tiistai 17. toukokuuta 2016

Pihi äiti stressaa taas

Voihan stressi sentään! Tapani mukaan stressaan tälläkin hetkellä ihan tyhmästä asiasta nimeltä kotiruoan teko vauvalle. Emmi on jo niin iso tyttö, että ruoan ei tarvii olla niin soseista ja sekin saa olla monipuolista. Pilttihyllyllä ollessa päätä huimaa nuo tajuttomat hinnat pilttipurkeista, varsinkin näistä 8kk eteenpäin. Ei jestas, yksi lihaa sisältävä pilttipurkki maksaa noin euron ellei jotkut enemmänkin. Ei ei ja vielä kerran ei. Toki joskus tai no minun puolesta vaikka aina voi syöttää purkkiruokaa, koska niinhän minäkin oon tähän asti tehnyt, mutta pidemmälle katsoessa se tulee syömään aika pirusti rahaa. Jos ajattelee, että päivittäin syöttää lapselle yhen pilttipurkillisen liharuokaa päivässä niin sehän tulee viikossa maksamaan jo sen 7 euroa. Ei se kaikille niin justiin oo, mutta meille köyhemmille on. Lisäksi sen liharuoan päälle hedelmäsoseet ja aamu/iltapuurot. Sekin muksu puuro maksaa melkein 4 euroa. 


Voi johtua piheydestäkin tää, että pidän näitä hintoja isoina, mutta onhan toi nyt ihan järjetön hinta vauvan ruoasta. Sekin korvikemaito maksaa mielestäni myös aika paljon. Oonkin alkanut miettimään joko sitä uskaltais itse tehdä Emmille ruoat. Pyrin nykyään aamuisin varsinkin tekemään itse kaurapuuron nalle hiutaleista, koska syön sitä itsekkin. Iltaisin oon laiska ja monesti Emmikin on jo liian väsynyt odottamaan puuron valmistumista (joka vie enintään 3min.) ja jäähtymistä (joka vie 5min.). Välipaloilla Emmi monesti mussuttelee omena tai kurkku viipaleita/paloja, ja niiden kylkeen yleensä syötän yhden hedelmäpiltin. Säästetään edes jokunen penni tällätavoin. 


Se mistä luon stressiä lisää ja lisää itselleni on tää, että mitä ruokaa uskaltaisin tai osaisin tehdä Emmille päivällä? Neuvolassa toitotetaan, että lapsi voi syödä samaa ruokaa kuin me mutta ilman mausteita. Silti vaan miettii, että meneeköhän se sittenkän noin. Oon yrittänyt googlesta etsiskellä ideoita ja reseptejä, mutta tuntuu niidenkin olevan niin "monimutkaisia". Sekin, että minut kun pistetään ruoan laittoon, niin eihän sitä koskaan tiedä mitä sieltä tulee varsinkin jos on uusi resepti kyseessä. Nyt kaipaisinkin vinkkejä ja reseptejä teiltä lukijoilta. Mitä te ootte tehneet teidän vauvoille ruoaksi, jos siellä sattuu olemaan äiti-ihmisiä? :)

2 kommenttia:

  1. Ihan perus kotiruokaa 10kk iästä --> sai meidän poika. Perunaa, kalaa, lihaa, kanaa, keittoja, laatikoita, makaronia, riisiä. Tekee ruuan ja ennenkuin lisää mausteet, niin ottaa annoksen lapselle. Suolaa saa antaa, ei tietty hirveitä määriä. Ite en ainakaan jaksa tuijottaa suosituksia, vaan omalla maalaisjärjellä. Alotettiimpa soseetkin 2,5kk iässä! Ja jos ei hirmu mausteista ruokaa itekkään syö, niin lapsi ei siihen kuole, jos saa sitä samaa pöperöä kun itekkin syö! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä! :) Tuntuu, että on niin hirveenä rajotteita että menee jo niin vaikeeks ruoan teko. Toisaalta tekis mieli odottaa siihen asti, että lapsi täyttää vuoden jonka jälkeen saa rueta antamaan tavan maitoa ja mausteisempia ruokia. Voi johtua tää stressi siitäkin, että aattelen liikaa ja liian monimutkasesti. En kyllä minäkään niitä suosituksia jaksaa tuijottaa. :D

      Poista

Kommentoithan asiallisesti! :)