perjantai 20. toukokuuta 2016

Toivepostaus: Meidän koti

Nyt sain vihdoin ja viimein kuvattua asunnon ja tulinkin miltei samointein tekemään sen. Laitan kuvat nyt siinä järjestyksessä miten huoneetkin tulee eteisestä alkaen. 


Eteinen.
Kuten huomaa, niin edelleen meiltä puuttuu pitkä käytävämatto eteisestä. Myös pikku-eteiseen pitää hommata kynnysmatto vai mikä lie onkaan nimeltään. Toi vanhassa olutpullossa oleva risuhässäkkä on menossa varastoon, mutta ei olla saatu aikaseks vietyä sitä sinne. Noh, tokkopa tuo ketään haittaa. Kenkien vähyys johtuu siitä, että kaikki kengät on takapihalla.
 Kylpyhuone.
Kylppäri tulee heti vasemmalle, kun tullaan pikku-eteisestä eteenpäin. Sille ei olla oikeen keretty tehdä mitään ja pitääkin ottaa kylpyhuoneen sisustus seuraavaksi "projektiksi". Emmin kuva ei liity millään tavalla kylpyhuoneeseen, mutta en keksiny muutakaan kuvaa enkä saanut poistettua ylimääräistä kuvakohtaa. 
Makuuhuone.
Makkari tulee oikealle heti pikku-eteisestä tullessa. Mielestäni huone on hyvänkokoien ja kaappi tilaa löytyy kyllä. Mikä ehkä enemmän ärsyttää on se, että noissa kaapeissa on puolet enemmän hengaritilaa kuin tasollisia kaappeja. Vaikeesti selitetty, mutta jospa ymmärrätte. Seinille on tulossa parhaillaan taulut, eli toi lipaston päällä oleva kehys ei jää tuohon tyhjänä tököttämään.


Vessa.
Vessa tuleekin sitten vasemmalle puolelle siivouskomeron jälkeen. Ihanan tilava ja tuohon mahtuis tilavampi pyykkikonekkin, josta olen uutena haaveillutkin. Vessassa oleva seinä on musta tosi kiva piristys ja tuo mukavaa vaihtelua tylsään valkeeseen seinään. Otin siitä kuvan peilin kautta, kun muuten ei ois onnistunu.



Keittiö.
Sehän se näkyykin heti ovesta tullessa sisälle. Ihanan valoisa ja tilava. Kaappeja löytyy hyvin, vaikka musta tuntuu että niitä sais olla enemmänkin. Meillä on oikesti myös keittiössä matto, mutta kerettiin viskata se jo ulos ennenkun otin kuvan.



Olohuone.
Olkkari tulee keittiön seinän taakse ja on kans sopivan kokoinen. Negatiivista on huonossa jamassa olevat tapetit, mutta jos vaan lupa saadaan, niin olohuoneen tapetit vaihtuu kesempänä. 


Meillä on kaikenkaikkiaan 61 neliöö tässä asunnossa plus takapiha. Mietin josko tekisin takapihalle oman postauksen, kunhan ollaan saatu laitettua sekin kivemman näköiseksi. Tää kämppä on ihana ja me molemmat tykätään tosi paljon asua tässä. Tää on kaikinpuolin kodikkaamman näköinen ja tässä on oma rauha. Myös rauhalliset naapurit ovat plussaa. Ja kyllä, meillä on muovimatto lattiat, mutta toisaalta nää on paremmat lapsen kanssa asustaessa. Onneks on harmaat lattiat, eikä turkoosit niinkuin entisen kämpän vaatehuoneessa oli. Vielä varmasti lisää laitellaan tätä asuntoa. Pikkuhiljaa hyvä tulee.

2 kommenttia:

  1. Teidän koti on tosi kivan näkönen! :) Missä päin Iisalmea asutte?

    VastaaPoista

Kommentoithan asiallisesti! :)