostaan mulla neuvola. Piitkästä aikaa pääsin oman neuvolatädin vastaanotolle ja voi kuinka ikävöinkään häntä! Kyllä oma neukkutäti on paras, vaikka nämä kaksi muutakin oli toki hyviä. Vaihdeltiin kuulumisia kahden kuukauden tauon jälkeen ja höpöteltiin niitä näitä. Avauduin hänelle huonosti nukuista öistä ja kysyin olisiko hänellä äitinä antaa vinkkejä meidän tilanteeseen. Hän ei muuta vinkkiä osannut antaa, kuin että mietittäisiin jokin unikoulu tms ja pidettäisiin rajoista kiinni. Lohdutteli sanomalla, että tuo on ohimenevää.

Juteltiin myös synnytyksestä ja perhepesästä. Kerroin synnytyksen odotuttavan, mutta samalla jännittävän. Kuten viime postauksessa kerroin tännekkin, niin minua jännittää jos lapsi syntyy matkalle. Tähän hän sanoi, että on harvinaista että lapsi syntyy matkalle. Jos syntyy, niin yleensä syntyy silloin kun matka sairaalaan on todella pitkä esim. Lapissa. Kertoi myös, että koska viime synnytyksestä on niin vähän aikaa ja se meni niin vauhdilla, niin minun tulisi mennä sairaalaan jo tunnin kellottelun jälkeen. Niin kyllä aion tehdäkkin. Vaikka kuinka toppuuttelisivat synnärille tuloa, niin aion lähteä ajoissa. En todellakaan halua puskea laina auton etupenkillä lasta ulos.

Perhepesästä halusin tietoa vielä lisää. Tädin kerrottua omat fiilikset perhepesään pääsystä vaan lisi ja todellakin haluan sinne! Neukkutäti kysyi tulisiko myös Riku jäämään sairaalaan yöksi ja kerroin, että oltaisiin tästä kyllä keskusteltu, mutta ei olla varmoja. Kerroin hänelle, että minua ahdistaa ajatus olla yksin sairaalassa vauvan kanssa, kun viimeksikin oli ihan kamalaa olla vaikka Riku oli siellä myös. Hän pisti minut miettimään sitä, kumpi meistä tarvitsisi Rikua enemmän; Onko se minä ja vauva vai Emmi joka olisi kaksi yötä erossa äidistä ja isästä. Sitten kun äiti ja isä tulee kotiin, niin heillä onkin vauva mukana. En osannut edes ajatella noin, ennenkuin hän otti asian esille. Tottahan toki Emmi tarvitsee isiä enemmän, varsinkin nyt kun nukkumiset on hankalia. Totta kai Riku tulee yöksi kotiin ja käy päivisin katsomassa meitä sairaalassa. Toki itseä ahdistaa ajatus olla yksin sairaalassa vauvan kanssa, mutta toisaalta jos hyvässä lykyssä pääsisin perhepesään niin saisin olla ihan omassa rauhassa. Totta kai Emmin tarpeet ja turvan tunne menee edelle, sehän nyt on päivänselvää! Enköhän mä siellä sairaalassa pärjää.

Lopuksi otettiin verenpaineet 116/82, hemoglobiini 123 ja kohdun korkeus 34cm. Sydänäänet kuunneltiin myös ja ne ovat pysyneet edellee 145. Hän merkkasi myös neuvolakorttiini, että haluan perhepesään. Nyt pitäkäämme peukkuja, että siellä ois meille sitten tilaa!

Omat fiilikset just nyt: Olen turhautunut ja väsynyt. Kiukuttaa, vituttaa ja väsyttää kaikki. On ihanaa olla raskaana, mutta nyt jos koskaan oisin jo niin valmis luopumaan tästä mahasta. Haluan vauvan maailmaan heti nyt, eikä vasta sitten kahden-kolmen viikon päästä. Tänä aamuna googlailin poppakonsteja synnytyksen käynnistymisen edistämiseen ja voi kuinka tekis mieli testata niitä, ihan vaan puolivitsillä. Jotenkin niin jännä, kun ei Emmin aikaan ollu tämmöstä turhautuneisuuden tunnetta ja halua päästä eroon mahasta. Nyt olisin valmis luopumaan tästä pikimiten. Mieliala vaihtelee tajuttoman nopeasti ja mone monta kertaa päivässä. Saatan olla iloinen, mutta hermostun pätöasiasta nollasta sataan sekunnissa. Eilen taas oli niin kauhea masennuspäivä, että itkee tihrustin vaan ihan ilman syytä. Noh, jospa nää hormoonit tasottuis tästä pian. Levottomat jalat kiusaa öisin/iltaisin ja iskias myös. Supistukset on napakoita ja osa kivuliaita. Vauva potkii ja on jokseenkin levottoman oloinen. Niin ja edelleen viihtyy enemmän oikealla puolen, kuin vasemmalla. Noh, huomenna tulee rv38 täyteen, joten pidetään peukkuja ettei tässä kauaa menisi että synnytys käynnistyy!

Lähestyvä synnytys

Synnytys lähenee ihan pikavauhtia lähemmäksi ja lähemmäksi.  Ja mitä sitä turhaa kieltämään, minä odotan sitä innolla. Odotan ja oikeastaan jopa jännitän sitä, että millasessa tilanteessa vedet menevät. Onko se illalla, kun olen menossa nukkumaan vai yöllä kun nousen sängystä ylös pissille mennessä. Odotan jopa sitä, että pääsen tuskailemaan supistusten kanssa ja kellottamaan niitä sohvan nurkassa ähkiessä, samalla ystävääni viesteillä pommittaen.

Nyt eletään raskausviikkoa 37+3 eli käytännössä eletään viikkoa 38. Vauva on täysiaikainen ja saa tulla milloin vain. Vatsa on laskeutunut hiukan alemmaksi ja vauva on valmiustiloissa tekemässä tuloaan. Kysymys kuuluukin, että milloin tämä napsahus tuntuu alamahassa ja vedet lorahtaa lattialle?

Pakko myöntää, että lääkärin kertoessa minulle kohdunsuun olevan jo hiukan pehmentynyt, olin innoissani. Aloin salaa jo googlailemaan millä keinoilla synnytyksen voisi saada lähestymään tai jopa käyntiin. Salaa toivon iltaisin nukkumaan mennessä, että jospa tänä yönä se viimein tapahtuisi. Joka aamu hiukan pettyneenä nousen ylös sängystä, kun ei se piruvie lähtenyt vieläkään käyntiin. Nyt huomaan suunnittelevani päiville tekemistä, jotta aika kuluisi nopeammin. En vaan malttaisi enää odottaa!

Itse synnytys ei pelota yhtään, mutta tottakai se jännittää. Emmiä odottaessa mulla oli kamala synnytyspelko, mutta Emmin synnytys meni niin hienosti, että pelko jäi teille tietämättömille. Itse synnytyksessä jännittää se, että kerkeänkö Kyssiin synnyttämään. Emmin synnytys meni niin tajuttoman nopeasti, että pelkään vauvan syntyvän matkalle. Onhan se toki tosi harvinaista, että vauva syntyy matkalle, mutta mahdollista kuitenkin. Neuvolan täti kehottikin lähtemään jo tunnin kellottelun jälkeen sairaalaa kohti, jotta varmasti ehtisin perille.

Kuvat rv 36+2

Toinen asia, joka jännittää on se, että entä jos en tälläkään kertaa tiedä missä vaiheessa vedet menevät. Viimeksi en tiennyt, vaikka kuinka tarkastelin neuvolantädin ohjeiden mukaan. Koska en osannut sanoa synnärille soittaessani onko multa menny vedet vai ei, niin lopputulos oli se, että kotoa lähtiessä oli ponnistuksen tunteita ja sairaalaan saapuessa olin 9cm auki. Pääsin siis suoraan synnytyssaliin puskemaan lasta ulos. Tälläkertaa kuitenkin tiedän mikä on se ponnistuksen tunne, niin osaan soittaa tarvittaessa ampparin paikalle.

Synnytykseltä toivon kipulääkettä (!!), nopeaa tempoa, sairaala synnytys (!!) ja että kaikki menisi hyvin. Hyvät kätilöt ei olisi pahitteeksi myöskään. Viime kerralla mulla oli niin huikee kätilö ja opiskelija, että jo pelkästään heidän kannustuksen takia jaksoin ponnistaa.
Saa nähdä meneekö tämäkin raskaus yliajalle, vai onko mun tuntemukset oikeassa!

Nää yöt ei anna armoo

Hyvin nukutut yöt ovat vaihtuneet hyvin valvottuihin öihin. Meidän pieni uhmalainen on päättänyt, että nyt loppui nukkuminen öisin. Hän tulee taukoamatta pois sängystään, eikä ala asettumaan sinne lainkaan. Tämä kaikki alkoi pari viikkoa sitten (?) kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tutti oli rikottu, eikä se tuntunut painavan Emmin mieltä sen kummemmin. Nukkuihan hän silti tutin raadon kanssa. Yksi kaunis ilta Emmi keksi kivan leikin nimeltään tulen pois sängystä. Ekoina iltoina hän tuli pois kerran tai kaksi, kunnes ollaan tässä nykyisessä lopputuloksessa, että sieltä tullaan pois kokoajan. Nyt ollaan alettu myös heräämään keskellä yötä ilman sen kummempaa syytä ja sängystä pois tuleminen jatkuu edelleen.

Nukkumaan mentäessä alotetaan "Äiti, saanko mennä nukkumaan?" joka muuttuu ajan vierähtäessä "Nukkumaaaaaaaan!!!" karjunnaksi. Sängystä tullaan pois monta tuhatta miljoonaa kertaa, eikä siellä meinata pysyä millään. Iltaisin nukutuksissa menee yleensä 1-2h, kun taas päivällä vähän vähemmän. Yöllä herätään johonkin en tiedä mihin ja alotetaan sama rumba alusta. Tämä vaan maustetaan sillä, että pyydetään saada vaikka ja mitä.

Parina yönä meillä on toiminut se, että ollaan otettu Emmi jatkamaan unia keskelle, mutta nyt viimeyönä ei toiminut sekään. Raivoaminen ja pyyteleminen alotettiin sillä samalla sekunnilla, kun keskeen päästiin. Halutaan vettä, maitoa, ruokaa, muumeja, susua, mimmiä, peittoa, tyynyä ja tuttia. Kylmän viileästi käyn hakemassa rakkaimmat unilelut, peiton, tyynyn ja jopa sen tutin raadon. Tarjoan vettäkin, mutta tuloksetta. Raivoaminen jatkuu edelleen. Annan hänelle kaksi vaihtoehtoa; joko Emmi alkaa nukkumaan nätisti keskessä tai sitten Emmi menee nukkumaan omaa sänkyyn. Raivoaminen jatkuu ja niin paluumatka takaisin omaan sänkyyn voi alkaa. Viimeyönä sai todenteolla purra hampaita yhteen kuskatessa Emmiä takaisin sänkyyn, kun supisteli, vatsaan koski ja väsytti. Loppupeleissä romahdin itkuun ja kerroin ettei äiti jaksa jos ei saa nukkua yöllä. Emmi mollotti suurilla nappisilmillään ihan ihmeissään ja hetkeksi rauhottui sänkyynsä. Minä jatkoin itkemistä väsyneenä keittiönpöydän ääressä. Hetken kuluttua Emmi hiipi minun luo ja pyysi päästä keskeen nukkumaan. Sanoin, että voit tulla jos rupeat nyt oikeasti nukkumaan. Haettiin pari unilelua, peitto ja tyyny ja mentiin nukkumaan.

Tiedän, että periksi antaminen pahentaa tilannetta. Sillä tavallahan lapsi voi ajatella olevansa se joka määrää, mutta pakko alkaa ajattelemaan myös omaa jaksamista. Joka tapauksessa jonkunlainen ratkaisu näihin öihin pitäisi saada, mutta mikä? Turhaan rupeaa edes unikouluttamaankaan omaan sänkyyn, sillä vauvan syntyessä hän huomaa että vauva nukkuu meidän kanssa ja sama alkaa alusta. Lisäksi oma jaksaminen on kysymysmerkillä ja myös Rikun täytyy saada nukuttua opiskelujen takia. Kun vauva syntyy, en voi niin vain rampata kuskaamassa Emmiä takaisin omaan sänkyyn, jos vauva on esim. tissillä. Ollaan taas kerran googlailtu jos jonkunlaista unikoulua ja toisten kokemuksia, mutta mikä olisi kivuttomin ja hellävaraisin tapa saada yöt paremmiksi? Keskessä nukkuminenkin näyttää tuottavan ongelmia, niin mikä ihmeen taikatemppu tässä täytyisi tehdä? Kaipaan hyviä ja kunnon yöunia. Mielelläni nukkuisin nyt öisin enemmän kuin pari tuntia ennen vauvan saapumista.

Mulle on ihan okei jos Emmi tulee nukkumaan keskeen yöllä, mutta se tarkottaa sitä, että siinä sillon kans nukutaan. Ei pyydetä kuuta taivaalta ja raivota, vaan nukutaan. Tuntuu silti olevan niin tingassa tajuta se, että yöt on nukkumista varten. En jaksaisi taistella hänen kanssaan, varsinkaan öisin. Itsellä alkaa vaan usko ja keinot loppumaan kesken, kun mikään ei tunnu tepsivän näihin öihin. Ihan sama mitä tekee, niin silti raivotaan ja paljon. Ollaan mietitty johtuuko yöheräily hampaiden tulosta, mutta en jaksa uskoa siihenkään. Ollaan mietitty pelkääkö Emmi pimeää, mutta yövaloista ei ole ollut sen suurempaa hyötyä. Ollaan mietitty pelkääkö Emmi jotain muuta tai näkeekö painajaisia, mutta kuulostaa hullulta, että ne jokayö olisi samaan aikaan herättämässä häntä. Joko Emmi haluaa vaan testailla äidin ja isin kärsivällisyyttä tai sitten vika on jossain muussa, mutta missä? Iltarutiinit on pysyny samana niin pitkään kuin muistan ja rytmit on ennallaan. Ennen nukkumaanmenoja odotti ja öisin tuli nukuttua hyvin, mutta nykyään ajatus nukkumaanmenosta ahdistaa. Vihaan öitä ja iltoja.

Nyt jos joku sattuu painimaan tai on paininnut kyseisen ongelman kanssa myös, niin vertaistuki on tervetullutta! Myös vinkkejä ja neuvoja otetaan vastaan! Meillä alkaa olemaan keinot lopussa ja pelkään, että meillä ei nukuta kohta ollenkaan. Sitä jos jotain en halua tapahtuvan. Nyt on pakko painua itse pehkuihin ja koittaa unta, jos nyt stressiltä ja ahdistukselta unta saan.

En keksi otsikkoa

Viime päivät on menny jonkinsortin koomassa. Tuntuu, että päivät on vilahtanu silmissä ja nyt kun koittaa miettiä mitä ollaan tehty, niin mitään ei tuu mieleen. 

Olo on ollu jokseenkin hyvin väsynyt, sillä nukun yöni nykyään ihan sairaan huonosti. Nukahtamiseen menee aikaa, kun etsin asentoa jossa vois olla. Usein myös levottomat jalat iskee just sillon kun se hyvä asento vihdoin löytyy ja sittenpä sitä leikitäänkin hyrrää sängyssä. Kun vihdoin ja viimein oot nukahtamaisillas, iskee armoton kusihätä, jolloin kaikki alkaa taas alusta. Yöllä sitten heräät taas kerran kauheeseen kusihätään ja kun kömmit ison mahasi kanssa unenpöpperössä vessasta takaisin sänkyyn, ei enää unta näy. Väsyttää kyllä, mutta asentoa ei löydy ja kohta huomaat pyörineesi sängyssä pari tuntia. Samalla murehdit kaikkia maailman asioita ja stressi kasaantuu suuremmaksi ja suuremmaksi kokoajan. Asentoa vaihtaessa huomaat supistusten lisääntyvän ja tunnet inhottavaa repimisen tunnetta ympäri mahaa. Vauva pyörii ja myllertää mahassa ja mietit kuinka pitkään tätä vielä jatkuu. Mieluummin valvoisit imettäessäsi vauvaa, kuin asentoa etsiessä ja unta odottaessa. 

No mutta se siitä. Oon mä jotain aikaankin saanut. Oon siivoillu joka päivä aina jotain. Yks aamu jynssäsin hellan, uunin ja lavuaarin alla olevan kaapin. Eilen aamulla maalasin loput listat valkeaksi, joten myös remppa on saatu siltä osin päätökseen. Ja mikä parasta, tänään saatiin yhteisvoimin koko perheen kanssa yks iso stressin aiheuttaja pois päiväjärjestyksestä. Nyt on nimittäin vauvanvaatteet katottu vihdoin ja viimein läpi! Katottiin kaikki vauvanvaate laatikot läpi ja laitettiin ne semmoseen helppoon järjestykseen, josta ne on kätevä ottaa käyttöön. Karsittiin miltei jätesäkillinen vaattetta niistä poiskin ja nyt pitäis miettiä mihin ne veis. Oon niin helpottunut!! Oon koko viikoilta 30 asti stressannut, millon kahtos ne läpi. Nyt sitten yöllä supistellessa kipeästi, tuli semmonen olo että ne on pakko kahtoa nyt. Sairaalakassi pitää myös pakata pian, sillä musta näyttää, että mun maha on saanut jonkinsortin laskeutumisen yön aikaan. 

Käytiin viime torstaina Rikun kanssa kesäteatterissa. Äiti halus tarjota meille viimeisen kahdenkeskisen illan ennen vauvan tuloa ja voi kuinka tarpeeseen se tulikaan! Käytiin katsomassa Tuntematon sotilas Koljonvirranteatterissa, enkä kadu yhtään. Toki esitys oli aika pirun pitkä tauon kanssa ja jos oltaisiin tiedetty sen olleen niin pitkä, niin oltas jätetty menemättä. Kuitenkin molemmilla huonot ryhdit ja mulla vauvamaha, niin pikkusen oli selkä ja lapaluunväli jumissa. Ihana ilta, hyvä esitys ja näyttelijät. Kyllä sai hormoonihuuruissa purra hampaita yhteen, ettei itku tullut. Pari kyyneltä näytelmän loputtua pääsi. Suosittelen kyllä!

Muutenpa myö ollaanki oltu vaan kotona. Ollaan käyty ajelemassa ihan muuten vaan ja kierrelty kauppoja sisustus juttuja etsien. Meillä ei ihan hirveesti oo mitään koriste-esineitä, eikä edes tauluja seinillä. Haaveillaan myös uusista matoista, varsinkin eteiseen, olkkariin ja tyttöjen huoneeseen. Olkkarin matto on ihana, mutta materiaaliltaan niin kettumainen, kun imee jokaisen pölyhiukkasen tms itseensä, eikä sitä niin vaan puhtaaksi saa. Jotta elämä ei olisi ruusuilla tanssimista, niin meidän ihana Volta imurimme sanoi itsensä irti. Johan tuo sen 5 vuotta kestikin. Arkeen omat haasteensa tuo Emmin uhma ja kiukku. Mikään ei mene mieliksi ja pahimpina päivinä kiukutellaan ja väännetään jokaikisestä asiasta. Uusia tuulia on tulossa, sillä Riku sai opiskelupaikan alalta, joka on kiinnostanut häntä pitkään! Vielä ei tosin tiedetä alkaako hänellä koulu nyt syksyllä vai Tammikuussa, sillä hän pääsi 1. varasijalle. Jokatapauksessa opiskelupaikka on varmistettu ja se jos mikä on ihan mahtava juttu! Salaa toivon opiskelujen alkavan Tammikuussa, sillä silloin mulla olis yks käsipari lisää apuna kotona.

Pikkuhiljaa ollaan ruetta harjottelemaan potalla käyntiä. Vielä tosin ei olla sen suurempia tuloksia saatu, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee. Jospa pian Emmi oppisi kuivaksi, niin yksi rahanmeno olisi vähemmän. Meiltähän unohtu koko kuivaksi opettelu kokonaan, joten senkin takia ollaan hiukan "myöhässä" tämän asian tiimoilta. Tutista me ollaan päästy eroon vihdoin ja viimein, vaikka vielä sen perään kiukutellaankin. Tästä voisinkin kirjotella oman postauksen tässä joku päivä. Yöunille ja päiväunille nukahtamiset on välillä tosi hankalia, jonka johdosta parina päivänä päiväunet on jääneet nukkumatta kokonaan. Toivottavasti tämä vaihe menee pian ohi.

Paljon olis mielessä postaus aiheita, kun vaan aika ja jaksaminen riittäis niiden kirjottelemiseen. Jospa saisin ja ennen kaikkea kerkeisin kirjottelemaan edes osan niistä tänne. My day -postausta oon myös harkinnu tekeväni nyt ennen vauvan tuloa. Sittenhän se arki taas jokseenkin muuttuu kun uusi tulokas on saapunut. Saa nähä milloin ne sitten tulee!

Neuvola ja lääkäri

 Keskiviikkona kävin taas uudella neuvolatädillä. Hän oli mukavan oloinen ja osaava. Avauduin hänelle saapuvan synnytyksen aiheuttamasta stressistä ja ahdistuneisuudesta. Hienosti osasi tukea ja rauhotella asian suhteen. Neuvoi myös paljon, miten kannattaa toimia missäkin tilanteessa. Kyselin myös uudesta hoitosysteemistä (?) lisää, jonka nimeksi ilmaantui perhepesä. Oma neuvolatäti kertoi siitä joskus alku kesästä, mutta sillon en jaksanut keskittyä kuuntelemaan tarkkaan.

 Perhepesä on siis semmoinen synnyttäneiden perheiden oma huone/alue, jossa saa olla rauhassa ilman hoitajia. Totta kai hoitajat käy tekemässä tietyt tehtävät, mutta eivät ole hengittämässä niskaan 24/7, vaan antaavat olla rauhassa. Tämä kuulostaa unelmalta, sillä mua ahdisti jo esikoisen aikaan hoitajien jatkuva läsnäolo. En jotenkin osanut rentoutua ja tehdä asioita itse, kun tuntui, että hoitajien mielestä kaikki on väärin. Muutenkin nyt kun ollaan "konkareita" vauvan hoidossa, olisi oma rauha iso juttu. 

Jutteluiden jälkeen mittailtiin verenpaine (114/78) ja paino, jonka tulosta en tänne kerrokkaan. Sen jälkeen mitattiin kohdunpohjan korkeutta ja kuunneltiin sydänääniä (140+). Vauvalla kaikki hyvin ja minulla kaikki hyvin. 

Mulla jäi positiivinen olo ton neuvola käynnin jälkeen. Jotenkin olo oli niin rentoutunu ja helpottunut, kun sain purkaa omia ajatuksia ja pelkoja synnytykseen liittyen. Iso apu oli neukkutädistäkin, sillä hän osas niin hienosti hoitaa ton tilanteen pois alta ja sai mun mielen ja stressin rauhottumaan.

Eilen eli torstaina mulla oli puolestaan lääkäriaika. Lääkäri otti Streptokokki näytteen ja kokeili kohdunsuun tilanteen. Kohdunsuu on vähän pehmentynyt ja takana. Ultrattiin myös ja otettiin mittoja. Vauva on pää alaspäin edelleen ja painoarvioksi hän sai 2750g. On siis oikean kokoinen näille viikoille. Lapsivettä on kuulema runsaasti, että jospa tälläkertaa tiedän missä vaiheessa ne sitten menee!

Omat kuulumiset raskauden tiimoilta on aika väsyneet. Joinakin päivinä (esim. tänään) väsyttää, v*tuttaa ja itkettää kaikki. Joinakin päivinä taas oon intoa ja virtaa täynnä (esim. eilen). Oon jotenkin ite niin turhautunu ja kyllästyny tähän mammuttina olemiseen, että toivoisin raskauden olevan jo ohi. Alkaa olemaan todella tukalat oltavat ja yöt menee miltei asentoa etsiessä. Ihana iskias kipu vaivaa edelleen ja välillä supistelee enemmän ja toisinaan taas vähemmän. Tulee kiukuteltua ihan turhasta ja tunnen itseni maailman surkeimmaksi äidiksi. Nyt viikkoja on kasassa 35+5 eli eletään raskausviikkoa 36. Oon niin onnellinen ja kiitollinen siitä, että raskaus on loppupuolella ja laskettuun on päivää vaille kuukausi aikaa!

Anteeks amatöörimäiset masukuvat. Tänään ei jaksettu panostaa.

Ei päätä, ei häntää

Ollaan muka oltu niin kiireisiä ja tehty paljon kaikkee yhdessä, etten oo kerenny avaamaan konetta. Okei joo, laiskuus liittyy asiaan myös vahvasti. Nyt kun aattelin tulla kirjottelemaan tänne jotain ja koitan miettiä mitä ollaan tehty, niin mieleen ei tule mitään. Ollaan oltu vaan kotona ja ulkoiltu paljon. Ollaan käyty kaksilla eri synttäreillä nyt kahtena eri viikonloppuna ja ainiin! Käytiinhän me Hoplopissakin tuossa pari viikkoa sitten. Hoplopissa pitää kyllä käydä uudestaankin, kunhan oon saanut tän vauvamasun tieltä pois! Kyllä illalla jaloissa ja selässä tuntui. Supistelikin ihan kiitettävästi.

Rv 34

Mulla on oikeestaan ollu kauheet omantunnon tuskat nyt viime päivinä. Se mikä aiheuttaa mulle pahaamieltä on se, että meillä on ruokailurytmi päin pyllyä. Emmi on nukkunu aamusin pitkään (pisimmillään 9), jonka takia aamupala on viivästynyt roimasti. Kaikki varmaan tajuaakin miten tää menee. Yks ruoka viivästyy omalta ajalta, niin kaikki muut ruoat viivästyy sitä mukaa myös. Sitten kun ollaan paljon oltu ulkona ja käyty kylässä millon missäkin, niin myös senkin takia ruoka-ajat viivästyy. Toki myös Emmin lähipäivinä vedellyt 3h päiväunet vaikuttaa asiaan. Nyt ajattelinkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja punoa rytmit takaisin kuntoon.

Myös asunnon siivottomuus ja keittiön räjähdys ahistaa vietävästi. Ruokaa ei tee mieli laittaa likaisessa keittiössä, enkä jaksa siivota. On siis niin vetämätön laiskamato olo kun voi vaan olla. Tuolla olis myös iso kasa pyykkiä pestävänä ja viikattavana. Noh, ehkä mä "säästän" ne hommat sadepäiville. Nyt on nimittäin oikeesti ollu niin harvinaisen hyviä kelejä, että eipä oikeen viiti sisällä niitä tuhlata. Vielä kun Emmi on alkanut viihtymään tuossa omalla pihalla tehden soppaa äitille ja isille ja kiikkuen. Mikäs sen mukavampaa, kun istua kahvikuppi kädessä auringon lämmössä ja katsoa onnellista lasta.

Oon varmaan ihan hirvee ihminen, mutta nyt toivon, että tulis semmonen yhden tai kahden päivän kestävä sadekuuro. Mulla on niin hirveesti kaikkee tekemistä sisällä, että en tiiä mistä alottaa. Pitäis siivoo, vauvan vaatteet kahtoo läpi, vaatekaapit muutenki kahtoo läpi, jääkaappi putsata ym. Eniten stressiä aiheuttaa vauvan vaatteet ja sairaalakassi, sekin kun pitäis saada pakattua. Sitten kun oon ne hommat saanu tehtyä, niin sitten saa mun puolesta olla hellettä ja aurinkoo vaikka joka päivä!
Tää oli tämmönen ei päätä, ei häntää -postaus mutta välillä pitää olla näitäkin! Torstaina (koitan) palailla postailemaan neuvolan ja lääkärin tiimoilta. Ne siis vielä edessä päin!

 Ps. Onko veikkauksia painoarvioon? Minä veikkaan 2500g ja Riku 3500g. Jospa minä oisin lähempänä kuitenkin! :D