perjantai 20. toukokuuta 2016

Vaihdetaan kuulumiset pitkästä aikaa


Oli pakko pistää sarjat syrjään ja tulla päivittelemään "pitkästä aikaa" ihan vaan kuulumisia. Snäpin ja varsinkin instan puolella musta tai meistä kuulee, ja paljon. Oon miettinytkin, että ärsyttääköhän mun seuraajia tää mun päivittäinen kuvien ja videoiden julkaiseminen Emmistä. No olkoot! Meillä on taas viikko vierähtäny nopeasti. Ollaan oltu liikenteessä niin paljon, että tuntuu ettei olla keretty olemaan vaan kotona. Ihan kiva välillä näinkin päin. 


Ollaan pyöräilty paikasta A paikkaan B. Mä en muistanutkaan kuinka kivaa pyöräily on ja mikä parasta, myös Emmi viihtyy pyörän kyydissä todella hyvin! Käytiin eilen ekaa kertaa Emmin kanssa suuhygienistillä. En varmaan sais sanoa näin, mutta mun mielestä se käynti oli turha. Opiskelija selitti jostain bakteerista (?) joka voi levitä vanhempien tai muiden syljen mukana vauvan suuhun, kysyi pari kysymystä, tsekkasivat Emmin suun ja sanoivat, että seuraava aika on parin vuoden päästä. Yks hyväpuoli tossa käynnissä oli, että sain tietää että nyt jo saa käyttää pienen määrän hammastahnaa hampaiden pesun yhteydessä. Muuten se oli suoraan sanottuna turha reissu. Otettiin kuitenkin kaikki irti hyvästä säästä ja pyöristä, että ajeltiin pitempää reittiä kaupan kautta kotiin. Emmi raasu oli tosi väsynyt, eikä meinannut saada silmiään pidettyä auki.


Meille on "hiukan" ongelmia tyttösen nukuttamisen kanssa. Hän nimittäin hoksasi tuossa viikko takaperin, että myös sängynlaitaa vasten voi rueta seisomaan. Nukuttaessa saa monta monituista kertaa juosta laittamaan tyttö takaisin selinmakuulle, kun ei itse vielä hoksaa tekniikkaa jolla pääsee pötköttämään.




Tänään mulla on ollu ihan ihmeellinen virtapiikki päivä. Heti aamulla herätessä rupesin tuttuun tapaan siivoilemaan ja sen jälkeen lähdettiin lenkille. Lenkkeilyn jälkeen edelleen puunailin, järjestelin paikkoja ja samalla leikin Emmin kanssa. Oli hiukan levoton olokin välillä, kun teki mieli tehä vaikka mitä, mutta ei tienny kuitenkaan mitä tekis.

Tällä viikolla on ollut hyvät säät, varsinkin loppuviikosta ja mä niin toivon, että ne jatkuis viikonlopun yli! Pakko nauttia nyt näistä säistä, kun niitä vielä on. 

Aurinkoista (toivottavasti) viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan asiallisesti! :)