Kun on raskaana, niin tulee mietittyä kaiken näköstä. Semmosia asioita joita ei ois uskonu koskaan miettivän.
Eilen illalla nukkumaan ruetessa mietin mitä kaikkee meillä jo on vauvaa varten. On eri kokoisia ja eri mallisia bodyja, housuja, sukkia, villasukkia, sukkahousuja, hattuja, paitoja, neuletakkeja, haalareita ja vaikka mitä muuta vaatetta. On meillä myös puuhamatto, sitteri, turvakaukalo, imetystyyny, pinnasänky ja leluja. Sitten mä tajusin. Ei hitto. Meillä ei oo tutteja eikä tuttipulloja!
Siitä se ahdistus sitten lähti, enkä nukkunu yöllä kuin vaivaisen parituntia ja senkin pätkissä.
En oo ennen ahdistunu näin herkästi, enkä varsinkaan näin pienistä asioista. Onhan meillä tässä vielä pari kuukautta aikaa ellei enemmänkin hommata lapselle niitä tutteja ja tuttipulloja! Samaten myös vaippoja! Silti.
Vaikka kuinka ajattelee että ei oo kiirettä ja että kyllä mä/me keretään hommaamaan kaikki ennen synnytystä niin silti on vaan semmonen ahdistus ja pelko päällä. Kun mä näin yksinkertaisen asian unohdan, siis kirjaimellisesti unohan kokonaan tutit ja tuttipullot, niin miten mä sitten lapsen kanssa pärjään! Osaanko mä pidellä sitä oikeella tavalla? Osaanko mä pukea sen niin ettei sitä satu? Osaanko mä ylipäätään mitään?
Entiiä onko tää normaalia esikoista oottaessa, että kaikki asiat pelottaa ja tuntuu että on ulapalla kaikesta. Helppohan niiden on olla, jotka on ollu ennenkin pienten lasten kanssa. Mulla kun ei ole oikeen minkäänlaista kokemusta tästä asiasta. Nää asiat ja kysymykset vaan paisuu mun päässä. Ja tää ahdistus vaan kasvaa kasvamistaan.
Kaikki sanoo, että äidinvaistot herää viimestään sitten kun saa sen lapsen maailmaan. Kyllä se varmaan pitää paikkansa, mutta entä jos ei herääkkään? Kaikki sanoo myös, että kyllä sitä oppii tekemällä asioita ja että siellä sairaalassa ne sitten opettaa. Entä jos en opi? Äh, tuun hulluks näiden ajatusten kanssa! Tän takia ois kiva ku ois mammakaveri joka oottais kans esikoistaan ja jonka kanssa vois vaihella näitä mietteitä.
Mutta aina ei saa mitä haluaa ja toivoo.
Kummasti helpotti tämä tunteiden purkaminen tänne blogiin. Osittain tän takia blogin ylipäätään tein. Terve vaan tutuille jotka erehtyy lukemaan tämän!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoithan asiallisesti! :)