Hyvin nukutut yöt ovat vaihtuneet hyvin valvottuihin öihin. Meidän pieni uhmalainen on päättänyt, että nyt loppui nukkuminen öisin. Hän tulee taukoamatta pois sängystään, eikä ala asettumaan sinne lainkaan. Tämä kaikki alkoi pari viikkoa sitten (?) kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tutti oli rikottu, eikä se tuntunut painavan Emmin mieltä sen kummemmin. Nukkuihan hän silti tutin raadon kanssa. Yksi kaunis ilta Emmi keksi kivan leikin nimeltään tulen pois sängystä. Ekoina iltoina hän tuli pois kerran tai kaksi, kunnes ollaan tässä nykyisessä lopputuloksessa, että sieltä tullaan pois kokoajan. Nyt ollaan alettu myös heräämään keskellä yötä ilman sen kummempaa syytä ja sängystä pois tuleminen jatkuu edelleen.
Nukkumaan mentäessä alotetaan "Äiti, saanko mennä nukkumaan?" joka muuttuu ajan vierähtäessä "Nukkumaaaaaaaan!!!" karjunnaksi. Sängystä tullaan pois monta tuhatta miljoonaa kertaa, eikä siellä meinata pysyä millään. Iltaisin nukutuksissa menee yleensä 1-2h, kun taas päivällä vähän vähemmän. Yöllä herätään johonkin en tiedä mihin ja alotetaan sama rumba alusta. Tämä vaan maustetaan sillä, että pyydetään saada vaikka ja mitä.
Parina yönä meillä on toiminut se, että ollaan otettu Emmi jatkamaan unia keskelle, mutta nyt viimeyönä ei toiminut sekään. Raivoaminen ja pyyteleminen alotettiin sillä samalla sekunnilla, kun keskeen päästiin. Halutaan vettä, maitoa, ruokaa, muumeja, susua, mimmiä, peittoa, tyynyä ja tuttia. Kylmän viileästi käyn hakemassa rakkaimmat unilelut, peiton, tyynyn ja jopa sen tutin raadon. Tarjoan vettäkin, mutta tuloksetta. Raivoaminen jatkuu edelleen. Annan hänelle kaksi vaihtoehtoa; joko Emmi alkaa nukkumaan nätisti keskessä tai sitten Emmi menee nukkumaan omaa sänkyyn. Raivoaminen jatkuu ja niin paluumatka takaisin omaan sänkyyn voi alkaa. Viimeyönä sai todenteolla purra hampaita yhteen kuskatessa Emmiä takaisin sänkyyn, kun supisteli, vatsaan koski ja väsytti. Loppupeleissä romahdin itkuun ja kerroin ettei äiti jaksa jos ei saa nukkua yöllä. Emmi mollotti suurilla nappisilmillään ihan ihmeissään ja hetkeksi rauhottui sänkyynsä. Minä jatkoin itkemistä väsyneenä keittiönpöydän ääressä. Hetken kuluttua Emmi hiipi minun luo ja pyysi päästä keskeen nukkumaan. Sanoin, että voit tulla jos rupeat nyt oikeasti nukkumaan. Haettiin pari unilelua, peitto ja tyyny ja mentiin nukkumaan.
Tiedän, että periksi antaminen pahentaa tilannetta. Sillä tavallahan lapsi voi ajatella olevansa se joka määrää, mutta pakko alkaa ajattelemaan myös omaa jaksamista. Joka tapauksessa jonkunlainen ratkaisu näihin öihin pitäisi saada, mutta mikä? Turhaan rupeaa edes unikouluttamaankaan omaan sänkyyn, sillä vauvan syntyessä hän huomaa että vauva nukkuu meidän kanssa ja sama alkaa alusta. Lisäksi oma jaksaminen on kysymysmerkillä ja myös Rikun täytyy saada nukuttua opiskelujen takia. Kun vauva syntyy, en voi niin vain rampata kuskaamassa Emmiä takaisin omaan sänkyyn, jos vauva on esim. tissillä. Ollaan taas kerran googlailtu jos jonkunlaista unikoulua ja toisten kokemuksia, mutta mikä olisi kivuttomin ja hellävaraisin tapa saada yöt paremmiksi? Keskessä nukkuminenkin näyttää tuottavan ongelmia, niin mikä ihmeen taikatemppu tässä täytyisi tehdä? Kaipaan hyviä ja kunnon yöunia. Mielelläni nukkuisin nyt öisin enemmän kuin pari tuntia ennen vauvan saapumista.
Mulle on ihan okei jos Emmi tulee nukkumaan keskeen yöllä, mutta se tarkottaa sitä, että siinä sillon kans nukutaan. Ei pyydetä kuuta taivaalta ja raivota, vaan nukutaan. Tuntuu silti olevan niin tingassa tajuta se, että yöt on nukkumista varten. En jaksaisi taistella hänen kanssaan, varsinkaan öisin. Itsellä alkaa vaan usko ja keinot loppumaan kesken, kun mikään ei tunnu tepsivän näihin öihin. Ihan sama mitä tekee, niin silti raivotaan ja paljon. Ollaan mietitty johtuuko yöheräily hampaiden tulosta, mutta en jaksa uskoa siihenkään. Ollaan mietitty pelkääkö Emmi pimeää, mutta yövaloista ei ole ollut sen suurempaa hyötyä. Ollaan mietitty pelkääkö Emmi jotain muuta tai näkeekö painajaisia, mutta kuulostaa hullulta, että ne jokayö olisi samaan aikaan herättämässä häntä. Joko Emmi haluaa vaan testailla äidin ja isin kärsivällisyyttä tai sitten vika on jossain muussa, mutta missä? Iltarutiinit on pysyny samana niin pitkään kuin muistan ja rytmit on ennallaan. Ennen nukkumaanmenoja odotti ja öisin tuli nukuttua hyvin, mutta nykyään ajatus nukkumaanmenosta ahdistaa. Vihaan öitä ja iltoja.
Nyt jos joku sattuu painimaan tai on paininnut kyseisen ongelman kanssa myös, niin vertaistuki on tervetullutta! Myös vinkkejä ja neuvoja otetaan vastaan! Meillä alkaa olemaan keinot lopussa ja pelkään, että meillä ei nukuta kohta ollenkaan. Sitä jos jotain en halua tapahtuvan. Nyt on pakko painua itse pehkuihin ja koittaa unta, jos nyt stressiltä ja ahdistukselta unta saan.
Nukkumaan mentäessä alotetaan "Äiti, saanko mennä nukkumaan?" joka muuttuu ajan vierähtäessä "Nukkumaaaaaaaan!!!" karjunnaksi. Sängystä tullaan pois monta tuhatta miljoonaa kertaa, eikä siellä meinata pysyä millään. Iltaisin nukutuksissa menee yleensä 1-2h, kun taas päivällä vähän vähemmän. Yöllä herätään johonkin en tiedä mihin ja alotetaan sama rumba alusta. Tämä vaan maustetaan sillä, että pyydetään saada vaikka ja mitä.
Parina yönä meillä on toiminut se, että ollaan otettu Emmi jatkamaan unia keskelle, mutta nyt viimeyönä ei toiminut sekään. Raivoaminen ja pyyteleminen alotettiin sillä samalla sekunnilla, kun keskeen päästiin. Halutaan vettä, maitoa, ruokaa, muumeja, susua, mimmiä, peittoa, tyynyä ja tuttia. Kylmän viileästi käyn hakemassa rakkaimmat unilelut, peiton, tyynyn ja jopa sen tutin raadon. Tarjoan vettäkin, mutta tuloksetta. Raivoaminen jatkuu edelleen. Annan hänelle kaksi vaihtoehtoa; joko Emmi alkaa nukkumaan nätisti keskessä tai sitten Emmi menee nukkumaan omaa sänkyyn. Raivoaminen jatkuu ja niin paluumatka takaisin omaan sänkyyn voi alkaa. Viimeyönä sai todenteolla purra hampaita yhteen kuskatessa Emmiä takaisin sänkyyn, kun supisteli, vatsaan koski ja väsytti. Loppupeleissä romahdin itkuun ja kerroin ettei äiti jaksa jos ei saa nukkua yöllä. Emmi mollotti suurilla nappisilmillään ihan ihmeissään ja hetkeksi rauhottui sänkyynsä. Minä jatkoin itkemistä väsyneenä keittiönpöydän ääressä. Hetken kuluttua Emmi hiipi minun luo ja pyysi päästä keskeen nukkumaan. Sanoin, että voit tulla jos rupeat nyt oikeasti nukkumaan. Haettiin pari unilelua, peitto ja tyyny ja mentiin nukkumaan.
Tiedän, että periksi antaminen pahentaa tilannetta. Sillä tavallahan lapsi voi ajatella olevansa se joka määrää, mutta pakko alkaa ajattelemaan myös omaa jaksamista. Joka tapauksessa jonkunlainen ratkaisu näihin öihin pitäisi saada, mutta mikä? Turhaan rupeaa edes unikouluttamaankaan omaan sänkyyn, sillä vauvan syntyessä hän huomaa että vauva nukkuu meidän kanssa ja sama alkaa alusta. Lisäksi oma jaksaminen on kysymysmerkillä ja myös Rikun täytyy saada nukuttua opiskelujen takia. Kun vauva syntyy, en voi niin vain rampata kuskaamassa Emmiä takaisin omaan sänkyyn, jos vauva on esim. tissillä. Ollaan taas kerran googlailtu jos jonkunlaista unikoulua ja toisten kokemuksia, mutta mikä olisi kivuttomin ja hellävaraisin tapa saada yöt paremmiksi? Keskessä nukkuminenkin näyttää tuottavan ongelmia, niin mikä ihmeen taikatemppu tässä täytyisi tehdä? Kaipaan hyviä ja kunnon yöunia. Mielelläni nukkuisin nyt öisin enemmän kuin pari tuntia ennen vauvan saapumista.
Mulle on ihan okei jos Emmi tulee nukkumaan keskeen yöllä, mutta se tarkottaa sitä, että siinä sillon kans nukutaan. Ei pyydetä kuuta taivaalta ja raivota, vaan nukutaan. Tuntuu silti olevan niin tingassa tajuta se, että yöt on nukkumista varten. En jaksaisi taistella hänen kanssaan, varsinkaan öisin. Itsellä alkaa vaan usko ja keinot loppumaan kesken, kun mikään ei tunnu tepsivän näihin öihin. Ihan sama mitä tekee, niin silti raivotaan ja paljon. Ollaan mietitty johtuuko yöheräily hampaiden tulosta, mutta en jaksa uskoa siihenkään. Ollaan mietitty pelkääkö Emmi pimeää, mutta yövaloista ei ole ollut sen suurempaa hyötyä. Ollaan mietitty pelkääkö Emmi jotain muuta tai näkeekö painajaisia, mutta kuulostaa hullulta, että ne jokayö olisi samaan aikaan herättämässä häntä. Joko Emmi haluaa vaan testailla äidin ja isin kärsivällisyyttä tai sitten vika on jossain muussa, mutta missä? Iltarutiinit on pysyny samana niin pitkään kuin muistan ja rytmit on ennallaan. Ennen nukkumaanmenoja odotti ja öisin tuli nukuttua hyvin, mutta nykyään ajatus nukkumaanmenosta ahdistaa. Vihaan öitä ja iltoja.
Nyt jos joku sattuu painimaan tai on paininnut kyseisen ongelman kanssa myös, niin vertaistuki on tervetullutta! Myös vinkkejä ja neuvoja otetaan vastaan! Meillä alkaa olemaan keinot lopussa ja pelkään, että meillä ei nukuta kohta ollenkaan. Sitä jos jotain en halua tapahtuvan. Nyt on pakko painua itse pehkuihin ja koittaa unta, jos nyt stressiltä ja ahdistukselta unta saan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoithan asiallisesti! :)