Ollaan mietitty Rikun kanssa sitä, että lähtisin autokouluun kun muksu on maailmassa. Siis en lähtis tietenkään ihan heti synnytettyä, vaan sitten kun itse siihen pystyn ja pystytään järjestelemään lapselle katsoja. Rikukin kun lähtee ensikuussa opiskelemaan, niin ei sekään aina kotona oo.
Joo, siis edelleenkään mulla ei ole ajokorttia. Ei oo huvittanu lähtee autokouluun, enkä kyllä oo ajokorttia tarvinnukkaan. Se syy miks en oo lähteny on se, että mä pelkään enkä uskalla. Haluisin ensin kunnolla ajotuntumaa, ennenku lähen autokouluun jossa pakotetaan ekalla kerralla ajamaan ihmisten ilmoilla. Mua pelottaa, että ajan kaikkien päälle ja sammutan jossaki neljän ruuhkassa auton enkä saa sitä enää käyntiin.
Oon muutaman kerran ajanu Rikun opastuksella ja vaihdekeppiä vatkannu, mutta en mä silti tunne olevani vielä valmis siihen koitokseen. Hyvin on kyllä joka kerralla menny. Mietittiin aluks, että ootetaan siihen asti kun Riku täyttää 25v ja se ottas sitten opetusluvat. Tietty helpointa ois niin tehä, sillä nykyään ei tarvii pakosti käydä teoriatunneillakaan ja sais ne ajotunnitkin sumplittua silleen kun meille passaa. Mutta sitten tulee se kysymys jonka ukkini kysyi minulta: miten avoliitto tulee kestämään ajo-opetuksen? Hahah! Vitsi vitsinä.
Ei vaan oikeesti, en oo se terävin kynä penaalissa. Oon oikeestaan tosi hankala ihminen opetettavaks, kun tuntuu etten mitään tajua. Kyllä mä kuitenkin uskon, että Riku sais mut opetettua heittämällä eikä meijän suhde mitenkään kärsis. Ehkä pientä kinastelua saattais tulla mutta ei sen enempää.
Eka Riku innostu ideasta ja sano, että voi opettaa mutta nyt onkin eriääni kellossa. Helpomman kautta pääsis jos menisin autokouluun. Tavallaan ihan innoissani oon menossa, mutta silti vaan pelottaa ja ahistaa ajatuskin. En osaa kuvitella itteeni autonratissa! Kamalaa. En osaa kyllä kuvitella itteeni vielä äitinäkään, että ei sen puoleen.
Mutta enköhän mä uskalla tässä joskus lähtee autokouluun. Pakko se kortti on hankkia, jos saan vastaisuudessakin töitä Lapinlahelta. Ei se Riku nyt joka paikkaan mua voi kuskata. En kuitenkaan ota mitään ressiä. Hankin sen kortin kun on sen aika, ja pystyn.
Tää oli tämmönen pikapostaus. Pää postaus ideoita pullollaan, pitää vaan rueta toteuttelemaan. Nyt lähen etsimään kauan kadoksissa ollutta suoristusrautaa ja rupeen laittamaan tätä pehkoo parempaan kuosiin. Ei sitä kuitenkaan ihan räjähtäneen näkösenä kehtaa kaupoille lähtee. Kuvat varastin anopin facebookista, kun hän kävi oman rotikkansa Einon kanssa viikonloppuna kylässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoithan asiallisesti! :)