En aio valehdella mielipiteistäni, fiiliksistäni tai ajatuksistani täällä blogin puolellakaan. Tekopyhää sanoa että kaikki on hyvin vaikka ei oikeasti sitä ole. En nyt väitä, että meillä menis mitenkään huonosti. Mä vaan oon väsyny. Välillä enemmän ja välillä vähemmän.
Suoraan sanottuna on tehny mieli vaan romahtaa lattialle itkemään ja ottaa vähän omaa-aikaa tästä arjen pyörityksestä. Varmaan kuulostaa helpolta, että on pienen vauvan kanssa kotona kaiket päivät tuijottaen niitä samoja kuppasia betoniseiniä ja paijaten itkevää vauvaa. Todellisuudessahan tämä ei todellakaan oo mitään ruusuilla tanssimista. Ei varsinkaan silloin, kun itse on tosi väsynyt ja vauva on päättänyt pitää känkkäränkkä päivän.
Meillä on nyt joka toinen päivä ollut iloinen päivä ja vastaisuudessaan joka toinen päivä kiukkupäivä. Kiukkupäivinä vauva itkee, eikä rauhotu mitenkään päin. Jopa tissi kyllästyttää eikä siinäkään kauaa viihdytä. Siinäpä sitten itse kuuntelet lopen uupuneena silmät sikkurassa itkevää vauvaa joka ei meenaa rauhottua millään. Samalla mietit onko vika sinussa kun vauva ei rauhoitu? Onko kenties masupipi? Tai muuten kipeä olo? Vai tekeekö se nyt perhana sitä koliikkia? Vai onko ihan vaan ilmaa mahassa tai kakka kovana? Tunnet itsesi paskaksi äidiksi sen takia, kun et saa omaa pientä lastasi rauhoittumaan. Pahimmassa tapauksessa mielessäsi pyörii ajatus luovuttamisesta, että ei vaan yksinkertaisesti enää jaksa. Onko oikein tuntea näin? Tai ajatella näin?
Ilalla kiukkupäivän helponnuttua kuitenkin podet huonoa omatuntoa näistä tyhmistä ajatuksista. Tuo pieni ihminen on maailman tärkein ja rakkain. Eihän siitä nyt koskaan voi luopua! Ketään kohtaan en oo näin suurta rakkautta eläissäni tuntenu. Silti vaan joskus tuntuu, että mehut on loppu. Että nyt olis oivapaikka sille omalle ajalle. Pitää pieni paussi, että jaksaa taas.
Kyllä varmasti tulen ottamaan omaa-aikaa kunhan vain voin. Tällähetkellä se tuntuu jotenkin väärältä. Tuntuu, etten ansaitse saada omaa-aikaa. Enhän mä oo ollu kotiäiti kun vasta päälle kuukauden.
En tiedä mistä kiukkuisuus johtuu, mutta mä niin toivon että se olis vaan nopeesti ohi menevä vaihe.
Ihan samoja fiiliksiä oli vuosi sitten pikkuvauvan kans! Olin niin väsynyt, et yks ilta vaan romahdin lattialle itkemään, eikä siitä meinannu tulla loppua. Loppujenlopuks mun mies hoiti vauvaa kaks yötä ja päivää, et sain nukuttua ja tehtyä omia juttujani. Sen jälkeen jaksoin taas, olin ku eri ihminen. Toki jos vauva ei pulloa syö, on vähän vaikee antaa isälle hoidettavaks. Mä pistin sillon korvatulpat korviin ja mies kävi herättää 2krt yöllä imettämään ettei tissit räjähtäny, muuten anto sitten pullosta. Kannattaa ottaa sitä omaa aikaa ihan hyvällä omallatunnolla, sitä tarvii et jaksaa arjen pyöritystä! Isä kyllä pärjää, sitä ei tarvii miettiä. Tsemppiä teille!! :)
VastaaPoistaVoi että kun olis meilläkin tuo järjestelmä mahdollista! Rikuhan on mulle myös ehdottanu samaa, että hän hoitaa Kirppua ja mä saan tehdä sen aikaa omia juttuja tai ihan vaan nukkua, mutta mulle tulee siitä jotenkin tosi huono omatunto enkä pysty siihen. Itkettää jo pelkkä ajatus. Pakko myöntää, että on sitä itekkin tullu itkettyä pariinkin otteeseen väsymystä ja kun vauva itkee eikä itkulle loppua meenaa näkyä. Pakko yrittää saada pieni omahetki nyt joku päivä, ensin tietty täytyy varmistaa että Kirppu syö pullosta :) Niin, eiköhän. Kiitos! :)
PoistaVoimia sulle sinne tosi paljon! Et ole lainkaan huono äiti. On täysin normaalia kokea väsymystä :) Arki tulee tuosta vielä varmasti paljon helpottumaan kunhan jaksaa ensimmäiset kuukaudet. Ja jos tuntuu siltä että voimat loppuu aivan kokonaan, ei kannata epäröidä pyytää läheisiltä apua :) Tsemppiä sinne teille kaikille!
VastaaPoistaKiitos paljon! :) Jospa tämä tästä. Osais vaan ottaa sitä apua vastaan niin kaikki olis mainiosti! :D
Poista