lauantai 5. maaliskuuta 2016

Arjen pyöritystä

Kuulumista tulin päivittelemään taas öö viikon jälkeen(?). Emmillä rytmi edelleen ihan sekaisin, joka toivottavasti alkais pikkuhiljaa normalisoitumaan. Meenaa itselläkin olla hiukan väsynyt olo, sillä Emmi parina yönä on herännyt itkuhuutamaan, jolle ei meenaa loppua tulla. Onneksi maito yleensä auttaa ja rauhottaa Emmin, jos ei muu auta. Tuskin hällä nälkä on, kun iltapuuro on pitänyt nälän poissa monena yönä todella hyvin. Yleensä aamusta herää kerran maidolle. Veikkaan vahvasti rytmin sekotukseen syypääksi muuttoa ja valosuutta. Pitänee rueta pimennysverho ostoksille ennen kesän tuloa tai muuten saattaa tulla ongelmia nukkumisen suhteen. Tosin oon itekkin sitä luokkaa ihmisissä, jotka tykkää valvoo kesäisin tositosi myöhään.


Parina päivänä sää on suosinut ja kunnolla. Vois vaan hiukkasen enemmän paistaa tuo aurinko, sillä se tuo ihan älyttömästi energiaa päivään vaikka kuinka väsyttäis. Ootan jo niin innolla kesää. Talvi on tylsää aikaa, eikä tuonne pihallekkaan kiinnosta mennä. Oon tajuton vilukissa ja tuntuu, että kokoajan on kylmä. Parina päivänä oon nukuttanu Emmin vaunuihin ulos. Huomattavasti helpompaa nukuttaa omalle pihalle, kuin parvekkeella hyssyttää vaunuja. Emmi nukkuikin melkein 3h päiväunet ja kylläpä oli eri virkeä tyttö, kun heräsi. Ihan huippua!!








Oon yrittäny saada Emmiä jo hiukan liikkeelle, kun paljon pyllyään nostelee ja näkee että haluaa jo liikkua. Vielä hän ei oo älynnyt sitä, eikä sillä liikkeelle lähdöllä kiirekkään oo. Lähtee sitten kun itse sitä haluaa. Toisaalta helpompaahan tää arki nyt on, kun ei tarvii perässä juosta.
Pitänee mennä kahtomaan, mitä Emmi ja Riku touhuaa. Asunto postausta tulee kun ollaan saatu pari sisustus juttua paikoilleen/hommattua. Pistäkää ihmeessä tulemaan toivepostauksiakin. Toteuttelen ajan ja jaksamisen mukaan.
Hauskaa viikonloppua kaikille!

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla teidän kuulumisia! :) toivepostauksia ei mielessä oikein ole, oot niin hyvin niitä toteutellut :D kivaa viikkoa teille!

    VastaaPoista

Kommentoithan asiallisesti! :)