Elma 7kk

Vähän päälle viikko sitten Elma täytti huimat 7 kuukautta. On niin haikeeta ajatella, että enää 5kk, niin hänkin on jo taapero. Kauheeta! Onneksi vielä häntä voi kutsua vauvaksi, vaikka hän alkaa olla jo aika iso vauva. Tässä kuussa Elmalla ei ollutkaan neuvola-aikaa. Seuraava on neuvolalääkäri aika, joka onkin ensikuussa. 

Mitäs kaikkea meidän kuopuksemme osaakaan? Hän osaa istua vankasti syöttötuolissa ja ilman tukea. Hän osaa nostaa pallon käsiinsä ja muutenkin lelujen kanssa touhuaminen onnistuu entistä paremmin. Hän viihtyy edelleen hyvin leikkimatolla, mutta vatsallaan ollessa näkee kuinka haluaisi mennä jo eteenpäin. Vielä ei kuitenkaan ole hoksannut millä tekniikalla mentäisiin eteenpäin. Myös selinmakuulle vatsaltaan kääntyminen on haastavaa, vaikka useaan otteeseen on pyörähtänyt takaisin selälleen ilman apua. Juttua hänellä riittää vaikka kuinka paljon ja siskon touhut on parasta katseltavaa koko maailmassa.

Sormiruokailua ollaan pikkuhiljaa alettu harjottelemaan. Vielä vaan ei Elmaa syöminen itse sinänsä kiinnosta, vaan monesti pureskellaan ja syljetään muussattu ruoka pois. Vaan pikkuhiljaa hyvä tulee. Nukkuminen päivisin onnistuu erittäin hyvin, mutta yöllä valvottaisiin mieluummin. Edelleenkään ei ole ratkaisua löytynyt öihin. Siirrettiin pinnasänky Emmin huoneeseen ja Emmin sänky meidän huoneeseen, jotta Elma voisi nukkua minun vieressä. Ei sekään auttanut, sillä hän valvoo yöllä 2-4h, olin minä vieressä tai sitten en. Päivärytmiä ollaan koitettu muuttaa josko siitä olisi apua, vaan ei niin ei. Yöunet on siis vähissä ja nyt todenteolla tiedän, mitä yövalvominen on, kun Emmin aikaan ei moisesta ollut tietoakaan. Muutoin Elma on ollut tyytyväinen ja rauhallinen vauva, vaikka nyt onkin ollut kitinä päiviä mahdollisesti tulevien hampaiden takia.

Kolmen lapsen vanhemmuus?

Kun olin viime hetkillä raskaana, ajattelin moneen otteeseen että ei ikinä enää. En haluaisi enää kokea yhen yhtäkään raskautta. Olin niin väsynyt siihen odotukseen ja jatkuvaan supisteluun sun muihin jomotuksiin. Synnytys ja baby blues vain varminti tätä oloa. En tahtoisi enää kokea kolmatta raskautta, en tahdo enää kokea sitä kamalaa tunnetta kun hormoonit heittelee äärilaidasta toiseen, enkä varsinkaan halua kokea kolmatta synnytystä. Viimeisimmästä sain jonkin sortin traumat.

Ollaan keskusteltu tästä aiheesta aika paljonkin ja ollaan samaa mieltä. Kaksi lasta on hyvä määrä. Pelkästään mun saadut traumat synnytyksestä ja raskaudesta ei tähän vaikuta, vaan ollaan molemmat tyytyväisiä tähän määrään. Aikoinaan seurustelun alussa keskusteltiin Rikun kanssa siitä, kuinka monta lasta haluttaisiin. Molemmat oltiin haaveiltu kahdesta lapsesta. Sehän on täydellinen määrä. Heistä on seuraa toisilleen, eikä kukaan joudu leikeissä ulkopuoliseksi. Koska tytöillä on vain kahden vuoden ikäero, uskon heistä tulevan entistä läheisimpiä toisilleen. Senkin näkee jo nyt! 

En edes osaisi kuvitella itseäni kolmen lapsen äitinä.

Kun Elma täytti puolivuotta, olin aika sekavin tuntein. Oli kauheaa ajatella, että viimeisestä vauva-vuodesta on kulunut jo puolet. En ole kerennyt nauttia niistä pikkuvauva -ajoista tarpeeksi, kun aika on mennyt niin kauhean nopeasti eteenpäin. Sillonkin kun Elma täytti 4kk, pari viikkoa sen jälkeen vasta tajusin, että ainiin! Nyt voikin alottaa jo soseet. Ihan kamalaa. Tekisi mieli vaan kelata aika taakse päin ja alottaa kaikki alusta. Nuuhkutella sitä pienen vastasyntyneen vauvan tuoksua ja ihastella hänen pienuuttaan. Kuunnella niitä ensinmäisiä unisia tuhinoita ja pestä niskakakkoja. No niitä ei kyllä ikävä ole. 

Toisaalta taas odotan sitä, että Elma kasvaa niin isoksi, että hänestä on enemmän seuraa Emmillekkin. Odotan sitä, että Elma lähtee liikkelle ja alkaa ryömiä. Että hän alkaa konttaamaan ja pian kohta jo kävelee. Että istuu itsekseen lattialla ja tutkii Emmin leluja. Että rakentelee hienosti leegoilla ja mutustelee eteisessä kenkiä. Että kiikkuu kesällä vauvakeinussa ja sanoo ensinmäisiä kertoja "äiti". En malta odottaa, että pääsen näkemään näiden kahden rakkaan lapsen temmellyksiä ja sitä, kuinka läheisiä heistä toisilleen tulee. 

Vaikka onkin haikeaa ajatella, että meille ei enää vauvaa tule, niin silti olen maailman onnellisin kahden lapsen äiti. Meidän perhe on täydellinen juuri näin!<3

Kuulumisia pitkästä aikaa

Pikkuhiljaa ollaan menossa kevättä kohti. Ihanaa ajatella, että kohta kesä on taas täällä! Oon niin kyllästyny tähän talveen ja pakkasiin. Onneks aurinko on alkanu näyttäytymään myös täällä Savossa nyt useammin kuin kerran kuukaudessa. Huomaa kuinka paljon tuo mollukka taivaalla voikaan päivää piristää. Ihan sama vaikka oisit nukkunu tosi huonosti yön, niin aurinko saa energiaa päivään omalla hassulla tavallaan. Outoa, mutta totta. Nyt kun oon ollut kotona "rampana", niin myös ulkoilu on alkanut kiinnostamaan taas enemmän. Riskillä ollaan menty ja tällä viikolla kävin ihan kahdestaan Emmin kanssa läheisellä leikkipuistolla. Oli kyllä ihana nauttia pelkästään Emmin seurasta ja antaa kaikki huomio vain hänelle!

Mitä polveen tulee, niin edelleen junnataan samalla tasolla. Jalalla kyllä käveleminen onnistuu jo paremmin (luojan kiitos), mutta tietyt vääntö liikkeet ja sisäsyrjään koskeminen sattuu. Edelleen nukutaan tyyny polven alla. Lepokipu on läsnä varsinkin jos päivällä on tullut enemmän rasitusta ja polvi on toiseen verrattuna turvonnut edelleen. Tässä odotellaan jo toista kuukautta ortopedille aikaa, joka toivon mukaan tulee pian. Oon pariin otteeseen jo kiirehtinyt lähetettä ja ajan saantia, mutta kutsua ei näy eikä kuulu. Mä vaan niin toivon, että se aika tulisi mahdollisimman pian. Asiat junnaa ihan paikoillaan nyt pelkästään tän polven takia, kun Rikukin joutuu olemaan kotona apuna. Polveen kun ei voi luottaa ollenkaan, kun välillä tuntuu että lumpio lumpsahtaa pois paikoiltaan ja polvi pettää alta kolmatta kertaa.

Maaliskuu on ollut kyllä hurjan outo kuukausi. Ollaan saatu paljon apuja läheisiltä, kun kaikki ovat halunneet Emmin yökylään luokseen. Ollaan saatu välillä siis huilata, tai mitä nyt kuopukselta huilatuksi saakaan. Pakko myöntää, että on tehnyt hyvää saada pieni tauko uhmailusta! Eilen Emmi pääsikin vuorostaan toisen mummin luo yöksi ja on päässyt leipomaan sämpylöitä ja pullaa. Kauhulla odotan, millä mielin hän kotiin palaa. Yleensä tuppaa kiukkua puskemaan, kun kotiin tulee yökylästä. Saatiin alku kuusta myös kunnia ryhtyä kummeiksi pienelle rakkaalle pojalle.<3

Muutenpa meille ei sen kummempia kuulukkaan. Kotona olla ähjötellään. Tuossa tuumin jos tekisin joku päivä my day -postauksen kuvien kera, niin pääsette kurkkaamaan meidän arkeen todenteolla. Let see kuinka jaksaa ja aika riittää!

Aurinkoista keskiviikkoa kaikille!

Elma 6kk

Meijän vauva. Tuo pieni rakas vauvamme täytti pari viikkoa sitten puolivuotta. A-pu-a! En voi käsittää miten aika on taas menny näin nopeesti. Ihan kamalaa! Neuvola meillä oli viikko sitten ja seuraava onkin sitten kahden kuukauden päästä. Ihan mukava saada pikku taukoa neuvolasta ravaamisesta. Onhan tässä jo vuoden päivät reippaastikkin taas rampattu ees taas kodin ja neuvolan väiliä. 

Neuvolassa keskusteltiin perus kuulumisista, yömaidon juonnista ja yöunista. Neukkutäti oli sitä mieltä, että maidon juontia öisin voisi alkaa jo vähentää. Elma syö päivisin todella hyvin, mutta joinakin aamuina aamupuuron syönti on jäänyt niukaksi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että en ala vierottamaan maidosta pois vielä ainakaan. Elma yleensä jatkaa uniaan juotuaan maidon öisin, vaikka joskus jääkin maidosta huolimatta valvoskelemaan sänkyynsä. Koska maito mahdollistaa edes vähän paremmat ja pidemmät yöunet, en luovu siitä ainakaan vielä. Nyt kun aamuisin puurokin on alkanut maistumaan taas paremmin, en näe syytä yömaidon vierotukseen. 

Meillä valvotaan öisin edelleen. Tai no, Elma valvoo ja minä torkun jos saan torkutuksi. Elma herää joka yö samaan aikaan valvomaan tunniksi, joskus jopa kolmeksi. Neuvolassa keskusteltiin myös tästä ja siellä kehotettiin muuttamaan päivärytmiä. Oonkin kokeillut vaihtaa päivärytmiä niin, että Elma nukkuu aamupäivästä 2-3h päiväunia ja illempana myös 2h, jolloin Elma nukahtaisi myöhemmin yöunilleen. Voin kertoa, että ei ole minkään näköstä vaikutusta meidän tytöllämme. Joinakin öinä Elma nukkuu kahden heräämisen taktiikalla, jolloin ei jää valvomaan ollenkaan. Yleensä hän kuitenkin herää joka yö yhdeltä tai kahdelta valvomaan.

Muutoin olikin perus mittaukset edessä keskustelun jälkeen. Elma itki paniikissa kun vierasti niin paljon neukkutätiä. Raasu!

Elma painaa 7265g, 66,7cm pitkä ja päänympärys on 44,5cm.

Vierastusta selkeästi tullut. Hampaita kaksi alhaalla koreilee. Istumista hiljaksiin aloiteltu. Varpaat löytyy. Ihottuma-alueille kortisonia voisi laittaa.

Elma on hyvin tyytyväinen, joskin aika laiskanoloinen vauveliini. Hän kyllä kääntyy mahalleen, mutta edelleenkään ei ole tajunnut tekniikkaa, jolla käännytään takaisin selälleen. Välillä on vahingossa kääntyny takas selälleen, mutta siitäkään ei ole taktiikkaa hoksannut. Edelleenkään mahallaan olo ei mitään lempipuuhaa ole, vaikka mahalleen kääntyykin jatkuvaan. Häntä saakin olla jatkuvasti kääntämässä takaisin selälleen. 

Menomieltä tällä tytöllä on enemmän kuin pienessä kylässä. Masullaan ollessa hän hytkyttää itseään samalla pyllyään nostaen (instagramissa video). Leluilla ollaan koitettu houkutella ryömimään ja kovasti hän koittaakin liikua eteenpäin, mutta lopulta menettää malttinsa kun ei ryömiminen ei onnistukkaan. Myös istumista ollaan alotettu pikkuhiljaa. Hienosti osaa sylissä tuettuna istua, mutta syöttötuolissa ei viihdy alkuunkaan. Oon koittanu tukea tukevaan asentoon tyynyillä syöttikseen laitettaessa, mutta Elma ei tykkää istua siinä hetkeäkään. Syöttämiset siis tapahtuu edelleen sitterissä istuessa.

Muutoin Elma onkin hyvin äänekäs tyttö. Kauheasti kiljuu edelleen ja nyt myös pörisyttää huulillaan. Myös pientä vau-tavun tapaista on havaittavissa ja kieli kääntyy suussa vaikka minkälaisiin asentoihin. Tutin hän osaa laittaa takaisin suuhunsa. Muutenkin lelujen käsittely on taitavaa. Mahallaan ollessa Elma osaa taitavasti tukeutua käsiään vasten kyynärpäät suorina. Siskon tanssit, juoksut ja höpöttelyt on parasta ikinä. Toisinaan myös äidin jutut on huvittavia ja pelkästään äidin naaman näkeminen on hassun hauskaa! Ruoka maistuu ja maito myös. 

Elman iho on myös aika kuivahko. Varsinkin käsien kyynärpää alueet, reidet, selkä ja vatsa. Joskus iho on parempana ja joskus taas huonompana. En haluais vielä alkaa käyttämään kortisonia, vaan käytän perusrasvaa. Rasvan lisäksi päänahkaan laitan hoitoöljyä karstan irrottamiseen ja kylpyveteen laitan hoitoöljyä myös. Toivon mukaan ihon kuivuus helpottuu kesän tullen ja kun Elma oppii kävelemään/konttaamaan. 

Baby blues

Kuopuksen synnyttyä ensmäiset kaks viikkoa oli hyvin raskasta aikaa. Tai etenkin se eka viikko. Tunteet meni äärilaidasta toiseen ja saatoin muuttua iloisesta vihaiseksi sekunnissa ilman sen kummempaa syytä. Saatoin purskahtaa täyteen itkuun silmänräpäyksessä ja kysyttäessä mikä minun on, vastaus oli usein "en tiedä". Kävin päässäni läpi raskaus aikaa ja synnytystä, jotka lisäsivät ahdistuneisuutta huomattavasti. Ajatukset oli ihan sekasin pääkopan sisällä ja tuntui, että en saa mistään ajatuksesta kiinni. Olin ihan hukassa.

Kotiin päästyä ensinmäiset kolme päivää oli kamalimpia koskaan. Olin kuin diktaattori, joka huusi ja raivosi kaikesta. Olin ankara Emmiä kohtaan ja räjähtelin vähän väliä jokaisesta pienestä asiasta. Toisinaan saatoin itkeä päivän putkeen ilman mitään syytä. Näin jälkikäteen ajateltuna olin tunteeton.

Yhtenä päivänä Riku otti illalla puheeksi sen, kuinka kohtuuton olin ollu Emmiä kohtaan. Sillon tuntui, kuin herätyskello olisi herättänyt minut ja purskahdin itkuun tajutessani, että "Niimpä. Niin olen ollut.". Koitin selittää Rikulle etten tiedä mikä minua vaivaa. Ajatukset oli isona myttynä päänsisällä ja tuntui, että kaikki asiat ahdistaa ja v*tuttaa mahdottoman paljon. Seuraavana aamuna oli neuvolan ensinmäinen kotikäynti, jolloin kerroin tunteistani. Avasin vähän omia ajatuksiani hänelle ja kerroin olevani peloissani, sillä sitähän minä todella olin. Sanoin ajattelevani lopettaa imetyksen jos tämä kaikki johtuu imetyshormooneista. Hän totesi olon helpottavan hormoonien tasaannuttua ja että oireet viittaavat Baby bluesiin. Minulle tarjottiin myös neuvolapsykologin aikaa, jolle voisin käydä puhumassa synnytys/raskaus ahdistuksestani, mutta toistaiseksi en ole kokenut tarvitsevani aikaa hänelle.

Ne ekat viikot jaksoin päivä päivältä paremmin ajatellen, että tunteiden myllerrys on ohi menevää ja että se tulee helpottumaan ajan myötä. Ja niinhän se luojan kiitos teki. Imetyshormoonien tasaannuttua ja oikeastaan ekan kuukauden jälkeen vointi oli huomattavasti parempi. Arki muuttui rytmittyneemmäksi ja fiilis oli mitä mainioin.

Vaikka oon Emmin aikaan kokenu imetyshormoonit, niin kyllä tämä kaikki tuli puun takaa. En osannut odottaa, kuinka sekavaks kaikki voi yhtäkkiä muuttua oman pään sisällä. Kuinka oma käytös ja kaikki voi muuttua. Kuinka alat pelkäämään itse itseäsi ja omaa käytöstäsi. Ja ennenkaikkea; Kuinka ahdistunu ihminen voi olla.

Oon niin onnellinen, että nuo ajat on ohi.

Elma 4kk ja 5kk neuvola kuulumiset

Oon ihan kokonaan unohtanut päivitellä Elman neuvola kuulumisia blogin puolelle. Sohva ja netflix kuulostaa houkuttelevammalta yhdistelmältä iltaisin, kuin tietokoneen avaaminen ja päivitysten odottaminen. Tää kun aina päättää päivitellä itteensä avatessa. Siinä jos missä meneekin hermot. 

No mutta Elman 4kk mitat: Paino 6435g, pituus 62,7cm ja pää 43,2cm 

On kasvanut ja kehittynyt hyvin. Hieman vierastaa. Vuorovaikutus äidin kanssa hyvää. Statuksessa ei ole poikkeavaa.

5kk mitat: Paino  6875g, pituus 65,4cm ja pää 43,9cm

Elma hyvin omaa rataa jatkaa kasvujaan. Kiinteitä topakoita annoksia jo syö. Iho sievä, hieman kuivuutta päänahassa. Elma unisella päällä neuvolassa ja vierastustakin tulee. Rokotteet sai!

Elma oppi jo ennen 4kk ikää kääntyä mahalleen. Tosin sen pienen hetken ajan jaksoi mahalleenkääntyillä, kunnes ei enää kiinnostanut. Pitkän aikaa oli kääntyilemättä sen ihmeemmin, kun nyt taas muisti että ainiin! Minähän osaan kääntyä vatsalleen. Nyt ei sitten muuta tehdäkkään, kun käännytään mahalleen katselemaan mitä näkyy ja sitten kiukutellaan kun ei enää mahallaan viihdytäkkään. Osaa kääntyä takaisin selälleen, mutta se tuppaa unohtua kiukuttelun ohessa.

 Paras paikka on lattialla viltin päällä selällään köllötellen ja jumppaillen. Siinä myös harjotellaan pyllyn nostelua lattialta jaloilla. Nyt kun varpaisiin ylletään ja niitä voi myös imeskellä, niin mikäs sen mukavampaa siinä ollessa! Kaikki lelut, vaatteet, kaikki menee suuhun mihin ikinä pienet kädet vain yltää. Myös kiljuminen ja jokeltelu on in!

Tämä taitava vauva tykkää tukistella isosiskoa tukasta, isiä parrasta ja äitiä naamasta. Kauheesti naureskelee isosiskon leikeille ja äidin jutuille. Miesmäinen höhötys on kaikista hauskinta ja kutittelu tietenkin. Nukkuminen ei enää kiinnosta. Päivisin voisi vain valvoa ja usein unta vasten taistellaan kaikin voimin. Illalla nukahdetaan puol 8 maissa, kun Emmikin menee silloin nukkumaan ja herätään 3-4 aikaan yöllä jumppaamaan. Semmonen tunti jumppaillaan, kunnes sammutaan kuin saunalyhty. Oon nyt koittanut muuttaa rytmiä niin, että nukkumaan Elma menisi klo 21, mutta tähän mennessä tämä pieni unikeko on nukahtanut jo ennen puoli yhdeksää.

Alotettiin kiinteät jo 4kk iässä myös Elman kohdalla. Imetys kun jäi kokonaan pois, niin huomattiin, että Elma juo kokoajan maitoa ihan hirveitä määriä. Neuvolantäti sanoi, että kiinteät voi alottaa aiemmin ja reilummilla annoksilla jos ei tule allergisia reaktioita ja niin me teimme. Tällähetkellä aamuisin ja iltaisin Elma syö 1dl kaurapuuro annokset puolikkaan piltipurkin kera ja päivällä välipalan aikaan puoltoista pilttipurkillista hedelmä/kasvis sosetta. Reiluja annoksia siis menee. Silti öisin hän herää sen 3 kertaa maidon juontiin. Ummetus meenaa olla myös Elman kiusana. En tiedä johtuneeko ummetus kiinteiden alottamisesta vai hampaiden tulosta, mutta onneksi mallasuute auttaa. Luumusoseesta ei tunnu olevan hirveästi apuja. Kaksi hammasta tuli alas eteen, mutta lisää tuntuu olevan tulossa. Kaikinpuolin tyytyväinen ja rauhallinen neiti on hän. *kopkop*

Uusi vuosi toi uudet kujeet

Vuoden vaihduttua meidän perheen arki muuttui todenteolla. Riku lähti heti vuoden alussa työharjoitteluun, jota kestäisi kevääseen saakka kunnes on virallinen valmistumispäivä. Oli pikkuinen shokki, kun arki painui vasten kasvoja ihan todenteolla. Ne perus koulupäivät, joita oli loppuunsa aika harvakseltaan olivat muuttuneet 12h päiviin. Työpäivät kestivät siis aamu kuudesta iltapäivä neljään tai viiteen. Arki kuitenkin tuntui luonnistuvan hyvin. Huomasin kuinka meidän 2-vuotiaasta uhmattaresta muuttui itsenäinen ja reipas isotyttö isin ollessa töissä. Ulos pukeutumiset onnistui suitsait sukkelaan (ainakin yleensä), kun nopeasti pukasin Emmille toppakamppeet niskaan ja hän istui nätisti terassinoven suulla sen aikaa, kun minä puin Elmaa. Syömiset, ulkoilut ja kaikki onnistui niin hyvin. Toki välillä meinasi hermoa kiristääm kun äiti ei jaksanutkaan heti lounaan jälkeen jatkaa muumileikkejä, mutta onneksi lapsen voi lahjoa lastenohjelmilla.

Tammikuun lopulla Rikulla oli pari kouluviikkoa edessä. Arki muuttui taas, kun kotona olikin lisä käsipari auttamassa kodin hoidon ja lasten kanssa. Tämähän sopi minulle vallanmainiosti, sillä yksinäisyys alkoi painaa mieltä. Päivät tuntui tajuttoman pitkiltä ja lounaan jälkeen alkoi odottamaan ja laskemaan tunteja, millon mies saapuisi kotiin. Hassua mutta totta, myös kahden lapsen kanssa voi tuntea olon yksinäiseksi. Emme käy kerhoissa, emmekä myöskään hirmuisesti kyläile missään. Vielä kun Riku vei talon ainoan auton, niin ei tullut lähdettyä kyläilemään missään. Toki vaunuillen oisi voinut lähteä käymään jossain, mutta kuka hullu tappelee kahden lapsen kanssa pukemisesta moneen otteeseen yksin?

Rikun kouluviikot veti viimeisiään ja arki olisi palaamassa taas normaaliin rytmiinsä. Tuttuun tapaan oltiin lähdössä sunnuntaina ostamaan ensiviikon ruuat, jotta säästettäisiin aikaa ja rahaa arkipäivinä. Suunnitelmiin tulikin  muutos, kun minulta lähti polvilumpio pois paikoiltaan Emmiä nostaessa syliin. Kauppareissu vaihtui ambulanssi kyydillä sairaalareissuun, jossa polvi kuvattiin röntgenissä. Sillä sekunnilla polvessa ei näkynyt mitään ja kaikki oli hyvin. Sain sauvat mukaani, joilla kävelisin sen aikaa kunnes polvi on kunnossa. Arki muuttui jälleen kerran ja Riku jäi kotiin avuksi. Tästä on nyt kulunut kaksi viikkoa, eikä polvi ole edelleenkään kunnossa. Sauvat heitin nurkkaan viikko sitten ja nilkutan kävellä eteenpäin toista jalkaa varoen. Fyssarilta olen saanut jumppaohjeita ja tänään kävin Enskassa lääkärin vastaanotolla. Luojan kiitos minua uskottiin ja kuunneltiin ja hän kirjoitti minulle lähetteen ortopedille. Toivon niin hartaasti, että saataisiin selvyys mikä polvessa on vikana ja se korjattaisiin mahdollisesti leikkauksen voimin. 

Mitä arki nyt on? Arki on joka päiväistä taistelua pienen neidin uhman kanssa, joka tuntui pahentuvan entisestään polven menon myötä. Se on kipua, kärsimystä, menetettyjä hermoja, väsyneisyyttä, pienen vauvan ummetusta ja turhautuneisuutta kun ei uloskaan pääse. Se on jatkuvaa stressiä ja huolta, onko polvi sittenkin kunnossa vai ei. Se on tärykalvojen puhki menoa, kun uhmatar kiljuu suutuspäissään niin kovaa, että ikkunatkin helisee. Se on kahden lapsen huomioon ottamista ja leikittämistä. Se on huonon omatunnon tuskaa ja paskaäiti olo on välillä todenteolla läsnä. Se on tunteiden myllerrystä, joiden perässä ei välillä itsekkään pysy.