sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Todellisuus vs. Kuvitelma

Ennen kuin tulin äidiksi, en osannu kuvitellakkaan kuinka rankkaa tää äitinä oleminen ja perheen pyörittäminen vois olla. Pitkän aikaa oon lueskellu ja seurannut somessa perheellisten bloggaajien elämää ja mielessäni haaveillu millasta se elämä vois olla oman lapsen kanssa. Siellä kaikki näyttää niin täydelliseltä, helpolta ja onnelliselta. Kyllä mä arvelinkin, että se ottaa koville aivan varmasti jossain vaiheessa, mutta en tajunnu että tällätavalla. Ei mulla mielessäkään käyny, että tää vauva-arki on välillä sitä itseensä. Sehän vaan nukkuu, tekee tarpeensa ja syö.

Kaikki toitottaa ja julkaisee kirjotuksiaan siitä kuinka heillä on niin ihana itkemätön ihmelapsi. Kuinka heillä on kaikki niin täydellistä ja kotikin on tiptop vuorokaudesta toiseen. Niitä julkaisuja lukiessa lapsettomat ihmiset saavat helposti väärän kuvan. Kyllä nyt kaikki tietävät, että jossain vaiheessa elämää tulee se koetteleva osuus esimerkiksi uhmaikä tai murrosikä. Kyllä kaikki tietävät, että vauva valvottaa öisin, mutta kukaan ei tiedä sitä, kuina rankkaa se oikeesti on. Ei kukaan voi allekirjoittaa paperia, jossa lukee "Vauva-arki on aina kuin ruusuilla tanssimista". Jos voi, niin isot hatun nostot hälle ja pakko kysyä vinkkejä.


Kaikki eivät kerro totuutta siitä millasta se vauva-arki voi olla. Kukapa nyt haluaa vuodattaa nettiin sitä, kuinka rankkaa on olla kotiäiti pienen vauvan kanssa joka sekin sattumoisin on sylivauva. Siinä sitten kun itse vuodattaa tunteensa jonnekkin, menee seuraavaksi lukemaan toisen kotiäidin blogia heidän täydellisestä elämästä niin rupee kyrpimään ja pahasti. Tulee sellainen olo, kuin olis ite jotenkin huono ihminen. Miettii mielessään, että miks meillä on niin vaikeeta ja heillä niin helppoa. Todellisuudessa tuskin on sitä. 

On ihanaa, kun on lapsi jonka kasvua ja kehitystä saa seurailla. On ihanaa olla hänen kanssaan kotona ja hoitaa häntä. Olen onnellisempi nyt kuin koskaan. Mutta on se välillä myös ihanaa olla ilman että lapsi roikkuu sylissä/tississä kiinni. Nyt oon tällähetkellä yksin kotona, joten pakko pistää pitkäkseni sohvalle.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan asiallisesti! :)