Toivepostaus: Meidän (toissa eilinen) päivä

Tyttönen heräs tissille ekan kerran aamulla joskus puol 8 aikaan, mutta molemmat jatkettiin vielä unia ja pötköteltiin. Herättiin Kirpun kanssa "lopullisesti" hieman ennen 11. Mulla on tapana aamuisin käydä keittämässä kahvit ja vessassa ennen vaipan vaihtoa. Saattaa joidenkin korviin kuulostaa hirveältä, mutta kerkeepähän tyttönenkin availla silmiään ja venytellä sillä aikaa. Sopivasti aina aamukahvitkin kerkee tippumaan sillä aikaa, kun me tehdään Kirpun kanssa aamutoimet.

Valkkasin tytölle päiväksi vaatteet ja sillä aikaa Kirppu köllötteli sängyllä. Oon yrittäny pitää ton vauvan vaate lipaston siistissä järjestyksessä, mutta aina vaan ei jaksa viikkailla niitä nätisti. Vielä kun Riku ei oikeen älyä kummalla puolella on pienemmät vaatteet, vaikka miljoona kertaa oon sen sille selittäny. Muutenkin toi on niin täyteen tumpattu.

 Vaipan vaihdon yhteydessä vaihettiin yövaatteet pois. Ensin meillä ei ollu erillisiä yö- ja päivävaatteita, mutta jotenki aattelin että varmaan ois vauvastakin mukavampi näin. Vielä kun tää potkii unissaan niin paljon, että potkuhousut menee myttyyn ja sitten hermostuu kun on ihan solmussa niiden kanssa.

Vaatteiden ja vaipan vaihdon jälkeen Kirppu pääs sitteriin ihmettelemään mitä se mamma oikeen puuhaa. Siivosin olkkarin eli mun ja Kirpun pedin pois ja kävin hakemassa aamukahvetta. Siinä aamukahvien yhteydessä samalla aina imetän ja selaan instat ja facebookit läpi. Monesti myös laitan stereoista radion soimaan tai telkun päälle tuomaan ääntä. Siinä myös samalla annoin tytölle vitamiini tipat.

Monesti Kirppu aina nukahtaa tissille ja jatkaakin uniaan syötyään mahansa täyteen. Eilen se ei kovin kauaa tissillä hereillä pysyny ja menikin jo 12 aikaan jatkamaan unia omaan sänkyyn. Tietty jonkun aikaa oottelin ennenkuin vein hänet omaan sänkyyn nukkumaan. Tänä aamuna nimittäin taisin viedä himpun verran liian aikaisin kun ei kauaa siellä viihtynyt. Aamukahvin juonti jatkuu.

Oottelin jonkun aikaa sohvalla köllöttäessä, että viihtyykö tyttö sängyssään vai ei. Se kuitenkin nukku siellä tyytyväisenä, joten uskalsin avata koneen ja käydä kirjottamassa kuulumisia tänne blogin puolelle. Siinä samalla myös söin edellispäivän ruokaa aamupalaksi. Mulla on tällaset myöhäset aamupalt, hahah. "Vapaa-aika" kului sohvalla pötkötellessä ja Neran kanssa höpötellessä. Riku taas pelaili cs. Suprise. 

Kirppunen nukku lähemmäs kolmea. Nyt on pakko tähän väliin hehkuttaa että hitsit mulla on hyvä fiilis! Tyttö nukku omassa sängyssään kaks ja puoltuntia!! Wuhuuuuu! Oon ylpee Kirppusesta.

Jälleen kerran vaipan vaihdon kautta tissille. Tykkään kahtoo aina jotain hyvää sarjaa telkkarista samalla kun imetän, ja nyt katselenkin menossa Greyn anatomiaa. Parhain sarja ikinä.

Yllätys yllätys, taas kahvikuppi kädessä. Nykypäivinä kahvia menee litra tolkulla, että pysyy itse hereillä. Alkaa jo tuntua ja näkyä nää enintään 4h yöunet. Puuh.

Imetyksen (ja Rikun cs-matsin) jälkeen lähdettiin vaunulenkille. Kovin pitkää lenkkiä ei kuitenkaan käyty kun yllätti nälkä ja oli niin hemmetin viilee tuuli, että meenattiin jäätyä. 

Lenkiltän kun tultiin, niin ruettiin koko perheen voimin päiväunille. Tosin mä en saanu nukuttua kun ehkä 15 min. sillä tää pieni tytöntylleröinen kukkuili melkeenpä koko sen tunnin ajan tissi suussa, mitä sängyssä köllöteltiin. Riku sitten nukkui taas meidänkin eestä. Sängyltä noustessa, jälleen kerran vaipan vaihdon kautta tissille.

Riku kävi hakemassa meidän lähikaupasta ruoanteko tarvikkeet. Riku jopa päätti tehdä ruoan (lue: pakotin tekemään ruoan), kun mä en jaksanu. Mä siinä samalla sitten astianpesukoneen tyhjensin ja täytin, kun toi kokkikolmonen väsäs meille pulimössöö. Kirppunen kahto kulmat kurtussa turvakaukalossa istuessa, kun me isin kanssa paiskittiin kotihommia ja heitettiin paskaa läppää, Hahah, se oli jotenkin niin hassun näköstä kun Nera ja Kirppu miltei vierekkäin napotti ja kahto meitä. Meidän pienet lapsoset. 

Ruoka olikin sopivasti valmista salkkareille ja siinä samalla sitten äpöstin syödä kun imetin ja töllötin telkkua. 

Uuden päivän ja imetyksen jälkeen pääsin käymään kuumassa suihkussa. Riku oli Kirppusen kanssa sen aikaa. Suihkun jälkeen rysähin sohvalle istumaan hieromatuolin päälle (ihana äiti anto lainaan <3). Hieronnan jälkeen vaihettiinki yövaatteet päälle vaipan kera. Taas imetystä ja "vähän" lisää Greyn anatomiaa. Oon laiska ja katon niitä Viaplayn kautta vaikka mulla on 10 kauteen asti omana. Siitä tulikin mieleen, että pitäs laittaa 11 kausi tilaukseen.

Tyttö nukahti yllätys yllätys tissille ja kokeilin rupeisko hän nukkumaan omassa sängyssään. Valitettavasti tyllerö heräs joka kerta kun sen laski sylistä pois, eikä ruennu nukkumaan. Luovutin ja tein meille pienen pesän olkkarin levitetylle sohvalle. Imetin jälleen ja samalla lueskelin blogeja kännykällä. Typsy nukahti kunnolla joskus 2 jälkeen. Hän aina kukkuilee johonkin kahteen asti yöhön ja nukahtaa sitten vasta ihan kunnolla, jolloin se nukkuukin parhaimmillaan sen päälle 4h. Rupesin itsekkin nukkumaan, kun Kirppu nukahti.

Pahoittelen kuvien laatua ja ykstoikkosuutta. Itse oon niin nätti suurien silmäpussieni kanssa, etten kehannu kuvissa naamaani näyttää. Suurimmat osat lukijoista ois varmaan kaikonnu silloin. Meidän päivät ei niin kummosia oo, vaikka jokainen päivä onkin erilainen. Esim, tänään tää tyttö on valvonu miltei koko päivän pikkutorkkuja lukuunottamatta. Missään ei oo hyvä olla paitsi sylissä.

Toivepostauksia edelleen otan avosylin vastaan, näitä on mukava toteuttaa!

Nyt kaadan kupposen kahvia kurkusta alas ja sen jälkeen lähetään koko perheen voimin vaunuilee.

Hauskaa pikkulauantaita jokaiselle!

Viikonlopun kuulumiset

Ajattelinpa käyttää ajan hyödyksi ja tulla kirjottelemaan viikonlopun kuulumiset tänne. Kirputin nukkua tursottaa omassa sängyssä (!!!!!). Saa nähdä kuinka kauan, sillä tyttö tuppaa heräämään aina silloin kun äiti joko syö tai avaa tietokoneen. Lapsilla on varmaan joku kuudes aisti näissä hommissa kun osaavat heräämisen ajoittaa juuri "oikeaan" aikaan. Haha.

Mitään ihmeellistähän meillä ei oo tapahtunu. Lauantaina käytiin kahvittelemassa Kirppusen kanssa tulevan leikkikaverin luona alakerrassa. Kirpusta ei kyllä ollu kovin paljoa seuraa, sillä tämä nukkua tursotti koko sen ajan. Me mammat siinä samalla kuulumiset vaihettiin ja terapioitiin toisiamme kahvien kera. Huippua, että samassa rapussa asuu samanikästä porukkaa joilla on myös muksu. Ootan kyllä innolla, että meijän typy kasvaa leikki-ikään ja pääsee leikkimään heidän tytön kanssa. 

Eilen oli semmonen väsynyt siivous/vierailu päivä. Käytiin Rikun mummon luona kahvilla samalla kun käytiin vaunulenkillä. Kurvattiin Citymarketin kautta kotia siivoilemaan. Nytpä onki "pakko" vaunulenkkeillä, sillä meidän diudimme on pajalla operoitavana. Voisin räjäyttää kaikki maailman autot. Hemmetti jokainen auto joka on mun tielle sattunu, jokaisessa on ollu jotain vikaa. Korjaaminenhan ei koskaan oo ilmasta, eikä raha kasva puussa. Valivali.

Illalla alakerran naapurit tuli vuorostaan meille pikakahveille. Vois vaikka useemminki käydä noita vieraita, niin pysyispähän asunto siistinä.

Yöt on tullu nukuttua nyt aika surkeesti, johtuen varmaan täyskuusta vai mikä hemmetin superkuu se viimeyönä oli taivaalla. Kuitenkin muutama tunti unta takana, onneks. Jospa sitä jaksaa taas tän päivän temmeltää mukelon kanssa. Jos olisin viisas, nukkuisin itekkin päivällä Kirpun nukkuessa, mutta ei. En jotenki osaa. Pitäis niin paljon vielä miettiä ja järjestellä kastajaisia. Voi kun ne olis jo ohi! Tässä kun vielä pitäis rueta pikkuhiljaa Kirppua totuttamaan omaan sänkyyn nukkumaan. Kehtuuttaa vaan rueta tappelemaan yöt ja päivät, jos ei rupee rauhottumaan. Mutta pakko mikä pakko. Kertokaa ihmeessä nukutus vinkkejä ja omaan sänkyyn tottutelemis vinkkejä, jos tiedätte jotain! 

Nyt kuitenkin meen selkärangan oikasemaan sohvalle, ennenkuin pieni nuhanenä herää. Tässä samalla kuvailen myös meidän päivä -postausta, joten muutaman anonyymin odotus lähipäivinä palkitaan.

Hauskaa maanantaita kaikille!

Toivepostaus: Kropan muutokset raskauden aikana.

Mä oon oikeestaan aina ollu hoikka. Enkä nyt siis mitenkään itteeni kehu tai tälleen, mutta en mä ylipainoinenkaan oo ollu. Pienestä pitäen aina terveystarkastuksissa multa kysyttiin, että maistuuko mulle ruoka. Totta kai mulle maistuu ja aina oon syöny ihan reippaan määrän lautasen tyhjäks (etenkin jos on lempiruokaa), mutta minkäs mä sille mahdan jos se ei päälle päin tai vaa'alla näy. Pituuteeni nähden oon ollu ainakin ala-asteella alipainoinen. Sillon mua monet haukkukin anorektikoksi, josta mun äitini ei tykännyt yhtään. Yläasteelle siirryttyäni painoo nousi jonkun verran ja oonkin siitä lähtien ollu normaali painoinen pituuteeni nähden. En oo koskaan pitäny itteeni läskinä tai luikkuna. Tietty jossain välin vatsamakkarat ahdisti ja kieltämättä kyllähän nuo edelleen hieman päähän ottaa. Mutta mennääs asiaan.

Raskauden aikana mulla tuli lisäkiloja n. 12kg. Toi määrä ei mielestäni ole paljoa, sillä oon kuullut että joillekin tulee lisäkiloja jopa yli 30kg edestä. Enkä nyt tarkota pahalla ketään kohtaa, jolle on tullut ton verran tai enemmän lisäkiloja. Oon aina kuvitellu, että raskaana ollessa kiloja tulee roppakaupalla ja sen takia ehkä hämmennyinki miten vähillä kiloilla pääsin. 

Raskauden alussa mulla ei pitkään aikaan näkyny minkään näköstä mahaa. Tietty turvotti ja maha pikku hiljaa rupesi kasvattamaan pientä kumpua puolen välin jälkeen. Mullahan oli alussa kamala ahistus, että missä mun maha on kun ei ollu minkään näköstä raskaus mahaa ja muilla oli. Sitä mukaa myös lantio rupesi levenemään (ainakin arvista päätellen) ja naama turpoamaan. Rinnat mulla kasvoi jo ennen mahan kasvua, hahah.

Vasta loppuvaiheessa rupes tulemaan raskausarpia mahan alueelle ja lantioihin.
Kovin isoa mahaa mulle ei kuitenkaan raskauden aikana kasvanut, mikä on mun mielestä ihan hyvä vaan.

Synnytyksen jälkeen löysä iho jäi roikkumaan (yllätys) tuohon maha alueelle ja muistoina on myös aina yhtä ihanat jenkkakahvat. Ne kyllä kerkee kiinteyttää myöhemminkin, enkä jaksa moisesta stressiä repiä. Pelkästä imetyksestä ja vaunulenkeistä mun naama on taas normaali mitoissaan ja mahamakkarat ei oo niin suuret kuin kuukausi sitten. Puntarilla en oo päässy käymään koska en omista sellaista, joten en tiiä yhtään kuinka paljon raskauskiloja on jäljellä. Jospa ei paljoa.

Nyt kävi niin hassusti, ettei mulla oo ollenkaan kuvia siitä ajasta kun en ollu raskaana. Ei edes instagramissa tai facebookissa. Jospa se ei kovin paljoa teitä haittaa.  Nää kuvat onkin jo tainnut vilkkua joissakin postauksissa, mutta virkistetään muistia millanen masu on ollut.

Meidän päivä -postaus tulossa ensiviikolla. Aattelin nimittäin tehdä sen normi arkipäivästä, helpompi niin. Tää oli tällanen lyhyt ja ytimekäs postaus kun nopeesti tämän aamukahvin äärellä rustasin. Tänään luvassa siivoilua ja vierailua.
Mukavaa sunnuntaita kaikille! 

Hormooni hirviö

Anoppi mulle tuossa muutama viikko sitten sanoi, että imetyksen aikana jylläävät hormoonit on pahempia kuin raskaana jylläävät hormoonit. Naurahdin hieman ja aattelin, että eihän mulla mieliala vaihtele, eikä tässä mitään hormooneja taida ollakkaan. "Anoppi höpöttää" aattelin vaan. Hah, voikun oiskin niin! Musta tuntuu, että oon paaaaaljon hankalampi ihminen nyt mitä sillon raskaana ollessa. Ei tarvii kun sanoo väärällä aikaa väärä sana, niin helvetti on irti. Ei jestas. Näihin hormoonikohtauksiin kuuluu myös se kuuluisa "Jos vauva itkee mainoksessa, niin voi itsekkin purskahtaa itkuun" juttu. Tässä esimerkki: Katsoin toisenlaisia äitejä jossa vauvan syntyessä vauva itki. Itku oli myös täällä päässä taattu ja minä itkee vollotin kyynelkanavat tyhjiksi. Noh joo, tuohon myös liitty sekin että olin niin onnellinen sen synnyttäneen äidin puolesta. 

Se on ihan sama itkeekö ohjelmassa vauva vai aikuinen, niin itku on taattu myös mulla. 

Perus luonteeltani en oo kovin herkkä ihminen, tai ainakaan näin herkkä. Odottelenkin tässä, millonka taas oon normaali ja pääsen eroon näistä hormooni myllerryksistä.

En oo kuukauteen uskaltanu kokeilla farkkuja, koska oon kokoajan pelänny etten mahu niihin. Eilen sitten uskaltauduin ja perhana! Mä mahun mun farkkuihin. Jee! On mulla ilonaiheet, hahah.

Meidän pieni tyttömme on nuhainen. Voi pieni, kun tuntuu ettei saa happea kunnolla räkäpaukkujen takia. Käytiin ostamassa pikkuniistäjä, jotta voitais räkäsyyttä helpottaa edes vähän. En varmaan osaa käyttää sitä, mutta tuntuu että se ei ollenkaan imeny sitä törkyä pois nenukista. Mä niin toivon, että ei vaan kuumetta nostais. Kova googletus menossa, miten vauvan nuhan sais mahdollisimman nopeesti hoidettua alta pois. Jos teillä on kokemusta tällasesta, niin heittäkää ihmeessä kommenttikenttään vinkkejä!

Ostettiin myös ihana lelusoitin. Tossa on niin ihanan hempee ääni, että voisin omia tuon soittolampaan itselleni.

Kastajaispäivä varmistui eilen. Enää pitäis kutsuja lähetellä. Me siis lähetetään kutsut tyylikkäästi viestillä runon kera. Pääsee paljon halvemmalla, kun ei toi budjetti kovin suuri oo. 

Voisinpa vaikka kirota sossun alimpaan helvettiin. Voisivat ottaa huomioon myös meidät äitiyslomalaiset joilla on pienet tulot, eikä vaan hyysätä niitä maahanmuuttajia. Suoraan sanottuna vituttaa myös nuo leikkaukset! Jos olisin päässy, niin oisin lähteny mielenosotukseen mukaan sillon kun se oli.

No joo, eiköhän nyt oo valiteltu taas tarpeeks. Ettei mene ihan överiks ja puhu suutani ihan puhtaaks, niin luikahanpa tästä syömään eilen tehtyä makaronivelliä. Viikonloppuna yritän toteuttaa sen meidän päivä -postauksen. 

Ihanaa loppuviikkoa kaikille!

1kk vauva ja arjen ihmettelyä

Päivät vierii nopeesti, aika kuluu vielä nopeemmin. Päivät niin täynnä tekemistä, että ihmettelee ihan kellon juoksua "vastahan mä heräsin". Ollaan kuitenkin saatu muutakin tehtyä, kuin vain vauvelin hoitamista nimittäin pestiin ikkunat tässä pari päivää sitten Rikun äidin avustuksella. Nyt näkee ikunnoistakin läpi, hahah! Pikkasen jos oli kakkaset. Eipähän enää se lokin p*ska häiritse keittiön ikkunassa syömistä. Jaksoin jopa ruokaakin tehä tässä yks päivä, enkä Rikua vaatinu tekemään. Sekin jo sinänsä saavutus, sillä tää pieni ihminen on niin kiinni äidissään ettei meenaa rueta olemaan muualla. 

Perjantaina vietin semmoista kynttilä-rentoutumis iltaa ihan vaan beibsin kanssa. Katottiin Possee ja mainostauoilla vilkastiin Vain elämää. Sen jälkeen vaihettiin kanava kokonaan neloselle ja katottiin Transformerssia herkkujen kera tietty. Ja kyllä. Kyllä tykkään Transformersseista. Niissä on sopivasti scifiä ja ripaus komediaa jos näin voi sanoa. Levitin sohvan ja otin vauvan kainaloon, ja siinä me yhdessä köllöteltiin. Täydellistä.

Tyttömme on tuttiritarin vihollinen, sillä hän inhoaa niitä. Joskus lupsuttaa muutaman minuutin, sylkäsee pois ja yökkäilee. Mikähän siinä on. Toisaalta parempi vaan, ettei opi niin eipähän tarvitse tuttivieroitusta stressata. Oishan se tosiaan kiva, että se imemis haluissaan vois tuttia lupsutella. Nimittäin viime yö meni miltei kokonaan hereillä ollessa, kun tää pieni kärsimätön prinsessa ei ruennut nukkumaan ilman tissiä. Aina jos otin tissin pois suusta ja käännyin, alkoi ähinä jonka seurauksena tuli itku. 

Eilen oli muutenkin raskas ja p*ska päivä ihasta säästä ja aamusta huolimatta. Mulla nimittäin oli rinnassa tukos, jonka takia tissi oli tajuttoman kipee. Vaan eihän se tissikipu pelkästään yksin riitä. Pitäähän sitä muuallekkin koskee. Mulla on ollu koko tän kuukauden ajan selkä, hartiat ja niska niin jumissa, että välillä tulee ns. sähköiskuja päähän/muualle kroppaan ja huimaa. Onneks Rikulla oli lyhyt päivä koulussa, enkä joutunu olemaan kipujen kanssa yksin vauvan kanssa. Nostan hattua yksinhuoltajille, ihan oikeesti! 

Olo helpotti illan tullen. Koputan puuta.

 

Tänään meidän pieni Kirppumme on 1kk. Niin lyhyt, mutta silti jotenkin niin pitkä aika synnytyksestä. Hui! Minne tää aika oikeen juoksee?

Tänään myös suunniteltiin mummujen (mun ja Rikun äidin) kanssa kastajaisia. Oon niin kiitollinen ja onnellinen siitä, että meidän molempien porukat on valmiita auttamaan tämmösissäkin asioissa. Kastajaispäivää ei olla vielä lyöty lukkoon, mutta viikonloppu jona ne pidetään on jo tiedossa. Kamalan paljon kaikkee tekemistä ja suunniteltavaa kastajaisissakin. Eikö nekin vois olla jo valmiina suunniteltuna, jos ei itse jaksa suunnitella niitä? 

Aika rientää ja kello jo 20:00, joten kiireellä juoksen katsomaan Uutta päivää. Toivepostauksia meidän päivästä ja raskauden ajan muuttuneesta kropasta tulossa, kunhan kerkiän! 

Toivepostaus: Loppuraskaus

Anonyymi pyysi toivepostausta mun loppuraskaudesta. Palataan siis siihen ihanaan, mutta pitkästyttävään loppuraskauteen.

Loppuraskaus oli ihanaa, mutta toisaalta myös aika raskasta aikaa. Oireita mulla ei niinkään kovin paljoa ollut. Mitä nyt perus raskaushimoja, tukalaolo mahan kanssa, mieliala heittelehti sinne tänne, väsymystä jonkun verran, harjotus supistuksia ja vihlovan polttavat kivut kohdunsuulla. 

Väsymyksestä huolimatta kävin päivittäin lenkillä kaverini ja hänen pienokaisensa kanssa. Kuitenkin ihanalla tuurillani myös minä sairastuin flunssaan, kiitos Rikun. Onnekseni kuitenkin flunssa ei niin paha ollut, että olis kuumeen nostanu mutta veto oli kieltämättä miltei kokonaan pois. Loppuajan suunnilleen vaan makasin peiton alla sängyssä ja näpyttelin viestejä kavereiden kanssa ja selailin somee. 

Raskaus meni yliajalle 5 päivää, joten voitte vaan kuvitella kuinka turhauttavaa se oli. Muutenkin olin odotellut jo siitä lähtien, kun vauva oli täysaikanen hänen syntymäänsä. Tuntu että aika ei kulje millään. Joka yö näin unta vauvasta, mutta harmikseni jouduin toteamaan ne pelkiksi uniksi aamulla herätessäni. Joka ilta nukkumaan mennessäni toivoin hiljaa mielessäni, että jospa nyt menis yöllä lapsivedet. Vaan ei. Voi sitä turhautumisen ja pettymyksen määrää. 

Synnytyspelon omaavana en kuitenkaan onneksi menettänyt yöuniani. Vaikka joo, eihän sitä kovin hyvin saanut öisin nukuttua, koska maha oli tiellä ja oli niin tukala olla. 

Lasketunajan jälkeen päätin, että en jaksa enää turhaan odottaa ja stressata millon muksu syntyy. Heitin hanskat tiskiin. Jotenkin omalla tavallaan oli jo niin kyllästynyt, että ei jaksanu enää. Päätin, että se syntyy sitten kun on valmis siihen ja sittenhän se kohta syntyikin.

Väsynyt, mutta onnellinen äiti

Hirmu vaikee kirjottaa, sillä en hirveemmin muista enää mitä kaikkee mulla oli jne. Mutta joissain postauksissa taidankin valitella olotilaa. Hahaa. Vähän tuli tekstiä, mutta jospa tää nyt jotenkin avais, millasta loppuaika oli. Tuli tuossa mieleen, että sinä päivänä kun synnytys käynnistyi, laitoin naamakirjaan kuvan apinasta, jossa lukee "I'm so ready to have this baby". Hassua. 

Toivepostauksia teen edelleen mielelläni aina kun kerkeen. Tätäkin postausta toivottiin monta viikkoa sitten ja nyt vasta pääsin toteuttamaan. Anteeksi!

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Höpisen

Ajattelinpa käyttää "vapaa-aikani" hyödyks ja tulla höpisemään jonniijoutavaa kakkelia tännekkin päin. Ihan alkuun jo pientä varotuksen sanaa siitä, etten jaksanu rueta muokkailemaan kuvia. 

Voisinpa vaikka kertoo siitä mielenkiintoisesta ajasta mitä Kysissä olin. Sarkasmi on kaveri. Ekana mulla oli ajatuksena tehdä siitä ihan oma postauksensa, mutta aika ei valitetttavasti riitä. Meneehän tää näinkin ihan hyvin.

 Eka kuva vanhempina, jippiii

Synnytyssalista päästessäni ooteltiin jossain "olohuoneessa" Rikun kanssa, että vapautuis huone. Se osasto oli täynnä uusia äitejä ja vastasyntyneitä, joten ooteltiin se koko hemmetin päivä. Illalla sain huoneen, mutta valitettavasti se ei ollu perhehuone. Tämä sen takia, koska Riku joutui tulemaan kotiin yöksi. Syy miksi joutui on se, että kellään ei ollu sillon vara-avainta meille että ois voinu käyttää Neran pihalla (ei keretty/muistettu antaa) ja koska turvakaukalo unohtui matkasta. Noh kuitenkin olin sen ekan yön yksin Kysissä. Mulla oli sen päivän ajan olo vähä niinku humalaisella ja olin toosii väsyny. Olinhan sentään melkeen sen kaks vuorokautta putkeen valvonu. Seuraavana päivänä saatiin onneks perhehuone ja Riku oli myös yötä siellä.

Ihana yöhoitaja otti vauvan hoitoon yöksi, että sain nukkua. Hän palautti vauvan mulle takaisin joskus 5 aikaan aamuyöllä, että sain pikkusen imetettyä. 

Koska Kirppu oli niin pieni, niin hänellä oli todella tarkat syöntiajat Kysissä ollessa ja verensokeri matalalla. Imetin Kirppua 2h välein, paitsi vikana päivänä pidennettiin 3h välein. Mulla oli kamala stressi päällä, että ei päästä pois sieltä verensokerin takia. Onneks kuitenkin sillon maanantaina verensokeri oli hyvä ja lääkäri antoi luvan lähteä kotiin. Jotenki mua pelotti ja jännitti tosi paljon, mutta olin niin helpottunu siitä että päästään kotiin. Pelotti, etten osaa hoitaa tätä lasta hyvin ja vaipan vaihto oli niin outoo. Kuitenki kaikki rupes luonnistumaan tosi nopeesti ja tuli uskallusta muutenki pitää vauvaa sylissä jne. Sitä kun alussa pelkäs, että pienokainen särkyy. Muutenkin niin paljon helpompi olla kotona vauvan kanssa, koska sairaalat on niin ahistavia paikkoja. Jotenki sitä aina aatteli siellä, että ne hoitajat arvostelee mua mun seläntakana vaikka tuskinpa ne niin tekee. 

On se vaan ihana olla kotona.

Enkä suinkaan jäänyt heti yksin kotiin palattua, sillä Riku sai muutaman päivän vapaaksi. Hänen ihana ymmärtäväinen luokanvalvoja antoi hänelle pari päivää vapaaksi.

Jotenkin tosi hassua, että mä oon äiti. Että meillä on perhe. Sitä aina havahtuu, että ei hitto meillä on ihan oikeesti lapsi. Sitä tavallaan edelleen jotenkin totuttelee siihen ajatukseen, että on äiti. 

Kaikki kuitenki kävi niin äkkiä ja nopeesti, että pää on vieläkin vähän pyörällä.  

Mutta on ihan parasta olla äiti!

Mitään selkeitä unirytmejä tai päivä-yö-rytmejä en oo vielä havainnu. Tai no aikalailla Kirppu nykyään samoihin aikoihin rupee päivällä ja illalla nukkumaan. Joskus taas ollaan niin yliväsyneitä, että silmät suurina vaan tapittaa auki. En myöskään erota itkuista, että mikä on nälkää ja mikä on seurustelunälkää, mutta enköhän mä kerkee ne erottamaan myöhemminkin. Meidän tyttömme on tempperamenttinen neiti. Jos tissiä ei tule heti, niin se on helvetti irti. Ilmeitä hänellä riittää. Joskus on tosi äkäsen näkönen kulmat kurtussa, joskus on viaton pieni enkeli, joskus duckface. Näitä riittää!

Ja paljon näkee unia. Sitä aina saa miettiä itkeekö Kirppu unissaan vai onko se hereillä. Joskus jopa kuulostaa että se viheltelee. Haha, ihana pieni!

Kastajaiset. Mihinkähän väliin nekin pitäis. Nimi meillä on jo tiedossa ja muutama kummikin on tiedossa, mutta ei olla vielä kysytty. Äh, jotenki tosi vaikee suunnitella niitä. Tai kun aattelee, että ketä kuhtuis ja ketä ei, ja suuttuuko joku jos ei kutsuta. Vaikka joo, me ite saadaan päättää ketä kutsutaan ja ketä ei, mutta silti. Ehkä mä aattelen liian paljon taas. 

Onneks on olemassa innokas anoppi ja äiti, joiden kanssa "kokoonnutaan" meille kahvittelemaan ensviikolla ja suunnitellaan yhdessä niitä. Mitä mä tekisinkään ilman meidän ihanaa tukiverkostoa!

Kahvia kuluu näinä päivinä tosi paljon. Johtuen varmaan siitä, että nyt kun en oo raskaana niin voin juoda sitä niin paljon kuin jaksan ilman, että rupee oksettamaan. Ruokahalu mulla on jotenkin kadonnut synnytyksen jälkeen. Hirmu vaikee rueta suunnittelemaan päivän ateriaa tai tehdä kauppaan ostoslistaa, kun ei tee mieli mitään ja tuntuu että jokainen ruoka etoo. Nyt vasta mun pitäs syödäkkin, että maitoo riittää pienokaiselle. Sitten taas kun Riku ei luota omiin ruoanlaitto taitoihinsa ja mä en välttämättä kerkee/jaksa tehdä ruokaa, niin sekin tässä vähän hankaloittaa päiviä. Onneks kuitenkin saan syötyä edes muutaman leivän jukurtin kanssa, vaikka eihän se kovin terveellistä oo. 

Näköjään taas pompin ja loikin aiheesta A aiheeseen B, mutta ei kait se haittaa. Jospa ei liian sekava oo, että selvää saatte. 

Pistäkää kommenttia kommenttiboksiin ja postausideoita otan vastaan myös! Niitä toteuttelen ajan mukaan.

Nyt minä kipitän viltin alle ja odottelen millonka se ukko kulta tulee kotia. 

Synnytyskertomus

Koska raskaus aikana tuli ite luettua lukuisia synnytyskertomuksia, niin täytyyhän mun paljastaa myös omani tänne muiden luettavaksi. Nauttikaa.

21.8.2015 rv 40+4
Päivä meni normaalisti. Ei ollu mitään kummosia, paitsi tukala olo mahan kanssa ja harjotus supistuksia jonkun verran. Kohdun suulla oli vilhovia kipuja, jotka luultavasti johtui aukeamisesta tms. Rikun kanssa tuttuun tapaan kotona olla möllöteltiin, tehtiin tortilloja joihin kuului myös tulinen kastike ja tulinen majoneesi. En sitten tiiä onko toi tulinen ruoka synnytyksen laukassu (höpöhöpö). Riku riehu jotakin päivällä Neran kanssa ja muistan kun sohvalla maatessani sanoin jumppaavalle masuasukille että alkais jo tulla pitämään jöötä kun iskä on jo ihan riehaantunu. 

Illalla kävin kuuman suihkun alla istuskelemassa ja sain päähän piston siivota vessan ennenkuin vauva syntyy maailmaan. En tiiä arvelinko alitajunnassani, että kohta se syntyy. Suihkun jälkeen makailtiin Rikun kanssa sohvalla ja katottiin telkusta tullutta 2012-leffaa. Juuri ennen lopputekstien alkua (kello oli lähemmäs 12 yöllä) tunsin napsahduksen alamahassa, jonka jälkeen tuli lämmin aalto koko keholle ja rupesi koskemaan menkkamaisesti alaselkään. Rikulle mainitsin siitä napsahduksesta ja se suu auki mollotti toiselta puolen sohvaa sanoen "Nyt meni lapsivesi". Kipitin nätisti vessaan, mutta mitään lapsivettä ei ollu tullu. Tai en mä ainakaan hoksannu, että ois. Mielikuvissani kun oon aina aatellu lapsiveden menon "hyökyaaltona" (niin ku elokuvissa). 

22.8.2015 rv 40+5
(yö siis jatkuu..)

Napsahduksen jälkeen supistukset rupes tuntumaan menkkamaisena kipuna. Muistan kun hädissäni naputtelin siskojen kanssa Whatsappissa ja äitin kanssa facebookissa, että mitä tää meinaa ja missä ne lapsivedet viipyy. Naurahdin pari kertaa, että eihän nää supistukset ees oo niin pahoja, mutta hitto ois pitäny vaan pitää suu kiinni sillä ne voimistu kokoajan kivuliaammaks.
Supistusten lisäks mulla rupes myös limatulppa irtoomaan. Sitä tuli ihan kamalasti kokoajan ja hädissäni lueskelin googlesta mitä se meinaa. Sieltä sitten kun luin, että limatulpan irtoamisen jälkeen synnytyksen käynnistyminen saattaa silti venyä jopa viikon päähän. Mielessäni aattelin, että en perhana kyllä niin kauan oota näiden kipujen kanssa. Koko yön valvoin supistusten kanssa ja kellottelin supistusten väliä. Se lappu on itseasiassa edelleen tallessa, jossa on osa niistä kellotteluista.

Supistukset rupes olemaan niin sietämättömiä, että soitin Kyssin synnytysosastolle joskus 4 aikaan aamuyöllä ja kysyin neuvoja. Sieltä sanottiin, että käännyttäävät takas jos ei oo lapsivedet menny ja että koita lievittää kotikonstein supistuksia. Napsin muutaman panadolin ja menin pariks tunniks istumaan kuuman suihkun alle, mutta mikään ei auttanu. En jaksanu olla enää suihkussa, joten menin sohvalle pötköttämään ja yritin supistusten tullessa lievittää niitä hiustenkuivaajan kuumalla ilmalla. Mikään ei auttanu ja Riku heräs kun huusin ja itkin kivusta. Riku sai ylipuhuttua ja soitin toisen kerran Kyssiin, josta käskettiin lähtee tulemaan Kuopioo kohti. Meille tuli niinkin kiireinen lähtö, ettei tajuttu ottaa ees turvakaukaloa mukaan! Ups.. Se matka oli ehkä maailman tuskallisin ja tuntu, että se olis kestäny ikuisuuden. Itseasiassa mulla ponnistutti matkallakin jonkun verran, mutta enhän mä älynny soittaa ambulanssia (ois pitäny) koska en osannu aatella sen olevan ponnistuttamista.

Oltiin joskus yhentoista paikkeilla Kyssissä ja pääsin onnekseni aika nopeasti tutkimuksiin. Kerkesin olla käyrillä ja tutkimuksissa ehkä 10 min. kunnes sisätutkimuksissa kävi ilmi, että olin 9cm auki. Kätilö tokas "Sä pääsetkin sitten samantien synnyttämään" ja me Rikun kanssa mollotettiin toisiamme suut auki. Me kun aateltiin kokoajan, että turhaan tuonne edes mennään kun takasin käännyttäävät kuitenkin. Riku lähti äkkiä siirtämään auton pikaparkista parkkihalliin ja mut kärrättiin synnytyssaliin, jossa olikin jo kaks innokasta kätilöä vastassa. Hädissäni sanoin, että nyt äkkiä antakaa mulle lääkettä tai jotain puudutusta kun en kestä näitä kipuja, mutta ei. Enhän mä mitään kipulääkettä kerennyt saamaan, sillä synnytys oli käynnistyny niin hyvin ja nopeasti. Ahdisti ja pelotti aatella, että synnytän ilman lääkkeitä ilokaasun kanssa. Kerroin myös heti alussa, että mua pelottaa ihan sikana että kuolen verenhukkaan tai muuta vastaavaa ja se kannatti, sillä ne tsemppas tosi paljon ja sai mut uskomaan että mä pystyn siihen.

Jotenkin tuntu niin helpottavalta, kun mulle sanottiin että saan ponnistaa kun tulee supistus ja semmonen tunne että on pakko työntää vaikka eihän se sinänsä hirveesti auttanu. Supistukset rupes harvenemaan, joten laitettiin Oksitosiini tippa joka vauhditti supistuksia. Tuntu, että taju lähtee ja siinä sitten samalla ponnistaessa ilokaasua hengittelin ja huusin perkelettä. Kätilöt huuteli välillä ohjeita, kannusti ja motivoi ponnistamaan entistä lujemmin. Riku myös oli tosi hyvin mukana ja kannusti. Kerran ois tehny mieli vaan lähtee juoksemaan karkuun ja huutaa perään että tää tyttö ei synny tänään. 

Kello 11:46 syntyi pieni tyttö, jolla painoa oli 2610g. Ponnistusvaihe kesti kaikenkaikkiaan 50min. Kaikki kävi niin äkkiä, että kun vauva nostettiin rinnanpäälle en tajunnu koko asiaa. Hämmästelin vaan ääneen "Riku, meillä on nyt vauva." ja katsoin sitä pientä ihmettä. Se tunne oli jotenki niin outo ja hassu, kun yht'äkkiä se lapsi jota oot kantanu sen 9kk on siinä sun silmien eessä. Vieläki nostaa karvat pystyyn.

Kätilöt kehotti, että enskerralla kannattaa lähtee ajoissa synnytysosastolle kun eka synnytys eteni näin nopeasti ja niin kyllä teen.

Jälkeisten synnyttäminen oli aika tuskallista, sillä istukka ei meenannu millään lähtee irti. Sen takia mulle annettiin jos jonkinmoista pilleriä ja tippaa, että irtois ja ylimääränen kätilökin kävi mahaa kopeloimassa.
Oon kyllä niin ilonen siitä, että kätilöt oli tosi mukavia ja kannustavia. Tuli nimittäin sitäkin pelättyä, että ne olis ihan hirveitä korppikotkia. Synnytyksen välissä jopa naureskeltiin mun kippuravarpaille kun ne oli ihan kippurassa kaikesta jännityksestä. Kaikki oli niin erilaista mitä mielessäni oon kuvitellu. Jopa se synnytyssali oli ihan erilainen mitä ajattelin. Vieläkin mietin, että missä vaiheessa mulla on menny vedet. 

Kokemuksena synnyttäminen ei ollu lainkaan niin paha mitä mielessäni oon aina kuvitellu. Sitä ihmettelen vielä enemmän, että miten pystyin synnyttämään ilman lääkkeitä vaikka pakkohan se oli. On se vaan tuo ihmismieli aika hemmetin kova kun tämmösestäkin koitoksesta selviää. Itseasiassa voisin lähtee uudelleen synnyttämään. Se oli jotenkin niin jännittävää ja siisti kokemus.
Nyt haluankin itse synnyttäneenä ja synnytyspelosta kärsivänä sanoa teille kaikille muille samassa veneessä oleville, että älkää turhaan pelätkö. Siitä kyllä selviää ja on olemassa kipulääkkeitä, jos kipua pelkää niinkuin minäkin. Kätilöt kyllä osaa neuvoa ja ohjeistaa, ja ne kyllä tietää mitä tekevät. Tiedän, että tätä on tosi vaikee uskoo sillä en mäkään uskonu. Pelkäsin aivan tajuttomasti, niinkuin postauksista näkeekin. Synnyttämään mennessä kannattaa sanoa, että pelottaa niin ne osaa suhtautua oikein ja auttaa jaksamaan.

Tää oli kaiken sen kivun ja itkun arvosta! <3

Neuvolan kotikäynti part 2

Tänään oli neuvolan kotikäynti. Hyvä vaan, että tälläkin kertaa sovittiin käynti kotona, sillä meikä "hieman" aamulla sekoili näiden aikojen kanssa. Alunperin ajan olis pitänyt olla eilen kello 10:30, mutta aikaa jouduttiin siirtämään tälle päivää kello 14:30. Minä sitten viime viikolla sen viestin luin unipöpperössä väsyneenä ja olin kokoajan siinä uskossa, että se käynti on silloin aamulla. Me uskollisena odoteltiin Rikun kanssa ja herättiin aikaseen, että keretään tehdä loppu siivoukset ja herätä. Kello oli jo puol 12 ja minä hermostuneena ravasin pitkin asuntoo että millonka se oikeen tulee, kunnes tajusin lukea viestin.. Hyvä Pinja! Tätä se teettää, kun on väsyny.

Noh, onpahan siisti asunto ja tuli herättyä "ihmisten aikoihin".

Neuvolantäti tuli vihdoin. Juteltiin kuulumiset, kyseltiin kysymykset ja sitten siirryttiin parhaaseen osuuteen elikkäs painon punnitukseen ja muihin tutkimuksiin. Voiko niitä tutkimuksis sanoo? 

Painoo tytölle oli tullut taas hyvin. Typsy painaa tällähetkellä 3250g. 

Tosiaan kyllä itse huomaa, kuinka paljon ja nopeasti tuo riiviö kasvaa. Pituutta tullu huomattavasti nyt 3 viikon aikana viime mittaamisesta, elintaso mahaa löytyy ja ihanat pienet pullaposket. Vaatteetkin on ruennu istumaan paremmin, eikä se enää joihinkin bodyihin huku! Jee.

Itse neuvolakortissa lukee näin: 

"Kotikäynti. Tyttö hyvin täysimetyksellä kasvaa. Heijasteet tulee. Iho, silmät, suu ja napa siistit. Pissa ja kakkavaippoja hyvin tulee."

Neuvolan tädin kommentti Kirpun nähdessään oli "Tyttöhän on kasvanut silmin nähden tosi paljon"

Seuraava käynti neuvolan puolella on ensviikon perjantaina ja 1kk lääkäriaika on 6.10. Jospa osaan ens kerralla kattoo ajan oikein. Mahtais pistää ärsyttämään jos turhaan joutuis sinne ajelemaan.

Edelleen pahoittelen tätä mun postausrytmiä. Lapsen ja jaksamisen mukaan mennään. Mulla on pää pullollaan ideoita, joista voisin tehdä postauksia mutta aika vaan ei tahdo riittää toteuttamiseen. Miks ei oo olemassa semmosta toimivaa blogger-sovellusta kännykälle. Semmonen jolla sais laitettua myös kuvia niihin postauksiin. Jos olis, niin postauksia tulis ihan riittämiin. Kännykällä helpompi naputella imettäessä, kuin koneella. 

Ainiin ja se synnytyskertomus on edelleen tekemässä tuloaan. Pitää vielä "hienosäätää" sitä. 

Kirppu huutaa, se on moro!

Kuulumisia tökerön nopeasti

 Jääny taas tää postaileminen ihan unholaan. Sitä kun ei niitä ainuita "vapaa-aikoja" aina pysty käyttämään tietokoneella istumiseen, vaan pitää myös siivota tai tehdä ruokaa. Onhan tässä vielä opettelemista olla kotiäiti, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee. Eikös niin?

Synnytyskertomus odottaa julkaisemistaan luonnoksissa ja aattelin pistää sen tulemaan nyt joku päivä. Kuvia en jaksa siihen rueta ehtimään. Oon laiska, I know.

 Meilleppä ei ihmeempiä kuulu. Ollaan vaunuiltu, nukuttu suhteellisen hyvin yötkin jopa ja kaikki on muutenkin paremmin kuin hyvin. Tietenkään pikku väittelyiltä ja kiukunpuuskilta ei olla vältytty, mutta se kuuluu asiaan. Sitä jos molemmat sattuu olemaan väsyneitä samaan aikaan.

Viime viikolla tehtiin eka kauppareissu vauvan kanssa. Jestas sitä jännityksen määrää! Mua jännitti jotenki aivan suunnattomasti, mutta olin niin innoissani että pääsin kauppaan. En ollu käyny kaupassa 3 viikkoon, niin meenas hitusen olla mökkihöperö-olo. Hahaa! 

Kauppareissu meni paremmin kuin osasin odottaa, sillä Kirppu nukkui. Ei vaan älytty niitä kärry systeemejä joten Riku kanto vauvan kaukaloo ja minä juoksin korin kanssa hyllyjen välejä. 

Tehtiin myös eka reissu perheen kesken viime perjantaina. Käytiin mun äidin mökillä saunomassa ja syömässä. Äiti kahto Kirppua sen aikaa kun me syötiin ja saunottiin. Illalla Kirppu nukkui niin hyvin, että pistin tuoksukynttilöitä palamaan ja katsoin kaikessa rauhassa leffaa. 

Tuntuu että tää äitinä olo on yhtä suunnittelua, niinkuin se onkin. 

Anteeks! Tämä postaus jää nyt tökeröks ja lyhyeks, koska sylivauva sätkyilee kuin kala kuivalla maalla ja on erittäin hankala kirjottaa yhdellä kädellä. Kyllä mäki vielä opin käyttää konetta vaikka lapsi oiski sylkyssä, ehkä. Kaikenlisäks pitäs siivota koska huomenna tulee neuvolantäti käymään. Mutta nyt ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

Voihan väsymys.

En oo taas muutamaan päivään käyny postailemassa. Syyn varmaan arvaatte sanomattakin. Syy siis on tadadadaaaa: väsymys! Mua väsyttää. Itseasiassa väsyttää niin sairaasti etten saa edes yöllä saatika sitten päivällä nukutuksi, Kirppu kun nukkuu päivisin ja valvoo öisin ainakin sen suurimman puoliskon. Tuntuu, että oisin jonkin sortin humalassa kokoajan kun oon niin väsyny. Päivät kuluu vauvaa hoitaessa ja "vapaat hetket" (hetket joina kirppu nukkuu) kuluu muuten vaan koomatessa sohvan pohjalla.

Oon yrittäny jättää ruoan teon, siivoomisen ja muut kotihommat Rikulle, mutta se ei oo niin helppoo. Mulla tulee hirveet omantunnon tuskat jo siitä, että Riku käy kaupassa. Jotenkin ajatus nukkumisesta päivällä samalla Kirpun nukkuessa, tuntuu väärältä. Oon varmaan edelleen liian tunteellinen ja ajattelevainen, sillä eihän mun pitäis huonoo omaatuntoo potee tämmösistä?

Kaiken lisäks tunnen itteni niin huonoks äidiks, jos en osallistu kotihommiin ja oon väsyny. Vaikka joo, oon ollu vasta reilun kaks viikkoo äiti, mutta silti. Monet illat on menny itkiessä tän asian takia. Miks sitä pitääkin ajatella näin vaikka ei sais? Hormoonit hyrrää edelleen ja väsymys painaa päälle, niin ei ihmekkään että pienetkin asiat saa itkemisen aikaan. 

Uskon, että synnytyksen aikainen valvominen painaa vielä päälle. Siitä kun sain ihan jonkinmoiset univelat kun valvoin sen kaks vuorokautta putkeen ja siihen päälle vielä synnytys. Onneks kuitenki jotkut yöt menee suhteellisen kivasti ja saa nukkua edes sen muutaman tunnin. Tehtiin Rikun kanssa ratkaisu, jonka ansiosta mä saan nukkua. Tehdään siis nykyään niin, että me nukutaan Kirpun kanssa kahdestaan levitetyllä sohvalla. Näin ollen tyttö nukkuu hyvin, mä saan nukuttua myös ja tytön herätessä tissille saan tyrkättyä tissin suuhun. Ei tarvii juosta pinnasängyn ja oman sängyn väliä. Tää meidän mukula nimittäin on kunnon tissimonsteri ja viihtyy tissillä vähän liiankin hyvin. Hän myös nukkuu mielellään äitin turvallisessa kainalossa tissi suussa. Tästä varmasti koituu ongelmia ja pientä taistelua, kun ruetaan opettelemaan omassa sängyssä nukkumista mutta se on sitten sen ajan murhe. Kuitenkin tää vauva-aika on kaikista väsyttävintä aikaa, niin teen mielelläni näin. Eipähän tartte Rikunkaan kahtoo mua, kun väsyneenä tuppaan olemaan kuin perseelle ammuttu karhu. 

 Tää meidän valinta nyt ei välttämättä kuulosta kaikkien korvaan hyvältä, mutta sille en mahda mitään. Ei se neuvolantäti ainakaan moittinu tätä meidän ratkaisua, päin vastoin. Niin ja sen takia nukutaan sohvalla, koska meidän sänkymme on liian pieni kolmen ihmisen nukuttavaks. Turvallisempi ja helpompi ratkaisu tehdä näin. Tietty me vuorotellaan Rikun kanssa, jostä myös poden huonoa omatuntoa. Äh, tyhmä minä.

Älkää nyt saako väärää käsitystä, mutta kyllä mä vaan ootan että tyttö saa jonkun näkösen rytmin syömisilleen ja nukkumiselleen. Tää aika on jokseenkin haasteellista, varsinkin kun taistelee väsymyksen kanssa. Vielä kun ei päivälläkään meenaa unta saada. 

Nyt siis kehotankin kaikkia odottajia ja teitä muita perheettömiä nauttimaan siitä, että saatte nukkua niin paljon kuin haluatte. Tää reilut kaksiviikkoa vauvan kanssa on ollut ihanaa, mutta väsyttävää aikaa. En mä tätä kyllä mistään hinnasta pois vaihtais, en todellakaan. Väsymys kuuluu asiaan.

Mutta täytyy toivoa, että näitä parempia öitä tulee tulevaisuudessakin enemmän, kuin valvottuja öitä. Jaksaisin varmasti paremmin tulla kirjottelemaan tännekkin päin. Synnytyskertomus on edelleen "työnalla" (okei, en oo alottanukkaan vielä..).  Jospa saisin sen nyt alotettua tässä joku päivä.
Muuten tänne kuuluu oikein hyvää. Vaunulenkkeily on just yhtä huippua, mitä oon ajatellukkin. Vieraita on käyny ja paljon saadaan tukea ja apua molempien porukoilta, mukaan lukien myös kaverit ja muut läheiset. Vaikka väsymys, stressi, aikaansaamattomuus ja selkä/hartija/niska jumit painaa päälle, silti oon sanoinkuvaamattoman onnellinen. Elämä on parasta just nyt.
Mutta nyt jätän vaan tän postauksen tähän.
Ihanaa uutta viikkoa kaikille!

Eka neuvola käynti lastenneuvolan puolelta

Eilen oli eka neuvolan tädin käynti lastenneuvolan puolelta. Mua hiukan jännitti tää tapaaminen, sillä pelkäsin tän tädin olevan viimeisimmän vastakohta. Meidän onneks kuitenkin tääkin täti osottautui mukavaks ja osaavaks, vaikka hän nuori onkin.

Päästiin taas kysymään Rikun kanssa kaikki kysymykset mitkä mielessä sattui pyörimään mm. Mitä pukea vaunulenkeillä päälle tämmösessä koleassa syys-säässä? Vastaukset löytyi kyllä muutamaa kysymystä lukuunottamatta. Oon kyllä hurjan onnellinen ja kiitollinen siitä, että meillä on käyny näin hyvä tuuri näiden neuvolantätien kanssa! Jospa nyt vaan ei tule muutoksia näissä, sillä sitäkin kuuleman mukaan on liikkeellä että joka kerta uusi täti neuvolassa vastaanottamassa. F*ck.

Saatiin myös ihana lorupussi

Oon ite huomannu, kuinka paljon tyttönen on kasvanu tän kahen viikon aikana ja sitä innolla ja jännityksellä ootin mitä se puntari tänään näyttää. Tyttö on kasvanut hyvin ja painoa tällähetkellä hänellä on 2905g, eli ei ole kaukana kolmesta kilosta. Ei tää tyttö kohta enää äippäpakkauksen laatikkoon mahdu nukkumaan, tosin ei se siellä kyllä oo nukkunukkaan kun muutaman kerran.

Hirveenä saatiin lippulappusia ja tietoo eri imetys asennoista sunmuista mukavuuksista. Seuraava kerta onkin sitten ensikuussa ja sovittiin, että sekin kerta olis kotona. Huomattavasti meille paljon helpompaa, kun mulla ei sitä ajokorttia oo ja Riku on koulussa. Eipähän tarvii kyydistä stressiä repiä, kun tässä on näitä stressi tekijöitä ihan omasta takaa.

Kuulumisia sen verran, että hyvin myö täällä pärjäillään. Onhan tää kaikki uutta ja tulevaisuus pimennossa, mutta ei se menoa haittaa. Luonnoksissa on tulossa toista postausta kans, joka myös hieman availee tätä meidän elämää ja vointia. Postailuja tulee jatkossakin aika harvakseltaan, koska kädet täynnä vauvanhoitoa ja kotiaskareita. Siinä välissä kun vielä pitäis muistaa levätäkkin ja vaunuilla. Oon tosi tosi tosi pahoillani tästä hiljaisuudesta, toivoyttavasti ymmärrätte ja jaksatte odottaa tilanteen tasottumista. 

Mutta nyt ihanaa viikonloppua kaikille!