Neuvola kertaa kaksi

Meillä oli Emmin kanssa tällä viikolla neuvolat peräkkäisinä päivinä. Maanantaina oli Emmin neuvola ja tiistaina minun neuvola. 

Oli jokseenkin hassua käydä neuvolassa Emmin kanssa vuoden tauon jälkeen. Hiukan Emmikin tuntui neukkutätiä ujostelevan, mutta ujous meni tuota pikaa ohi kun hän pääsi leikkimään. Ihana reipas tyttö esitteli meille kaikille leluja, joita hän löysi ja puhua pulpatti taukoamatta. Neukkutäti ihasteli, kuinka reipas ja puhelias tyttö meillä on, kun niin hienosti osaa kolmen sanan lauseita. 

Tuttuun tapaan juteltiin kuulumiset ihan ensalkuun. Kerrottiin sitten Rikun kanssa näistä öistä ja mietittiin ääneen, mistä ne vois johtua. Tätihän ei osannut sanoa juuta eikä jaata siihen, vaan totesi sen liittyvän parhaillaan menossa olevaan uhmaan. Kannusti miettimään jotain unikoulua. Kertoi joidenkin perheiden tekevän niin, että toinen vanhemmista menee jatkamaan uniaan lapsen huoneen lattialle yöllä, jos lapsi herää. Tämähän toisaalta kuulostais ihan hyvältä ottaen huomioon Rikun opiskelut, meidän jaksamisen ja vauvan tulon. 

Käynnin loppuessa Emmi pääsi myös näyttämään omaa uhmaansa, eikä meinannut millään jättää leluja tädille. Vaikka kuinka koitettiin taivutella, niin ei mikään mennyt mieleen. Loppujen lopuksi häivyttiin pienen kitisevän muksun kanssa kotiin. 

Neuvola korttiin kirjotti näin: Emmi runsaasti puhelee pitkiä lauseita. Pirteä ja topakasti toimiva tyttö. Kasvut hyvin etenevät. Uniasioissa vielä tahtojen taistelua on. 

Paino 10,085kg, pituus 84,5cm ja pää 49,2cm.

Tiistaina oli vuorostaan mulla neuvola. Piitkästä aikaa pääsin oman neuvolatädin vastaanotolle ja voi kuinka ikävöinkään häntä! Kyllä oma neukkutäti on paras, vaikka nämä kaksi muutakin oli toki hyviä. Vaihdeltiin kuulumisia kahden kuukauden tauon jälkeen ja höpöteltiin niitä näitä. Avauduin hänelle huonosti nukuista öistä ja kysyin olisiko hänellä äitinä antaa vinkkejä meidän tilanteeseen. Hän ei muuta vinkkiä osannut antaa, kuin että mietittäisiin jokin unikoulu tms ja pidettäisiin rajoista kiinni. Lohdutteli sanomalla, että tuo on ohimenevää.

Juteltiin myös synnytyksestä ja perhepesästä. Kerroin synnytyksen odotuttavan, mutta samalla jännittävän. Kuten viime postauksessa kerroin tännekkin, niin minua jännittää jos lapsi syntyy matkalle. Tähän hän sanoi, että on harvinaista että lapsi syntyy matkalle. Jos syntyy, niin yleensä syntyy silloin kun matka sairaalaan on todella pitkä esim. Lapissa. Kertoi myös, että koska viime synnytyksestä on niin vähän aikaa ja se meni niin vauhdilla, niin minun tulisi mennä sairaalaan jo tunnin kellottelun jälkeen. Niin kyllä aion tehdäkkin. Vaikka kuinka toppuuttelisivat synnärille tuloa, niin aion lähteä ajoissa. En todellakaan halua puskea laina auton etupenkillä lasta ulos.

Perhepesästä halusin tietoa vielä lisää. Tädin kerrottua omat fiilikset perhepesään pääsystä vaan lisi ja todellakin haluan sinne! Neukkutäti kysyi tulisiko myös Riku jäämään sairaalaan yöksi ja kerroin, että oltaisiin tästä kyllä keskusteltu, mutta ei olla varmoja. Kerroin hänelle, että minua ahdistaa ajatus olla yksin sairaalassa vauvan kanssa, kun viimeksikin oli ihan kamalaa olla vaikka Riku oli siellä myös. Hän pisti minut miettimään sitä, kumpi meistä tarvitsisi Rikua enemmän; Onko se minä ja vauva vai Emmi joka olisi kaksi yötä erossa äidistä ja isästä. Sitten kun äiti ja isä tulee kotiin, niin heillä onkin vauva mukana. En osannut edes ajatella noin, ennenkuin hän otti asian esille. Tottahan toki Emmi tarvitsee isiä enemmän, varsinkin nyt kun nukkumiset on hankalia. Totta kai Riku tulee yöksi kotiin ja käy päivisin katsomassa meitä sairaalassa. Toki itseä ahdistaa ajatus olla yksin sairaalassa vauvan kanssa, mutta toisaalta jos hyvässä lykyssä pääsisin perhepesään niin saisin olla ihan omassa rauhassa. Totta kai Emmin tarpeet ja turvan tunne menee edelle, sehän nyt on päivänselvää! Enköhän mä siellä sairaalassa pärjää.

Lopuksi otettiin verenpaineet 116/82, hemoglobiini 123 ja kohdun korkeus 34cm. Sydänäänet kuunneltiin myös ja ne ovat pysyneet edellee 145. Hän merkkasi myös neuvolakorttiini, että haluan perhepesään. Nyt pitäkäämme peukkuja, että siellä ois meille sitten tilaa!

Omat fiilikset just nyt: Olen turhautunut ja väsynyt. Kiukuttaa, vituttaa ja väsyttää kaikki. On ihanaa olla raskaana, mutta nyt jos koskaan oisin jo niin valmis luopumaan tästä mahasta. Haluan vauvan maailmaan heti nyt, eikä vasta sitten kahden-kolmen viikon päästä. Tänä aamuna googlailin poppakonsteja synnytyksen käynnistymisen edistämiseen ja voi kuinka tekis mieli testata niitä, ihan vaan puolivitsillä. Jotenkin niin jännä, kun ei Emmin aikaan ollu tämmöstä turhautuneisuuden tunnetta ja halua päästä eroon mahasta. Nyt olisin valmis luopumaan tästä pikimiten. Mieliala vaihtelee tajuttoman nopeasti ja mone monta kertaa päivässä. Saatan olla iloinen, mutta hermostun pätöasiasta nollasta sataan sekunnissa. Eilen taas oli niin kauhea masennuspäivä, että itkee tihrustin vaan ihan ilman syytä. Noh, jospa nää hormoonit tasottuis tästä pian. Levottomat jalat kiusaa öisin/iltaisin ja iskias myös. Supistukset on napakoita ja osa kivuliaita. Vauva potkii ja on jokseenkin levottoman oloinen. Niin ja edelleen viihtyy enemmän oikealla puolen, kuin vasemmalla. Noh, huomenna tulee rv38 täyteen, joten pidetään peukkuja ettei tässä kauaa menisi että synnytys käynnistyy!