Puoli vuotta sitten.

Puoli vuotta sitten olin juuri tullut äidiksi. Ihan uuni tuore mamma, joka oli täysin ulalla kaikesta. Vauvan sylissä pitäminen oli mulle ihan uusi juttu. En koskaan ollu pitäny niin pientä lasta sylissä ja voi apua mikä pieni paniikki mulle tuli, kun sain sen pienenpienen nyytin rinnan päälle ensinmäistä kertaa. Huhhuh. On niin outoa ajatella, että siitä on niinkin pitkä aika.

Puoli vuotta sitten en osannut mitään. Paljon yritin tehdä omatoimisesti kaikkea, mutta jestas se jännitys mikä oli kokoajan. Muutamaan otteeseen saatiin kutsua Rikun kanssa hoitaja apuun, kun ei osattu vaihtaa vaippaa. Ensinmäisenä aamuna kun heräsin, Emmi kakki housuun ja aattelin omatoimisesti sitten itse vaihtaa sen ja kokeilla onnistuuko. Mulle nimittäin neuvottiin kaikki pyllynpesu-otteet ja kaikki tekniikat edellisenä iltana. Yritin muistella kuinka se tehtiin ja siinä sitten kun sen vaipan sain häneltä pois, menin pikku paniikkiin ja peräännyin. Aattelin vaan että ei hitto, en mä mitään osaa. Äkkiä pistin sen kakkasen vaipan pikku Kirpulle takaisin päälle, kapaloin hänet jotenkuten äkkinäisesti peittoon ja otin syliin. Kirppu itki ja huuti pääpunaisena ja minä paniikissa soitin hoitajalle, että nyt apuun ja äkkiä. Nolostuneena sanoin "Yritin itse vaihtaa kakkavaippaa, mutta en osannukkaan. Voitko tulla apuun?" Emmi rääkyi sylissä ja hoitaja rauhoitteli ja sanoi tulevansa pian raportin jälkeen. Tuolloin olin vielä yksin sairaalassa huoneessani, sillä Riku joutui tulemaan ensinmäiseksi yöksi kotiin koiran ja turvakaukalon takia.
Oli jännä huomata, kuinka Emmi rauhottui äkkiä syliin. Keinutin häntä ja hyräilin tuutulaulua. 

Puoli vuotta sitten ei osattu nostaa Emmiä syliin. Tästäkin on oma tarina, vaikka kieltämättä hiukan hävettää paljastaa.
 Saatiin rauhassa tutustua uuteen perheenjäseneen "olohuoneessa", jossa samalla odoteltiin puoli päivää huoneen vapautumista. Hoitaja tuli ottamaan uudelta tulokkaalta kantapäästä verikokeita ja Emmi oli ihokontaktissa Rikun rinnan päällä. Hoitaja tuumasi, että laittakaa lapsi sängylle (vai mikä se on se vastasyntyneiden kärri oikeelta nimeltään) ja nolostuneena sitten sanottiin, ettei me osata. Hoitaja sitten joutui itse nostamaan lapsen Rikun sylistä ja laittamaan sen kärriin. Saatiin häneltä semmoinen "voi lapsi rukka millaseen perheeseen joutuu" ilme. Eihän me Rikun kanssa osattu, kun ei oltu koskaan pidetty niin pientä lasta sylissä. Vaikka mun siskollani on kaksi lasta, niin siitä on kohta 7 vuotta aikaa, kun pidin vauvaa sylissä ja silloin se vauva ei ollut lähellekkään nuin pieni.

Puoli vuotta sitten myös pukeminen tuotti ongelmia. Saatiin lupa lähteä lastenlääkäriltä kotiin ja mehän sitten lähettiin heti. Toki mä söin kyllä ensin, mutta kuitenkin. Tehtiin työnjako; Riku pukee lapsen ja minä puin itseni. (En siis ollu ollenkaan omissa vaatteissa sairaalassa, koska ne sairaalaan lähtö vaatteet oli niin likaset) Riku pähkäili, että miten hemmetissä nää menee tän päälle? Kuinka sen päänkautta laitettavan bodyn saa niin, ettei sen pää hajoo? Jne. Kysyttiin hoitaja siihen pukemistilanteeseen kans, kun ei osattu. Myös turvakaukalon kanssa tuli ongelmia. Meillä oli koko kesän ajan suunnitelmissa, että kokeillaan sen laittoo ja miten se toimii muuten vaan ennen kun muksu syntyy, mutta eihän me sitä koskaan saatu aikaseks. Loppujen lopuks hoitaja joutu kahtomaan meille sen turvakaukalon toiminnan ja neuvomaan miten se laitetaan autoon. Ähräiltiin jonkun aikaa sitten sen kanssa parkkihallissa, mutta päästiin kuitenki lähtemään. Kesken matkan vaihdettiin turvakaukalon puolta, kun tajuttiin ettei se niin voi mennä. 

Vinkki; tutustu turvakaukaloon ennen lapsen syntymistä ja testaa kuinka se laitetaan autoon niin ei käy niinku meille

Muistan, kun panikoin kauheena siitä, että en osaa mitään. Teillekkin valitin siitä, että entä jos en opi pukemaan tai vaihtamaan vaippaa. Entä jos lapsi ei opetakkaan eikä äidinvaistot herääkkään. Nyt voin tälleen jälkeenpäin todeta, että kyllä se vaan lapsi opettaa. Ne äidinvaistot kyllä herää sieltä. Jos ei heti, niin pikkuhiljaa. En mäkään heti osannu mitään, mutta ajan kanssa sitä oppi. Mun mielestä oli paljon helpompi itse opetella kaikki kotona, kuin valvovan silmän alla sairaalassa. En tiedä, tuleeko nää vaipan vaihto taidot ja kaikki luontaisesti tai onko olemassa jokaisessa pieni äiti jo valmiina joka herää lapsen syntyessä, mutta kaikki tuli jotenkin luonnollisesti. Sairaalassa mulla oli tosi epävarma olo ja mietin monesti, että miten tuun pärjäämään kun Riku palaa koulunpenkille. Pelkäsin ja stressasin kauheesti tulevaa. Tuntu, että kaikki oli vaan unta josta mä herään kohta tajuamaan ettei meillä oo lasta. Nyt kun sitä tajuaa kuinka väärässä olin. Kuinka turhasta mä stressasin. Nyt jos joku lukija sattuu olemaan raskaana ja odottaa esikoistaan, niin älä huoli. Sä kyllä opit kaiken, niinkuin mäki!

Nyt tuo pieni rakaus on jo puolvuotias. Iso, mutta silti niin pieni. Haikeaa ajatella, että synnytyksestä on niin kauan jo aikaa, mutta toisaalta ihana nähdä kuinka paljon tyttö on kehittynyt ja kasvanut. Hassua ajatella, että Emmi on pienimmillään painanut jotain 2450g. Nyt hän on jo varmastin yli 7000g tai ainakin lähemmäksi sitä. Tää puolvuotta on ollut ehottomasti opettavainen, raskas mutta paras puolvuotta koskaan. Äitinä oleminen ei todellakaan ole helppoa, mutta ehdottomasti parasta mitä tiedän!