keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Tasapaksu arki

Ja sitten niitä kuulumisia. Tänne ei sen ihmeempiä kuuluile, mitä ennenkään. Hiukan on väsymystä havaittavissa, kun Emmi parina yönä heräs huutamaan kurkku suorana eikä sille meenannut saada loppua. Mietittiin josko olis kauhukohtaus ollut tai hampaista johtuvaa. Onneks kuitenkin maidon turvin saatiin huuto lakkaamaan, vaikka tuskin hällä nälkä oli. Muuten on nukkunut yöt hyvin ja edelleen syödään aina iltaisin ennen nukkumaan menoa iltapuuro. Emmi vieläkin herää aamulla 5-6 paikkeilla maidon juontiin, mutta pääosin jos herää öisin niin se johtuu siitä kun tutti ei olekkaan enää suussa tai on saanut itsensä ihme asentoon josta ei päästäkkään pois. Tyttö pyörii kuin hyrrä nukkuessaankin, niin laitettiin toinen laita takaisin paikoilleen pinnasänkyyn. Hän nimittäin välillä nukkui osittain "minun puolellani" siten että joko jalat tai pää oli meidän sängyssä. Siinä en sitten enää itse saanut nukutuksi kunnolla, kun piti olla varuillaan kokoajan. Ensinmäinen yö meni hyvin ja toivottavasti menee myös muutkin. *kopkop*


Maanantaina täytin vuosia (21v jee), enkä pahemmin juhlistanut niitä. Sunnuntaina kävi mun ukki, hänen naisystävänsä ja mun isä kylässä kahvilla. Ainiin ja toihan se anoppikin kukkapuskan ja lahjakortin maanantaina yllätyksenä oven taakse. Mitään en olis vailla ollut, mutta ainahan sitä rahalle käyttöä on! Nyt kun vaan pääsis ikeaan ja matkukseen.. 





 Muutenpa sitten ollaankin vaan oltu kotosalla. Ei oikeen olla tehty mitään uutta, eikä kyllä mitään uutta oo tapahtunutkaan. Pitäis rueta lisää taas paikkailemaan, kun ensviikolla on muutto. Veikkaanpa että se pakkaaminen jää taas hilkulle ja ruetaan paniikissa pakkaamaan tavarat pahvilaatikoihin päivää ennen muuttoa. Hahah! Jospa ei. Mulla on kamalat omantunnon tuskat, kun en oo nyt paljoa jumppaillu kotona enkä myöskään vaunulenkkeilly. Näitä mukavia naistenpäiväkipuja ollut tässä jo pari päivää seurana, niin ne pistää miltei liikuntakyvyttömäks. Ihanaa olla nainen. Pakko ottaa nyt itseään niskasta kiinni ja tehdä jotain hyödyllistä, kun Emmikin nukkuu nyt.
Hyvää keskiviikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan asiallisesti! :)