Viimeisimmät päivät on menny ihan usvassa. Viime päivien fiilikset ahistaa edelleen ja niinä päivinä ei oo tapahtunu juurikaan mitään. Ärsyttää, ahistaa, itkettää ja kiukuttaa. Tänään varsinki tuntuu, että kaikki menee päin seinää ja tekis mieli vaan painua peiton alle iso kasa suklaata mukana. Sen nyt ymmärtääkin, sillä onhan tänään maanantai. Murr.
Ollaan ruettu miettimään muuttamista halvempaan asuntoon. Vuoden vaihteessa tän kämpän vuokra ja autopaikka kallistuu sen verran, että hampaita kiristää maksaessa vuokraa pois. Siihen kun vielä vesimaksu jokaiselta meistä, niin onpa kiva. Asumistuki kyllä auttaa, mutta silti. Mä en kyllä ymmärrä minkä tähden pitää Emmin vesimaksu myös maksaa, eihän vauva nyt vettä paljoa käytä.
Muutenkin meenaa taas kaikki asiat päällekkäin mennä, joulu vielä tulossa eikä olla yhtään lahjaa ostettu. Hemmetti. Miks se joulupukki ei vois oikeesti olla olemassa? Tiedetään kyllä mitä ostetaan/tehdään kellekkin, mutta toteutus puuttuu. Täytynee mennä halvimman kautta. Rikun kanssa sovittiin, että ei osteta toisillemme kummosia lahjoja. Mua se ei todellakaan haittaa, sillä mua aina ahistaa ottaa lahjoja vastaan. En tykkää, että muhun käytetään rahaa varsinkaan sillon jos tiedän että lahjan antajalla on muutenkin tiukkaa.

Muuten tänne ei sen ihmeempiä kuuluile. Normi arkea kiukunpuuskilla ja känkkäränkällä maustettuna. Noh, mutta saa niitäkin päiviä välillä olla ja kun eilen sain vähän aikaa hengähtää yksinäni, niin se antoi paljon taas voimia tulevaan. Jaksaa taas enemmän ja paremmin. Joulustressi tosiaan painaa mieltä. Pitäis joulukortit tehdä valmiiksi ja pistää muutama postiin menemään ennen sunnuntaita. Astianpesukone meni tänään huoltoon ja nyt täällä sormet ristissä toivon että se saadaan pian korjattua kohtuu hinnalla. Inhoan tiskaamista, mutta onneks Riku lupas tiskata.
Huomiseks suunnitelmissa kahvittelua Kahvila Hillassa ystävien kesken ja kotona olemista, suprise. Suunnittelussa olis tehä postaus mun perheen jouluperinteistä jne. Saa nähdä millon kerkeen postailemaan.
Mutta nyt,
Hyvää viikonalkua kaikille!
Anteeksi pakko mainita yksi asia vauva kuluttaa todella paljon vettä kun rupee ajattelemaan! Ainakin jossakinvaiheessa kunhan kylpee enemmän. Tiedän tapauksen jossa tuli aika isot takautuvat maksut vedestä enemmän kulutettu mitä maksettu perhenk ja ihan yleinen 20€ henkilö vedellä. Ja on 1 vee lapsi perheessä. Ps ihana lapsi sinulla =)
VastaaPoistaElä turhaan anteeksi pyytele! :D Tottahan toki lapsi kuluttaa paljon vettä varsinkin sitten isompana. Nyt on turhauttavaa silti maksaa muutaman kuukauden ikäisen lapsen vesimaksua kun hän ei käytä vettä kuin pari kertaa viikkoon kylvettämiseen ja joskus pyllynpesuun. Niin se tuo 20e on normi vesimaksu, mutta ois vielä parempi meidän kannalta jos sitä ei tarvitsisi maksaa erikseen. Kiitos :)
Poista