Jotta elämä ei olisi liian ruusuista jäädessä kotiin, on stressattava kahta kauheammin jokaisesta asiasta. Stressin ja suoraan sanottuna huolen aihetta tälläkertaa aiheuttaa raha-asiat. Mistä hakea mitä tukea? Milloin niitä kyseisiä tukia voi hakea? Ja ennenkaikkea: Milloin tulee seuraavat rahat ja kuinka paljon? Töissä käydessäni elämä oli huomattavasti helpompaa ja stressittömämpää varsinkin tällä osa-alueella. Tiedettiin milloin tulee seuraavat rahat ja suurinpiirtein kuinka paljon. Nyt raha-asiat on pelkkää kysymysmerkkiä. Se me ainakin tiedetään, että tänä kesänä tai ainakaan tässä kuussa ei Kiuruvettä pidemmälle "reissuun" lähetä, jos nyt edes sinnekkään.
Eilisen päivän ja tämän aamun tuhlasin koneella olemiseen. Täytin jos jonkinmoisia hakemuksia eri sivustoilla, soittelin niin kelalle kuin Superille ja lopuksi aloin itkemään. Tuli romahdus. Totaallinen rohmahdus. Ajattelin, että kaikki tämä on minun syytäni koska minulta loppui työt. Tiedossa kyllä oli, että tämä kuukausi tulee olemaan kitukuukausi, mutta en osannut odottaa tämmöistä. Jotenkin syytän itseäni tästä kaikesta edelleen, vaikka eihän se minun vikani ole että työt eivät jatkuneet. En missään vaiheessa sanonut esimiehelle, että en ota töitä vastaan. Hän vaan ei jatkanut nimeni kirjottelua täydelle listalle.
Koska eilinen päivä ja tämän päiväinen aamu meni perseelleen, niin muiden nukkuessa päikkäreitä päätin tehdä päivästä paremman. Päätin tehdä päivästä niin mukavan, että mieli rauhottuu ja unohdan huolet ja murheet edes hetkeksi. Se onnistui. Vietettiin koko päivä ulkona, lukuunottamatta päikkäreitä ja syöntejä. Käytiin pyöräillen kaupassa, jonka jälkeen lähdettiin Emmin kanssa läheiselle leikkipuistolle leikkimään. Leikittiin (lue: kiikuttiin) leikkipuistossa parisen tuntia ruokailuun saakka ja senkin jälkeen lähdettiin tunniksi ulos leikkimään. Nähtiin myös samalla pitkästä aikaa Emmin kummia ja hänen tytärtään. Ja oli muuten ihana nähdäkkin!<3
Vietettiin tänään kyllä mukava päivä ja aion myös kaikin voimin tehdä huomisesta vähintään yhtä mukavan. Vaikka mua stressaa ja ahistaa ihan vietävän paljon, niin silti on pakko saada nauttia näistä lämpimistä hellepäivistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoithan asiallisesti! :)