Meillä oli tosi vilkas päivä tänään. Ollaan juostu asioilla kuin päättömät kanat ja nyt vasta illalla päästiin rauhoittumaan kotiin. Hetkeks kun pysähdyin, rupesin ajattelemaan. Rupesin ajattelemaan kuinka paljon meidän arki on muuttunut siitä ajasta, kun Emmi oli pieni. Kuinka paljon tuo tyttö on kasvanut melkein 7kk aikana. Tää on niin hurjaa, enkä vieläkään pääse yli enkä ympäri siitä, että Emmi osaa jo ryömiä eteenpäin. Senkin hoksasin ja myönsin itselleni viikonloppuna, kun mun isä sanoi että Emmihän osaa jo ryömiä. Hetken tuijotin pienen tyttäreni touhuja lattialla ja tajusin, että hitto. Niinhän se tekee.
Iltamaitoa pienelle virkeälle, mutta silti niin väsyneelle Emmille juottaessani mietin, millaista stressaamista kaikki oli. Mä revin tajuttomasti stressiä ja paineita siitä, kun nukuttiin Emmin kanssa perhepedissä. Mä pelkäsin, ettei se enää totu omaan sänkyynsä nukkumaan. Että mä en koskaan saa nukkua tai olla ilman, että hän on siinä ihan lähellä. Mä stressasin imetyksen lopettamisesta, nukutus hommista ja öistä, kun häntä ei voikkaan ottaa vaan tissille, jolle se aina hiljentyi hetkessä. Joka monesti oli hänelle tuttina, kun oikea tutti ei nirsolle kelvannut. Mietin, kuinka hitossa mä jaksan nousta sängystä ylös monta kertaa yössä lämmittääkseni maitoa pienelle kärsimättömälle vauvalle. Mietin, miten hitossa mä käyn lämmittämässä maidon; otanko lapsen mukaan vai haenko yksin Emmin itkiessa sängyssään.
Kauppareissut oli tosi jännittäviä, eikä me aluks käyty paljoa kaupassa, vaan Riku hoiti ne. Tämäkin ihan vain sen takia, että jos hänellä on kuuma/kylmä ja rupeaa sen takia itkemään. Eihän me vielä tiedetty, miten toimia. Ajateltiin itkevän lapsen olevan muiden mielestä noloa. Autolla kulkiessamme istuin monesti paniikissa Emmin vieressä takapenkillä, koska pelkäsin että hän ei pärjää tai että hänellä täytyy olla seuraa.
Ollessaan pieni, Emmi oli kunnon sylivauva. Muistan kirjoittaneeni hormooni höyryissäni myös tänne siitä, millainen tissi/sylitakiainen hän oli. Enhän mä pahimpina päivinä saanut itse aikaiseksi mitään, jos ei Riku ollut kotona. Joinakin päivinä jäi ruoat syömättä ihan vaan sen takia, kun en jaksanut raahata itseäni ja lasta jääkaapille, eikä häntä myöskään voinut jättää sitteriin itkemään. Mä potesin huono äiti -oloa jokaikisestä asiasta. Tuntu, että ihan sama mitä tein niin se oli väärin.
Se, kuinka ollaan päästy tähän tilanteeseen on jotenkin ihmeellistä. Ei me olla kauheena vaivaa nähty siihen, että saatiin Emmi nukkumaan sänkyyn. Tai että Emmi ei loppupeleissä enää viihdykkään sylissä. Luulin, että oon pilannut meidän lapsen "liika" sylittelyllä ja vieressä nukuttamisella. Kaikista parhaitenhan se aika meni niin, että Emmi nukkui vieressä. Jaksoin paremmin, kun sain itsekkin nukkua yöllä vaikka tytölle iski moneen kertaan nälkä. Ei se vaatinut mitään opettelua. Kaikki meni kuin itsestään. Imetys loppui, kun päätin etten enää anna tissiä. Perhepedissä nukkuminen päättyi, kun eräänä iltana haluttiinkin kokeilla josko hän nukkuis hyvin ilman että mä oon vieressä. Okei, aluksi pinnasänky oli "sivuvaununa" vieressä, jossa hän vähän totutteli siinä nukkumiseen. Kuitenkin, ei tässä kauheesti oo tarvinnut tehdä mitään, vaikka ei tässäkään tapauksessa selvitty ongelmitta.
Helpommin sanottu kuin tehty, mutta miksi turhia murehtimaan kun ei ne asiat murehtimalla parane? Stressaaminen nyt vielä vähemmän mitään auttaa. Täytyis vaan uskoo siihen, että kaikki aikanaan. Niin se vaan järisyttävän paljon myös lapsen ikä vaikuttaa kaikkeen. Mulla on nyt niin hyvä olla, kun huomaan kuinka paljon tää meidän arki on helpottunut. Kuinka meillä on rytmit ja kaikki. Nukutaan omissa sängyissä ja osataan olla myös vähemmällä huomiolla. Toivottavasti mä en nyt toista postauksiani tällä, mutta halusin tulla avautumaan.
Jos tai pitäiskö sanoa kun meille tulee toinen lapsi, mä lupaan olla rennompi. Mä lupaan, että en stressaa näin paljon, enkä luo itselleni paineita mistään. Annan asioiden mennä omalla painollaan ja omalla tahdillaan. En turhaan kiirehdi, enkä välitä mitä muut ajattelee mun tavasta olla äiti. Vaikka oon väsynyt ja ns. takaiskuja on tullu, niin oon mä vaan onnellinen!
Ihanaa loppuviikkoa kaikille!<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoithan asiallisesti! :)