Kohta on kulunut kuukausi siitä, kun kirjoitin viimeisimmän postauksen. Olisko paikallaan katsaus meidän kuluneeseen kuukauteen ja siihen, mitä meille kuuluu? Vaikka eihän meidän elämässä oo mitään suurempia muutoksia tapahtunut, mutta jostainhan se blogin elvyttäminen täytyy alottaa. Eikö vain?
Lienee sanomattakin selvää, että oon käynyt töissä. Sijaisuudet ovat jatkuneet parista päivästä jopa viikkojen ja kuukausien mittaisiksi. Päivät tietysti kuluu hurjan nopeaa töissä ja töiden jälkeen kotona. Töistä tullessa työt jatkuu tavallaan myön kotona, mutta vaan rennommin ottein. Kun vihdoin ja viimein koittaa nukkumaan menoaika, silloin on ihana lösähtää viltin alle sohvalle sipsipussi kainalossa ja katsoa Greyn Anatomiaa.
Kuten jokaisella työntekijällä, myös minulla on vapaapäiviä. Ne vapaapäivät kuluvat yleensä kotia siivotessa, mutta koska minulla on ollut pitkiäkin putkia töitä, niin ollaan otettu vapaapäivistä ilo irti. Ollaan touhutta yhdessä kaikkea hauskaa ja vietetty kunnolla aikaa. Ollaan jätetty kodin puunaaminen toiselle päivälle ja näin ollen myös herkuteltu helppotekoisilla ruoilla. Ja ei. Ei harmita yhtään! Miks aina pitäs niuhottaa kodin siisteydestä tai siitä, että ruoan on aina pakko olla terveellistä kun voi välillä höllätäkkin? Kodin kyllä kerkeää siivoamaan, enkä mä oo niin natsi ruoan suhteen etten sallisi lapsen herkuttelua.
Me ollaan käyty retkellä, itseasiassa pariinkin otteeseen. Yhdellä kerralla käytiin Sikokalliolla makkaran paistossa yhdessä mummun ja ukin kanssa, toisella kerralla käytiin oma perheen kesken. Ollaan ulkoiltu muuten vaan omalla pihalla ja käyty vaunuilemassa. Ollaan kierrelty kauppoja ja etsitty Emmille talvivaatteita. Ollaan linnottauduttu sisälle ja leikitty kaikki yhdessä. Ollaan tehty ruokaa yhdessä ja suunniteltu ensi keväälle ja äkkiä tulleelle talvelle retkiä. Annettiin myös viime viikonloppuna isukille vähän vapaata aikaa ja mentiin tyttöjen kesken pitkästä aikaa ukkilaan yöksi. Ihana oli käydä sielläkin pitkästä aikaa, kun niin vähän tulee missään käytyä omien kiireiden takia.
Hirveesti ois kaikkea tekemistä ja Joulukin on reilun kuukauden päästä. En voi tajuta, että mihin tää aika oikeen menee? Järjetöntä! Se mistä oon varma on se, että Joulu on turvattu, kiitos töiden. Mulla alkaa nimittäin ensviikolla täys listallinen töitä. Vaikka oonkin pari viikkoa uudessa paikassa töissä, niin silti odotan jopa innolla. Isäinpäiväkortteja pitäs rueta pikkuhiljaa askartelemaan ja onneks sain idean niihin. Enää tarvikkeet ja jaksaminen puuttuu. Askarteluista tulen ainakin kirjottelemaan tänne blogin puolelle ja aika varmaan tulen purkamaan myös ajatuksia Joulusta ym. Ajankohta jääkin nähtäväksi.
Mukavaa viikkoa kaikille! (:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoithan asiallisesti! :)