Esittelyssä paraskaverini, stressi.

Aistin otsikossa hivenen sarkasmia.
Mä lupasin itselleni, että en enää stressaa mistään enkä ahdistu mistään kun kaikki tarvittava/pakollinen on hommattu. Mutta mitenkäs siinä kävikään? Stressi jatkuu yhä.

Varsinaista syytähän mulla ei stressaamiselle ainakaan mielestäni ole. Vauvan vaatteet on pesty ja liitelty lipastoon. Peti on pedattu. Hoitotarvikkeet on hommattu (paikka vielä uupuu), lelut ja pehmolelut odottaa leikkijää. Sitteri ja turvakaukalo pölyyntyy nurkassa. Vaunut on ainut asia joka puuttuu, mutta parvekevaunut haetaan viikonloppuna. Niistä voisinki tehdä oman postauksen sitten.

Myönnetään. Tiedän miks stressaan ja sehän on rahatilanne. Meillä on vinopino laskuja maksamatta ja sehän se päälimmäisenä mieltä painaa. Pelottaa, että kohta luottotiedot menee. Onneksi huomenna tulee muutaman sunnuntai-iltavuoron ja lauantai-iltavuoron palkka ja äitiysraha. Pääsen siis maksamaan laskut pois, ainakin suurimman osan.

Toisena stressin aiheuttajana on synnytys. Totta kai se jännittää, kun ekaa kertaa elämässään joutuu moiseen puserrukseen. Ja sitten vielä kun saa yht'äkkiä pienen lapsen, josta on vastuussa ja hänestä pitäisi kasvattaa kunnon kansalainen. Apua. Onneks ollaan Rikun kanssa suurinpiirtein samoilla linjoilla kasvatustavoista ja millaseks halutaan meidän lapsi kasvattaa.

Jännitän tosi paljon tulevaa. Kukapa tässä tilanteessa ei jännittäis? Kaikki tuleva on täysin uutta. Pelkää, että osaako sitä lasta sitten hoitaa kun sieltä sairaalasta kotiin tullaan. Entä jos oonki ihan paska äiti? Entä jos joku aattelee että oon paska äiti, enkä osaa mitään? Kaikki sanoo, että nää ajatukset kuuluu asiaan ja varmasti kuuluukin. Silti tuntuu, että oon näiden ajatusten kanssa yksin. Ei Riku stressaa yhtään, tai ei ainakaan myönnä mulle stressaavansa. Onneks en oo ainut, jolle kaikki on uutta. Rikuhan ei myöskään oo hoitanu kertaakaan pientä vauvaa. Silti jotenki tuntuu, että mulla on tajuttoman suuret paineet tän asian takia ja Riku ottaa "rennosti".

Mua ärsyttää. Mua ärsyttää kun kaikki toitottaa, että "elä stressaa, se ei oo hyväks lapselle." No kenelle tuo stressaaminen hyväks oliskaan? Toi on helpommin sanottu kuin tehty. Oon ollu ajattelematta mitään laskuja ja rahatilannetta. Ei auta. Oon ollu vaan ihan rennosti ilman, että oon pitäny mitään hoppua/stressiä jostakin. Ei auta. Mikään ei auta. Oon googletellu keinoja, joilla pääsis stressistä eroon, mutta en viitsi edes kokeilla. En jaksa uskoa moiseen hölynpölyyn.
Sitten kun jotkut sanoo, että stressi voi olla synnytyksen alkamisen "tukkeena". Niin no varmaanhan se voi ollakkin, mutta mitenkä tässä muka osaa rentoutua kun jännittää ja stressaa tulevaa ihan tietämättäänki?

Tiiättekö mikä olis tosi ihanaa? Se, että pääsis niin sanotusti piiloon kaikkee pahaa ja etenkin näitä ajatuksia. Pääsis jonnekkin ihan korpeen metsän keskelle, mummon mökkiin rannalle saunomaan ja rentoutumaan ihan kunnolla. Meillähän (mulla) oli tässä suunnitelmana loppu kesästä lähtee meidän mökille Rikun kanssa kahden (ja Nera tietty) rentoutumaan, mutta sepä ei onnistunukkaan.
Noh, toisella kertaa sitten muksu mukana tietenkin.

Toivottavasti saan edes jonkunlaisen mielenrauhan huomena, kun tulee rahat ja palkka. Saadaan maksettua laskut pois ja ehkä voisin ostaa itellenikin jotain. Saa nähdä.
Tää oli tämmönen pika avautuminen ja pään selvitys postaus. Lähen tästä kohtapuoliin lenkille kaverin kanssa avautumaan vähän lisää.
Olin laiska ja nappasin kuvat we heart it -sivustolta.