Tyttö vai poika, onko sillä väliä?

Luin tuossa Kaksplussan sivustolta artikkelin, jossa äiti kertoo olevansa pettynyt lapsensa sukupuoleen (artikkeliin pääset täältä). Siitä tulikin idea kirjottaa oma mielipiteeni tästä aiheesta tai oikeastaan oma kokemukseni tämän asian tiimoilta.

Jotkut haaveileevat pitkän aikaa omasta tytöstä tai pojasta. Mulla ei itselläni oo koskaan ollu minkäänlaista unelmaa tai haavetta tän asian tiimoilta. Enkä nyt sitä tarkota, että en lapsista tykkäis.

Raskauden alussa mulla, Rikulla, mun siskolla ja myös mun äitillä oli poikatunne. Näin öisin unia, joissa meillä oli pieni poika. Joskus jopa juteltiin Rikun kanssa, mitä kaikkea se poika sitten harrastais jne. Näin mielikuvia, joissa Riku opetti pientä poikaa luistelemaan. Taitaa meillä olla muutama poikamainen bodykin, jotka saatiin jo alkuraskaudessa.

Rakenneultraan menoa jännitin kovasti. Mulla oli sellanen vahva tunne kokoajan, että poika se on mutta en silti uskaltanu antaa itelleni mahollisuutta aatella sitä asiaa sen syvemmin. Varmaan johtui siitä, että jos liikaa innostun poikatunteesta, saattaisin pettyä jos sukupuoli oliskin tyttö. 

Ultrassa juuri ennen lopettelua kysyin vauvan sukupuolta ja se nainen kysyi kumpaako veikataan. Molemmat vastattiin poika, mutta ultraaja oli eri mieltä. "Selvä tyttö tämä on. Pääset mekkoja ostelemaan". Ne sanat oli jotenkin jännä kuulla, kun itsellä oli täysin vastakohtainen tunne ollut kokoajan. Pitkän aikaa rakenneultran jälkeenkin oli poikatunne. En vaan jotenkin osannut kuvitella, että mun mahassa kasvaa tyttö. 

Nyt siihen ajatukseen on jotenkin tottunu. Ehkä nää kaikki ihanat pinkit vaatteet sunmuut tyttöhärpäkkeet on saanu tän fiiliksen mulle aikaan. Mulla on kyllä tällähetkellä semmonen epävarma tunne. Ei tiedä kumpi sieltä tulee. Jotenkin toivon, että se ois tyttö sillä meillä nää vaatteet on niin tyttömäisiä että tulis pieni paniikki kerätä nopeasti vaatteet, jotka käy myös pojalle. Sairaalakassiin aattelin kyllä pakata semmoset lähtövaatteet, jotka käy myös pojalle. 

Loppu peleissä, uskaltaako ultraan kuitenkaan luottaa? Entä jos se ultraaja onki kahtonu väärin. Meillähän nimittäin ei tiedetä varmuudeks tuleeko sieltä tyttö vai poika. Ultraaja sanoi tyttö, mutta neuvolakäynnillä sydän ääniä kuunnellessa neuvolatäti katsoi "enpähän tiedä tuleeko sittenkään tyttö" ilmeellä meitä. En kuitenkaan jaksa uskoa, että sydän äänien perusteella vois sukupuolen kertoo, mutta mistä sitä koskaan tietää. Sen näkee sitten synnytyksessä kumpi sielt tulee ja siihen ei ole enää pitkästi. Mun siskolle kävi esikoisen kanssa niin, että koko raskauden ajan kaikki sanoi että poika sieltä tulee, mutta sieltä syntyikin tyttö.

Oon miettiny, voiko tää tunne johtua siitä, että en jotenkin osaa kuvitella itteeni tyttölapsen äitinä. Tai kun oon ite aika poikamainen, enkä oikeestaan koskaan oo osannu käyttää mekkoja paitsi juhlissa. Jotenkin tavallaan paineet siitä, että osaako sen lapsen kanssa sitten shoppailla niitä mekkoja sunmuita tyttöjen juttuja, jos siitä tuleekin "mun vastakohta".  

Nyt varmaan kaikki aattelee, että oon pettyny meidän lapsen sukupuoleen. Haluan nyt kuitenkin oikaista jokaisen ajatelmat ja mielipiteet ja todeta, ettei tämä todellakaan pidä paikkaansa. Mä oon onnellinen siitä, että meille tulee perheenlisäystä. Sukupuolella ei oo mulle mitään väliä. Se on mulle se ja sama, onko se lapsi poika vai tyttö, kun yhtälailla mä sitä lasta tulen rakastamaan ja rakastan.

Mielestäni lasta ei tehdä sukupuolen takia. Ymmärrän kyllä sen, että pettyy suuresti kuullessaan lapsen olevan toista sukupuolta mitä on itse toivonut/haaveillut. Lasta odottaessa/yrittäessä pitäis asennoitua siihen, että se lapsi voi olla hyvin esim. poika. Silloin ei välttämättä pety niin suuresti ja näillä raskaushormoneilla vajoaa masennukseen/suureen pettymykseen todella helposti.

 Lasten teko on kuin lottoaminen. Ei lototessakaan tiedä osuuko se voittopotti omalle kohdalle, vai ei. Okei, väärä tapa vertailla mutta kuitenkin. Jospa älysitte tarkotuksen.

Kuulumisia tulen päivittelemään tässä joku päivä. Tää päivä menee siivotessa, pyykätessä, autokaupoilla ja erittäin todennäköisesti pitkillä päiväunilla (uni loppu kesken ja heräsin 5..)

Jaksakaa vielä yksi päivä, huomenna on perjantai! :D

#boyfriend

Blogeissa kiertää #boyfriend -haaste, jossa kysellään kysymykset ei-bloggaavalta osapuolelta. Totta kai halusin ihan mielenkiinnosta kuulla mitä tuo mun järjenjättiläinen näihin vastaa, joten tartuin haasteeseen! Koska tunnetusti ukkoni on "hieman" laiska tekemään tämmösiä, niin tehtiin tää haastattelu tyylillä jossa mä olin se kyselijä ja kirjuri. Omat kommenttini pistän alas kursivoidulla tekstillä.

1. Jos tyttöystäväsi katsoo telkkaria, mikä siellä todennäköisesti pyörii? - Tv-sarja. 

Sherlock :D

2. Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa? - Salaattikastikkeen, sen island. Mikä se nyt onkaan.

Kyllä vain, tai sitten valkosipuli tai talonkastike.

3. Mikä on hänen inhokkiruoka? - Kaalikeitto

Tai ylipäätänsä kaikki kaali ruoat, hyi yäk en syö!

4. Menette ulos illalliselle ja drinkeille, mitä hän tilaa? - Pizza ja olut. Naisellinen tyttöystävä minulla.

Hahahaa, niin totta :D

5. Mikä on hänen kengänkoko? - Hmmmmm oiskooo.. 38

Väärin meni. Yleensä tuo taitaapi olla 36, mutta riippuen kengänmallista voi olla myös 37.

6. Jos hän keräilisi jotakin, mitä se luultavasti olisi? - Tv-sarjoja, greyn anatomia.

Totta! Pitäski tässä taas tilata se uusin greyn anatomia, kunhan niitä tulee taas lisää cdon.comille

7. Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä? - Sipsiä

Olen sopivasti lihava.. :D

8. Minkälaista musiikkia hän kuuntelee? - Suomalaista

Nykyseltään joo, mutta kyllä se ulkomaalainenki musiikki uppoo siinä missä muutkin.

9. Minkälaisista elokuvista hän pitää? - Romantiikka/huumori

Totta. Sen takia ei hirveemmin leffoja katella, kun tää toinen ei oikeen romanttisista leffoista välitä.

10. Minkä väriset silmät hänellä on? - Ruskeet

Näin on.

11. Kuka on hänen paras ystävä? - Miisa

Hahahaa :D Tää on siis uusin mahtava tuttavuus. Tällähetkellä en kuitenkaan omista parasta kaveria, vaan paljon hyviä ystäviä jotka jaksaa tukea ja kuunnella! :)

12. Asia mitä usein teet, josta hän ei pidä? - Pelaaminen

Niin totta! Valitus mennyt perille ;)

13. Missä hän on syntynyt? - Kiuruveellä

Ikävä kyllä.

14. Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi? - Pimppikakku. Siis semmonen pimpin näkönen kakku.

Mä nyt en tiedä mikä tolla oikeen mielessä on, mutta kuulostaa liian mielenkiintoselta.. :D Onneks Riku ei leivo :)

15. Minkä parissa hän viettää mielellään monia tunteja? - Kännykkä

Ähähähä 

16. Mitä hän osaa erityisen hyvin? - Kokata

No emmä ny mikää mahti kokki oo, mut hyvä että ukolle maistuu. Se riittää. :)

17. Mikä on oudointa ruokaa, mistä hän pitää? - Oudointa? No entiiä

En itseasiassa kyllä tiiä minäkään.. :D

18. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan? - Vittu ku ei ainakaa avaimia voi sanoo. Kännykkä, pankkikortti, uskollisuus.

Mitä mä turhaan avaimia mukana roikotan ku on ukko jolla on avaimet aina mukana ;)

19. Mikä saa hänet ärsyyntymään? - Minä.

Totta :D

20. Entäs piristymään? - Minä.

Totta :D

21. Ketä julkisuuden henkilöä hän ihailee? - Mikä se oli se magic mike

Ah nam Channing Tatum <3

22. Millainen hän on tyttöystävänä/vaimona? - Paras mahollinen. Kait tuo paremman puutteessa männöö.

Hahahahaa :D Love u too <3

23. Milloin hän tapasi vanhempasi? - Viime vuonna

Näin on. Parhaat appivanhemmat! :)

24. Mikä on hänen uusin villityksensä? - Blogi

Totta, totta. Niin oma kuin myös muiden blogit joita oon ruennut taas seurailemaan rivakammin. :)

25. Millainen on hänen kotilook? - Minun t-paita, minun shortsit.

Paras kotiasu ever!

Noh juu, kyllähän toi mut näyttää tuntevan :D

Puhun suuni puhtaaks

Tupakointi raskauden aikana.

Kaikki varmasti tietävät, että tupakointi on pahasta raskauden aikana, niinkuin myös alkoholin käyttö. Niistähän paasataan melkeenpä joka paikassa ja tietämättömät voi googlettaa.
Silti saa aina silloin tällöin nähdä äidin, joka polttaa tupakkaa tai juo kaljaa maha pystyssä. Missä järki, ihmiset? Eikö teidän järkikulta sano, että se vahingoittaa sitä pientä ihmisen alkua. Lisää terveysriskejä, altistaa ylivilkkaudelle, kätkytkuoleman riski viisinkertaistuu jne. Näitä löytyy listoittain netistä, kun alkaa vaan lukemaan. Eikä se tupakointi terveellistä ole muutenkaan.
Itsessään jo tupakansavukin on myrkyllistä.

Tupakoinnin lopettaminen vaatii sisua ja päättäväisyyttä. Se vaatii kovan mielen ja pään. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa, ettei se helppoa ole.
 Itsekkin tuli polteltua päivittäin tupakkaa ennen raskautta. Kun sain sen positiivisen testin käteeni, lopetin samantien. Olihan se hemmetin hankalaa kun ei itekkään vielä tiedostanu/uskonu olevansa raskaana. Silti pidin pääni ja lopetin tupakoinnin kuin seinään. Alku viikot/kuukaudet meni niksoissa ja totuttelemisessa, kun ei päässytkään sille totutulle ruoan jälkeiselle röökille. Kyllä se ärsytti kahtoo, kun Riku pääsi tupakalle ja itse en. Mutta mähän pidin piru vie pääni, enkä retkahtanu! Edes ajatus tupakan polttamisesta saa tajuttoman huonon omatunnon päälle. Ei! Ei ikinä enää! Nykyään tekee todella harvoin mieli ja oonki päättäny, että se Joulukuussa poltettu tupakka oli mun viimeinen tupakkani. En aikonu alottaa ollenkaan enää, en edes humalassa.

Pakko sanoa, että oon pirun ylpee itestäni kun pystyin lopettamaan! Mulle se vaan oli selvää pässin lihaa, kun tiesin ettei tässä enää pelkästään oo oma terveys kyseessä.

Seuraava tavoite tän asian tiimoilla on, että Riku lopettaa tupakoinnin. Mä en halua lapsen saavan semmosen kuvan, että tupakointi ois ok. En halua että se ottaa mallia isistä, joka polttaa, enkä todellakaan halua että isi haisee tupakalle lapsen ollessa sylissä. Hyi ei! Jos se just polttanu ihminen haisee musta hirveeltä niin entäs sitten pienestä lapsesta.

Eikä se tupakan poltto mikään halpa harrastus ole. Hinta vaan nousee ja nousee. Kohta saa askista maksaa 10e, joka on huomattava summa varsinkin työttömän/opiskelijan rahapussille. Meidän perheessä ei ainakaan kahesti mietitä ostetaanko viimeisillä rahoilla tupakkaa vai ruokaa. Mieluiten kestän sen äksyilevän miehen, kuin olisin nälissäni.

Mun tekis mieli ravistella ihmisiä, jotka polttaa tupakkaa raskaana ollessaan tai pienen lapsen lähellä. Mä vaan en ymmärrä sitä, miten joku ihminen voi olla niin omahyvänen, että polttaa tupakkaa vaikka tietää sen vahingoittavan lasta.

Musta on outoa, että neuvolassa ei kerrota tupakan vaaroista tarpeeksi paljoa. Neuvolan pitäs kertoa enemmän niin tupakoinnin vaaroista kuin myös alkoholin käytöstä. Esimerkiksi meille ei kerrottu mitään, kysyttiin vain poltetaanko tupakkaa ja siinä se. Rikua kehotettiin lopettamaan tupakointi ja se oli siinä. Vaikka onhan se aika perus pullaa ja kaikki tietää, ettei ne hyväks oo mutta silti mun mielestä se kuuluu perus asioihin. Voi olla joku tynnyrissä kasvanu ihminen, joka ei tiedä.

 Jokainen tekee omat päätöksensä, enkä mä ketään tuomitse. Jos haluaa polttaa tupakkaa raskauden aikana, niin siitä vaan. Ei se multa oo pois millään tavalla. En mäkään oo täydellinen ja yhtä hyvin meidän lapsella voi olla esim. keskittymishäiriöitä myöhemmin vaikka en raskaana polttanukkaan. Mistä sitä ikinä tietää. Tää on vaan mun mielipiteeni, ja seison sen takana.

Tuli semmoinen pienimuotoinen himo kirjottaa mielipide postaus näin keskellä yötä. Tästä vois kirjottaa pidemmänkin, mutta kaikessa lyhkäisyydessään sain sanottua sanottavani. Nyt kun oon purkanut mielipiteeni tänne, niin voinkin hyvillä mielin jatkaa iltaani netin ihmeellisessä maailmassa ja sitten pötkis!

Ooo, kesänlapsi mä oon

Tiedättekö sen tunteen, kun ootte himoinnu jotain ruokaa tai muuta vastaavaa monta monituista kuukautta ja sitten kun se hetki koittaa jolloin saatte, ootte maailman onnellisimpia ihmisiä maanpäällä? Mulla kävi näin eilen. 

Entiiä johtuuko tää nyt niistä kuuluisista raskaus hormoneista, mutta hitto että olin häkeltyä onnesta mansikkalaatikon takia! Hahah, kyllä vain! Ihana isi toi meille ison laatikollisen mansikoita eilen, joka onkin tuhottu melkeenpä kokonaan. Hups. 

Kesässä parasta on mansikat. Siinä on herkku, jota ei voita mikään. 

No mutta, mikäs siinä näitä äpöstäessä kun onhan nää terveellisiäkin! Eilen tuli vedettyä kaksin käsin näitä kurkusta alas ja voin kertoo että pikkusenko oli turvonnu ja oksettava olo. Totta puhuakseni heräsin aamuyöstä siihen, kun oli semmoinen vatsatauti olo ja piti lähteä vessaan puhumaan norjaa wc-pöntön kanssa. Kauhuissani googletin mikä mua vaivaa ja onko tämä normaalia, niin tietenkin siellä luki että monella alkanut vatsatautimaisella tavalla synnytys. Noh, siinä sitten suunnilleen itkin että nytkö se jo syntyy ja kaikki asiat on vielä niin kesken. Onneks ei vielä ainakaan oo lapsivedet menny! *kopkop*

Onneks voi aina käyttää Rikun vaatteita kun omat ei päälle mahu.

Tänään käytiin siskojen kanssa tyttöporukalla shoppailemassa. Ihana päivä oli, vaikka jalat huutakin nyt hoosiannaa. Ois niin paljon tehny mieli ostaa kaikkia pieniä bodyja ja muita ihania pikku vaatteita, mutta pittää sitä ruokaankin rahaa olla. Vaikka koskaan vaatteita ei voi olla liikaa, niin meillä niitä bodyja ja pöksyjä on ihan riittävästi. Saa nähdä keretäänkö edes kaikkia pitämään. 

Nyt syvennyn Vampyyripäiväkirjojen 5 kauteen, käperryn viltin alle ja syön vähän lisää mansikoita. Kohta sitä joutaakin jo unten maille, kun meenaa pikkusen väsyttää. 

Hyvät viikonloput kaikille! 

Raskausmahan ihmetys

*Warning* Kirjoitus sisältää mielipiteeni postausta koskevaan aiheeseen. 

On jännä huomata ihmisten reaktiot, kun ne näkee mun mahan. Jotkut katsoo hymyillen. Jotkut vaan vilkasee nopeasti hälläväliä ilmeellä. Jotkut jäävät mollottamaan kuin ei ois ennen ihmistä saatika sitten raskausmahaa nähnytkään. Jotkut katsovat ilmeellä, joka kertoo heidän ajattelevan että olen lapsi vielä itsekkin.

No joo, myönnetään. Kyllä itsekkin joskus saatoin hämmästellä, jos näin todella nuoren näköisen tytön olevan raskaana. Tästä siis on monen monta vuotta aikaa. Nykyään tuo ei taida olla mikään uusi juttu, jos 16-vuotias olisikin raskaana. Välillä tuntuu, että teiniraskaus on joku muotijuttu jota kaikki ihannoi ja haluaa. Kaikki kun eivät vaan ymmärrä, kuinka suuri asia se lapsi on ja kuinka paljon se tuo vastuuta.

Ihmettelenki sitä, että miks jotkut ihmiset kahtoo ihmeissään mua ja mun mahaa? En mielestäni näytä miltään pikkulapselta/teiniltä. (Elkee loukkaantuko) Vaikka olisinki parivuotta nuorempi, vaikka ihan alaikäinen niin tarkottaako se välttämättä sitä että en pitäis lapsestani huolta? Miks kaikilla on se ennakko käsitys heti ensinmäisenä? Vaikka 40-vuotias nainen sais lapsen, niin yhtä hyvin hänkin vois olla tuuliviiri, joka jättää lapsensa heitteille. Ei ne nuoret nyt aina niitä pahiksia oo. 

Jotenkin tuntuu, että ihmiset lajittelee "sen oikean" lasten saanti iän jonnekkin 25-30 vuotiaille. On se tuleva vanhempi sitten 15-vuotias tai vaikka 30-vuotias, niin silti voi olla hyvä taikka sitten huono vanhempi. Uskon kuitenkin, että jokainen on niin hyvä äiti/isä kuin vain voi olla. Jokainen arvostaa eriasioita ja pitää eriasioita tärkeinä. Kenelläkään ei oo oikeutta haukkua tai tulla haukutuksi huonoksi vanhemmaksi. 

Mun mielestä paras ikä lapsen saamiselle kuitenkin on 20-vuotiaasta eteenpäin. Sillon jaksaa tehä kaikkee ja on mahdollisesti myös elänyt sen nuoruuden huumanki pois alta. Mä itse oon ainaki eläny nuoruuteni jo pois alta. Ei mua huvita mitkään tappiin asti kestävät baari-illat, baarien jälkeiset jatkot, festarielämä, joka viikonloppuinen kaljottelu kavereiden kanssa ja monen päivän kestokänni. Mä oon saanu elää jo ne ajat. Niistä on jääny paljon muistoja. Niin hyviä kuin huonojakin. Ne on ollu todella opettavaisia, enkä mä niistä mitään pois vaihtais. Ne on kasvattanu musta tän ihmisen mikä oon nyt, opettanu mikä kannattaa ja mikä ei. 

Koulussa ollessani mun raskaus mahaa ei vielä näkynyt. Se tuli esiin viimeisen työssäoppimisen aikana, joka oli juuri ennen koulujen päättymistä. Se opettajien reaktio, kun ne näki mut vikana päivänä mekko päällä ja mahan pullottavan sieltä oli jotenki huvittava. Jotkut säntäs heti halaamaan ja onnittelemaan. Jotkut vaan katsoivat eivätkä sanoneet mitään. 

"Ai sä oot raskaana! En oo huomannukkaa! Onneks olkoon, millon on laskettuaika?" Mulla rupes kunnolla näkymään joskus 6-7 kuulla. Kyllä mulla oli pieni kumpu vatsankohdalla puolivälissä, mutta sitä pystyi luulemaan esim. normaaliksi turvotukseksi. Entiiä johtuuko ne hämmästelyt sitten tästä. Onhan se aina ensin pieni "shokki" saada tietää jonkun tutun/kaverin olevan raskaana.

Ei mua häiritse ihmisten ihmettely reaktiot millään tapaa. Jokainen ajatelkoot mitä haluaa. Ei mekään tätä Rikun kanssa mitenkään suunniteltu. Tää tuli meillekkin yhtä suurena yllätyksenä kuin monelle muulle. Ollaan onnellisia tästä meidän pienestä ylläristämme, vaikka se tulikin näinkin äkkiä. Luotan siihen, että me pärjätään kyllä.

Toivottavasti tästä ei tullu liian sekavaa postausta. Ajatukset pomppii laidasta laitaan ja tuli kirjotettua tätä kahtena eri päivänä. Jutellessakin tulee aina poikettua aiheesta toiseen ja niin tais tässäkin käydä. Hahhaa! Noh, ei kait se haittaa.

Here again!

Mitäs mulle kuuluukaan? Väsymystä, iän ikuista nälkäisyyttä, jännitystä, odotusta, raskaushimoja ja mitähän vielä! Päivät ja viikot vaan vilisee silmissä ja tänään ollaanki jo raskausviikolla 36! Aapuuah! 

Viime perjantaina tuli tasan kuukausi laskettuun aikaan (17.8). Mulla ja Rikulla on molemmilla tällähetkellä semmonen tunne, että tää muksu tulee joko kuun vaihteessa tai ensi kuun alussa. Ensi kuun alussa olis huippu aika syntyä, sillä en joutuis heti olemaan yksin vauvan kanssa kun Riku lähtee opiskelemaan ja synnytyksen puolesta Rikun ei tartteis olla poissa koulusta.

Pidetään peukkuja!

 Joogailut menossa

Viikonloppu mulla menikin töiden merkeissä iltavuorossa. Julmetun kuuma oli ja tuntu välillä että jaloista loppuu virta, mutta jaksoin tehä! Ihanaa vaihtelua olla töissä välillä, vaikka mammalomalla oonkin. Kyllä eilen illalla tunsi jaloissa, että jotakin on tullu tehtyä. Nää raskauskilot kuitenkin alkaa jo kunnon päälle ottaa ja huonot työkengät jalassa. Ei hyvä yhdistelmä. Eilen teinki Rikun tädin kanssa iltavuoron ja pienimuotosia suorituspaineita oli mutta hyvin män. 

Palkkapäivää oottelen, vaikka kolmen päivän palkan vaan saanki mutta tässä rahatilanteessa sekin on jo paljon! 

 Mitään kummempia tai maata mullistavaa ei oo tapahtunukkaan. Vauva pyörii ympyrää ja minä täällä mietiskelen tulevaa synnytystä. Tänään olin taas kiukkupäällä ja suoraansanottuna vitutti kaikki, kuten viime maanantaina. Vaan onneks kohta päivä kääntyy tiistaiks ja pääsen varmaan kohta nukkumaan jos nukku-matti sallii. Huomenna päivä uusi!

Neuvola ja lääkäriaika

Jos eilen heräsin naapureiden voihkintaan, niin arvatkaapa mihin tänä aamuna heräsin. Heräsin siihen, kun tää koko kerrostalo kirjaimellisesti tärisi. Kunnon jyrryytys vaan kuulu ja kuuluu edelleen. Hassulta tuntu sängyssä maata, kun kaikki täris sikana. Riku on niin sikee uninen niin eihän se mitään ees hoksannu, niinku ei eilenkään. Lievästi sanottuna epäreilua nuo tuon unenlahjat. Kaipa se jonkunnäkönen tärinä kuuluu asiaan, kun asfalttia tekeevät parkkipaikka-alueelle.

Tänään oli neuvola ja lääkäriaika heti siihen perään. Puolisentuntia kerettiin neuvolatädin kanssa höpötellä synnytykseen liittyvistä asioista, ennen kuin piti kiiruhtaa lääkärin vastaanotolle. Oon kyllä niin ilonen siitä, että meille sattu mukava ja osaava neuvolatäti! Häneltä kehtaa kysyä kinkkisetkin kysymykset ja uskalletaan Rikun kanssa heittää meidän tyhmää läppää, kun hän on myös huumorintajuinen. 

Sinänsä paljoa ei keretty valitettavasti jutella synnytyksestä, joka hieman jäi harmittamaan. Viime kerralla me kyllä juteltiin synnytyksestä jo jonkun verran, mutta kyllähän niitä kysymyksiä aina mielessä pyörii. 

Lääkäriajalla otettiin streptokokkinäyteet, kyseli muutamat kysymykset ja ultras vauvan mitat ja sen miten päin se siellä on. Pääalaspäinhän se siellä lökötteli ja oli pikkusen kuulema jo kiinnittynyt, mutta ei paljoa. Sano siro vauvan olevan, mutta mitään sataprosenttista varmuuttahan mitoista ei voi sanoa. Kaikki oli hyvin ja oli kehittyny käyrien mukaan. Kuvaa ei saatu.

Tänään sitä taas tajus että ei hitto, kohtahan sitä pitäs olla valmis synnyttämään. Pelottaa, jännittää, itkettää ja hullulla tavalla jopa odotuttaa tuleva koitos. Meinasin rueta itkemään neuvolassa, kun juteltiin synnytykseen lähdöstä, sen jälkeen olevista kotikäynneistä sunmuista. Pidin itteni kuitenkin kasassa, enkä itkeny. Hahhaa! 

Tähän lopuks isken kuvan Iisalmen Sanomien sarjakuvasta. Naurettiin Rikun kanssa tälle odotushuoneessa. Eilisestä Kuopion reissusta kerron myöhemmin.

Hanibani hyppää autoon..

Ollaan mietitty Rikun kanssa sitä, että lähtisin autokouluun kun muksu on maailmassa. Siis en lähtis tietenkään ihan heti synnytettyä, vaan sitten kun itse siihen pystyn ja pystytään järjestelemään lapselle katsoja. Rikukin kun lähtee ensikuussa opiskelemaan, niin ei sekään aina kotona oo. 

Joo, siis edelleenkään mulla ei ole ajokorttia. Ei oo huvittanu lähtee autokouluun, enkä kyllä oo ajokorttia tarvinnukkaan. Se syy miks en oo lähteny on se, että mä pelkään enkä uskalla. Haluisin ensin kunnolla ajotuntumaa, ennenku lähen autokouluun jossa pakotetaan ekalla kerralla ajamaan ihmisten ilmoilla. Mua pelottaa, että ajan kaikkien päälle ja sammutan jossaki neljän ruuhkassa auton enkä saa sitä enää käyntiin. 

Oon muutaman kerran ajanu Rikun opastuksella ja vaihdekeppiä vatkannu, mutta en mä silti tunne olevani vielä valmis siihen koitokseen. Hyvin on kyllä joka kerralla menny. Mietittiin aluks, että ootetaan siihen asti kun Riku täyttää 25v ja se ottas sitten opetusluvat. Tietty helpointa ois niin tehä, sillä nykyään ei tarvii pakosti käydä teoriatunneillakaan ja sais ne ajotunnitkin sumplittua silleen kun meille passaa. Mutta sitten tulee se kysymys jonka ukkini kysyi minulta: miten avoliitto tulee kestämään ajo-opetuksen? Hahah! Vitsi vitsinä. 

Ei vaan oikeesti, en oo se terävin kynä penaalissa. Oon oikeestaan tosi hankala ihminen opetettavaks, kun tuntuu etten mitään tajua. Kyllä mä kuitenkin uskon, että Riku sais mut opetettua heittämällä eikä meijän suhde mitenkään kärsis. Ehkä pientä kinastelua saattais tulla mutta ei sen enempää.

Eka Riku innostu ideasta ja sano, että voi opettaa mutta nyt onkin eriääni kellossa. Helpomman kautta pääsis jos menisin autokouluun. Tavallaan ihan innoissani oon menossa, mutta silti vaan pelottaa ja ahistaa ajatuskin. En osaa kuvitella itteeni autonratissa! Kamalaa. En osaa kyllä kuvitella itteeni vielä äitinäkään, että ei sen puoleen. 

Mutta enköhän mä uskalla tässä joskus lähtee autokouluun. Pakko se kortti on hankkia, jos saan vastaisuudessakin töitä Lapinlahelta. Ei se Riku nyt joka paikkaan mua voi kuskata. En kuitenkaan ota mitään ressiä. Hankin sen kortin kun on sen aika, ja pystyn. 

Tää oli tämmönen pikapostaus. Pää postaus ideoita pullollaan, pitää vaan rueta toteuttelemaan. Nyt lähen etsimään kauan kadoksissa ollutta suoristusrautaa ja rupeen laittamaan tätä pehkoo parempaan kuosiin. Ei sitä kuitenkaan ihan räjähtäneen näkösenä kehtaa kaupoille lähtee. Kuvat varastin anopin facebookista, kun hän kävi oman rotikkansa Einon kanssa viikonloppuna kylässä. 

Äitiysloma ja maanantai

"Hyvää maanantaita kaikille! Ihana päivä tänään. Aurinko paistaa ja linnut laulaa! Elämä on ihanaa!"

Joo. Alotetaas alusta.

Tänään on maanantai. Se kaikista vihatuin päivä viikosta. Tänään mulla ei ole hyvä päivä. Tai ainakaan aamu ei ollu. Tää mun "huono onni" alko jo aamuyöstä. Nukahin joskus 12 pintaan illalla ja heräsin sitten muutaman tunnin päästä kun uni loppu kirjaimellisesti kesken. Yht'äkkiä havahduin siihen kun tuijotan kattoon ja mietin kaikkee maan ja taivaan väliltä. 

Siinä Rikun kanssa pari tuntia höpöteltyä olinkin nukahtanu, kunnes heräsin taas kesken unien aikaseen aamulla. (Okei, ei ehkä klo 9 oo kaikille aikanen aamu, mutta mulle on) Yritin saaha unta, kunnes menetin totaallisesti hermot ja päätin nousta aamukahvin keittoon.

Mua ärsyttää! Mua ärsyttää niiiiiiiiin paljon! Mä päätin just, että kun me muutetaan seuraavan kerran, niin se kämppä ei tule sijaitsemaan kerrostalossa. Mulle nimittäin riitti tää kerrostalo elämä, ja se että en saa perhana nukuttua "jostain kumman syystä". Nukun nykyään muutenki tosi huonosti ja herään pieniinki kolahduksiin, niin hieman jos ärsyttää. Muistakkaan millon viimeks oisin nukkunu kunnon yöunet.

En halua ketään estää elämästä, mutta välillä vaan tuntuu, että tahallaan mölytään niin kovaa että varmana koko kerrostalo herää. Joko kävellään bootsit/korkkarit jalassa ympäri asuntoo laminaatti lattialla tai sitten tömistellään kuin joku sotanorsu ja raahataan jotain hemmetin penkkiä mukana ympäri asuntoo. Tekis mieli kirota, mutta jätän sanomatta.
Terveisiä naapureille jos ootte mun blogiin eksyny ja luette tätä tällähetkellä! Oon väsyny, äkänen ja hormoonimyrsky jyllää.

Hahah! Tänään väsyneenä ja nälkäisenä rupesin väsäämään lämppäreitä. Mun tuurilla totta kai ketsuppi oli loppunu. Viskasin tyhjän ketsuppi purkin takasin pöydälle ja marssin sohvan nurkkaan itkemään. Ihania nämä raskaushormoonit. Onneksi pelastava enkeli Riku tuli ja kävi ostamassa ketsuppia niin sain ruokaa. :D

Heräsin päiväunilta -selfie

Tänään mulla alko äitiysloma. Aika hyvin, kun eilen kävin töissä. Kyllä mä aattelin ottaa sijaisuuksia vastaan viikonloppuisin, jos niitä on tarjolla ja jos kykenen. Rahaa ei koskaan voi olla liikaa, ainakaan meillä. Sossun tuki sunmuut kelan rahat ei riitä mihinkään. Oishan se muutenki luksusta elää "leveemmin".

Jotenkin hassua aatella, että oon nyt virallisesti lomalla enkä työtön. Ei tää tunnu millään tapaa erilaisemmalta, mitä viime kuukausikaan. Tietty tää nyt poikkee silleen, että rupeen saamaan äitiyspäivärahaa eikä tartte tehä hakemuksia.

Tälle viimeiselle hurjalle 5 viikolle on semmoset suunnitelmat, että meikä nukkuu ja lepää. Otan ihan rennosti ja yritän olla ressaamatta mistään. Nukun nyt niin paljon kun pystyn, vaikka sitten päivällä jos ei muuten. Tulevalle keskiviikolla on eri suunnitelmat, sillä sillon suuntaamme nokat kohti Kuopioo. Ostetaan viimeset tavarat, eikä tarvii niistäkään sitten enää ressiä repiä. Can't wait!
Ajatus pätkii, joten ehkä ihan hyvä lopettaa tämänkertainen postaus tähän.
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! (:

Työtön lähihoitaja ilmoittautuu

Tiedättekö sen sanonnan "Kyllä lähihoitajille töitä riittää!"? Aivan varmasti ne tietää jotka ovat tälle alalle opiskelleet/opiskelemassa. Mä kun lähdin kolme vuotta sitten tälle alalle opiskelemaan ja kerroin tästä perhetutuille, niin aina, jokaikinen kerta tuli kommentiksi "No sillä alalla ainaki töitä riittää!". Hmm. Olen erimieltä asiasta.

Postaus idea tuli siitä, kun toissa eilisenä päivänä kaverin kanssa illalla keskusteltiin tästä aiheesta. Hänellä tosin on lähihoitajan opinnot vielä kesken, mutta täysi pätevyys käydä töissä sillä ei ole enää kuin erikoistumisvuosi jäljellä. Siltikään hän ei saa töitä. Mistä tämä johtuu saanen kysyä? Sama lääkepassi hänelläkin on ja hänellehän maksettaisiin pienempi palkka, mitä valmistuneelle lähihoitajalle (minun käsittääkseni). Siltikään ei mistään saa töitä.

Entäs sitten minä. Valmistuin nyt toukokuussa lähihoitajaksi, eikä töitä näy eikä kuulu. Tosin asiaan vaikuttaa se, että olen viimeisilläni raskaana. Kuka nyt raskaana olevan naisen palkkaa jos voi saada täysvoimasen työntekijän tilalle. Silti. Vaikka kuinka moni on työttömänä meistä lähihoitajistakin. Mun mielestä on turhaa yleistää tuota lausetta. Varmasti jossain isolla paikkakunnalla lähihoitajista on pulaa, mutta entäs tämmönen pieni paikkakunta nimeltä Iisalmi. Täällä on sosiaali- ja terveysalan opiskelu mahdollisuus, josta valmistuu vuosittain monta monituista hoitsua ja jotka hyvällä tuurilla saavat töitä myös tältä paikkakunnalta. Eihän sitä töitä nyt jokaiselle riitä kuitenkaan.
Miehet ovat sitten asia erikseen, sillä niitähän tällä alalla tarvitaan eikä niitä löydy millään.

Sitten on tää sote. Tekis mieli lytätä lattialle koko homma, mutta oon hienovarainen enkä sano mielipidettäni asiasta. Eihän mulla niinkään kokemusta oo kyseisestä aiheesta, mutta juttua oon kuullu että menee vaan huonompaan suuntaan.

On olemassa tää kuntarekry, jonka kautta palkataan työntekijöitä. Mutta ootteko tulleet miettineeks kuinka moni siitäki loppupeleissä tietää? Vihjasin kuntarekrystä kaverille, eikä se ollu kuullukkaan koko paikasta. Että näin hyvin meitä opiskelijoita/valmistuneita informoidaan näistäkin asioista.

Entiiä miks, mutta mä tunnen huonoa omatuntoa sen takia etten oo ollu töissä ennen mammaloman alkua. Enhän mä siihen oo voinu ite millään tapaa vaikuttaa (paitsi hakemalla töihin), mutta silti vaan on jotenkin niin luuseri olo. Toisaalta taas pelottaa sen takia, että pärjätäänkö me näillä rahoilla lapsen kanssa. Jos oisin töissä ollu, niin äitiysraha ois suurempi. Varmaan johtuu siitä tää mun huono omatunto, vaikka tyhmäähän se on. Kyllä mä kuitenkin haluun uskoo, että me pärjätään. Onhan ne monet muutkin saaneet esikoisen ja olleet luultavasti pienemmällä budjetilla liikenteessä. Harmittaa vaan ja tunnen itteni niin huonoksi. Enhän mä varmaan tämmösiä miettis ollenkaan, ellen raskaana olis. Tai siis kun nää hormoonit tekee musta tämmösen helposti ressaavan ja ahistuvan ihmisen.

 Haluan töihin enemmän ku mitään. Mä kaipaan sitä vanhusten kanssa huulen heittämistä ja jopa pyllyjen pesemistä! En sen takia, että siitä saa rahaa vaan sen, että mä rakastan mun työtäni. Tietty raha on nykypäivänä tiukassa ja kaikki maksaa, mutta se nyt on sivuseikka. Kyllä ihminen pärjää pienemmälläkin, jos vaan osaa käyttää rahaa oikein ja järkevästi. Mä oon hieman pihi ja sen takia aina saarnaan Rikulle kuinka paljon esimerkiks röökimassi maksaa ja mitä kaikkee silläkin rahalla saa. Mutta mun mielestä on ihan hyvä että oon, sillä meillä ei varmaan ois pennin jeesusta koskaan tilillä.

En halua valittaa, mutta ei niitä töitä oo ihan jokaselle lähihoitajalle. Mun puolesta sen lauseen voi tunkea syvälle peräreikään ja miettiä onko niitä töitä oikeesti vai onko se vaan jonnii joutava sanonta. Mun mielestä se on tota viimeisintä, ainakin tällä paikkakunnalla.

Ugh. Olen puhunut.

Hah! Just tuli soitto huomiseks iltavuoroon Lapinlahdelle. Hyvin ajottu, kun olin tätä postausta just julkaisemassa. Tämä siis kirjotettu viime yönä joskus 3 aikaan, joten elkää ihmetelkö jos ajatukset pomppii ja sananmuodot ja lauseet ei oo mitään kovin järkeviä. 

Matti myöhänen vaunuostoksilla

Ihme on tapahtunut ja nostin itseni ylös jo ennen klo 11 sängystä! Yleensä tulee nukuttua 12-14. 

Tänään olis tarkotus lähtee kahtoo vaunuja. Tai no eihän täällä Iisalmessa taida olla kun yhessä kaupassa (?) vauvan vaunuja myynnissä. Ei mulla rahaa niitä vielä oo ostaa, mutta onpahan valmiina. 

Vauvan laskettuaikahan on tosiaan ensikuun alussa. Koska oon aina niin hyvä hoitamaan asioitani "etukäteen", niin jätin nää vaunujen ostotkin viime tippaan. Hyvä minä!

Odotan esikoistani ja kuten arvata saattaa, oon pihalla ku lumiukko näiden kanssa. En oo pahemmin perehtyny näihin asioihin. Tää aika on menny ku siivillä, enkä oo kerenny miettimäänkään koko vaunuja. Oon yrittäny pähkäillä millaset haluaisin ja kyllä mä tiedänki. Mutta sitten on näitä eri merkkejä. On Brio, Emmaljunga, Ora, ABC, Euro-Cart jne. Mistäs mä tiedän mikä merkki on hyvä ja mikä ei? Oon googlettanu merkeistä kokemuksia, mutta suoraansanottuna meen niistäkin sekasin. On negatiivisia mielipiteitä/kokemuksia ja sitten on niitä positiivisia. Joku haukkuu Emmaljungat pystyyn ja joku ylistää ne maasta taivaisiin. Yritä siinä sitten päättää minkä merkkiset hommaat ja mitä ei kannata.

Meidän kriteereinä on;

• Keveät vaunut että on helppo kantaa rappuset ylös kun tässä talossa ei ole hissiä ja asutaan 2. kerroksessa.
• Isot pyörät että voi hieman hankalammassakin maastossa käydä lenkkeilemässä, kun esim. koira juoksutetaan. 
• Helppo kasata matalaksi ja koota että ei tarvitse menettää hermoja, jos on lähdössä jonnekkin reissuun autolla ja ottaa vaunut mukaan. 
• Yhdistelmävaunut on pakko olla.
• Kankaat vettä ja likaa hylkivät ja tietty helposti pestävät.
• Turvalliset vaunut totta kai.
• Säädettävä työntöaisa ois kätevä, vaikka mulla ja Rikulla ei niin paljoo pituuseroa olekkaan.
• Edulliset vaunut sillä rahaa ei ole paljoa.

Ensin kuvittelin, että nyt on helppo lähtee ehtimään niitä vaunuja. Pyhpah! Turha luulo. Monissa vaunuissa on näitä ominaisuuksia, mutta hinnat tietty heittelee 400 eurosta 1000 euroon. Mahdollisimman edulliset vaunut ois hyvä, sillä rahaa ei työttömällä paljoa ole, eikä sossukaan varmasti mitään 700 euron vaunuja rupea kustantamaan. Toisaalta sitten taas pelottaa, että jos ostaa halvat yhdistelmävaunut niin ne ei sitten ookkaan niin turvalliset ja hyvät mitä kalliit yhdistelmävaunut on.

 Eihän se nyt niin justiinsa oo, jos joutuu itse maksamaan vaunuista jonkun pari sataa. Kunhan ei sen enempää, kun on nuita laskujakin vinopino maksettavana.

Oon miettiny sitäkin, että tilais vaunut netistä. Siinä taas mietityttää se, että jos ne vaunut ei ookkaan hyvät eikä niitä voi palauttaa. Tosin monissa paikoissa nykyään on palautusoikeus, mutta oishan se kiva paikanpäältä käydä ostamassa, niin siellä vois sitten testaillakkin niitä. Harmi vaan, ettei täällä Iisalmessa oikeen oo mitään vaunuliikkeitä saatika sitten vauvantarvike liikettä. Lähimmät taitaa olla Kajaanissa ja Kuopiossa. Parvekevaunut taas on asia erikseen, sillä ne me saadaan joko mun siskolta tai Rikun äidiltä. Saa nähä kumpiinko päädytään. 

No mutta, eiköhän sitä jonkunlaiset vaunut tule löydettyä. En jaksa rueta ressiä repimään, saadaan kuitenkin lainaan vaunut Rikun tädiltä jos ei omia keretä ostamaan. 

Kertokaa ihmeessä kokemuksia eri vaunumerkeistä ja vaunuista! :)

Kuvat napsittu googlesta.

Mä katon tulevaisuuteen ihan sama mitä tänään teen.

Heti kuvia tähän alkuun, enjoy!

Käytiin alkuviikosta iltalenkillä Rikun ja Neran kanssa, kun aurinko paisto niin nätisti ja seuraavalle päivälle oli luvattu vesisadetta (yllätys..). Siinä sitten samalla Riku nappas muutaman "masukuvan" rannalla (käskin :D). No mutta pitäähän sitä muistoja olla tästä ihanasta masusta♥

Raskauden aikana mun toiveena on ollu, että otettais Rikun kanssa kuvia raskausajasta. Eli siis suomeks sanottuna, joku tuttu tai tuntematon ottais jossakin kivassa maisemassa kuvia minusta ja Rikusta. Maha tietty mukana ja Nera! Harmittaa vaan, kun itellä on päässä jo kuva siitä millasia haluaisin, mutta tää suomen kesä on niin hyvä säinen.. Kyllä mä voin joustaakkin, mutta pääasia että sais ees jonkunlaisia kuvia muistoksi, vaikka eihän tää varmasti viimeinen raskaus tuu olemaan!

Käytiin eilen tyttöporukalla Mian ja Elisan kanssa kotipizzassa syömässä. Pizzaan ei koskaan voi kyllästyä. Etenkään americanaan (kinkku, ananas, aura-juusto). Raskaana ollessa homejuustoa (aura-juusto) ei saisi syödä, mutta ei mulle ainakaan siitä oo mitään tullut niinku ei kahvistakaan.

 Mutta mukava oli nähä tyttöjä piitkästä aikaa! Suunniteltiinki jo tyttöjen iltaa, kuha tääki mamma pääsee nauttimaan k18 juomia. Innolla odottaen.

Käytiin sisko hakemassa eilen Kiuruvedeltä meille tänne Iisalmeen. Käytiin yhdessä kaupassa ja tehtiin (sisko teki) ruokaa. Ai vitsi, oli muuten hyvää! 

Ruokana oli siis uusia perunoita, maatiaispossun grillimarinoituja pihvejä ja tuore salaatti.
Tuossa suunnittelin, että vuokraan siskolle ton meidän häkkivaraston ja sit se vois aina kokkailla meille kaikkee hyvää ruokaa, jos mä en jaksa ite tehä. Muahah!

Tänään meidän pikkupossu Nera täytti 3-vuotta. Ostettiin tytölle tuommoinen pinkki vinkupossu. Ei ensin tainnu oikeen älytä sen ideaa, mutta nyt se on pitkin iltaa leikkiny ja heitelly tuota ympäriinsä. Ihana, kun on tuommonen jaksavainen ja virkeä rotkula! Pidemmän päälle varmaan rupee tuon possun "röhkintä" rasittamaan, mutta se on sen ajan murhe sitten. Eipähän tyttönen enää tylsyyksissään rupee jyrsimään mun sukkia, niinku se yks aamu teki! :D

Semmosta perus elämää täällä päin vietelty. Päivät kuluu sisällä kykkien, kun joka päivä vaan sataa eikä oikeen tee mieli itteesä kipeeks tehä vesisaateessa lenkkeillessä. Tänään tullu taas hoideltua asioita eteenpäin ja on huomattavasti taas keveempi olo. Ei ressaa niin paljoo enää, eikä mieltä paina. *koputtaa puuta*

Huomenna olis tarkotus lähtee käymään Lapinlahdella Rikun äitin luona kylässä ja käydään siinä samalla Nerkoolla katsomassa Rikun pikkusiskon ratsastustuntia. Viikonloppuna EHKÄ mennään mökille, ennenku äiti karkaa takasi töihin. Jää nähtäväksi, käynkö postailemassa enää tällä viikolla. Ensviikosta sen verran, että me lähdetään Kuopioon ostoksille. Tarkotus olis nyt ostaa kaikki loput tarvikkeet, tai ainakin suurin osa. Samalla käydään katselemassa vaunuja. 

Vinkatkaa ihmeessä, jos tiiätte joitain kauppoja Kuopiosta, joissa myytäis suht edulliseen hintaan vauvahärpäkkeitä ja vaunuja! :)