Kesäflunssa ja ihmettelyä

Kuin salama kirkkaalta taivaalta räkätauti yllätti taas tämän talouden. Tälläkertaa ei onneksi Emmi sitä saanut, vaan minä. Veikkaan vahvasti töissä olevan ilmastoinnin (ja miks ei autonkin) olevan syypää tähän. Piru vie. Yöt menee aikalailla valvoessa ja päivät kituessa. Mukavaa. Jospa olisi nopeasti ohi menevää, niin pääsis nopeasti takaisin töihin jos tarve vaatii. Mulla meni viime viikko suurilta osin töissä. Nyt sitä vasta alkaa hahmottamaan, että koulut käyty loppuun ja mulla on ammatti. En oo enää opiskelija vaan ammattihenkilö. Wou. Tää työ on kuin mulle tehty. Jokaisena päivänä oon intoa täynnä puhkuen töitä tekemässä. Vaikka kuinka väsyttääkin töissä huonosti nukuttujen öiden takia, niin kyllä sitä vaa jaksaa. Nautin.

Ajokortti hommat "hiukan" sekottelee pakkaa, sillä mun ajokortin saanti siirtyi parilla kuukaudella eteenpäin. Syy tähän on opettajan kesäloma. Onneksi kuitenkin teoriakoe on tehty hyväksytysti läpi, vaikka luulin ettei se ensmäisellä kerralla läpi mene. Ja voi kyllä. Minua harmittaa tämä todella paljon. Töihin olen kulkenut Rikun kyydillä. Hän kuskaa kyllä mielellään, eikä se tuota meille pään vaivaa, mutta sitten on nämä aamuvuorot. Jos meillä ei satu olemaan juuri silloin lapsenvahtia (niinkuin yleensä ei olekkaan), niin joudutaan Emmi herättämään kesken unien ja ottamaan mukaan. Harmittaa niin vietävästi herättää toinen kesken unien, kun tietää että rytmit menee pikkuisella hiukan sekaisin. Mutta mieluiten näin päin kuin niin, että tylleröisen yöunet menee pieleen iltavuorosta hakemisen takia. Hän jos kerkeää auton kyytiin nukahtamaan ja nukkumaan edes 5 minuuttia, niin sitten saakin vääntää kunnolla kättä jotta hän nukahtaa uudelleen omaan sänkyynsä. Tottahan toki sekin vähän ärsyttää, että Riku joutuu minun takia heräämään niin aikaisin, mutta minkäs sille teet. Parin kuukauden päästä helpottaa, toivottavasti.

Mutta mitäs muuta meille? Ollaan oltu kotosalla. Tai no Riku on ollut kotona Emmin kanssa, kun minä oon käynyt töissä. Päivät menee niin hurjan nopeesti, että ollaan jo heinäkuussa. Pienimuotoinen ahdistus on päällä siitä, että kesä on kohta ohi. Onneksi tästä kesästä saa nauttia vielä pari kuukautta. Saisi vaan sää suosia auringolla ja lämmöllä enemmän. Kannan jo stressiä Emmin 1-vuotis synttäreistä jotka on kuukauden ja parin viikon päästä. Mitä siellä tarjottaisiin? Miten osaan leipoa kakun? Ketä kutsuttaisiin? jne. Pää täynnä kysymyksiä. Huonoa omatuntoa poden myös siitä, kun en ole kerennyt/jaksanut tehdä ruokaa, jota myös pikku kirputiainen voisi syödä. Tuntuu niin väärältä syöttää päivästä toiseen purkkiruokaa, vaikka ne on mielestäni yhtä terveellisiä ja hyviä kuin oma tekemä. Myös kodin siisteys on nyt jäänyt hiukan töiden takia. Oli sitten mikä vuoro tahansa, niin ei niiden jälkeen jaksa siivota. Ennen iltavuoroon menoa yleensä kyllä siivoan tai edes siistin hiukan, mutta se aika menee niin nopeasti kun huomaa kellon olevan jo sen verran, että pitää rueta liikkumaan työpaikkaa kohti.

Eilen käytiin ukin luona Kiuruvedellä. Riku hitsaili ja korjasi mummun autoa ja myö höpöteltiin tätitettävien kanssa. Hurjaa ajatella heidänkin vasta olleen pieniä tyttöjä, kun nyt ovat jo niin isoja ja itsenäisiä. Harmittaa kun heitäkään ei niin useasti tule nähtyä.

Tämä pieni itsepäinen tyttö on päättänyt ettei syö ruokalapun kanssa. En tiedä mikä ihme siinä on, mutta se ei saa olla kaulan ympärillä. Sen jos erehtyy laittamaan, alkaa kauhea huuto ja repiminen. Nyt kysynkin teiltä arvoisat lukijat, kuinka olette totuttaneet lapsen ruokalappuun? Siis jos vain teillä sattuu kokemusta olemaan. Alkuun meillä ei ollut tän kanssa ongelmia, mutta nykyään on. Teemme nyt niin yleensä, että riisutaan Emmi vaippasilleen tai toivotaan ettei body likaannu paljoa. Myönkään häntä ei saa syöttää. Harvoin antaa syöttää esim. puuron, mutta senkin kanssa saa taistella. Välillä pienen lapsen elämä on niin hankalaa ja vaikeaa.