Raskaus ja itseinho

Viime sunnuntai aamun aloitin itkemällä. Olin lauantai iltana käynyt pitkästä aikaa puntarilla, jota vihaan nykyään enemmän kuin koskaan. Puntari näytti lukemia, joita en koskaan, en koskaan halunnut näkeväni..

Emmiä odottaessa en tajunnut odottavia naisia, jotka pitivät itseään lihavana ollessaan raskaana. Ajattelin, että miks ihmeessä ne stressaa moisesta, kun kaikkihan tietää mahan kasvavan ja kehon muuttuvan raskaana ollessa.  Noh, nyt en ihmettele heitä yhtään. 

Tässä raskaudessa olen huomannut inhoavani omaa ulkonäköä. Naama kukkii kuin perunamaa konsanaan ja jenkkakahvat/selkäsiivet olla löllöttää ihan kympillä. Jokaikinen vaate minkä puen päälleni, ei sovi mulle yhtään. Tuntuu, että näytän lihavalta porsaalta, joka on tungettu liian pieniin vaatteisiin väkisin. Ihan sama mitä puen tai miten koitan peitellä finnejä, näytän silti rumalta. Naamakin on niin turvonnut, ettei kännykän etukamera tunnista enää naamaksi. Tässä teille syy, miksi blogin puolella tai instagramissa on masukuvia niin niukasti. En koskaan uskonut inhoavani omaa ulkonäköä näin paljon kuin nyt.

Joka kerta kun katson itseäni peilistä tai näen ikkunasta peilautuvan oman kuvan, mua alkaa ahistamaan. Joka kerta tulee sellainen olo, että haluaisin vajota peiton alle ja olla siellä koko loppuajan. Jos voisin, en liikkuisi minnekkään kodin seinien sisältä. Olisin vain yöpaidan peitossa (joka sekin tosin jäänyt pieneksi), enkä näyttäytyisi kenellekkään. En tunne kuuluvani tähän kroppaan. Oikeesti oon niin onnellinen, että nyt ollaan jo näin pitkällä, eikä synnytykseen ole kauaa aikaa. Sitten pääsen taas liikkumaan paremmin ja ketterämmin, eikä tarvitse köntystellä paikasta toiseen selkää pitäen.

 Enkä nyt kaipaa keneltäkään "Haloo, sä olet raskaana" -kommentteja. Se on oikeesti ihan sama oonko mä raskaana vai oisinko syöny itteni tähän kuntoon, sillä se ahistaa silti yhtä paljon. Rakastan tätä vauvamasua enemmän kuin mitään, mutta haluaisin tän olevan jo ohi niin karulta kuin se kuulostaakin.

Postauksen kuvat otettu raskausviikolla 30 ja nyt on menossa viikko 33+3. Maha on kasvanut entisestään näihin verrattuna. 

Pakko koittaa ottaa siltikin niitä kuvia tästä masusta, sillä tiedän että mua tulee harmittamaan jos niitä ei ole. Vaikka nyt inhoan tätä vartaloa, niin tulen varmasti kaipaamaan tätä mahaa vielä.
Jos tänne blogin puolelle on eksynyt kohtalontovereita, niin vertaistukea otetaan avosylin vastaan!