Mulla on tänään ollu semmonen itkunsekainen ja masentuneen ahistava sunnuntai. Kaikki lähti siitä, kun tajusin aamupalaa suuhuni tunkiessa kuinka paljon mä nykyään syön. Ennen en pystynyt edes ajattelemaan ruokaa aamulla ja nyt kun herään aamulla niin mikäs se mielessä heti ekana on: no ruoka ja maha huutaa hoosiannaa.
Raskauden aikana mulla on ruokahalu kasvanu aivan tajuttomasti. Joinakin harvoina päivinä sitä tulee kyllä vähemmän syötyä jos ei mieli tee, mutta ne on niitä (painosanalla) harvoja päiviä. Varsinkin nyt loppu vaiheessa huomaa, kuinka paljon mä hotkin ruokaa. Jopa ukko jää kakkoseks annoskoossa!
Sitten jos erehtyy tekemään jotain hemmetin hyvää ruokaa ja oot täynnä ruoan määrästä, mutta silti tekis mieli vaan tunkee sitä ruokaa kurkusta alas vaikka sitten väkisin. Näin kävi mulle viimeksi eilen.
Tiedustan kyllä, että kiloja tulee raskauden aikana vaikka söis normaalisti ja terveellisesti, mutta silti. Pistää vaan ahistamaan kun tuntuu, että syön meidät vararikkoon. No okei, en ehkä kuitenkaan ihan niin paljoo syö mutta ymmärrätte varmaan pointin mitä tässä nyt yritän sanoo. Ei nää kilot nyt niinkään ahista, vaan tää syöminen.
Toivottavasti mun ruokahalu palautuu normaaliks muksun synnyttyä. En nimittäin halua jatkaa samaa rataa. Oon googlettanu tästäkin asiasta ja monet sanoo tän johtuvan raskaudesta, niinkun varmaan johtuukin. Mutta silti jotenkin takaraivossa kutittaa pienen pelon ja ahdistuksen kera, että entä jos jääkin tää ruoka halu tämmöseks. Voihan raskaus ja ikuinen rakkaus ruokaa kohtaan.
En pidä itteeni lihavana. Oikeestaan ihmettelen sitä, miten pieneks tää mun raskausmahaki on jääny vaikka viikkoja on huomenna kasassa 38. Tiedän myös, että Riku rakastaa mua, vaikka oisin minkä kokonen tahansa. Mutta koska olen nainen, raskaana ja kaikesta stressaava, niin ahistun myös tästäkin. Mä en varmaan oo ainut raskaana oleva nainen, joka näitä asioita mielessään pyörittelee?
Ahistaa myös Rikun kanssa lenkillä käytyä se, kun tuntuu että happi loppuu kesken ja jalat ei jaksa kantaa. Mikä sekin johtuu raskaudesta ja näistä nopeasti tulleista kiloista. Miks naiset miettii tämmösiä ja ahistuu näin helposti? Kertokaa mulle, sillä tää on ihan perseestä!
Odotuttaa kyllä, että synnytyksen ja palautumisen jälkeen pääsen liikkumaan kunnolla. Ootan innolla salille pääsyä ja pitkiä vaunulenkkejä! Toivottavasti vauva ei anna odotuttaa itseään liian kauaa (:
Nyt kun sain purettua taas yhden asian tänne blogin puolelle teidän luettavaksi, niin siirrynkin tästä katsomaan nyyhkyleffaa nimeltä The time travelers wife.
Kuvat otettu screenshotilla @lapinkuningas instasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoithan asiallisesti! :)