Oon huijari. Oon huijannu itteeni ja myös teitä muita. Meillä nukutaan yöt hyvin. Itseasiassa todella hyvin ja sehän johtuu ihan siitä, että me nukutaan Emmin kanssa edelleen vierekkäin.
Yritin ja teinkin niin muutamana yönä, että Emmin siirsin sylistä nukkumaan omaan sänkyyn ja hän nukkuikin puolet yöunistaan sängyssä. Väsymys vei voiton ja kun Emmi heräsi aikaseen aamusta, otin hänet viereeni nukkumaan. En jaksanu taistella.
Oon pettyny itteeni. Mä vaan jotenkin aattelin loppupeleissä, että alotan sen taistelun kastajaisten jälkeen. Nyt kastajaisista on kulunu viikko ja edelleen nukutaan Emmin kanssa vierekkäin. Äh, miks mun pitää olla tällanen luovuttaja? Ei vaan houkuta yövalvominen ollenkaan. Tiedän jo etukäteen kuinka stressaavaa ja jännittävää se yö on, kun miettii kokoajan että voihan se lapsi nyt varmasti hyvin. Koko yön jännittää sitä, kuinka hyvin se tulee nukkumaan. Ei anna itselleen lupaa nukkua, sillä tietää että jos nukahtaa niin lapsi herää samantien.
Nukkuminen on parasta mitä tiedän. Pääsee niin paljon helpommalla, että nukkuu tyttö vieressä. Voi vaan tissin suuhun heittää, kun Emmi herää nälkään. Tunnen huonoa omatuntoa tästä. En tiedä miks. Oon pettynyt itseeni. Miks kaiken pitää olla niin hankalaa? Muutenkin kauheat miettimiset meneillään, kasvattaako lapsen oikein ja tekeekö oikeita valintoja. Vaikka meidän lapsihan Emmi on ja vain me tiedetään mikä on hänelle paras vaihtoehto.
Emmi ei enää herää kun ehkä kerran tai korkeintaan pari kertaa yössä tissille. Yleensä nukahtaa joskus viimeistään 11 aikaan illalla ja herää aamuyöstä 3-5 aikoihin. Riippuu vähän. Oonkin aatellu, että nyt rupean unikouluttamaan omaan sänkyyn. Ja niitä vinkkejä edelleen otan vastaan.
Pitäkää peukkuja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoithan asiallisesti! :)