tiistai 30. elokuuta 2016

Hiljais eloa

 Kyllä nyt on ajatukset ja ideat niin ruosteessa postauksien suhteen kuin voi vaan olla. Ei vaan tunnu irtoovan oikeen mitään, enkä mielellään itseäni pakottas höpöttämään mitään jonniin joutavia. Mutta pakko se on, jotta tää ei ihan tyssäis tähän.

Viime aikoina ollaan paljon leikitty, nukuttu päiväunia, käyty kaupoilla, auteltu siskoa/kummia muutossa, tehty hyvää ruokaa ja oltu. Sain viime viikolla myös ajokortin, joten autokoulukin on nyt takana päin. Ajattelin tästä autokoulusta kirjottaa mielipide postauksen, jos vain kehtaan. 


Nyt parina päivänä oon käynyt töissä tekemässä parin päivän sijaisuuksia, Tänään taas uudelleen. Pääsen ihan yksin ajamaan Lapinlahdelle ekaa kertaa koskaan, joka jännittääkin hitusen. Ärsyttää, kun ei ole omaa autoa niin joutuu totuttelemaan melkein aina uuteen. Pitänee rueta etsimään autoa, tai kait se Riku on kokoajan etsiskellyt, mutta mieluista ei ole tullut tarjolle. Jospa sekin löytyisi pian.


 1-vuotis postaus on tulossa myöhemmin. Odottelen tässä uutta aikaa neuvolaan, joka peruuntui neukkutädin sairastelun vuoksi. Saa siihen samaan syssyyn sitten uudet mitat. Jos kovin pitkittyy niin tulen julkaisemaan sen jo aiemmin. Sen suuremmitta puheitta alan valmistautua iltavuoroon lähtöön. 
Hauskaa päivänjatkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan asiallisesti! :)