Lähdettiin sunnuntaina mökille hetken mielijohteesta. Oltiin sovittu maanantaille mummun kanssa reissua Ylivieskaan Kärkkäiselle, koska en ollut käynyt siellä piitkiin aikoihin. Hän ehdotti, että mentäisiin mökille yöksi, koska sieltä oli lyhyempi matka ajaa. Ei kun tuumasta toimeen! Pakattiin Emmin uima-allas matkaan ja lähdettiin viettämään lämmintä kesäpäivää möksälle. Se sopi kuin nyrkki silmään, sillä oon koko lyhyen ja kylmän kesän ajan haaveillut mökille pääsystä.
Mökille päästyä mummu alkoi ruoan tekoon ja me Emmin kanssa täytettiin allasta. Emmihän ei malttanut millään odottaa, että pääsee uimaan. Kokoajan sai olla torumassa, ettei mene jääkylmään veteen polskimaan. Nätisti hän kuitenkin odotti, vaikka tuntui äitin komentelu ottavan päähän. Ihmeteltiin mummun kanssa kukkia ja Emmi keräsi niitä sitä mukaa uima-altaaseen uimaan. Hain myös vintiltä ison korillisen leegoja, joista osa pääsi myös uimaan. Syönnin jälkeen puettiinkin uimapuku päälle ja neitonen pääsi räpiköimään. Me otettiin mummun kanssa kilpaa aurinkoa ja katsottiin, kuinka onnelliselta pieni vesipeto näyttikään.
Illalla mun sisko ja hänen tyttönsä tulivat myös käymään mökillä. Lämmitettiin sauna ja mentiinkin akka porukalla saunomaan. Emmi tosin ei jaksanut olla saunassa kun n. 15min, niin hän lähti aiemmin sisälle leikkimään serkkunsa ja tätin kanssa. Me jatkettiin toisen tätitettävän ja mummun kanssa saunomista ja viihdyttiinkin siellä tunti. Oli niin ihanan rentouttavaa käydä mökillä saunassa ilman kiirettä! Yön Emmi nukkui minun ja mummun keskessä. Yllättävän hyvin nukkuikin, toisin kun taas minä valvoin.
Aamulla heräiltiin rauhassa ja tehtiin pikku hiljaa lähtöä kohti Ylivieskaa. Syötiin tukeva aamupala ja suunnattiin nokat kohti Pohjanmaata. Emmi nukahti sillä sekunnilla auton kyytiin kun lähdettiin ajamaan. Itseasiassa hän nukkui niin meno, kuin tulomatkankin. Kyllä sen huomasikin, että Emmi oli hyvät unet nukkunut autossa. Jaksoi nimittäin tosi nätisti olla koko päivän ajan. Ja mikä olikaan harvinaista tässä reissussa, niin Emmi istui kärrien kyydissä miltei kokoajan mitä Kärkkäisellä oltiin. Yleensä kauppareissuilla Emmi haluaa kävellä, eikä ala istumaan kirveelläkään. Nyt oli päinvastoin, mikä olikin ihan tosi hyvä juttu! Kärkkäisen päätteeksi käytiin Scanissa syömässä ja kierrettiin pari kirpputoria. Pitkä päivä ja monet tuhannet askeleet tuntui päivän päätteeksi niin jaloissa kuin selässäkin. Vaan yllättävän hyvin sitä itsekkin jaksoi köntystellä, vaikka välillä oisin voinut istahtaa alas ja hengähtää.
Mukava reissu oli kaikinpuolin! Mukaan tarttui Rikulle t-paitoja, Emmille mekkoja ja housut, lettupannu, karkkia ja mulle pitkähihainen paita. Kyllä vähän kehtuutti katsella vaatteita, kun itse ei niihin mahdu enkä kehannut ostaakkaan. Mistä sitä koskaan tietää mimmoseks tämä kroppa tästä muotoutuu syyskuun jälkeen. Tämä reissu tais olla eka ja vika tälle kesää. Enää en uskalla lähteä kovin kauas Kuopiosta, sillä koskaan ei tiedä millon typykkä päättää tulla ulos.
Hurjasti on postaus ideoita mielessä, jotka koitan toteuttaa tänne. Aihepiirejä on mm. Emmin unikoulusta lähestyvään synnytykseen. Toki saa toiveita heitellä kommenttikenttään. Toteuttelen parhaani mukaan kun ehdin! :)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoithan asiallisesti! :)