Synnytyskertomus

Koska raskaus aikana tuli ite luettua lukuisia synnytyskertomuksia, niin täytyyhän mun paljastaa myös omani tänne muiden luettavaksi. Nauttikaa.

21.8.2015 rv 40+4
Päivä meni normaalisti. Ei ollu mitään kummosia, paitsi tukala olo mahan kanssa ja harjotus supistuksia jonkun verran. Kohdun suulla oli vilhovia kipuja, jotka luultavasti johtui aukeamisesta tms. Rikun kanssa tuttuun tapaan kotona olla möllöteltiin, tehtiin tortilloja joihin kuului myös tulinen kastike ja tulinen majoneesi. En sitten tiiä onko toi tulinen ruoka synnytyksen laukassu (höpöhöpö). Riku riehu jotakin päivällä Neran kanssa ja muistan kun sohvalla maatessani sanoin jumppaavalle masuasukille että alkais jo tulla pitämään jöötä kun iskä on jo ihan riehaantunu. 

Illalla kävin kuuman suihkun alla istuskelemassa ja sain päähän piston siivota vessan ennenkuin vauva syntyy maailmaan. En tiiä arvelinko alitajunnassani, että kohta se syntyy. Suihkun jälkeen makailtiin Rikun kanssa sohvalla ja katottiin telkusta tullutta 2012-leffaa. Juuri ennen lopputekstien alkua (kello oli lähemmäs 12 yöllä) tunsin napsahduksen alamahassa, jonka jälkeen tuli lämmin aalto koko keholle ja rupesi koskemaan menkkamaisesti alaselkään. Rikulle mainitsin siitä napsahduksesta ja se suu auki mollotti toiselta puolen sohvaa sanoen "Nyt meni lapsivesi". Kipitin nätisti vessaan, mutta mitään lapsivettä ei ollu tullu. Tai en mä ainakaan hoksannu, että ois. Mielikuvissani kun oon aina aatellu lapsiveden menon "hyökyaaltona" (niin ku elokuvissa). 

22.8.2015 rv 40+5
(yö siis jatkuu..)

Napsahduksen jälkeen supistukset rupes tuntumaan menkkamaisena kipuna. Muistan kun hädissäni naputtelin siskojen kanssa Whatsappissa ja äitin kanssa facebookissa, että mitä tää meinaa ja missä ne lapsivedet viipyy. Naurahdin pari kertaa, että eihän nää supistukset ees oo niin pahoja, mutta hitto ois pitäny vaan pitää suu kiinni sillä ne voimistu kokoajan kivuliaammaks.
Supistusten lisäks mulla rupes myös limatulppa irtoomaan. Sitä tuli ihan kamalasti kokoajan ja hädissäni lueskelin googlesta mitä se meinaa. Sieltä sitten kun luin, että limatulpan irtoamisen jälkeen synnytyksen käynnistyminen saattaa silti venyä jopa viikon päähän. Mielessäni aattelin, että en perhana kyllä niin kauan oota näiden kipujen kanssa. Koko yön valvoin supistusten kanssa ja kellottelin supistusten väliä. Se lappu on itseasiassa edelleen tallessa, jossa on osa niistä kellotteluista.

Supistukset rupes olemaan niin sietämättömiä, että soitin Kyssin synnytysosastolle joskus 4 aikaan aamuyöllä ja kysyin neuvoja. Sieltä sanottiin, että käännyttäävät takas jos ei oo lapsivedet menny ja että koita lievittää kotikonstein supistuksia. Napsin muutaman panadolin ja menin pariks tunniks istumaan kuuman suihkun alle, mutta mikään ei auttanu. En jaksanu olla enää suihkussa, joten menin sohvalle pötköttämään ja yritin supistusten tullessa lievittää niitä hiustenkuivaajan kuumalla ilmalla. Mikään ei auttanu ja Riku heräs kun huusin ja itkin kivusta. Riku sai ylipuhuttua ja soitin toisen kerran Kyssiin, josta käskettiin lähtee tulemaan Kuopioo kohti. Meille tuli niinkin kiireinen lähtö, ettei tajuttu ottaa ees turvakaukaloa mukaan! Ups.. Se matka oli ehkä maailman tuskallisin ja tuntu, että se olis kestäny ikuisuuden. Itseasiassa mulla ponnistutti matkallakin jonkun verran, mutta enhän mä älynny soittaa ambulanssia (ois pitäny) koska en osannu aatella sen olevan ponnistuttamista.

Oltiin joskus yhentoista paikkeilla Kyssissä ja pääsin onnekseni aika nopeasti tutkimuksiin. Kerkesin olla käyrillä ja tutkimuksissa ehkä 10 min. kunnes sisätutkimuksissa kävi ilmi, että olin 9cm auki. Kätilö tokas "Sä pääsetkin sitten samantien synnyttämään" ja me Rikun kanssa mollotettiin toisiamme suut auki. Me kun aateltiin kokoajan, että turhaan tuonne edes mennään kun takasin käännyttäävät kuitenkin. Riku lähti äkkiä siirtämään auton pikaparkista parkkihalliin ja mut kärrättiin synnytyssaliin, jossa olikin jo kaks innokasta kätilöä vastassa. Hädissäni sanoin, että nyt äkkiä antakaa mulle lääkettä tai jotain puudutusta kun en kestä näitä kipuja, mutta ei. Enhän mä mitään kipulääkettä kerennyt saamaan, sillä synnytys oli käynnistyny niin hyvin ja nopeasti. Ahdisti ja pelotti aatella, että synnytän ilman lääkkeitä ilokaasun kanssa. Kerroin myös heti alussa, että mua pelottaa ihan sikana että kuolen verenhukkaan tai muuta vastaavaa ja se kannatti, sillä ne tsemppas tosi paljon ja sai mut uskomaan että mä pystyn siihen.

Jotenkin tuntu niin helpottavalta, kun mulle sanottiin että saan ponnistaa kun tulee supistus ja semmonen tunne että on pakko työntää vaikka eihän se sinänsä hirveesti auttanu. Supistukset rupes harvenemaan, joten laitettiin Oksitosiini tippa joka vauhditti supistuksia. Tuntu, että taju lähtee ja siinä sitten samalla ponnistaessa ilokaasua hengittelin ja huusin perkelettä. Kätilöt huuteli välillä ohjeita, kannusti ja motivoi ponnistamaan entistä lujemmin. Riku myös oli tosi hyvin mukana ja kannusti. Kerran ois tehny mieli vaan lähtee juoksemaan karkuun ja huutaa perään että tää tyttö ei synny tänään. 

Kello 11:46 syntyi pieni tyttö, jolla painoa oli 2610g. Ponnistusvaihe kesti kaikenkaikkiaan 50min. Kaikki kävi niin äkkiä, että kun vauva nostettiin rinnanpäälle en tajunnu koko asiaa. Hämmästelin vaan ääneen "Riku, meillä on nyt vauva." ja katsoin sitä pientä ihmettä. Se tunne oli jotenki niin outo ja hassu, kun yht'äkkiä se lapsi jota oot kantanu sen 9kk on siinä sun silmien eessä. Vieläki nostaa karvat pystyyn.

Kätilöt kehotti, että enskerralla kannattaa lähtee ajoissa synnytysosastolle kun eka synnytys eteni näin nopeasti ja niin kyllä teen.

Jälkeisten synnyttäminen oli aika tuskallista, sillä istukka ei meenannu millään lähtee irti. Sen takia mulle annettiin jos jonkinmoista pilleriä ja tippaa, että irtois ja ylimääränen kätilökin kävi mahaa kopeloimassa.
Oon kyllä niin ilonen siitä, että kätilöt oli tosi mukavia ja kannustavia. Tuli nimittäin sitäkin pelättyä, että ne olis ihan hirveitä korppikotkia. Synnytyksen välissä jopa naureskeltiin mun kippuravarpaille kun ne oli ihan kippurassa kaikesta jännityksestä. Kaikki oli niin erilaista mitä mielessäni oon kuvitellu. Jopa se synnytyssali oli ihan erilainen mitä ajattelin. Vieläkin mietin, että missä vaiheessa mulla on menny vedet. 

Kokemuksena synnyttäminen ei ollu lainkaan niin paha mitä mielessäni oon aina kuvitellu. Sitä ihmettelen vielä enemmän, että miten pystyin synnyttämään ilman lääkkeitä vaikka pakkohan se oli. On se vaan tuo ihmismieli aika hemmetin kova kun tämmösestäkin koitoksesta selviää. Itseasiassa voisin lähtee uudelleen synnyttämään. Se oli jotenkin niin jännittävää ja siisti kokemus.
Nyt haluankin itse synnyttäneenä ja synnytyspelosta kärsivänä sanoa teille kaikille muille samassa veneessä oleville, että älkää turhaan pelätkö. Siitä kyllä selviää ja on olemassa kipulääkkeitä, jos kipua pelkää niinkuin minäkin. Kätilöt kyllä osaa neuvoa ja ohjeistaa, ja ne kyllä tietää mitä tekevät. Tiedän, että tätä on tosi vaikee uskoo sillä en mäkään uskonu. Pelkäsin aivan tajuttomasti, niinkuin postauksista näkeekin. Synnyttämään mennessä kannattaa sanoa, että pelottaa niin ne osaa suhtautua oikein ja auttaa jaksamaan.

Tää oli kaiken sen kivun ja itkun arvosta! <3