Multa kysyttiin, että mistä keksin hakea just lähihoitaja puolelle? Nyt kun rupesin miettimään tähän vastausta, niin pakko sanoa että mulla ei oo mitään hajua. Mä en siis missään vaiheessa yläasteella ollessanikaan tienny, että mihin kouluun mä hakisin. Ei mulla ollu mitään suunnitelmia, "mikskä haluun tulla isona". Sitten keksin, että noh mä tykkään lapsista ja tykkään hoitaa niitä, niin aattelin hakee lähihoitaja puolelle. Tää ajatushan lähti puhtaasti myös siitä, kun mun äiti ja siskoni ovat myös lähihoitajia. Olisin halunnu hakee kyseiselle alalle jo ysin jälkeen, mutta silloinen opo ei antanu. Tai oisihan mä voinu hakee sille alalle, mutta mulle sanottiin etten pääse peruskoulun todistuksella sinne. Mä sitten hain Lapinlahden Portaanpään lastenhoito linjalle (olikohan se se..) ja kymppiluokalle. Pääsin sitten kympille ja vietin siellä puolvuotta. En siis käyny koko koulua kokonaan läpi henk.koht. syistä, joka mua ei ees haittaa. Hain sitten kympiltä jäätyäni Savon ammatti- ja aikuisopistoon lähihoitaja puolelle tänne Iisalmeen. Hain myös samalla muille paikkakunnille opiskelemaan lähihoitajaksi ja tänne Iisalmeen kokki/tarjoilija ja media-assistentti alalle.
Onnekseni kuitenkin pääsin just lähihoitaja alalle opiskelemaan. Siinäkin tosin oli mutkia matkassa, sillä nukuin pääsykokeiden ohi, mutta isä sitten pelastavana enkelinä järjesti mulle uuden mahdollisuuden päästä pääsykokeisiin Kuopioon. Mä en päässy ekaks Iisalmeen lähihoitaja puolelle, vaan Ylivieskaan. Iisalmessa olin kolmannella sijalla jonossa ja sitten yks lämmin kesäpäivä mulle soitettiin täältä Iisalmesta, että olis paikka vapaana ja ottaisinko sen vastaan. Tottahan toki mä sen otin, sillä sillon seurustelin sillosen poikaystävän kanssa ja olis ollu kurjaa lähtee muualle opiskelemaan.
Lähihoitaja opinnot alkoi, mutta mua se ei sinänsä ahdistanu, sillä mun silloinen parasystäväni oli samalla luokalla. Oli niin helppo käydä yhdessä koulussa vaikka tuntu, että kaikki vihas meitä kun ei oikeen muiden kanssa tutustuttu sen lähemmin. Mitä nyt suurinpiirtein nimet tiedettiin ja se siitä. Yhdessä välin meenas opinnot mennä lievästi sanottuna päin metsää, sillä täytin 18-vuotta ekan vuoden lopussa, niin meenas ns. jäädä korkki auki toisen vuoden alussa kaverin kanssa. Eka vuosi meni muutenkin aika nätisti sanottuna hassusti, sillä silloin oli niin paljon kaikkea parisuhde draamaa ja muuta kakkelia, että meenas into välillä lopahtaa täysin.
Päällisin puolin lähihoitajan opinnot meni ihan hyvin. Mitä nyt jotkut tunnit meenas olla toodella pitkästyttäviä ja jotkut mielenkiintoisia. Matikka on ollu mulle aina tosi vaikeeta ja aattelin etten lääkelaskuista selviä ikinä, mutta kyllä mä kuitenkin sitten opin ne. Pitäs varmaan nytkin vähän muistella niitä, etteivät vaan pääse unohtumaan mielestä..
Kaikista parhainta opiskeluissa oli kuitenkin työssäoppiminen. Ensinmäinen työssäoppiminen oli päiväkodissa ja se kesti muistaakseni 5 viikkoa. Se oli jo tuttua kauraa, vaikka siellä hermoja koeteltiinkin. Toisena vuonna jo heti alussa oli hoito- ja huolenpito työssäoppiminen ja se jos mikä jännitti kamalasti. Mua ällötti jo ajatus vanhusten kakkavaipoista ja tuntu, että kuolema tulee jos joudun vaihtamaan. Mua pelotti ja jännitti tajuttomasti, koska en silleen oo ollu tekemisissä vanhusten kanssa. Kuitenkin huomasin tykkääväni tehdä vanhusten kanssa töitä ja se 5 viikkoa meni liian nopeasti. Toisen vuoden lopussa oli kuntoutumisen tukemisen jakson työssäoppiminen, jonka myös sain tehdä palvelutalossa.
Toisen vuoden lopussa piti päättää mihin erikoistuu. Mä en ollu varma mihin mä haluaisin. Valitsin sitten kuitenkin nro 1 paikalle vanhusten hoito puoli (joo tiedän ettei näin sais sanoo, mutta en muista sitä oikeeta nimee ja ajatus juoksee tosi hitaasti näin yöllä) ja toiselle paikalle lapset ja nuoret.
Mä kun lähdin opiskelemaan tätä alaa, ajattelin että suuntaudun lapsiin ja nuoriin. Jännä kuitenkin nyt huomata, kuinka väärässä mä silloin olinkaan. Mä rakastan tehdä vanhusten kanssa töitä. Se on ihan huippua. Nyt kun tässä rupeen muistelemaan työkokemuksia, niin jestas että tulee ikävä töitä! En mä kyllä vielä oo menossa. Pakko nyt nauttia täysin rinnoin tästä mammalomasta ja vauva-ajasta. En halua hukata sekuntiakaan.
Tuo kolme vuotta mitä toi opiskelu kesti (kirjotin siihen postaukseen väärin, ups) on ohi ja siitä jos mistä oon onnellinen. Tuo koulu stressas mua tajuttomasti (etenkin tää vika vuosi), mutta se myös muutti mua ja jollaintapaa myös kasvatti aikuisemmaks. Joillekkin toi koulu saattaa olla ihan heittämällä läpite tempastu juttu, mutta mulle se oli osittain myös raskas ja meenasin yhdessä välin jättää sen kesken. Pidin tuosta koulusta kyllä, vaikka meenas pinna joihinkin asioihin ja opettajiin mennä. Toivottavasti ovat saaneet opinnoista hiukan kätevämmät ja oikeesti toimivat, ettei opiskelijat joudu stressaamaan näin paljon kuin esim. minä jouduin. En nyt sen koommin rupee arvostelemaan tms. ettei kukaan vaan ymmärrä väärin. Eikun vaan kaikki opiskelemaan lähihoitajaks!
Saa nähdä jääkö tää ammatti mulle nyt ainoaks, sillä mua on ruennu kiinnostamaan myös tuo kokki/tarjoilu puolikin. Onhan tässä aikaa opiskella, kunhan nyt jollain aikaa töihin pääsee.
Jokohan sitä nyt sais unta, rupee aina öisin tää runosuoni sykkimään..
Hyvää yötä tai aamua tai päivää kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoithan asiallisesti! :)