Käytiin eilen illalla Prismassa ja etsiskelin askartelu juttuja. Siinä ääneen mietin ja juttelin Emmille joka oli siinä kärryissä kiinni turvakaukalon kera "Äiti etsii kortin teko tarvikkeita. Näätkö Emmi missä on kartonkia?" vaikka Emmin näkökenttä ei välttämättä niin pitkälle kantaisikaan. Ihmiset, jotka käveli meidän ohi tai oli samalla hyllyköllä ja kuuli mun juttelevan vauvalleni ja kyselevän häneltä apua katsoivat oudosti.
Mitä outoa siinä on, että juttelee lapselleen vaikka lapsi olisikin vauva? Musta se on jotenkin hölmöä olla hiljaa vaan, puhumatta sanaakaan. Emmikin kun osaa nykyään jutella ja kommunikoida jokellellen. Tyttönen kun on todella sosiaalinen ja höpöttelee niitä näitä. Huhuili kaupassa ollessammekin ja höpötteli tuvakaukalossa kaikkea. Sitäkin jotkut ihmiset oudosti katsoi, kun Emmi huhuili.
Mä tykkään höpötellä ja jutella meidän Emmin kanssa. Ihan sama ymmärtääkö hän vai ei, mutta jutteleminen pitää hänet rauhallisena. Vaipan ja vaatteiden vaihdossakin aina kerron mitä teen nyt ja seuraavaksi. Aamukahvia hakiessanikin sanon Emmille, että äiti hakee nyt kahvia ja tulee kohta takaisin. Mun mielestäni se on ihan normaalia. Ei lapsi ollenkaan opi ymmärtämään puhetta tai puhumaan ollenkaan, jos hänelle ei puhu. Mun mielestäni onkin hyvä aloittaa jo pienestä pitäen lapselle jutteleminen, vaikka hän ei aluksi ymmärrä hölkäsenpöläystäkään siitä mitä puhut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoithan asiallisesti! :)